lauantai 2. heinäkuuta 2011

Kauneutta minne katsookin

Nyt on runsaudenpulaa luonnon kauneudesta. Minne katseensa kääntääkin, näkee kauneutta. Kotipihat ja puutarhat hehkuvat kukkaloistossa ja vihreän paljoudessa keskellä kesää. Uhkeat pionit ylvästelevät valtavilla, raskailla kukillaan saaden kasvien varretkin painumaan maahan kukkiensa painosta.






Varsinkin tähän aikaan  kesästä kaipaan entisen puutarhani pioneja, uhkeista uhkeinta Sarah Bernhardia ja pienempikukkaista, hurmaavan keimailevaa Bowl of Beautya. Sain niiden alut äidin kukkamaasta, hän oli saanut ne naapurin mammalta, joka puolestaan oli saanut ne joltain jne. Pionit olivat vanhaa kantaa ja siksikin arvokkaita. Juurruttuaan maahan ne kukoistivat ja valloittivat yhä runsaammalla ja hehkeämmällä kukinnallaan. Mikä onni olikaan leikata rehevistä kasveista muutamia kukkivia oksia maljakkoon sisälle. Maljakollinen pioneja saa huoneen kuin huoneen tuntumaan  ylelliseltä.

Puutarhojen hoidettu kukkaloisto antaa esteettistä nautintoa katselijalle, vaikka itse olenkin aina ollut enemmän puolivillien, rehevän runsaiden salaisten puutarhojen ystävä. Niissä on jotain lumottua, salaperäisiä nurkkauksia, hämyisiä, mystisiä  kulmauksia, satumaista hehkua ja tarinallisia näkymiä. Ne ruokkivat mielikuvitustani ja ajatus lähtee helposti lentoon. Harvoin niitä kylläkin näkee, ihmiset haluavat tiukkoja asetelmia ja suoria linjoja puutarhoihinsa, nypittyjä ja harvaan istutettuja kukkapenkkejä ja sotilaallisen suoria laatoituksia ja kivierämaita. Kertookohan se ihmisestä itsestäänkin, millaisen puutarhan rakentaa? Jos näin on, olen siis rehevän villi ja salaperäinen, hämyisiä hetkiä rakastava mystikko. 

Villissä, hoitamattomassa luonnossa näkee paljon kaunista. Kaikki sitä eivät  huomaa, vaikka luonto on silmien edessä lähes joka puolella. Hoitamattomat tienpenkat ilahduttavat minua joka ikinen kesä luonnonkukkineen ja heinineen. Juuri äsken ajoin rannalta kotiin ja ihastelin  tienvieren herkkiä matarapilviä, seasta nousevia eri heiniä, joenpenkan sinisenä hehkuvia rantatädyketyppäitä, piikikkäitä,  vahvan violetteja ohdakekasvustoja. Luonnonkukkien määrä on huimaava ja niiden runsaat, luonnon oman käden muovaamat sekakasvustot ovat suloisia katsella.



           Suuri lentäjä - Inari Krohn




Hoitamattomat, kukkivat tienpenkat ovat myös perhosten paratiisi ketojen ja niittyjen kadottua lähes kokonaan. Perhosbongailija voi kuulemma tienpenkkoja ja joutomaita tarkkailemalla nähdä suuren lajimäärän perhosia.

Herkkää ja samalla vahvaa kauneutta ja lentotaituruutta olen tänä kesänä saanut ihailla enemmän kuin koskaan, olen nähnyt lukemattoman määrän korentoja. Olen tainnut liikuskella niiden lempipaikoilla paljon, järvien ja jokien rantamilla ja suomaisilla seuduilla ja soilla. Eräs sudenkorento istahti hetkeksi olkapäälleni, mutta jatkoi matkaansa siinä samassa kun käänsin päätäni tarkastellakseni sitä. Pienen hetken olin puettuna upealla, elävällä korulla.

Kauneutta yllin kyllin, nämä vain muutama poiminta jotka halusin jakaa. Katso ympärillesi, näe kaikki se kauneus, joka sinua ympäröi. Huomaa hurmaavuus ja lumo ja nauti siitä. Olemme osa sitä, eikö olekin kesäisen lempeä ajatus?

Ei kommentteja: