maanantai 22. elokuuta 2011

Kilttikö?

Päivän kohtaaminen nuoren naisen kanssa sai mietiskelemään kiltteyttä. Kyseinen nuori nainen on empaattinen, ystävällinen ja kiltti ja haluaa miellyttää toisia joskus liiankin kanssa. Hän on toisaalta  hyvin epävarma itsestään  ja toisaalta huomion keskipisteeksi hakeutuva. Huomion hakeminen on  ehkä hänen tapansa saada muilta vakuutusta siitä, että on pidetty. Joskus kiltteys ja toisten mielen mukaan tekeminen menee liian pitkälle ja hänen on vaikea asettaa rajoja.

Hänestä pidetään ihan hänen oman itsensä takia, mutta hän ei  tunnu olevan siitä vakuuttunut. Avoimena ihmisienä hän uskoutuu usein minulle ja on hänellä muitakin aikuisia luottohenkilöitä. Hyvä asia on, että hän pystyy puhumaan aikuiselle eikä yksin yritä selviytyä kaikista nuoruuden ja kasvamisen kiemuroista. Itselläni ei nuorena naisena ollut ketään aikuista, jolle olisin voinut tai halunnut puhua ja se on harmi. Nyt tämän nuoren naisen kasvamista aikuiseksi yritän tukea olemalla läsnä ja kuuntelemalla häntä. Hänellä on paljon vahvuuksia ja hienoja ominaisuuksia, mutta esim. omien rajojen asettamisessa on haastetta.




Miksi me tytöt olemme monesti liian kilttejä? Koulumaailmassa tytöt ovat keskimäärin kilttejä, pojille on sallitumpaa olla vähän villi ja kuriton. Kiltteys voi jäädä tytöille päälle, kilteistä pikkutytöistä kasvaa kilttejä naisia. Onko se paha asia olla liian kiltti? On, jos liian kiltteyden takia toiset käyttävät hyväkseen esim. taloudellisesti. Muusta hyväksikäytöstä puhumattakaan.

Olin itsekin lapsena kiltti ja tunnollinen tyttö. En kapinoinut enkä pullikoinut vastaan, vaan tein annetut tehtävät ja läksyt tunnollisesti ja ahkerasti. Teini-iässä kapinointi näkyi pukeutumisessa, mutta yhä edelleen olin kiltti. Vielä opiskeluaikoina ja työelämän alkuvaiheissa olin se hiljainen, luotettava  työntekijä, joka ei vaatinut itselleen mitään, vaan oli tyytyväinen siihen mitä sai.

Olenko minä edelleen kiltti? Olen kai, ei se pois ole karissut. Se on vain jalostunut, liiallisen pehmeyden tilalle on tullut elämänkokemuksen tuomaa itsevarmuutta, selkärankaa, rohkeutta sanoa mielipiteensä ja kanttia haluta asioita itselleen. Uskaltaa olla oma itsensä, vahvuuksineen ja heikkouksineen. Ilmeisesti minussa yhä on kiltteyttä, eräs ihminen sanoo nähdessään minut pitkästä aikaa nimeni, silittää hiuksiani ja sanoo: " Kiltti". Tiedän, että se on kyllä enemmänkin hänen tapansa sanoa omalla kielellään, että hän pitää minusta. Tunteenilmaisu,  joka tulee suoraan sydämestä.

Nuoren naisen kiltteyttä pohtiessani ajattelin omaa tämänhetkistä elämääni. Ehkä minunkin olisi syytä terästäytyä joissakin asioissa ja tuoda oma kantani esiin vahvemmin. Työelämässä liiallinen kiltteys on kadonnut, omassa henkilökohtaisessa elämässä voisi olla toisinaan ponnekkaampi. Pehmeä, mutta vahva.


4 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Mitäköhän muuten kiltteys todella pitää sisällään?

Ei kai se riisuttuna tarkoita kuin yhteistyöhalua ja -kykyä mitkä ovat tavoiteltavia ominaisuuksia.

Toivottavasti nuori naisystäväsi alkaa vähitellen rakastaa ja arvostaa itseään niin paljon ettei hän "nuoleskele" muita saadakseen heiltä hyvää palautetta itsestään.

Joskus se voi olla pitkä tie.

Joskus tällaisena vähemmän nuorena ja vähemmän (yli)kilttinä yllättää itsensä tilanteesta, jossa esim. kieltäytyessään jostakin alkaa kuitenkin vuolaasti selitellä kieltäytymistään.

Ihan kuin ei riittäisi, että sanoo, että nyt en lähde / kiitos mutta en nyt halua ilman ylimääräisiä selittelyjä.

Minulla on lievästi sanottuna rasittava naapuri, vanha rouva, joka on loputtoman utelias. (Onneksi olen juuri muuttamassa!)

Tänään kun yksi ystäväni oli lähdössä, huomasin rouvan pihalla.

Sanoin ystävälleni, että katsotaan vaan, että mummo alkaa jutella hänelle; "älä piruuttasi sano hänelle mitään, hymyile vaan ja kävele ohi!"

Niinhän siinä oli käynyt. Mummo oli avannut sanaisen arkkunsa heti kun ystäväni astui ovesta.

Ystäväni huusi minulle (suljetun oven läpi) "See you, bye bye!" ja vain hymyili mummolle.

Se ei-niin-kiltti-tyttö minussa oli mielissään.

Oikeasti, minua rasittaa ihmiset, jotka tuppaavat seuraan pyytämättä. (Lisättäköön tähän, että mummo ei ole yksinäinen vaan hän on vaan niin jumalattoman seurallinen ja utelias, että hän ei kunnioita muiden rajoja.)

FeminineApproach kirjoitti...

Hyvin sanottu, että kiltteys riisuttuna on yhteistyöhalua ja -kykyä, niin minäkin ajattelen enkä pidä kiltteyttä huonona ominaisuutena enkä nössöytenä.

Pyrin tukemaan nuorta ystävääni ja auttamaan häntä näkemään oman hienon, yksilöllisen arvonsa ihmisenä ja naisena. Nuori on välillä niin epävarma ja joskus eksyksissä itsensä kanssa, niin minäkin olen ollut aikanaan.

Niin, toisinaan ihmiset ovat seurallisempia kuin itse, tuttua tuokin....=)

Ari kirjoitti...

Kiltteys on hyvä asia, kunhan ei sivuuta itseään. Tässä suhteessa on hyvä olla kiltti myös itselleen eli arvostaa itseään ja omaa hyvinvointiaan. Kiltteys ja jämäkkyys ovat mielestäni hyvä yhdistelmä. Kallistun itse tosin tuonne kiltteyden puolelle ja jämäkkyys on vain ajoittaista.

FeminineApproach kirjoitti...

Totta, kiltti sivuuttamatta itseään, se on hyvä.

Uskon siihen, kun sanotaan, että ennen kuin pystyy rakastamaan ja arvostamaan toisia, tulee ensin rakastaa ja arvostaa itseään.