Voiko olla unelmoimatta?

Haaveilla, unelmoida, haaveksia, uneksia, haikailla, kuvitella, rakentaa pilvilinnoja. Unelmallakin on monia synonyymeja synonyymisanakirjan mukaan; haave, pilvilinna, utopia, kuvitelma, utukuva (tämä on suosikkini), halu, tuulentupa. Haaveen kohdalla lista täydentyy osin samojen lisäksi  illusiolla, toiveunella, toiveella ja unella.

Haaveen ja unelman jotkut synonyymit kuten pilvilinna ja utopia antavat kuvan, että ne  ovat  jotain täysin saavuttamatonta, pelkkää mielen haihattelua.Pilvilinna kertoo, että se on jossain kaukana ylhäällä taivaalla tavallisen ihmisen ulottumattomissa. Sana linna taas kertoo suuruudesta, mahtavuudesta, loistostakin. Niin suuri ja kaukainen, että sitä tuskin saavuttaa. Utopia on sanana sävyltään samansuuntainen, ei se ole tottakaan vaan ainoastaan kuvittelua ja tuskin toteutuvaa.

Mutta jokaisella meistähän on silti unelmia ja haaveita. Vai eikö ole? Voiko olla ihmistä, jolla ei olisi edes pienen pientä haavetta sisimmässään? Haavetta, jota ei olisi koskaan itsekään tietoisesti ajatellut, se vaan on siellä? Onko kaikilla haaveilun taito? Vai ajatteleeko osa ihmisistä sen olevan ajanhukkaa ja turhaa hömpötystä?

Uskon, että kaikilla on haaveita ja unelmia. Pieniä tai suuria. Pieniä, arkisiakin toiveita jonkin asian toteutumisesta. Suurempia, korkealentoisia unelmia, joista kaikkia ei ehkä uskokaan tavoittavansa. Rationaalinen ihminen näkee ne tavoitteina elämässään. Toinen taas tietoisesti näkee ne utukuvina, joita kohti kurkottaa. Sanotaan, että ihminen alkaa ottaa askeleita unelmaansa kohti tiedostettuaan sen olemassaolon. Ehkä näin onkin. Vai tuleeko unelma lähemmäs rohkeaa ja sinnikästä haaveilijaa?

Mistä haaveet tulevat? Kaipuusta ja kaihosta johonkin? Halusta saavuttaa jotain? Jonkin puutteesta? Kumpuavatko ne sielun ja sydämen syvyyksistä? Ja jos ei tunnusta omaavansa yhtä ainokaista haavetta, onko edes elossa?

Unelmat ja haaveet muuttuvat elämän varrella. Joitakin ehkä saavuttaa, osin tai kokonaan. Osa muovautuu elämänkokemuksen, iän ja rohkeuden myötä. Toiset unelmat jäävät unholaan ja uusia tulee tilalle. Mutta aina niitä on. Eikä se tarkoita sitä, että vaipuisi päiväunelmiin käsi poskellla muusta maailmasta irrottautuen silmät utuisena kaukaisuuteen tuijottaen. Haaveet kulkevat matkassa mukana, arjessa seuralaisina. Mielen perukoilla, välillä unohtuenkin.

Miltä se unelma sitten maistuu, kun sen saavuttaa? Onko se yhtä makeaa, kuin on uneksinut vai oliko pääasia sittenkin matka kohti unelmaa. Sitä voi miettiä. Tapoja lähentyä unelmaansa on yhtä monta kuin on erilaista elämänpolkua. Matkaa kohti haavetta voi edesauttaa ystävän kannustus, tuki tai seura. Ja oma palava halu, intohimo, uteliaisuus.

Siellä ne odottavat saavuttamistaan, pilvilinnat ja utukuvat. Ehkä lähempänä kuin arvaatkaan, jo seuraavan kulman tai mutkan takana.


                            Porrasholvi 1 - Elina Luukanen