tiistai 11. lokakuuta 2011

Aurinko tanssii lehdilläni....




















Jonakin päivänä olen puu, ja tuuli laulaa oksissani ja aurinko tanssii lehdilläni, ja olen vahva ja kaunis kaikkina vuodenaikoina.

Kahlil Gibran



5 kommenttia:

AAMU kirjoitti...

Selkeitä sanoja, selkeitä kuvia.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Muistan tuon Gibranin elävästi siitä, kun luin sen ex-avomieheni haudalla monta vuotta sitten.

Jotenkin se sopi hyvin nuoren ihmisen hautajaisiin.

(Niin, ja olimme siis eronneet jo paljon aiemmin, joten ei minusta leskeä tullut.)

FeminineApproach kirjoitti...

Itse koen näiden Gibranin sanojen liittyvän iän kertymiseen ja kokemuksien karttumiseen. Siihen, että elämän jäljet voivat näyttää kauniilta kuten rypyt ihmisen kasvoissa, jotka kertovat eletystä elämästä.

Eletty elämä ja sen kerrostumat kiehtovat kaupunkikuvassakin. Vanhat rakennukset ja kujat saavat miettimään, millaiset ihmiset siellä ovat asuneet satojen vuosien aikana ja mitä kaikkea ne ovat olleet todistamassa.

Ari kirjoitti...

Hassua. Kirjoitin juuri runon (ei blogissani, ehkä joku päivä), jossa haluan olla pihan koivu. Ja juttua auringosta ja tuulesta. Ja sitten kurkistan tänne...

FeminineApproach kirjoitti...

Joskus käy juuri noin, elämän hassuja sattumuksia. Tai mistä sitä tietää, mikä on sattumaa ja mikä tarkoitettu tapahtuvaksi, syystä tai toisesta.