torstai 3. marraskuuta 2011

Huikaisevaa

Hehkuit sinisyyttä, kun tuuli ajoi pilvet kanneltasi. Katsoin sinua oksiston läpi. Sinistäkin sinisempi, hennosta vaaleasta  vahvaan ja voimakkaaseen.


































Pimeän saavuttua olit tumma ja samettinen. Annoit tähtiesi loistaa kirkkaasti, kirkkaammin kuin koskaan. Käänsin katseeni ylös ja pysähdyin. Maaginen, salaperäinen  ja tähtiä täynnä. Tuolla Otava, missä Orionin vyö? Kunpa joku ottaisi minua kädestä ja esittelisi tähtesi minulle nimeltä, kuin  ystävät.

Uin tähtiesi loisteessa kirpaisevan kylmässä lammessa ja tunsin valtavaa iloa. Iloa siitä, että olin elossa ja sain olla siinä. Juurevaa elämänvoimaa. En halunnut jättää sinua, vaikka palelin. Palasin uudelleen uimaan.

Yön nukuin lähelläsi, tietäen  että olet siellä. Valaisemassa ja suojaamassa. Taivaankansi tähtineen. Uneni oli levollinen ja turvallinen. Aamulla herätessäni olit jo sammuttanut tähtesi ja piilottanut tumman samettisi. Seuraavaa taikayötä varten.