tiistai 31. tammikuuta 2012

torstai 26. tammikuuta 2012

Ti-tyy

Keskellä parhainta talvea kuulin pari päivää sitten ensimmäisen talitiaisen ti-tyy- säkeen. Laulu erottui äänimaisemasta ja käänsin katseeni ylöspäin, joko tosiaan on ripaus kevättä ilmassa? Kevään läsnäolon aistii myös ilmasta, sen tuoksusta välillä ja auringosta. Nautin nyt talvesta, mutta olen vakuuttunut, että kevät väreilee jo ilmassa. Vai olisiko se mielentilassa? Hmmm, mistäpä tuon tietää....=)

Jos leikitään ajatusleikkiä, että kevät väreilisi mielentilassa, niin mitä se tarkoittaisi? Kevääseen liitetään usein herääminen ja virkistyminen, kasvu, valo ja lämpö, toiveikkuus, heleä vihreys ja voimistuva elinvoima vain muutaman ensiksi mieleentulleen mainitakseni. Sanotaan myös, että kevät on joillekin ihmisille hyvin vaikeaa aikaa. Keväällä syntyneenä en koe siinä mitään vaikeaa, päinvastoin. Mutta ajatusleikkiin palatakseni, miten kevään väreily näkyisi mielentilassa?

Olisiko se lisääntyvää avoimuutta ja innostusta ja valmiutta tarttua uusiin asioihin rohkeasti? Vai sydämen ja sielun avaamista apposen auki kuin avaisi ikkunat raikkaille kevättuulille? Olisiko se heräämistä talven unisuuden ja sisäänpäinkääntyneisyyden jälkeen? Olisko se tahtoa ja toivetta tulla huomioiduksi ja  rakastetuksi?

Voisi se olla noitakin ja paljon muuta. Tammikuu on lopuillaan ja sydäntalvi on tässä. Silti ajatus karkailee jo kevääseen.









































keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Latu kaartuu hämärään

Luminen talven ihmemaa ihastuttaa, vaikka ajokelit olivat välillä hirvittävät. Hiihtäessäni hämärässä metsässä ensimmäistä kertaa tunsin niin suurta iloa ja hyvää oloa, että alkumatkasta hymyilin onnellisena ja olisin halunnut tervehtiä kaikkia muita kanssahiihtäjiä. Oli mieleenpainuva elämys hiihtää pikkupakkasessa metsän siimeksessä auringon laskettua.



Sataa lunta.
Metsänrajaa hiihtää kissa,
kumarassa, pitkin potkuin.


Risto Rasa

































Punaisen auringon
sininen metsä - 
lintu sukelluksissa
lumessa.


Risto Rasa


Kuinkahan monta silmäparia seuraili pimeässä metsässä liikkuvia ihmisiä? Eläimiä ei näkynyt eikä ääniä kuulunut, linnutkin hiljenevät illan tullen. Hiljainen, lumen vaimentama metsä lumen kuorruttamine puineen oli äärettömän kaunis. Olipa muuten ensimmäinen kerta, kun koin sinisen hetken suksien päällä. Metsä oli  rauhaisa, kiireisenkin ihmisen tyynnyttävä. Edes muiden hiihtäjien suuri määrä ei vähentänyt metsän salaperäistä, hiljentävää vaikutusta. Arjen keskellä tämä on elämys, joka tekee mielelle ja sielulle hyvää, se on kuin balsamia.


Hämäryys ja loppumatkasta pimeys tekivät  kokemuksesta salaperäisen. Valaistun ladun ulkopuolelta ei nähnyt juurikaan, mutta tunne oli kuitenkin yksinomaan miellyttävä, ei ollenkaan pelottava tai uhkaava. Metsä oli kuin suuri turvaisa syli.




sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Lumi

Sanat eivät  riitä kertomaan talvisen luonnon kauneudesta. Kuvat kertokoon sen, mitä pystyvät  kävelyretken näkymistä.































































































































lauantai 7. tammikuuta 2012

Fasaaniherran polku

Arvokkaasti, rinta rottingilla astellen





Tiukka käännös ympäri




Pientä tuumailua ja tepastelua




Herrahenkilön  polkuja seuraavat muutkin

perjantai 6. tammikuuta 2012

Sinimetsä

Mitä näkee metsässä ennen auringonnousua? Näkeekö siellä mitään, näkeekö edes kävellä? Ihmetteletkö, miksi menin metsään niin aikaisin? No, en malttanut odottaa......=)

Ja mitä sain? Sain kokea metsän sinisen hetken, jolle ei ole vertaa. Lumoavan, sadunomaisen, haihtuvan. Onkohan se metsän keijujen, haltioiden, tonttujen ja maahisten aikaa?





















































































torstai 5. tammikuuta 2012

Kirkkauteen

Päivä on pidentynyt  jonkin verran ja kohta sen jo huomaa. Pimein aika on ohi ja kuljemme kohti valoa ja kirkkautta. Kuljemme kukonaskelin, mutta eteenpäin. Pilvettömänä, aurinkoisena ja  lumisena päivänä valon määrä häikäisee. Kaikki se, aurinko, kirkkaus ja lumi saa olon iloiseksi, riemastuneeksi, riehakkaaksi. Elämä virtaa sisällämme  ja valo on voittanut.

Pimeydestä en juurikaan kärsi, mutta tämä käsittämätön valon runsaus saa  olon tuntumaan keväiseltä, vaikka talvikaan ei ole vielä tullut. Hyppäsimmekö yhden vuodenajan yli? Ei ei, en minä talvesta halua luopua, vaikka rakastankin kevättä. Rakastan minä talveakin.


Annetaan valon hullaannuttaa, käännetään kasvomme sen puoleen, annetaan sen säteiden lämmittää meitä. Nautitaan  talvesta kuin lapsi, täysillä ja spontaanisti. Mennään pulkkamäkeen tai hiihtämään, luistelemaan tai kävelemään. Koska muuten viimeksi menit lumisotaa?


Joutomaan viehkeä



sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Aamu

Lähdin kävelylle varhain, lähtiessä aurinkokaan ei ollut vielä noussut. Kylä oli hiljainen ja uninen. Kirpakka pakkanen tuntui vaan hyvältä ja lumikuura teki maiseman talvisen oloiseksi. Tunsin olevani ainoa, joka on herännyt ja lähtenyt liikkeelle katsomaan alkanutta vuotta.








































Satumetsä Nuuksiossa

Siinä satumetsässä, johon ihastuin syksyllä näki nyt monenmoista. Ihanaa kävellä hitaasti ja antaa luonnon näyttää kasvonsa hiljalleen kulkijalle. Pienet kauniit saavat minut pysähtymään.