lauantai 14. huhtikuuta 2012

Kylmää kyytiä

Törmäsin matkallani  varsinaisiin huimapäihin eli koskenlaskukilpailuun. Pakkohan sitä oli pysähtyä katsomaan. Sulamisvedet olivat saaneet joen pursuamaan vedestä  ja virta vei laskijoita, ketä nopeammin ketä kuperkeikkojen kautta hitaammin. Kyyti oli kylmää ja niin vesikin, kuulemma 4-asteista. Mukana oli naislaskijoitakin, rohkeita naisia. Laskijat kantoivat kanoottinsa laskun jälkeen itse ylös, huomasin erään naislaskijan ohi mennessä hänen rystystensä olevan verillä. Hurjaa menoa, pieni ihminen ja  vahva koski.
























Kosken lähellä on ulkoilureitti, jossa kosken kuohu laimenee ja äänimaailma hiljenee. Kosken kuohujen jälkeen hiljaisuus tuntui hyvältä ja rauhoittavalta. Pikkulintujen äänet herättivät huomioni ja kas, näin pitkästä aikaa puukiipijän kiipeilevän lähikuusta tyvestä latvaan päin. Tai itse asiassa niitä oli kaksi samassa puussa. Pienen pieni asia, luontohavainto tuosta persoonallisesta linnusta sai hymyn nousemaan kasvoilleni.










Se on pienestä kiinni, hyvä mieli. Ja asenteesta. Voi tehdä tietoisen päätöksen nähdä pienissä, arkisissakin asioissa sen kauneuden ja piristävyyden. Sen hetkisen hyvän olon ja fiiliksen. Minulle sen voi tuoda luontohavainto ja luonto ylipäätään, sinulle se voi olla jokin muu asia. Mutta kun löydät sen asian, mistä pidät ja mikä sinua ilahduttaa, pidä siitä kiinni. Koska silloinkin, kun  maailma murjoo tai elämä ei mene kuten Strömsössä, se voi olla se pieni mutta hyvin tärkeä kipinä. Ilon- tai toivonkipinä, joka kantaa. Asia, joka hellii sieluasi ja sydäntäsi, jos jokin muu sitä on pahoin kohdellut. Ole hellä itsellesi ja hemmottele, olet sen ansainnut.




4 kommenttia:

Kokonainen kissatyttö kirjoitti...

Kaunis ajatus. Puhutteleva postaus ja kuvat. Näinhän se on! :)

FeminineApproach kirjoitti...

Kiitos Muuttolintu!

Minulla on meneillään Hemmottele itseäsi, nainen-kuuri ja noudatan sitä runsain mitoin.....=) Hemmottelu sisältää paljon niitä asioita, joista tykkään. Suosittelen tätä kuuria lämpimästi kaikille aina silloin tällöin!

AAMU kirjoitti...

Kosken vedessä näkyy myös kevät: on väriltään rusahtavaa, mikä lienee peräisin maaperästä.

FeminineApproach kirjoitti...

Ruskeaa on Vantaa-joen vesi ainakin tähän vuodenaikaan, siihen valuu paljon sulamisvesiä pelloilta matkan varrella.