sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Sattumuksia

Tervetuloa lukijaksi Anna ja Pia....=)!

Päiväretkellä oli taivaallista, nautin siitä täysin siemauksin. Tuollaista kaikkea tuli reissulla vastaan, reissulla jonka lähtöpisteenä oli vanha perinnetila.















Ilves ei tullut vastaan, mutta toinen nelijalkainen kyllä. Oli melkoinen yllätys, ilahduttava ja kerrassaan riemastuttava, kun merkityllä reitillä tuli vastaan lehmä......=)) Suomalainen lehmä suomalaisessa metsässä, ajattelin että onpa tosiaan perinteiset menetelmät tilalla käytössä...=))

Myöhemmin kävi ilmi, että lehmät olivat omilla teillään tutustumassa laitumen ulkopuoliseen elämään.














Taukopaikalla tein tulet ja hiillosta odotellessa katselin kuikkaperheen touhuja järvellä. Makkarat syötyäni oikaisin penkille ruokalevolle ja kuuntelin, mitä luonto ympärilläni kuiski. Olotila oli melko lailla ihana, uskotko?





Paluumatkalla, kun patikkaa kesän yhtenä kuumimmista päivistä oli takana reilu 11 km, menin uimaan. Hiekkapohja suojaisella lahdella ja suuri siirtolohkare ihan rannassa uikkarin vaihtoa varten. Eikun viilentymään. Nautin vedestä ja turkoosinväristen korentojen leikistä vedenpinnalla ihan lähellä.

Olin vaihtamassa ja kuivaamassa kaikessa rauhassa siirtolohkareen suojassa, retkipyyhkeellä kokoa 30x40 cm, joka siis on kasvopyyhettä pienempi, kun sattumalta vilkaisin järvelle. Ei ole totta, mistä tuo soutuvene ja kalamiehet tuohon tulivat?? Ulkoisesti tyynen rauhallisesti, mutta posket helottaen käänsin heille selkäni ja pukeuduin kiireen vilkkaa. Olivathan he varmaan nähneet naisvartaloa ennenkin, mutta en tunne luontevaksi keekoilla puolialasti vieraiden ihmisten edessä....niin, hymyilkää vaan, naurattaa se minuakin  nyt, mutta siinä  tilanteessa nauru ei  ollut ihan päällimmäisenä  tunteena, himputti.

En vieläkään ymmärrä, mistä se vene siihen tupsahti, olinhan juuri uinut ja katsellut järvelle, mutta yhtäkkiä se oli siinä. Kai olin niin ajatuksissani ja rentoutunut, etten sen tuloa huomannut. Kalamiehetkin pysyivät tullessaan hiljaa, vesihän olisi kantanut heidän äänensä korviini.





 Kaikkinensa retki oli elämyksellinen ja mukava, ei koskaan tiedä etukäteen mitä tapahtuu...=) Rentouttavaa ja kaunista viikonlopun jatkoa teille lukijani, nautitaan vaikka juuri nyt sataa ja ukkostaa. Sellainen se on, Suomen kesä!

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Aamulla varhain

Oletko sinä kohdannut ihmisiä, jotka tuntuvat imevän kaiken energiasi? Vuorovaikutuksesta heidän kanssaan ei saa mitään, vaan he imaisevat lyhyessäkin kontaktissa voimasi minimiin. Heistä saattaa pitää, nähdä ja tunnistaa heidän hyviä ominaisuuksiaan ja viehätysvoimaansa, mutta nopeasti huomaa  heidät varsinaisiksi energiasyöpöiksi omalla kohdallaan.

Kohtasin tälläisen henkilön ja puoli tuntia hänen seurassaan sai minut hyvin uupuneeksi. Tämä tunne ei ole uusi, olen sen ennenkin kokenut hänen kanssaan. Vapaalla en näitä kohtaamisia tai energiasyöppöjä lähelleni tahdo, mutta työn puitteissa tälläisiä tilanteita tulee joskus. Niitä ei voi välttää, mutta ei niitä yhtään lisääkään halua. Huih, lomalla hyvin levännyt ihminen tunsi hetkessä melkein kuin  jääneensä höyryjyrän alle.






Vaikka uuvuinkin, huomasin itsessäni halun  tehdä tilanteelle jotain konkreettisesti. Työssäkin voi ottaa oman tilansa eikä tarvitse antaa toisen imaista sinua typötyhjäksi.Ehkä juuri loman läheisyys ja oma rennon rauhallinen olo sai reagoimaan niin, taisinpa ottaa tilaani  hiukan liiankin voimakkaasti. Mutta niin täytyy joskus tehdä, tämäkin on osa omasta työhyvinvoinnista huolehtimista.





Lisää kokonaisvaltaista hyvää oloa on tiedossa huomenna, pakkaan reppuni ja lähdemme, kamerani ja minä, tutkimaan taas erästä uutta polkua. Tiedossa on huikeita järvimaisemia, salaperäisiä ja mutkallisia pitkospolkuja, tulien tekoa ja vilvoittelua järvessä. Nyt kun kerronkin siitä, mieleni virkistyy ja alan hymyillä.

Ihanaa ja rentouttavaa viikonvaihdetta myös sinulle! Muista tehdä asioita, joista tykkäät ja nautit....=)!

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Viljavaa

Oletko huomannut, että ilma tuoksuu jo hiukan syksyltä? Kosteammalta, viileämmältä aamuisin. Aavistus syksyä  on havaittavissa. Ei se haittaa, oikeastaan pidän siitä ajatuksesta.

Syksyn tullen katselen aina tuulessa keinuvaa ja kahdessa vihreän sävyssä sädehtivää ohraa. Minusta se on niin kaunista, aaltoileva, kypsyvä viljapelto. Ja nimenomaan ohrapelto.













Vielä on hetki kesää, mutta syksyn hämäryys ja samettisuus ottavat jo askelia lähemmäs. Tämäkin hetki on ainutlaatuinen.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Kesämielellä

Kaikki me tiedämme, miltä tuntuu olla töissä ensimmäisenä päivänä pitkän loman jälkeen. Kun on ihan pallo hukassa ja miettii, mikä paikka tämä on ja mitä täällä taas tehtiinkään. Mutta sehän kertoo vain, että loma on ollut onnistunut irrottautuminen työstä.






Minä hämmästyin sitä, kuinka suuri verkosto minulla työssä onkaan. Useammat kuin olin ajatellutkaan olivat huomanneet lomani ja kyselivät loman sujumisesta. Tervehdittiin, toivoteltiin tervetulleeksi halaamalla ja kyseltiin kuulumisia. Hymyjä, iloisia ilmeitä ja ihmisiä.  Ja minä olin etukäteen ajatellut lähteä liikkeelle työrupeamassa matalalla profiililla ja todella  h i l j a k s e e n. Olin suunnitellut sujahtavani työhön omaan tapaani tyynen rauhallisesti, huomaamatta, itselleni aikaa antaen.  Ensimmäisen viikon varovaisesti uudelleen tutustua työpaikkaani ja sen ihmisiin,  istahtaa pariin otteeseen työpöydän ääreen ja kerran tai pari jopa avata sähköposti ja vilkaista sinne.....

Mukavaahan se ihmisten tapaaminen oli, jotenkin yllätyin vaan. Lomani oli niin perin juurin omannäköiseni, rauhoittavan seesteisen toiminnallisen ihana, että kaikkinaiset työasiat olivat tyystin unohtuneet. Ja työhön liittyvät ihmiset myös. No, arki on alkanut. Nyt vain ylläpitää kesän ja loman aikaansaamaa levännyttä, tyyntä ja hyvää oloa niin kehossa kuin mielessä. Kesää on vielä paljon nautittavana!


                                  Ukonkorennon siivet rapisevat
                                  niin kuin se avaisi ilmassa
                                  pieniä paketteja.


                                  Kaislan lehdellä
                                  kuin solmiossa neula neidonkorento.


                                  Risto Rasa





Mukavaa työnaloitusta teille muillekin, jotka lomiltanne olette töihin palanneet! Ensimmäinen viikko on aina hankalin, kyllä se siitä h i l j a l l e e n.

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Uusilla poluilla

Elämä on tutkimusmatka. Joskus yrittää tutkia karttaa etukäteen ja suunnitella reittinsä tarkoin. Katsoo risteyskohdat ja päättää mihin kääntyy. Mutta kun on siinä risteyksessä, todellisuus voi näyttääkin erilaiselta kuin kartassa. Reitin suunta saattaa muuttua nopeasti, intuitiivisesti. Ja lopputuleman tietää vasta, kun on vaeltanut reitin loppuun saakka määränpäähänsä asti.






Välillä on hyvä levähtää ja katsella rauhassa ympärilleen, pitkässä matkassa uupuu muuten.






Monesti yllättävät reittimuutokset ja spontaanit reagoinnit tilanteeseen ovat tuoneet tullessaan mukavia yllätyksiä. On kohdannut jotain, mikä olisi jäänyt kokematta suunnitelmassa tiukasti pitäytyessä. Ja toisaalta, joskus on viisasta pitää järki päässä ja pidättäytyä sivupoluista ja lisämutkista. Mutta mistä tietää, milloin pysyä suunnitelmassa ja milloin lähteä kulkemaan jännittävää ja kiehtovaa, uutta polkua?











Siinäpä se. Elämä on tutkimusmatka. Jokainen meistä on oman elämänsä tutkimusmatkailija ja elämänpolkumme ovat erilaiset. Mitä kaikkea vastaan voikaan tulla!





keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Metsämeditaatio

Jos on omat posket saaneet väriä vesillä ja maalla liikkuessa, niin katso tuota lakkaa. Ja miten ällistyttävän suuri tuokin raakile on!







Lakat ovat punertumassa hyvää vauhtia ja ensimmäiset kanttarellit ja mustikat olen jo poiminut. Mustikoita noukkiessani metsän hiljaisessa aamuhetkessä tunsin vaipuvani kuin meditaatioon. Sunnuntaiaamu, kaukainen korpin raakkuna ja marjojen poimiminen yksi kerrallaan sai olon tyyneksi ja keskittyneeksi. Rauhoittavaa olemista ja mielen tyhjentämistä. 

Mustikoita näkyi silmän kantamattomiin. Silloin voi  tulla  kiireen fiilis, miten ehdin ja saan kaikki nuo poimittua! Mutta kun etenee kasvusto kerrallaan, mustikka mustikalta, hoppu häviää ja laskeutuu kuin meditaatiotilaan. Miten levollista. Samantyyppisen olotilan olen kokenut rikkaruohoja kitkiessäni.....=)

Edes maa-ampiaisten hyörinä ja pyörinä ympärilläni eivät hermostuttaneet minua. Olin vahingossa ilmeisesti tallannut tai ainakin lähestulkoon tallannut niiden pesän suuaukkoa ja  parvi ampiaisia pörräsi tiiviisti "iholla". Tajuttuani tilanteen väistyin ja seurasin pörriäisten katoamista mättäiden keskeltä maan sisään. Mutta siinä kohtaa oli suurimmat mustikat ja en malttanut olla noukkimatta osaa niistä tuonkaan jälkeen....

Kesän ensimmäinen mustikkamaito oli kerrassaan herkullista!

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Ajatuksia pienistä toiveista

Haaveista ja unelmista olen kirjoittanut useasti, mutta mitä jos ottaisi esiin niitä pienemmät asiat? Asiat, joita on halunnut tehdä tai kokea jo pitkään, ei mitään isoja juttuja, mutta itselle mieleisiä. Jos niitä kutsuisi vaikka toiveiksi. Minulla on niitä paljon, asioita jotka haluaisin  kokea elämäni aikana. Sinullakin on sellaisia varmasti.

Ne ovat olleet mielessä ehkä jo jonkin aikaa, mutta jotenkin niitä ei ole saanut toteutettua. Ei ole ollut mahdollisuutta, ei aikaa tai rahaa tai sopivaa seuraa sen tekemiseen. Nuo syyt minulla ainakin on ollut asioiden  lykkäämiseen. Tekosyitä? Laiskuutta? Aidon kiinnostuksen puutetta? Arkuutta?






En tiedä, onko sisälläni auennut joitakin lukkoja  vai olenko kasvattanut rohkeutta ja uskallusta, sillä nyt on eri meininki. Kun olen ottanut toiveen toteuttamisesta käytännössä selvää, se ei välttämättä olekaan ollut niin kallista kuin olin kuvitellut tai pystyn muokkaamaan toteutusta niin, että meno siitä on kohtuullinen.  Tai asian  voi toteuttaa yksinkin, ei siihen välttämättä sopivaa seuraa tarvita, sitä saattaa löytyä asian tekemisen yhteydessä.  Joku näistä tai kaikki yhdessä ovat tehneet sen, että elämään on tullut lisää innostavia ja energiaa antavia asioita saatuani pieniä toiveita täytettyä. Ja paljon hyvää mieltä ja tyydytystä.  Nyt  kun  alkuun on päässyt, ei  enää voi eikä halua lopettaa.

Välillä tunnen suorastaan huonoa omaatuntoa, kun elän niin itsekkäästi ja nauttien. Aikaisemmissa elämäntilanteissa on ottanut huomioon enemmän toisten tarpeet ja toiveet ja painanut omansa vähän taka-alalle. Mutta  nyt  tuntee suurta vapautta elää omannäköistään elämää. Näen elämässä erilaisia  aikakausia ja vaiheita, jolloin eri asiat nousevat päällimmäiseksi. Nyt on auennut itsensä toteuttamisen hetki, tilaisuus katsoa laajemmalle ja mennä kauemmas. Tilaisuus toteuttaa itseään pienissä, arkisissakin asioissa ja kun  on päässyt vauhtiin, katsoa kohti niitä haikeampiakin, sielun syvistä sopukoista kumpuavia unelmia.






Minun katseeni siintää taas erästä toivetta  kohti ja se on ruokkinut itse itseään ja synnyttänyt lisätoiveita kiinnostavista asioista. Tunnen valtavaa elämänhalua ja -iloa. Tänä vuonna on jo ollut monta kiperää paikkaa elämässäni, mutta elämänhaluni on vain vahvistunut. Sitkeää tekoa tämä nainen.


sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Sukupolvien ketjussa





Kävellessäni vanhassa tutussa pihapiirissä ja katsellessani sitä lapsuuden, nuoruuden ja varhaisaikuisuuden muistot nousivat mieleeni. Touhun täyttämät kesät, sulkapallopelit, lettukestit ja iltapäiväkahvit suuren pihapuun alla. Souturetket ja kylällä käynnit. Yöt, jolloin jahdattiin häiritsevää hyttystä sanomalehtikääröllä. Nuotion ympärille kerääntymiset makkaranpaistoon ja hohtomatojen ihmettely pimeässä metsässä.






Pysähtyminen katsomaan tuttuja rakennuksia, niiden hirsiseiniä, vanhoja ovia ja ikkunoita sitoo minut edellisiin sukupolviin. Kuka rakensi heinäladon? Kuka maalasi navetan hirret? Kuka sitoi  solmut kalahaaviin? Kuka istutti yhä heinien keskellä kukkivat ruskoliljat talonpäätyyn?





Tiedän vastaukset kysymyksiin. Mietiskellessäni näitä asioita muistelen edesmenneitä sukulaisiani ja heidän elämäntarinoitaan ja kohtaloitaan. Heidän persoonaansa, työtänsä  ja elämäänsä, joiden  jälki näkyy täällä yhä edelleen. Tiedostan selkeästi kuuluvani yhtenä osana tähän sukupolvien ketjuun.  Mielettömän hienoa tuntea vahvaa yhteenkuuluvuutta sukuunsa ja olla yksi osa sitä.

Tullessani kuikka lensi taivaalla ja toivotti minut tervetulleeksi. Lähtiessäni isokuovin poikanen lensi ympyrää taivaalla ylläni ja harjoitteli aikuisen kuovin ääntelyä. Sen haparoiva kiljaisu hyvästeli minut. Olin valmis palaamaan kotiin.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Ikivanhan raunion lumoissa

Matkatessaan samaa pitkää reittiä  vuosikausia jotkin sen kohdat, risteävät tiet ja nähtävyydet kiinnittävät huomion joka kerta. Niissä on jotain, mikä kiinnostaa vuosi vuoden jälkeen. Kesämatkoillani  tälläinen kohde  on  jo vuosia ollut Pälkäneen rauniokirkko.

Pälkäneen rauniokirkko on kiehtonut minua kauan  ja nyt sen ohittaessani päätin  lopulta tutustua siihen. Raunioissa ja linnoissa on jotain hyvin salaperäistä ja jännittävää  aikuisenakin.Voi edelleen tuntea olonsa hiukan satumaiseksi liikuskellessaan ikivanhan raunion sisällä ja kurkistellessaan  sen ovi- ja ikkuna-aukoista.

Opastaulussa kerrotaan arkkienkeli Mikaelin olevan kirkon suojelupyhimys. Varsinkin myöhäiskeskiajalla katolisessa uskossa pyhimysten ajateltiin  olevan erikoistuneita tietylle osa-alueelle, Mikael oli erikoistunut  sielujen punnitsemiseen. Tuo ajatus mielessä Pyhän Mikaelin kirkossa on vaikuttavaa  astella ja tunnustella ilmapiiriä.














Monia haluamiaan asioita lykkää syystä tai toisesta hamaan tulevaisuuteen. Elää sitku-elämää. Mutta miksei toteuttaisi niitä asioita jo tänään?  Eläminen tässä päivässä on  vapautumista itsensä ja toiveidensa toteuttamiseen. Jossain elämänvaiheessa omat toiveet jäävät ehkä  taka-alalle, mutta  toisenlainenkin aika tulee ja on mahdollinen. Tutkimuksissa on todettu juuri toiveiden ja haaveiden toteuttamisen tuovan onnen tunnetta ja tyydytystä  ihmisille. Ne toiveet ja haaveet voivat olla pieniäkin, mutta silti ihmiselle hyvin merkityksellisiä.

Minä olen alkanut  tehdä haluamiani asioita ja muuttaa toiveitani todeksi, jos pystyn. Jos lykkään haluamieni asioiden tekemistä, ne saattavat jäädä tekemättä ikiajoiksi, hautautua arjen touhuihin ja rutiineihin. Minä haluan elää  nyt, tänään. Hyvää, omannäköistäni elämää. Kannustan sinua, tee sinäkin niin.









Elämyksiä

Ajaessani  Savon sydänmaille kuuntelin radiota ja radioaalloilta kuulemani  naisen kertoma tositarina  vangitsi huomioni. Brittiläissyntyinen nainen kertoi kohtaamisestaan ranskalaismiehen kanssa, miehen joka on nykyään hänen aviomiehensä. He asuvat tällä hetkellä  Suomessa.

Tarina oli lumoava tosielämän rakkaustarina. Se kertoi rohkeudesta, nokkeluudesta ja taruakin ihmeellisemmästä todellisuudesta. Tarina meni suoraan sydämeeni ja sen kauneus herkisti minut kyyneliin. Ajoin moottoritietä sateessa ja liikutuksen kyyneleet valuivat poskilleni. Hymyilin itselleni ja jatkoin matkaa.

Muistan ajan, kun koin, että minun piti peittää kyyneleeni silloiselta puolisoltani. Jos herkistyin syystä tai toisesta, hän piti sitä typeränä. Opin  piilottamaan kyyneleeni. Onneksi ne ajat ovat takana ja voin ilmaista tunteeni vapaasti. Myös muu elämäni on niistä ajoista vapautunut ja se tuntuu tosi hyvältä.






Yhtä hölmönä tuo menneisyyden henkilö pitäisi minua, jos olisi nähnyt ja kuullut jutusteluni oravanpoikasen kanssa. Juu-u, luit oikein, juttelin oravaisen kanssa ja se oli minusta  hurmaava tilanne. Yllätin oravanpojan saunapuita hakiessani sen kävynsyöntikiveltä, jolloin se juosta rapisteli kiveltä pieneen mäntyyn parin-kolmen  metrin korkeudelle viereeni. Sieltä se napitti minua pienillä silmillään.

Juttelin sille "oravankieltä" eli naksuttelin. Se vastasi naksuttelemalla takaisin. Mina vastasin taas omalta osaltani ja sitten vuorostaan se. Hauskaa oli, että se kuunteli minua hiirenhiljaa ja jatkoi omaa puheenvuoroaan vasta kun minä olin lopettanut .....=)  Naksuttelumme tahti rauhoittui  hiljalleen ja äänemme kävivät yhä hiljaisemmiksi ja rauhoittuneemmiksi. Vuorovaikutuksemme kesti kaikkineen ehkä minuutin verran  katsekontaktin jatkuessa koko ajan.

Minä olen ihan sitä mieltä, että me juttelimme!  Joka tapauksessa  pieni oravanpoikanen tyyntyi ja lopussa äänemme olivat hyvin hiljaisia ja pehmeitä naksauksia.  Siinä vaiheessa  käänsin pääni  ja aloin kerätä saunapuita kantotelineeseen. Orava kiipesi ylemmäs, mutta jäi lähistölle seurailemaan puuhiani.

Ehkä orava tarkkaili minua kiinnostuneena, se tuskin oli nähnyt ihmistä niin läheltä koko elämänsä aikana. Lähin ihmiskontakti oli luultavasti järvellä liikkuneessa veneessä. Lisäksi se varmaankin ihmetteli naksutteluani ja sitä, mikä olento oikein olen.






Illan tyventyessä sauna kuumeni pehmeisiin löylyihin. Päivän mukavat elämykset, lempeät puusaunan löylyt, nakupulahdukset tyynessä järvessä, kiuasmakkara ja kylmä saunaolut. Ennen vuoteeseen menoa vielä  katse järvelle - tulkoot rauhaisat unet vanhalla tyttöaikojen tyynyliinalla pedatulla tyynyllä. Ja ne tulivat. Toivottavasti myös sille pikkuiselle oravanpojalle.




perjantai 13. heinäkuuta 2012

Tutkailuja ruohonkorsi suupielessä

Kun aika pysähtyy ja menettää merkityksensä, päivän ohjelmaksi riittää luonnonvoimien tutkailu. Voi tuumailla asioita ja ilmiöitä kuten Havukka-ahon ajattelija konsanaan. Katse kiinnittyy taivaankannella leijuviin  pilviin,  niiden yhtäkkiseen ilmaantumiseen ja hetkessä tapahtuvaan haihtumiseen ja  valon  suodattumiseen  niiden välistä ja takaa.






Kun päivän mittaan havainnoi veden pintaa ja sen väreitä tuulen ja sadekuurojen vaihteluissa, ymmärtää entistä paremmin sen voiman. Vesi elää aivan omaa elämäänsä ja yllättävän nopealla muutostahdilla.











Tummasävyisistä kuvista moni voisi ajatella, että olipa kurjat säät. Minua Suomen kesän tiuhaan vaihtuva sää ja sateisuus eivät häirinneet, vaikka kastuin moneen otteeseen melko täysin. Ukkonen ei vienyt yöunia eikä viileys haitannut. Sen sijaan ajan rattaiden pysäyttäminen saa sieluni eheäksi ja tasapainoiseksi ja kaiken kokemisen hyvin intensiiviseksi. Elämykset ja havainnot voimistuvat ja niiden vahvuus jättää ihmiseen ikuisen, kauniin jäljen.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Tuulitukan kesäpäivä Iittalassa





Unelma, josta luovuin, nousi mieleeni. Selasin siihen liittyviä juttuja ja katselin  kuvia. Siellä se oli, unelmani. Mutta, jotain on tapahtunut. Liikahtanut minussa. En tullut suruisaksi, en nyyhkinyt menetettyä mahdollisuutta, en rypenyt itsesäälissä. Ajattelin itsekseni, nythän minun on hyvä olla. Hyvä olla ja elää, katsoa tulevaisuuteen ja nähdä siellä  mielenkiintoista. Matka tuntuu olevan minulle toimiva  tapa irrottautua ja ottaa etäisyyttä, se auttaa suhteuttamaan asioita ja näkemään niitä uudesta näkökulmasta. Vaikka en matkalla asiaa miettinytkään, alitajunta teki töitä.

Jokin kohtalo ihmistä johdattaa, uskon niin, mutta omasta asenteesta on paljon kiinni. Asenteesta, miten elämänsä elää. Ottaako irti kaiken siitä, mitä on tässä vai haikaileeko niitä, joita ei voi saavuttaa. Ja minä päätin nauttia kaikesta siitä, mikä elämässäni on hyvin ja kohdallaan. Sitä on kuitenkin paljon ja lisäähän voi  tulla tupsahtaa.....=)



                                  Puu joka taipuu ei taitu tuulessa.
                                  (afrikkalainen sananlasku, Haya)                                               












Rohkeasti vaan eläen, täysin rinnoin ja ikuisesti uteliaana elämälle. Ja välillä vähän matkoja, mansikoita ja muuta mukavaa!