Työssä monikaan asia ei enää tunnu pysyvältä, vaan mikä päivä tahansa saattavat asiat muuttua yllättäen ja perusteellisesti. Vierestä olen muutaman työkaverin kohtaloa seurannut ja kuunnellut heidän tarinoitaan. Miten työympyrät tai työnkuva voi jokin kaunis päivä vaihtua ihan tuosta vaan. Ja siitä kerrotaan työntekijälle ilmoitusluontoisesti, turhia pohjustamatta tai valmistelematta. Omalle kohdalle sellaista ei ole sattunut, mutta mistä sitä tietää? Jos se voi tapahtua muille tuosta vaan, miksi se ei voisi tapahtua myös minulle?
Tiedostin sen tänään ja aloin pohtia, olenko valmis muutoksiin. Jos työnkuvaani muutettaisiin radikaalisti, minun halukkuuttani siihen suuremmin kyselemättä, olisinko valmis? Jos muutos olisi mielestäni huonompaan suuntaan, mitä tekisin?
Aika nopeasti tajusin, että muutokseen sinänsä olen valmis. Jos itse pystyisin valitsemaan muutoksen itselleni mieleiseksi. Mutta jos se vain määrättäisiin, jos se olisi minulle epämieluisaa, siihen sopeutuminen olisi vaikeaa tai mahdotonta. Se olisi niin vaikeaa, että yrittäisin muokata tulevaa itselleni mieluisaksi kaikin mahdollisin tavoin. Yrittäisin etsiä uuden työpaikan. Jos se löytyisi, voisin muuttaa uudelle paikkakunnalle. Voisin muuttaa kauaskin, itse asiassa ajatus siitä alkoi viehättää minua. Voisin muuttaa pohjoisemmas, siitähän olen haaveillut jo kauan. Se voisi olla uusi alku ja mahtava tilaisuus. Lappiinkin olisi lyhempi matka!
Mutta. Siinä on yksi suuri mutta. Ensin pitäisi olla uusi työpaikka. Vakituinen sellainen. En voisi muuttaa toiselle puolelle Suomea sijaisuuden tai määräaikaisen työn perässä. Ja tiedän, että pohjoisesta työn ja vielä vakituisen paikan löytäminen on yhtä vaikeaa kuin neulan löytäminen heinäsuovasta. Mutta ainahan voi pitää silmät auki ja katsella, ei siitä mitään haittaa ole.
2 kommenttia:
Olen samaa mieltä tuosta epävarmuuden tunteesta trendikkään muutosajattelun rinnalla. Itse olen oman työni vuoksi hyvin pitkällä kesätauolla joka vuosi ja näin töiden kynnyksellä tuli taas tänäkin vuonna henkilökunnalle tervetuliaiskirje, jossa heitettiin ilmaan haaste miettiä oman työn kehittämistä. Kehittäminen on aina ok, mutta silloin kun se kalskahtaa hyvin suurelta muutokselta, tulee vähän häijy tunne töihin paluusta. Saas nährä ny! Leppoisaa tiistai-iltaa sinulle sinne jonnekin!
Kehittäminen vain kehittämisen takia, että voidaan sanoa "meillä kehitetään sitä tai tätä", kääntyy helposti itseään vastaan. Muutosvastarinta on ihmiselle luontaista ja muutoksiin on mielestäni hyväkin suhtautua kriittisesti ja kyseenalaistaen, kaikkea ei kannata purematta niellä.
Mukavaa iltaa sinullekin, nyt on rentoutumisen aika....=)
Lähetä kommentti