lauantai 11. elokuuta 2012

Sielun lepuutusta pitkospuilla

Pitkääkin pidemmät pitkospuut, kurjen huutoja, lentoon kahahtavia metsoja ja pyitä, punastuvia karpaloita ja puolukoita. Sielulle balsamia ja upeita elämyksiä. Pieniä ruskareissuja voi tehdä muuallakin kuin Lapissa, vaikka sinne sydämeni halajaa.

Tämä vuosi on minulle koetteleva, Myrphyn laki toimii ja kaikki kasaantuu. Ja juuri siksi tarvitsen reissujani. Vastapainoksi ja voimaannuttamaan. Kaikesta selvitään, mutta välillä koetellaan enemmän kuin laki sallii. Vahvistunko tästä, kuten sanonta sanoo  kaiken mikä ei ole kuolemaksi vahvistavan?















Torron kylän ruiskukoppia piti ihan pysähtyä katsomaan ja miettimään sen tarkoitusta. Joka ei kylläkään selvinnyt.









Reissuillani olen oppinut pari asiaa: aina kannattaa poiketa reitiltä tai pysähtyä kuuntelemaan ja katselemaan luontoa kaikessa rauhassa. Jos en olisi istahtanut pitkospuille kahville, en olisi huomannut noita pieniä punaisia kihokkeja pisaroineen. Oletko sinä huomannut tuollaista kasvia? Sitä pitää tosin katsoa ja kuvatakin hyvin läheltä, maanrajasta.....=)




6 kommenttia:

Muuttolintu kirjoitti...

Enpä ole nähdyt kihokkia lapsuuden jälkeen! Silloin oli mitä mielenkiintoisinta puuhaa syöttää kihokille muurahaisia... kumma kyllä ei käynyt muurahaista sääliksi???
On hyvä poiketa reitiltä luontoretkellä ja -joskus oikeassa elämässäkin. Minusta. :)

VillaPreiskari kirjoitti...

Ihania kuvia!
Olet todella ollut oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Suo! Niin kaunista!
Aloin pohtimaan että miksi olen aina karttanut soita, siellähän on kaunista. Ensi kerralla taidan lähteä suollemenijän matkaan.
En minä vielä yksin!

Kiitos ihanasta postauksestasi,
jään pohtimaan suokammoani...

AAMU kirjoitti...

Noissa kuvissa suorastaa tuoksuu syyspäivän kirpeys, jossa on kevyt tallustaa vaelluksellaan.

FeminineApproach kirjoitti...

Muuttolintu, lapsena itse kukin leikkii ja kokeilee kaikenlaista...=) Hauska juttu, että tunnistit kihokin, läheskään kaikki eivät sitä nimittäin tunne. Ja samoilla linjoilla olen minäkin, elämän sivupolut voivat olla äärettömän kiinnostavia ja rikastuttavia...=)

VillaPreiskari, kiitos kommentistasi.....=)! Suolla on kaunista ja hyvin rauhoittavaa. Pitkospuilla kävely on myös turvallista, joka suolla en minäkään astele pitkospuiden ulkopuolella. Ota kaveri mukaan ja lähde suolle, kohta sieltä saa ihania karpaloita, ne voivat kasvaa ihan pitkosten vieressä, joten noukkiminenkin on tosi helppoa.

Aamu, aistit kuvista sen mitä siellä todellisuudessa oli. Ilmaa oli hyvä hengittää ja olo vaeltajalla sen mukainen...=)

Nainen Nelikymppinen kirjoitti...

Kauniita maisemia. Tuollainen reiteiltä poikkeaminen on mahtavaa, mutta kerran kunnolla eksyneenä olen itse siihen liian arka. Sinulla näyttää olevan hyvä kartta. Ihana tuo kihokki, koskaan en tuollaista ole nähnyt.

FeminineApproach kirjoitti...

Nykyisin otan aina kartan ja kompassin mukaan ja poikkean reiteiltä hallitusti ts. olen hyvin tarkkana ympäristöstäni koko ajan.

Kerran eksyin minäkin siinä määrin, että harkitsin jo avun soittamista. Löysin silloin itse tuttuun paikkaan, joka ei ollut edes kaukana, mutta ehdin jo pelästyä kunnolla, karttaa kun ei ollut ja toisilla suunnilla oli tiettömiä taipaleita pitkälti. Mutta siitä opin pitämään karttaa ja kompassia aina matkassa!

Kihokki on kaunotar, vaikka onkin Suomen harvoja lihansyöjäkasveja.