maanantai 29. lokakuuta 2012

Naisen erilaisia puolia - korkosaapikkaat vai lenkkarit?

Osin Nanin kenkäpostauksen innoittamana kirjoitan ensimmäistä kertaa johonkin vaatetukseen liittyvästä. Toinen syy  on se, että siivotessani ennen vieraiden tuloa kiinnitin huomiota, kuinka monet lenkkarit minulla on naulakon alla . Laskin viidet lenkkarit. On juoksutossua, sisäjumppatossua, patikointitossua, yleistossua, taas juoksutossua......mutta missä ovat kaikki naiselliset kenkäni?




Aloin miettimään, käytänkö tosiaan vain järkeviä kenkiä?  Missä ovat korkokenkäni ja saapikkaani? Arjessa huomaan käyttäväni pääasiassa matalia kenkiä, töissäkin on välillä tarpeen vettä kestävät jalkineet, jotka eivät saa olla liukkaat. Mutta koskas minä niitä  korkokenkiä  käytän? Koska kyllä niitäkin vaatehuoneessa on, kunnon naisellisia, kevytkenkäisiä, ihania, kopisevia korkkareita.

Näistä ajatuksista innostuneena kaivoin syyssaapikkaani esiin, nythän on niiden aika. Pitkävartiset, mustat korkosaapikkaat. Kyllä, omistan sellaiset! Ja tykkään niistä kovasti, vaikka vähälle käytölle ne ovat viime aikoina jääneet.

Viikonloppuna tein muutakin poikkeuksellista, kävin vaateostoksilla. Olen siinä mielessä outo  nainen, etten  viihdy kiertelemässä vaatekauppoja. Olen kuin mies, silloin harvoin kun menen vaateostoksille, ostan kerralla enemmän. Teen täsmäiskuja vaate- tai kenkäkauppoihin ja lähden pian sieltä pois.

Tälle harvinaiselle ostosreissulle pukeuduin pitkästä aikaa niihin saapikkaisiin ja hameeseen. Totta se on, minä joka viihdyn retkeilykamppeissa ja vihreässä seikkailulierihatussani korvessa, pukeuduin  naisellisesti ja kipsuttelin kaupungin katuja. Eikä se hullumpaa ollut, vaikka en koe naisellisuuteni vähenevän ulkoiluvaatteissakaan. Mutta onhan se imartelevaa kääntää vielä miesten päitä sen kerran, kun saapikkaat jalkaansa vetää...



lauantai 27. lokakuuta 2012

Kuuraista kauneutta

Onnea on ehtiä ulos  nauttimaan ensilumesta, kuurasta ja auringonvalosta. Lumi ja pakkanen yllättivät  myös herkkiä, kukkivia kaunottaria, mutta yhä ne tuovat esteettistä nautintoa olemuksellaan.

Valloittavan auringonpaisteisen päivän kruunasivat valoisat ihmiset, joita kohtasin. Sydämen puhdas  ilo ja lämmin ystävällisyys saavat ihmisen kauniiksi, niin miehen kuin naisenkin.


























Ihanaa ja valoisaa päivää sinulle, muista tehdä tänään ainakin yksi asia, josta tykkäät tosi paljon, niin päivä käy toteen!

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Siiven hipaisuja

Viime päivinä olen kohdannut  ihmisten ajatuksia ja kokemuksia  enkeleistä. Ihan selväpäisten, järkevien ihmisten. Olen myös ollut läsnä tilanteissa, joissa puhumaton ihminen on ilmeillään, eleillään ja liikehdinnällään saanut minut pohtimaan, näkevätkö he jotain, mitä minä en.

Parin viime vuoden aikana olen silloin tällöin löytänyt pieniä, valkeita höyheniä läheltäni. Alkuun omasta makuuhuoneestani vuoteen vierestä lattialta ja päättelin niiden olevan peräisin untuvapeitosta. Sittemmin olen löytänyt höyheniä ilman ilmiselvää selitystä vierestäni  mm. työpaikalla, talvisen kävelyretken tauolla  nuotiopaikalla ja jopa Lapin matkalla tummuvassa illassa takan loisteessa.

Mistä kaikki ne höyhenet tulivat? Ne ovat ilmaantuneet ihan lähelleni ja erilaisissa tilanteissa. Olenko kokenut huomaamattani siiven hipaisuja? Niin kevyitä, etten huomannut. Jäljelle jäivät vain pienet höyhenet.






Lämpimästi tervetuloa Mags.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Silta

Kun on hankalassa paikassa tai eksyksissä, tuntuu ettei tästä  pääse eteenpäin tai löydä oikeaa suuntaa. Mutta vaikka usko meinaa välillä loppua, reitti löytyy aina. Joskus mutkan kautta, joskus kastuu kengät, joskus pitkin kivistä polkua, joskus pitkin kapeaakin kapeampaa siltaa. Mutta aina se reitti löytyy. Ennemmin tai myöhemmin.

Ja aika mukava tunne, kun tuntee olevansa oikealla reitillä tai määränpää kajastaa. Joskus itse matkakin on yhtä mukava tai jopa mukavampi kuin perille pääseminen.






Joten älä menetä uskoasi, olipa tilanne mikä hyvänsä. Ole sinnikäs ja luota elämään. Elämä  ja silta kantavat  sinua, vaikka se ei siltä näyttäisikään. Sinua kannatellaan ja jossain vaiheessa näet sen myös itse.

Tervetuloa lukijaksi Orvokki!

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Tähtisade

Ensin näin ne sivusilmällä. 
Jotain sädehtivää lensi kaaressa katonrajasta alaspäin. 
Useampi sädehtivä jokin.

Järkevänä ja maanläheisenä 
en uskonut näkemääni todeksi.
Varmaan vain katuvalojen heijastumaa kattovalaisimista.

Kohta näin ne uudestaan, paremmin. 
Kirkkaana loistavia  valopisteitä lensi pehmeästi, äänettömästi häntä kohti. 
Kauniisti, sadunomaisesti. 

Tähtisadetta.

Näinkö oikein? 
Sataako taivaalta tähtiä?
Jatkoin liikettä, vaikka ihmetys pyöri mielessäni. 

Myöhemmin  astuin ulos
ja välittömästi huomasin  upean tähtitaivaan. 
Syvän tumma taivas ja miljoonia tähtiä taivaankannella. 

Jos sieltä olisi pudonnut muutama, huomaisiko kukaan?

Minä huomasin.
Tähtisade oli totta.
Ja eihän se mahdotonta  ole,
jos hänkin  oli nähnyt pienen auringon  putoavan minuun.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Lempeä hämäränhyssy

Miten elämä muuttuukaan koko ajan vai muuttuuko ihminen? Kun ajattelen tätä kulunutta vuotta, on vastaan tullut niin monenlaista, että itseäkin ihmetyttää. On ollut muutosta, menetystä, pettymystä, kipua, mutta myös riemastuttavia kokemuksia, uuden oppimista, vieraita maita ja mantuja, itsensä ylittämistä, kauneuden kokemista ja näkemistä.






Elämä on rikasta kaikkinensa ja ihan kuin virtaavaassa elämässäni  olisi suvantovaihe. Voiko se olla totta? Uskallanko henkäistä syvään ja pelotta luottaa tähän seesteisempään vaiheeseen? Alkuvuosi on ollut niin moniulotteinen, että  vähän pelkään elämän kiskaisevan maton altani vielä kerran.

Jos yrittäisin elää päivän kerrallaan ja nauttia tämänhetkisestä hyvästä. Olenhan selvinnyt tähänkin asti hengissä. Ja enemmän kuin vain selvinnyt, olen myös kokenut suuren suurta elämiseniloa ja onnen tuntemuksia. Kuten juuri nyt, kun kohta sytytän kynttilät ja tuikut, puen villasukat jalkaan, kaadan lasiin punaviiniä ja nautin saapuvasta pehmeästä hämärästä syksyiset maisemakuvat silmissäni.

Kaunista hämäränhyssyä sinullekin!

















tiistai 16. lokakuuta 2012

Virrassa



Syksyn kauniit hetket ovat täällä taas. Vaikka sataa ja tuulee, kauneutta on.


Näetkö sinä kauneutta syysluonnossa arjen lomassa? Saatko siitä voimaa ja energiaa? Sanotaan, että kauneus on katsojan silmissä, minut pysäytti ylläolevan kuvan  virrassa vapaassa sommitelmassa liikahtelevat ruskan värittämät lehdet. Kyykötin lähellä värisevää ja elävää vedenpintaa ja lumouduin näkemästäni.

Joskus pieni juttu on suuren suuri kauneudessaan. Katsojan silmissä.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Karpaloita ja suopursun tuoksua




                                                        Päivä lyhenee.
                                                        Puun kämmenten välissä
                                                        hehkuu jo syksy,
                                                        vaahteranlehtipiippu,
                                                        kopassa ruskan värit.


                                                        Risto Rasa  


Olen noukkinut pari-kolme tuntia karpaloita suolla ja olen onnessani. Olen kyykkinyt suopursujen tuoksussa kumisaappaat sammalikossa litisten ja olen onnessani. Olen ollut taas kuin Huovisen hamsteri ja keitellyt karpalohilloa ja arvaat oikein - olen onnessani....

Syksyisen seesteistä viikon alkua sinulle! Ja lämpimästi tervetuloa mukaan Jagdev Kaur.

torstai 11. lokakuuta 2012

Ne lähtee syksyin...




                            Oi, valkolinnut, vieraat Lapin kesän, te suuret aatteet, teitä tervehdän!
                            Oi, tänne jääkää, tehkää täällä pesä, jos muutattekin maihin etelän!
                            Oi, oppi ottakaatte joutsenista! Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
                            On meidän rannoillamme rauhallista ja turvaisa on rinne tunturin.

                            Eino Leino: Lapin kesä

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Työn ilo

Ihminen kaipaa tekemistä päiviinsä, vakinaista päivärytmiä, mielekästä puuhaa ja sosiaalisia kontakteja.  Monille meistä se tarkoittaa työn tekemistä.

Työ ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys. Kaikilla sitä ei ole, toisilla sitä on liian vähän ja toisilla  liian paljon. Se voi kuluttaa ihmisen voimavarat vähiin ja terveys horjuu. Samalla työn ilo katoaa jonnekin.




Itse koin uupumuksen liiasta työn määrästä, työstressin, työn ilon menetyksen. Näin kaiken tuon tulevan ja sitten lopulta pam - muutos. Muutoksen tullessa ihminen kokee muutosvastarintaa ja niin minäkin. Mutta kaikesta mylläkästä on loppujen lopuksi seurannut hyvää ja ihanaa ja siihen haluan keskittyä nyt.

On aivan mahtava tunne kokea jälleen työn iloa. Tuntea tekevänsä arvokasta ja tärkeää työtä ja olla osana sitoutunutta, innostunutta tiimiä. On tavattoman hyvää tekevää havaita, että stressin mukanaan tuomat  oireet ovat kadonneet lähes tyystin. Ei enää kipuja, ei univaikeuksia. Mieli on korkeammalla ja töissä on jopa kivaa!

Tämä on uusi alku. Monessa mielessä uusi ja raikas alku. Vaikka otan välillä takapakkia ja harhailen sivullekin, suunta on kaiken kaikkiaan eteenpäin. Eteenpäin elävän mieli, kuten joku viisas on sanonut.

Kunpa tämä hyvä olo ja tunne jatkuisi. Haluan tehdä työtäni ja nauttia siitä. Haluan olla terveenä ja hyvillä mielin. Haluan olla luova ja antaa itsestäni muille. Haluan olla vuorovaikutuksessa, kuulla ja tulla kuulluksi.

Siinä tavoitteitani, jotka osuvat moneen meistä. Tunnetko sinä työn iloa ja riemua?

Tervetuloa lukijaksi Jaana...=)

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Hidastamista

Keho tietää, koska se tarvitsee lepoa. Se kertoo sen, jos osaa kuunnella. Ja silloin ei auta  kuin jättää muut touhut ja puuhat vähemmälle ja levätä. Seuraavan kuvan Mikko-kettukin näyttää nauttivan päivälevosta Suurpetokeskuksen aitauksessaan.






Yritän kuunnella kehoani yhä tarkemmalla korvalla ja antaa sille sen, mitä se tarvitsee. Ja paljon unta se tuntuu tarvitsevan. Ehkä ihminen tarvitsee latausaikaa ja silkkaa lepoa sopeutuessaan ja opetellessaan uusia asioita.






Unen ohella syysluonto virkistää ja antaa paljon hyvää mieltä ja iloa. Väriterapiaa  ja ihastuttavia luontohavaintoja. Eilisen puolukkaretkellä näin tutussa marja- ja lenkkimetsässäni neljän kauriin ryhmän liikkuvan edessäni rauhaisasti. Bambimaisen sirot eläimet eivät huomanneet minua lainkaan.

Minusta on tosi mukava ajatus, että samassa metsässä jossa liikun, liikkuu myös metsän eläimiä samaan aikaan  ja joskus  niitä saa katsellakin.

Syksyllä tuntuu hyvältä hidastaa elämää ja sen tahtia entisestään. Keskittyä olennaiseen ja hoitaa itseään. Pidetään huolta itsestämme ja läheisistämme.

Lämpimästi tervetuloa lukijaksi Mayo.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Havahtuminen

Olen kohdannut viime aikoina hyvin  erilaisia ihmisiä, keskustellut ja viettänyt aikaa heidän kanssaan ja päätynyt siihen tulokseen, että kyllä elämäni  on oikeastaan aika hyvällä mallilla. Ihan oikeasti, ihminen napisee  välillä  turhan helposti. Pientä ja isompaakin harmistusta ja muuta sen sellaista elämässä on, mutta loppuviimeeksi ne tärkeimmät asiat ovat hyvin.







Tajusin, että olen onnekas ihminen, koska kehoni ja raajani toimivat vallan mainiosti, jaksavat kuljettaa minua kivisiäkin polkuja ja viedä minut vaarojen ja tunturien  laelle. Silmäni ovat kunnossa ja ne näyttävät mahtavia ja kaukaisia näkymiä sieltä  laelta. Mieleni, sydämeni ja sieluni näkevät  valtavasti kauneutta, niin pienessä kasvissa maanrajassa kuin niissä kaukaisissa Lapin maisemissa aamu-usvassa. Aivoni osaavat toimia ja viestiä, mihin suuntaan pitää maastossa mennä ja koska pitää lepotauko pitkässä ajomatkassa.

Lisäksi kivut ovat hälventyneet, toivottavasti pysyvästi. Omaan vakituisen työpaikan, vaikka muutokset heiluttavat työidentiteettiäni. Olen sovussa ihmisten kanssa ja pystyn oppimaan uutta. Näen, että minulla on voimavaroja varastossa niin työelämässä kuin vapaallakin. Nukun yleensä hyvin ja nautin elämästä. Hyvänen aika, minullahan on paljon plussapuolia elämässäni! Ja niitä löytyisi varmasti lisääkin, jos oikein alan miettimään.




Aina joskus on tarpeen listata, mikä kaikki on hyvin elämässä. Huomaa, että jos on huonoa, niin on hyvääkin. Tällä hetkellä oma terveydentila tuntuu niin arvokkaalta asialta. On ihana tunne, kun ei satu mihinkään ja tuntee voivansa melko hyvin.

Tämä hetki tässä, ei hassumpi.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Korpimaan kauneus

Ihminen on hienosti rakennettu kokonaisuus, vaikka huitelee reissussa keskellä korpea eikä mieti mitään sen kummempaa, kunhan kuleksii, niin alitajunta   työskentelee. Näin se vaan on, ihmeellistä. En reissullani tietoisesti mietiskellyt ja pohdiskellut ennen matkaa minua rassanneita asioita, vaan patikoin ja laitoin jalkaa toisen eteen ja nautin kustakin kuluneesta hetkestä.

Ja kuitenkin nyt kotiin palattuani huomaan, että moni murhe jäi sinne kurun pohjalle kuten Aamu kommentoi. Sinne ne putosivat omia aikojaan ja koski pauhuineen vei ne mennessään. Tai no aina sitä muutama murheenpoikanen repun pohjalle jää, mutta suuri osa huolista jäi sinne.








Jos oli minulla suuria murheita, niin on pohjoisessa myös suuria koskia, könkäitä ja rotkolaaksoja. Mutta ei vain kooltaan isot, myös Lapin luonnon pienet kauniit saivat sielun soimaan. Hento ja hauras kasvi voi vetää kauneudessa vertoja valtaville dolomiittiseinämille.