maanantai 1. lokakuuta 2012

Korpimaan kauneus

Ihminen on hienosti rakennettu kokonaisuus, vaikka huitelee reissussa keskellä korpea eikä mieti mitään sen kummempaa, kunhan kuleksii, niin alitajunta   työskentelee. Näin se vaan on, ihmeellistä. En reissullani tietoisesti mietiskellyt ja pohdiskellut ennen matkaa minua rassanneita asioita, vaan patikoin ja laitoin jalkaa toisen eteen ja nautin kustakin kuluneesta hetkestä.

Ja kuitenkin nyt kotiin palattuani huomaan, että moni murhe jäi sinne kurun pohjalle kuten Aamu kommentoi. Sinne ne putosivat omia aikojaan ja koski pauhuineen vei ne mennessään. Tai no aina sitä muutama murheenpoikanen repun pohjalle jää, mutta suuri osa huolista jäi sinne.








Jos oli minulla suuria murheita, niin on pohjoisessa myös suuria koskia, könkäitä ja rotkolaaksoja. Mutta ei vain kooltaan isot, myös Lapin luonnon pienet kauniit saivat sielun soimaan. Hento ja hauras kasvi voi vetää kauneudessa vertoja valtaville dolomiittiseinämille.






4 kommenttia:

AAMU kirjoitti...

Kummallista: siellä joki pauhuaa ikiaikaisesti ihan meistä riippumatta, ja me tykästymme siihen, kuin se olisi aina odottanut meitä.

FeminineApproach kirjoitti...

Hassua, kirjoittaessani ajattelin sanaa ikiaikainen.

Ikiaikainen joki, joka on virrannut siellä kauan ennen meitä ja virtaa vielä jälkeemmekin. Se ajatus ei voi olla tekemättä vaikutusta.

Birgitta kirjoitti...

Olen kokenut itsekin tuon matkaamisen vaikutuksen pään sisäisiin asioihin. Paikassa käymättömänä en voi kuin kuvitella nuo joet ja virtaukset. Varmasti kaunista ja erilaista luonnon äänekästä hiljaisuutta kuin mitä kaupungin hälyssä.

Hipaisuja -kaunis otsikko

FeminineApproach kirjoitti...

Matka tosiaan tuntuu tekevän minulle hyvää monin eri tavoin. Ja on kaiken lisäksi tosi kivaa.

Nautin yhä enemmän ja enemmän erämaisesta hiljaisuudesta, tasapainottaa työtä erinomaisesti. Jos et ole käynyt Lapissa, suosittelen lämpimästi!

Ja kiitos, Birgitta.