sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Tähtisade

Ensin näin ne sivusilmällä. 
Jotain sädehtivää lensi kaaressa katonrajasta alaspäin. 
Useampi sädehtivä jokin.

Järkevänä ja maanläheisenä 
en uskonut näkemääni todeksi.
Varmaan vain katuvalojen heijastumaa kattovalaisimista.

Kohta näin ne uudestaan, paremmin. 
Kirkkaana loistavia  valopisteitä lensi pehmeästi, äänettömästi häntä kohti. 
Kauniisti, sadunomaisesti. 

Tähtisadetta.

Näinkö oikein? 
Sataako taivaalta tähtiä?
Jatkoin liikettä, vaikka ihmetys pyöri mielessäni. 

Myöhemmin  astuin ulos
ja välittömästi huomasin  upean tähtitaivaan. 
Syvän tumma taivas ja miljoonia tähtiä taivaankannella. 

Jos sieltä olisi pudonnut muutama, huomaisiko kukaan?

Minä huomasin.
Tähtisade oli totta.
Ja eihän se mahdotonta  ole,
jos hänkin  oli nähnyt pienen auringon  putoavan minuun.

7 kommenttia:

Pia kirjoitti...

Kertakaikkisen ihana runo, sait kylmät väreet kulkemaan läpi vartalon:)Kiitos

FeminineApproach kirjoitti...

Voi kiitos Evangelina, olipa kauniisti sanottu!

Elämässä on joskus mystisiä, satumaisia hetkiä, joita ei voi selittää. Tämä runo on eräästä sellaisesta hetkestä.

Jaana kirjoitti...

WAU!!

Nainen Nelikymppinen kirjoitti...

Ihana! Aina sen ei tarvitse olla edes konkreettista, vaan sellainen hetkellinen pakahduttava sydänalassa tuntuva onnentunne <3 .

FeminineApproach kirjoitti...

Kiitos Jaana...=)

Nainen, totta puhut. Ne on elämän ihanuushetkiä!

Birgitta kirjoitti...

Oi miten mahtavaa.

Ollapa mukana katsomassa valon liikettä ja tähtien tanssia. Omaa hetkeäni vielä odottelen =)

FeminineApproach kirjoitti...

Toivon, että koet sen!

Muistinpa juuri nyt, että olen nähnyt selittämättömiä tähdenomaisia valopilkahduksia ennenkin....sanonta "nähdä tähtiä" kuten sarjakuvahahmot saatuaan iskun päähänsä saa kokonaan uusia ulottuvuuksia....=))