Olen ollut asioita ihmettelevää sorttia jo pikkutytöstä alkaen. Ihmettelen, pohdin, kummastelen, mietin, hämmästelen asioita. Ikuisesti utelias elämän suhteen.
Blogin kirjoitus alkoi kohtalon oikusta. Asiat loksahtelivat paikoilleen ja siinä se oli, oikea hetki. Tekstistä pidän, niin lukea kuin kirjoittaa. Sanojen asettelu peräkkäin viehättää. Jutut tulevat subjektiivisesti omia tuntoja peilaillen. Selvittelen asioita päässäni purkamalla ne sanoiksi. Joskus on sanottavaa enemmän, joskus vähemmän.
Juttujen pääpaino ihmissuhteissa, erilaisissa kohtaamisissa ja ajatuksissa, joita ne minussa herättävät. Elämä ja sisäinen kasvu kiehtovat. Koko elämän kestävän sisäisen kasvamisen tavoitteena viisastuminen ja tunnetiedon kristallisoituminen. Tavoitetta siis on, matkaa teen omaan tahtiini, välillä askel eteenpäin, kaksi taakse ja sivullekin olen astunut. Mutta matkalla ollaan.
Metsän ohella hyvän luontokokemuksen saa rannalla, kun katse siintää ulapalle tai vastarannalle. Peltoaukea on myös rauhoittava näkymä. Suollekin olen eksynyt eikä sekään hullumpi paikka ole.....=) Mutta ehkä sielua hoitavin näkymä on tunturin laelta. Kun katsoo kauas ja tuntee tuulen kasvoillaan. Silloin tunnen olevani lähellä äärettömyyttä.
Luonnon lisäksi musiikki on mielen ja sielun ravintoa. Se lohduttaa, avaa uusia näkymiä, hempeyttää, rentouttaa, saa tanssahtelemaan....
Ja sitten on runous. Siinä kohtaa viimeistään sielu värähtää, kun lukee koskettavaa runoutta. Ikuisena romantikkona pidän Tabermannista, suosikkeihin lukeutuu myös Eeva Kilpi, Maaria Leinonen ja Mirkka Rekola.