sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Vetten äärelle

Tänä viikonloppuna olen katsellut hyvin erilaisia vesiä. Kuohuvaa ja kohisevaa koskea, tuulen kevyesti liplattamaa järvenpintaa ja peilinä kiiltävää lampea.



Vahvaluonteinen ja äänekäs koski


































Kaikista tutuin vesielementti, järvi





























Salaperäinen ja lumoava metsälampi


























Pulahdus metsälampeen kruunasi viikonlopun. Taisi olla myöhäisin ajankohta, kun koskaan olen uinut luonnonvesissä. Puusaunan  lämpöön kipaistua olo oli taivaallinen. Mieleenpainuva kokemus, joka aikaansai raukean, ihanan olon. Jos sinulla on mahdollisuus kokeilla samaa, suosittelen lämpimästi. Kerran se vain kirpaisee.....=)

perjantai 28. lokakuuta 2011

Etäämpänä, yhä lähellä

Kiirettä olen kesyttänyt. Kyllä. Ja lisäksi houkutellut lisää tilaa. Itselleni. Ajatuksilleni. Työrauhalleni. Kiireen lisäksi oli tunne, että minua hamuttiin joka suunnalta, monen taholta ja samanaikaisesti.  Huomiotani ja aikaani. Korviani kuuntelijaksi. Silmiäni katsojaksi. Kokonaisvaltaista läsnäoloani. Kaikkea tätä liikaa. Ai mitenkö?

Työni on sellaista. Näin työviikon lopuksi puran siitä pari ajatusta ja sitten annan ajatusteni siirtyä vapaille. Työni ydinsisältö  on läsnäolo ja huomion antaminen. Saatavilla oleminen. Ja minä teen sitä koko persoonallani. Omana itsenäni. En oikein osaa tehdä sitä viileästi ja hieman vasemmalla kädellä. Se ei ole minua. Mutta vaikka työni paljon antaa, niin paljon se myös vaatii. Henkisesti.

Oma olo ja jaksaminen on parantunut näillä keinoin. Kiireen kesytyksellä ja pienellä etäisyyden otolla. Oman isomman tilan ja työrauhan ottamisella. Enkä silti tee työtä puolivillaisesti. Teen sen enemmän omaa työhyvinvointiani ajatellen. Uskon, että löydän tasapainon etäisyydelle ja läheisyydelle.








No niin, sain ajatusteni ytimen muotoiltua sanoiksi. Olen pohdiskellut sitä ja alitajuntakin on työskennellyt asian parissa. Se varmaan enemmän kuin tietoinen mieli. Sieltä niitä vastauksia mieleen tulee, alitajunnasta. Nyt voin jättää työjutut mielestäni pariksi päiväksi ja keskittyä omiin juttuihin.

Alitajunnan lisäksi liikunta auttaa jäsentämään ajatuksia. Rivakka  lenkki tai hikijumppa tai oikea kunnon liikuntarääkki tyhjentää pään ja samalla järjestää ajatuksia huomaamatta. Kuinka monet pikku ja vähän isommatkin probleemat olen selvitellyt itselleni esim. metsälenkillä. Oiva keino itselle on ollut myös asioiden puhuminen auki ääneen. Juu, luit oikein, jupisen itsekseni ääneen lenkillä joskus. Enkä vain yhteen kertaan vaan oikein jauhan samaa asiaa.......=) Totta se on ja hyvä keino se onkin. Toimii minulla.

Ihanaa ja kaunista syysviikonvaihdetta meille kaikille!

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Syysillan tanka

Ulkona alkaa
sadella, pehmeästi.
Minä kuuntelen.
Käännän lampun seinään päin
niin tulee hämärämpää.

Fushimi Tenno





















Marras

 Kohta on jo marraskuu. Miten aika kiitääkään.





Marraskuun latinankielinen nimi november tulee yhdeksää merkitsevästä sanasta novem, sillä ennen Julius Caesarin  kalenteriuudistusta marraskuu oli vuoden yhdeksäs kuukausi. Marraskuussa roomalaiset hoitivat kyntö- ja kylvötöitä, mutta myös juhlimiseen riitti aikaa: tasavallan aikana puolet päivistä oli kisapäiviä ja puolet arkipäiviä, jolloin suoritettiin syyskynnöt ja -kylvöt.(Wikipedia)






Kuukauden suomenkielinen nimi viittaa siihen, että Etelä-Suomessa maa on silloin usein yöpakkasten vuoksi roudassa, minkä vuoksi useimmat ruohovartiset kasvit kuolevat eli tulevat martaiksi. Pohjois-Suomessa pysyvän lumen aika alkaa heti marraskuun alusta. Etelä-Suomessa marraskuu on pääosin synkkä ja lumeton, sateet tulevat etelässä useammin vetenä tai räntänä kuin lumena, tosin lyhyet lumiset jaksot ovat Etelä-Suomessakin jo tavallisia. Ensilumi sataa etelärannikollamme vasta marraskuun puolivälin paikkeilla, kun se on Lapissa satanut keskimäärin jo lokakuun alkupäivinä.(suomisanakirja.fi)


tiistai 25. lokakuuta 2011

Syyspuhuri vetää henkeä

No nyt se on täällä. Syksy. Ja nimenomaan syksyn ydin. Tuulee ja sataa. Puhuri pudottaa sitkeimmätkin  lehdet puista. Se ravistelee ja havisuttaa. Ja toisinaan aurinko yllättää kirkkaudellaan, häikäisee.

Joku kokee syksyn haikeana, suurena luopumisena. Minä en. Syksy on lepoon asettumista, rauhoittumista, tasaantumista. Levollista, vaikka tuuli ujeltaisi nurkissa.  Loka-marraskuussa   hyvästelen syksyn hetkeksi  ja tapaamme jälleen vuoden päästä. Ero ei riipaise, vaan on luonnollinen osa vuodenkiertoa.

Tietty luopuminen kuuluu elämänkiertoonkin. On opittava luopumaan joskus. Ja elämä laittaa luopumaan, tahdot tai et. Ei auta vastaanhannaaminen, irti on päästettävä. Toisista asioista haluaakin päästä irti ja eroon, antaa vielä vauhtiakin niille. Ja sitten on asioita, joista ei tahtoisi luopua mistään hinnasta, pitää sinnikkäästi kiinni liepeistä.







Jos ei olisi syksyä, odottaisimmeko niin lumen tuloa ja talvea? Osaisimmeko arvostaa lumen mukanaan tuomaa valoisuutta? Odottaisimmeko malttamattomana tarpeeksi paksua lumipeitettä päästäksemme sivakoimaan? Ilman syyssateita ja -myrskyjä tuntuisiko koti niin lämpöiseltä ja kutsuvalta paikalta?

maanantai 24. lokakuuta 2011

Hymyni saavuttaa sinut

Posket punaisena raikkaasta syysillasta. Onnellinen olo. Fyysinen raukeus ja rentous. Hymy huulilla ja silmissä. Elämä maistuu ja on kaunista.



Kuin pitsiä

 

Juuri nyt en kaipaa mitään, en mihinkään. En  kaihoa edes sitä olematonta. Tässä on hyvä. Tässä ja nyt.






Illan runo

Sinä palasit aina siihen veneeseen
                        kapean järven rannalla,
siihen pitkään ja kapeaan,
                        siihen sinä palasit, tuntematon vene,
joku soutanut sen sinne rantaan,
                                        kaislikkojen väliin.
Ja niin kuin uskoit se liittyi minuun, se vene.
Niin kauan minä sitä soudin
siltä rannalta toiselle, ja takaisin.

Mirkka Rekola




sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Sunnuntaikävelyllä

Silmiin osunutta kävelyretken varrelta. Hehkuvia värejä. Syysluonnossa on  sähäköitä värisävyjä. Lepoon asettuvia kasveja. Ilmassa käsin kosketeltavaa kosteutta.





































































lauantai 22. lokakuuta 2011

Monimuotoiset

Yksilöitä puutkin, niin kuin me. Kuka pitkä ja solakka, kuka pullukampi, kuka vähän vino ja toispuoleinen. Omanlaisiaan kaikki tyynni.
















perjantai 21. lokakuuta 2011

Ajatuksia tässä ja nyt

Huomasin, että olen viime aikoina lainaillut tänne minua koskettavia runoja, mietelmiä ja musiikkia enemmän kuin avannut omaa ajatusmaailmaani. Olen keskittynyt omiin ajatuksiini ja olooni ja omat sanat ovat jääneet sisäisiksi pohdinnoiksi. Olen rauhoittanut elämistäni pienin keinoin, hidastanut. Työssä olen painanut jarrua ja ottanut etäisyyttä kiireeseen. En pysähtynyt, mutta muutin omaa käyttäytymistäni ja jätin turhan hötkyilyn pois. Ei maailma kaadu, vaikka niin teenkin.

Niinhän minä olen ajatellut, että jos on liian kiire, hyppään vain pois kyydistä. Se ajatus on kuulunut ajatusmaailmaani pitkään. Ei ole vain tainnut tulla tilannetta, että tosiaan olisi pitänyt hypätä. Enkä hypännyt nytkään, hidastin vain. Annan suurimman kiireen mennä ohitseni. Niin kuin sanonnassa sanotaan, mihinkäs tässä kiire, valmiissa maailmassa.

Tapanani on tehdä hommat mahdollisimman pian pois pyörimästä, etteivät ne kasaannu ja siinä teen itselleni  toisinaan kiirettä enemmän kuin olisi aihettakaan.  Tähän olen tarttunut, omaan tapaani tehdä töitä. Pyrin olemaan hoputtamatta itseäni. Voin välillä hengähtää ja antaa itselleni aikaa rauhoittua. Stressaavimpiin asioihin olen ottanut etäisyyttä ja tehnyt hitaammin, itseäni enemmän kuunnellen, vähemmän itseäni likoon pannen. Jo pienen etäisyyden ottaminen joihinkin asioihin on helpottanut. Oman asenteen muuttaminen oli loppujen lopuksi helppoa, kun tajusin missä mennään.

Lisäksi hemmottelua vapaa-aikana, kaikkia asioita mistä nauttii. Asioita, jotka tuovat elämäniloa ja -voimaa. Tärkeitä juttuja, jotka rentouttavat, virkistävät kehoa ja mieltä ja lataavat akkuja. Luonto elvyttää. Ihan aina. Omalla alkukantaisella lumollaan ja olemuksellaan. Luontoa on oltava lähellä, mielellään ihan vieressä, katseen ulottuvilla ikkunasta katsottaessa. Näivettyisin, jos joutuisin asumaan suuren kaupungin ydinkeskustassa ilman vapaan luonnon läsnäoloa.





Haluan nuuhkia raikasta ulkoilmaa. Haluan nähdä vuodenaikojen vaihtelun kasveissa. Haluan koskettaa puun rosoista pintaa ja kosteaa sammalta. Haluan kuulla lehtien kahinan jaloissani kävellessäni metsäpolulla. Eniten tätä kaikkea haluan tehdä metsässä. Metsä on se juttu. Metsä on suojaisa ja turvallinen. Syliinsä ottava. Rauhoittava. Lempeä ja voimakas.

Vaikka joskus kaihoan järvenrannalle vettä katsomaan tai pellonlaitaan etäisyyteen tuijottamaan, metsän koen itselleni lähimmäksi  luontoelementiksi. Olen aina asunut lähellä metsiä ja leikkinyt lapsena metsässä monet jännittävät ja hauskat leikit. Hämmästyin, kun eräs henkilö kerran kertoi pelkäävänsä metsässä. Hän koki sen uhkaavaksi, vieraaksi ja pelottavaksi ympäristöksi. Pari kertaa olen ollut hiukan eksyksissä vieraassa metsässä ja silloinkaan en pelännyt. Tiesin, että ennen pitkää löydän tuttuun kohtaan. Ennemmin tai myöhemmin.

Metsä ja luonto antavat  voimakkaita elämyksiä vähäeleisesti, vain olemalla oma itsensä. Tänään  aamuhämärissä  koin vaikuttavan luontoelämyksen ajaessani asfaltoitua pikkutietä peltojen läpi töihin. Havaitsin tien toisella puolella sähkölangan päällä istuksimassa erittäin ison linnun. Tajusin sen olevan paljon suurempi kuin tavallisesti langoilla istuvat harakat ja satunnainen haukka. Lähestyessäni lintu lähti langalta liitoon ja liiteli tien toiselle puolelle vain pari metriä autoni nokkapellin yläpuolelta. En ollut uskoa silmiäni nähdessäni sen liitelevän niin läheltä kuin auton kanssa leikitellen. Tämä vaikuttava ja lentotaidollaan kepeästi leikittelevä lintu oli huuhkaja.




















Näin sen laskeutuvan pellolle parinkymmenen metrin päähän tiestä. Käänsin autoni ympäri heti, kun mahdollista ja pysäköityäni auton kävelin hiljaa ja hyvin hitaasti lähemmäs huuhkajaa. Se ei piitannut ohittavasta autosta, mutta kun olin noin kymmenen metrin etäisyydellä se otti siivet alleen ja siirtyi lähimetsän suojiin.

Näin tämän aamuisen yksilön hyvin läheltä, vaikka vain hetkisen. Se lyhyt hetki teki minuun vaikutuksen, tälläiset luontoelämykset jäävät vahvasti mieleen pitkiksi ajoiksi. Luontokokemus, joka antaa hyvän mielen siitä, että satuin olemaan juuri siinä oikealla hetkellä.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Mietelmiä intiaanilta

Lueskelin aforismeja ja mietelauseita ja tämä erottui joukosta paitsi pituudellaan myös  viisaudellaan.



Minua ei kiinnosta, mitä teet elääksesi. Haluan tietää, mitä kaipaat ja uskallatko unelmoida täyttäväsi sydämesi kaipuun.


Minua ei kiinnosta, kuinka vanha olet. Haluan tietää, uskallatko tehdä itsestäsi naurettavan rakkauden, unelmiesi ja elämän seikkailun tähden.


Minua ei kiinnosta, mitkä planeetat ovat neliössä kuuhusi tai edes horoskooppmerkkiisi. Haluan tietää, oletko koskettanut surusi sisintä, oletko avautunut elämän pettymysten takia vai odotatko vielä avaajaa, vai oletko käpristynyt ja sulkeutunut ankaramman kivun pelosta.


Haluan tietää, voitko kärsiä tuskaa, omaasi tai minun, menemättä piiloon, katoamatta tai yrittämättä lievittää sitä. Haluan tietää, osaatko iloita, itsesi tai minun puolestani, osaatko tanssia villisti antaen hurmion täyttää itsesi sormenpäihin ja varpaisiin saakka, kehottamatta meitä olemaan varovaisia ja järkeviä ja muistamaan ihmisen rajat.


Minua ei kiinnosta, onko minulle kertomasi tarina totta. Haluan tietää, voitko aiheuttaa toiselle pettymyksen ollaksesi uskollinen itsellesi; voitko kestää petturuuden syytöksen pettämättä sieluasi; voitko olla ilman uskoa ja siksi luotettava.


Haluan tietää, voitko nähdä kauneutta silloinkin, kun se ei ole kaunista, joka päivä, ja voitko ammentaa sen läsnäolosta elämääsi. Haluan tietää, kestätkö epäonnistumisen, omasi tai minun, ja voit silti seisoa järven rannalla ja huutaa hopeiselle täysikuulle: Kyllä!


Minua ei kiinnosta tietää, missä asut tai kuinka paljon rahaa sinulla on. Haluan tietää, voitko nousta ylös surun ja epätoivon yön jälkeen uupuneena ja mustelmilla ja tehdä, mitä sinun on tehtävä ruokkiaksesi lapset.


Minua ei kiinnosta, kenet tunnet tai miten tulit tänne. Haluan tietää, seisotko liekkien keskellä kanssani vetäytymättä pois.


Minua ei kiinnosta, missä, mitä tai kenen kanssa olet opiskellut. Haluan tietää, mikä kannattaa sinua sisältäpäin, kun kaikki muu sortuu. Haluan tietää, voitko olla yksin itsesi kanssa ja pidätkö todella seurasta, joka sinulla on tyhjinä hetkinäsi.


Intiaanivanhempi Oriah Mountain Dreamer



sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Kannonnokassa

Tuumaustauolle ja kahvihetkeen on tarjolla monenlaisia istuimia metsässä. Eväät maistuvat kannonnokassa istuen nautittuna. Mistähän tulee sanonta  kannonnokka?



Kanto kera tussahtavan sienen



Pehmustettu malli


































Vanha juureva

lauantai 15. lokakuuta 2011

Jos metsään haluat mennä nyt

Pitkästä aikaa pääsee taas metsän syksyyn. Tuoksuttelemaan, aistimaan viileyden, poimimaan syksyn myöhäistä satoa. Ilmasta käsin metsät näyttivät kelta-vihreiltä, punaväri loisti poissaolollaan. Haavat näyttivät yhtä keltaisilta kuin koivut. Metsän sisällä, sen siimeksessä, silmä löytää punaistakin. Kielon marjoissa helakkaa punaa, mustikan lehdissä hienostunutta viininpunaa, samoin lakan lehdissä. Ja sitten on karpalot. Suon herkulliset  antimet, joiden väri niiden levätessä sammalpedillä on upea.

Metsästä löytää aina jotain kiehtovaa tutkittavaa. Niin kuin nämäkin käävät, jotka osuivat silmiin jo pari viikkoa sitten.













































































torstai 13. lokakuuta 2011

Suu messingille

Kyllä loma ja lepo on ihmiselle tärkeä asia. Tajusin sen selvääkin selvemmin pienellä irtiotolla työstä. Huomaamattaan sitä venyy ja venyy työelämän haasteisiin vastaten ja omat voimat ehtyvät. Kun pitää työstään ja viihtyy siinä, ei edes tiedosta uupumuksen hiipivää tuloa. Me ahkerat ja tunnolliset suomalaiset, jotka emme vähästä työn suhteen narise saati nouse barrikadeille suuremmistakaan syistä.

Mutta kun ottaa pesäeron arjen työntäyteisistä päivistä huomaa yhtäkkiä, kuinka lepoa ja rentoutumista tarvitsikaan. Pitkiä, makeita yöunia. Päiviä, jolloin saa tehdä mitä mielii tai olla tekemättä jos ei mieli. Tilaisuutta vain olla ilman vaatimuksia. Joutilaisuutta tai uusia, avartavia kokemuksia ja elämyksiä. Herkkuja kaikille aisteille, kulinaarisista esteettisiin.

Ja miten tärkeää huomata, että voi väsyä ja uupua. Ettei ole jaksamisen suhteen haavoittumaton, vaan ihan tavallinen ihminen. Ihminen, joka tarvitsee lepoa ja akkujen latausta aika ajoin. Inhimillinen ihminen. Niin juuri, inhimillinen ihminen eikä kone. Paljon mukavampaa olla ihminen, elävä ja elämässä kiinni oleva nainen. Hymykään ei katoa, kun on levännyt ja voi hyvin.


Kaktusnaama

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Koukeroita






































Synonyymisanakirja antaa sanalle koukero seuraavat sanat: mutka, kiekura, kiemura, kiehkura, kierukka, silmukka, spiraali, venkura. Kuvaavia sanoja kaikki, eikös?

tiistai 11. lokakuuta 2011

Aurinko tanssii lehdilläni....




















Jonakin päivänä olen puu, ja tuuli laulaa oksissani ja aurinko tanssii lehdilläni, ja olen vahva ja kaunis kaikkina vuodenaikoina.

Kahlil Gibran



sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Prinsessamainen juttu

Pienet tytöt ja pojat rakastavat satuja. Näissä maisemissa voisi leikkiä prinsessaleikkejä ja odotella prinssiä tornissa. Tulisiko se valkoisella ratsulla laukaten raunion pihamaalle? Kesäisin täällä näytellään lastennäytelmiä ja hieno ympäristö se siihen onkin eli kyseessä on raunio Aulangolla. Pikkutyttönä minäkin kerran katselin täällä tarinaa Tynnyri-Tommista. Itse näytelmästä en muista mitään, mutta rauniot ovat jääneet mieleen voimakkaasti. Ympäristö ruokkii mielikuvitusta vahvasti satumaisine näkymineen.



















Pienenä tyttönä olin haltioissani, jos joku luki minulle satuja. Omia satukirjoja ei ollut montaa, mutta ne olivat sitäkin kallisarvoisempia. Muistan kun olin sairaana ja vuodelevossa, sen verran oli voimia, että keräsin kaikki vähäiset satukirjani vuoteen viereen ja odotin niille lukijaa. En osannut itse vielä lukea ja odotin isää tai äitiä lukemaan sairaalle satuja ajankuluksi. Isä ja äiti olivat kiireisiä askareissaan ja sain tyytyä katselemaan satukirjojen kuvia. Vieläkin on tallella pieni vihkonen, jossa on kaksi satua, ensin Lumikki ja sitten Pikku veli ja pikku sisar. Vihkossa on  kuva prinsessasta vauvan kehdon ääressä, se oli minusta maailman kaunein kuva.



Kesän tuntua

Ajelin eilen pikkutietä kesäisen lämpimässä päivässä ja yllätyin siitä, mitä näin tien toisella puolella. Lehmiä laitumella vielä lokakuussa. Pakkohan sitä oli pysähtyä katsomaan niitä. Pikkutyttönä pelkäsin lehmiä, mutta se pelko on haihtunut. Lähestyessäni näitä lehmiä pienen pusikon takaa sanoin ääneen niitä rauhoittaakseni: -Minä täällä vain.

Ikään kuin ne olisivat minua ymmärtäneet. Mutta heti ne minut huomasivat ja jokin minussa kiinnosti niitä. Ensin yksi, sitten toinen ja lopulta kolme lehmää tarkasteli  minua lähietäisyydeltä silmästä silmään.  Eikös olekin hauska rivistö.......=)







































lauantai 1. lokakuuta 2011

Pienet kauniit

Pikkuruiset pikarit



Pieni ruskea

Suuret ja mahtavat elementit kiinnittävät huomion, kuten isot kallioseinämät metsässä. Mutta pienikin on kaunista.