Erityisesti lause "Ihmisen olemukseen kuuluvia suuria salaisuuksia on, että hän löytää identiteettinsä löytäessään heikkoutensa" kosketti. Tämä lause ja kaikki se, mitä Hellsten sen jälkeen kirjoittaa, pysäytti kertakaikkiaan ja tajusin siinä samassa erään oman heikkouteni. Olen pitänyt itseäni vahvana ihmisenä, vaikkakin samalla tiedostanut heikkouksien olevan osa minua.
Lukiessani tätä kirjan kappaletta eräs heikkouteni selkeni kristallinkirkkaaksi ja se sykähdytti minua sydänjuuria myöten. Olen tiennyt olevani herkkä tässä asiassa, mutta tästä näkökulmasta en ole asiaa ennen pohtinut. Olen itsenäinen nainen, joka on opetellut pärjäämään omillaan tilanteessa kuin tilanteessa. Ennen kuin pyydän apua, olen pyrkinyt ratkaisemaan ja selvittämään asiat itse. En ole aina myöntänyt itsellenikään, että tarvitsisin toista ihmistä. On ollut erilaisia elämäntilanteita, jotka ovat opettaneet selviämään yksin. Tiukkoja paikkoja, joissa olen näyttänyt läheiselle ihmiselle avuntarpeeni ja hätäni syvyyden. Mutta avunpyyntöni on tullut torjutuksi. Jos näin käy kovassa paikassa pariin otteeseen, apua ei enää kohta pyydäkään, vaan yrittää selvitä itsekseen. Ja kovilla paikoilla en nyt tarkoita auton renkaiden vaihtoa enkä muutakaan sen suuntaista.
Joskus aivan vieras ihminen on osoittanut niin suurta empatiaa ja myötätuntoa vaikeassa elämäntilanteessa, että sen vastaanottaminen on saanut liikuttumaan. Jos ei ole tottunut saamaan tukea lähipiiriltään vaikeassa tilanteessa, sen saaminen ventovieraalta on häkellyttävää. Tälläinen tilanne on saanut minut pohtimaan vahvuutta ja heikkoutta ja sitä, voiko olla molempia yhtä aikaa.
Nyt tässä hetkessä tiedostan ja myönnän uuden asian itsestäni. Tarvitsen toisia ihmisiä eikä minun tarvitsekaan pärjätä kaikessa yksin. Enkä haluakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti