Pieni pilkistäjä

Valoa hetkeesi  tämän pikkuruisen keväisen väripillerin välityksellä. Miten sinnikäs se onkaan, jaksaa jokaikinen kevät pinnistää vielä jäisestä maasta. Ja ensimmäinen kerta kun sen näkee - aina yhtä mukavaa.

Lunta, jäätä ja sunnuntaioloa

Elämän parhautta on nousta sunnuntaiaamuna vuoteesta onnellisena, hiukset autuaan sekaisin kurkistamaan ikkunasta, miltä maailma ulkona näyttää tänään. Kun olo on niin hyvä ja levännyt, että nousee mielellään ylös, kiireettömästi.

Ulkoiluretkellä silmät tavoittivat veden talvisia olomuotoja. Märkää, painavaa lunta, hiotun näköistä jäätä.

Tästä tyynestä, kylläisestä, raukeasta olosta on hyvä lähteä kohti uutta viikkoa. Seesteistä ja oman oloista viikon alkua sinullekin!

Uutta pukkaa

Uutta pukkaa kovasti, osassa kasveista silmut ovat jo turvonneet. Iltakävelyllä tarkastelin  omenapuun silmuja vain hetkeä ennen kuin lintu säikäytti minut perusteellisesti. Omenapuun jälkeen pysähdyin toviksi tarkkailemaan linssin läpi kolopuuta, odotin sinitiaisen menoa koloon. Tintti ei koloon mennyt, vaan pysytteli etäämmällä. Luovutin, laskin kamerani ja otin pari hidasta askelta eteenpäin.

Siinä samassa lintu pyrähti lentoon pari metriä edestäni pusikon suojista. Sydämeni hypähti kurkkuun tuhatta ja sataa, ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen. Ennätin nähdä, että lähes jaloistani ampaissut lintu oli pyy. Lintu, jota harvoin  olen nähnyt. Pari kertaa  olen sen tähän tapaan vahingossa yllättänyt, se on piileskellyt viimeiseen hetkeen ja sitten pyrähtänyt pakoon säikäyttäen samalla minut kunnolla.

Kotimaan luonto-oppaassa pyyn kohdalla Pertti Koskimies kirjoittaa, että syntytarun mukaan pyy on linnuista vanhin ja oli aluksi kaikkein suurin. Kun "pyy pyrähti, niin maa järähti, ja Luojan syvän värähti"

Eilen minunkin sydämeni värähti. Melkein kurkkuun asti.