Hidastamista

Keho tietää, koska se tarvitsee lepoa. Se kertoo sen, jos osaa kuunnella. Ja silloin ei auta  kuin jättää muut touhut ja puuhat vähemmälle ja levätä. Seuraavan kuvan Mikko-kettukin näyttää nauttivan päivälevosta Suurpetokeskuksen aitauksessaan.

Yritän kuunnella kehoani yhä tarkemmalla korvalla ja antaa sille sen, mitä se tarvitsee. Ja paljon unta se tuntuu tarvitsevan. Ehkä ihminen tarvitsee latausaikaa ja silkkaa lepoa sopeutuessaan ja opetellessaan uusia asioita.






Unen ohella syysluonto virkistää ja antaa paljon hyvää mieltä ja iloa. Väriterapiaa  ja ihastuttavia luontohavaintoja. Eilisen puolukkaretkellä näin tutussa marja- ja lenkkimetsässäni neljän kauriin ryhmän liikkuvan edessäni rauhaisasti. Bambimaisen sirot eläimet eivät huomanneet minua lainkaan.

Minusta on tosi mukava ajatus, että samassa metsässä jossa liikun, liikkuu myös metsän eläimiä samaan aikaan  ja joskus  niitä saa katsellakin.

Syksyllä tuntuu hyvältä hidastaa elämää ja sen tahtia entisestään. Keskittyä olennaiseen ja hoitaa itseään. Pidetään huolta itsestämme ja läheisistämme.

Lämpimästi tervetuloa lukijaksi Mayo.

Elämyksiä

Ajaessani  Savon sydänmaille kuuntelin radiota ja radioaalloilta kuulemani  naisen kertoma tositarina  vangitsi huomioni. Brittiläissyntyinen nainen kertoi kohtaamisestaan ranskalaismiehen kanssa, miehen joka on nykyään hänen aviomiehensä. He asuvat tällä hetkellä  Suomessa.

Tarina oli lumoava tosielämän rakkaustarina. Se kertoi rohkeudesta, nokkeluudesta ja taruakin ihmeellisemmästä todellisuudesta. Tarina meni suoraan sydämeeni ja sen kauneus herkisti minut kyyneliin. Ajoin moottoritietä sateessa ja liikutuksen kyyneleet valuivat poskilleni. Hymyilin itselleni ja jatkoin matkaa.

Muistan ajan, kun koin, että minun piti peittää kyyneleeni silloiselta puolisoltani. Jos herkistyin syystä tai toisesta, hän piti sitä typeränä. Opin  piilottamaan kyyneleeni. Onneksi ne ajat ovat takana ja voin ilmaista tunteeni vapaasti. Myös muu elämäni on niistä ajoista vapautunut ja se tuntuu tosi hyvältä.

Yhtä hölmönä tuo menneisyyden henkilö pitäisi minua, jos olisi nähnyt ja kuullut jutusteluni oravanpoikasen kanssa. Juu-u, luit oikein, juttelin oravaisen kanssa ja se oli minusta  hurmaava tilanne. Yllätin oravanpojan saunapuita hakiessani sen kävynsyöntikiveltä, jolloin se juosta rapisteli kiveltä pieneen mäntyyn parin-kolmen  metrin korkeudelle viereeni. Sieltä se napitti minua pienillä silmillään.

Juttelin sille "oravankieltä" eli naksuttelin. Se vastasi naksuttelemalla takaisin. Mina vastasin taas omalta osaltani ja sitten vuorostaan se. Hauskaa oli, että se kuunteli minua hiirenhiljaa ja jatkoi omaa puheenvuoroaan vasta kun minä olin lopettanut .....=)  Naksuttelumme tahti rauhoittui  hiljalleen ja äänemme kävivät yhä hiljaisemmiksi ja rauhoittuneemmiksi. Vuorovaikutuksemme kesti kaikkineen ehkä minuutin verran  katsekontaktin jatkuessa koko ajan.

Minä olen ihan sitä mieltä, että me juttelimme!  Joka tapauksessa  pieni oravanpoikanen tyyntyi ja lopussa äänemme olivat hyvin hiljaisia ja pehmeitä naksauksia.  Siinä vaiheessa  käänsin pääni  ja aloin kerätä saunapuita kantotelineeseen. Orava kiipesi ylemmäs, mutta jäi lähistölle seurailemaan puuhiani.

Ehkä orava tarkkaili minua kiinnostuneena, se tuskin oli nähnyt ihmistä niin läheltä koko elämänsä aikana. Lähin ihmiskontakti oli luultavasti järvellä liikkuneessa veneessä. Lisäksi se varmaankin ihmetteli naksutteluani ja sitä, mikä olento oikein olen.

Illan tyventyessä sauna kuumeni pehmeisiin löylyihin. Päivän mukavat elämykset, lempeät puusaunan löylyt, nakupulahdukset tyynessä järvessä, kiuasmakkara ja kylmä saunaolut. Ennen vuoteeseen menoa vielä  katse järvelle - tulkoot rauhaisat unet vanhalla tyttöaikojen tyynyliinalla pedatulla tyynyllä. Ja ne tulivat. Toivottavasti myös sille pikkuiselle oravanpojalle.

Harakankelloja ja hyvyyden filosofiaa

Kukat ja kuvat niistä ovat valloittaneet minut ja blogini. Syvällisemmät pohdnnat ovat jääneet taka-alalle mielen kaivatessa sitä tyynnyttäviä kuvia ja runoja.

Kukkien hempeän kauneuden tulva täällä kertoo  tarpeestani saada työmurheiden tilalle muita asioita. Ja siinä luontokuvaus toimii hyvin. Sama kukkatulva on alkanut vallata kotiani, kesän tullen kaivan esiin mummon vanhat käsinkirjaillut tekstiilit ja perityt Arabian kukkalautaset.

   

Yöpöydälläni on harakankelloja ja illakoita. Kukallinen kesämekko on otettu esiin. Suloinen luonnonkukkakuosinen pussilakana ja tyynyliina houkuttelevat rauhoittaville yöunille.

Kaikki tämä kauneudenkaipuu ja paluu nostalgiaan luo kesän tunnetta ja mökkitunnelmaa. Ja tuo samalla kesäloman hitusen lähemmäksi.

Tänä hellepäivänä tartuin kirjaan, joka käsittelee hyvyyden lisäksi kauneutta ja totuutta. Kirja on vielä kesken, mutta katsotaan mitä siitä jää käteen.

Hyvyyden filosofiaan tutustuminen sopii kesäpäivään, rentoon aikatauluttomaan päivään, kun loikoo mukavassa paikassa varpaita heilutellen. Hyvyyttä ja kauneutta maailmassa on ja sen näkeminen ja kokeminen ruokkii sieluamme. Kuten minun sieluani nuo luonnonkukat vaasissa yöpöydällä tai mummon vanhan pöytäliinan asettaminen hellin käsin keittiön pöydälle.

Kaunista - aamusta iltaan

Aamu

Päivä

Ilta

Jostain kumpuaa syvää levollisuutta minuun. Rauhaa ja lempeyttä. Miten hyvältä se tuntuukaan. Ehkä se johtuu siitä, että maltan taas pysähtyä ja katsoa, nähdä. Nähdä kaiken kauniin ympärilläni. Sillä nähtävää on paljon. Katso nyt tuotakin lupiininalkua ja kastepisaraa sen sisällä.

Tänään näin ja koin myös ihmisen sisäisen kauneuden. Kesken aamun, työn lomassa, eräs ihminen tuli yhtäkkiä halaamaan  ja kertoi tykkäävänsä minusta. Sanoi, ettei minulle saa tehdä mitään pahaa. Hän oli nähnyt sen uhkaavan tilanteen pari päivää sitten. Liikutuin hänen tunteenilmauksestaan, tiedän sen tulleen suoraan hänen sydämestään.

Elämä on kaunista.

Kylmää kyytiä

Törmäsin matkallani  varsinaisiin huimapäihin eli koskenlaskukilpailuun. Pakkohan sitä oli pysähtyä katsomaan. Sulamisvedet olivat saaneet joen pursuamaan vedestä  ja virta vei laskijoita, ketä nopeammin ketä kuperkeikkojen kautta hitaammin. Kyyti oli kylmää ja niin vesikin, kuulemma 4-asteista. Mukana oli naislaskijoitakin, rohkeita naisia. Laskijat kantoivat kanoottinsa laskun jälkeen itse ylös, huomasin erään naislaskijan ohi mennessä hänen rystystensä olevan verillä. Hurjaa menoa, pieni ihminen ja  vahva koski.

Kosken lähellä on ulkoilureitti, jossa kosken kuohu laimenee ja äänimaailma hiljenee. Kosken kuohujen jälkeen hiljaisuus tuntui hyvältä ja rauhoittavalta. Pikkulintujen äänet herättivät huomioni ja kas, näin pitkästä aikaa puukiipijän kiipeilevän lähikuusta tyvestä latvaan päin. Tai itse asiassa niitä oli kaksi samassa puussa. Pienen pieni asia, luontohavainto tuosta persoonallisesta linnusta sai hymyn nousemaan kasvoilleni.

Se on pienestä kiinni, hyvä mieli. Ja asenteesta. Voi tehdä tietoisen päätöksen nähdä pienissä, arkisissakin asioissa sen kauneuden ja piristävyyden. Sen hetkisen hyvän olon ja fiiliksen. Minulle sen voi tuoda luontohavainto ja luonto ylipäätään, sinulle se voi olla jokin muu asia. Mutta kun löydät sen asian, mistä pidät ja mikä sinua ilahduttaa, pidä siitä kiinni. Koska silloinkin, kun  maailma murjoo tai elämä ei mene kuten Strömsössä, se voi olla se pieni mutta hyvin tärkeä kipinä. Ilon- tai toivonkipinä, joka kantaa. Asia, joka hellii sieluasi ja sydäntäsi, jos jokin muu sitä on pahoin kohdellut. Ole hellä itsellesi ja hemmottele, olet sen ansainnut.