Rajojensa koettelu

Ihminen kohtaa elämässään monenmoisia tilanteita ja joutuu/pääsee selviytymään niistä parhaan taitonsa mukaan. Oppii uudenlaisia asioita itsestään, muista  ja ympäristöstään ja oppii uusia taitoja. Kasvaa ja kehittyy.

Joissakin ihmisissä on tahto koetella omia rajojaan ihan tarkoituksella. Ihminen voi haketua harrastuksiin, joissa pääsee kokeilemaan fyysisiä rajojaan esim. kuinka pitkiä matkoja jaksaa patikoida päivässä tai pystyykö laskeutumaan talvella uimaan luonnonveteen jään keskelle.

Omien fyysisten rajojen koettelu auttaa näkemään samalla, miten oma henkinen puoli reagoi ja venyy erilaisiin tilanteisiin. Ja se on yhtä mielenkiintoista kuin omien fyysisten rajojensa etsiminen.

Pohdiskelevana ja varovaisena luonteena olen löytänyt itsestäni  rajojani tutkimalla yllättävää rohkeutta ja uskallusta astua uudelle tantereelle. Olen pitänyt itseäni joissakin asioissa arkana ja olen sitä osin yhä, mutta kokemukset ovat  antaneet itseluottamusta. Olen löytänyt itsestäni  uusia osaamisen alueita yrittämisen ja erehtymisen kautta. Olen mm. selviytynyt  joistakin miehisenä pidetyistä  osa-alueista  omiksi tarpeikseni  kuten  käyttöjärjestelmän ja ohjelmien asentamisesta koneelle. Ei  suuren suuri asia kaikille ihmisille, mutta edistysaskel tälle naiselle......=)

Näillä aatoksilla  sopivan kokeilevaa ja jotain uutta opettavaa viikkoa!

Beautiful blogger

Lämpimät kiitokseni Marille Alppihovissa blogiin Beautiful blogger-tunnustuksesta! Sanasi tuntuivat hyvältä ja saivat hymyn nousemaan kasvoilleni...=) Tunnustuksissa on joskus sääntöjä, miten niitä jaetaan eteenpäin. Joskus kuulee myös sanottavan, että niiden välityksellä voi saada jotain muutakin kuin positiivista palautetta, vaikka jonkun kauhistuspöpön tms. Tästä syystä en jaa tunnustuksia eteenpäin, ettten tahtomattani aiheuta toisille hankaluuksia. Mieluummin  "jaan tunnustuksia"   sanallisesti kommenttieni muodossa.

Kaikesta huolimatta hyvää palautetta on mukava saada ja arvostan elettä. Toivon Mari, ettet loukkaannu tavastani toimia, se  ei vähennä tunnustuksesi arvoa hiukkaakaan.

Hienona palautteena pidän myös teidän  kommenttejanne. Jokainen kommentti ja ajatus teiltä on odotettu ja vuorovaikutus  hyvin palkitsevaa. Se on elävää  ajatusten ja pohdintojen vaihtoa. Se on enemmän, kuin osasin odottaa, kun aloin avata mieleni  liikkeiden  kulkua blogin kautta.

Kirjoittaessani tänne ajatuksiani pohdin mieleeni nousseita asioita ja jos ne koskettavat sinua siinä määrin, että haluat jakaa omia ajatuksiasi kanssani - olen otettu!

Ja sitten vielä minua tässä hetkessä koskettava runo. Se osuu sieluuni juuri nyt, tänä perjantai-iltana.




                                  Laulu ikävästä merellä

                                  Tule armaani ja kätes anna mulle
                                  Tule armas ja sieluni vie
                                  lämpöiseen pesään,
                                  se on paleleva tuulien tähden,
                                  se on pelkäävä vaarojen vuoksi,
                                  se on lepattanut mastosta irrallaan,
                                  riekaleina noussut pilviin
                                  ja kaivannut,
                                  ota suuhusi minut, pane kielesi alle,
                                  lämmitä paleleva,
                                  rauhoita pelkääväinen.

                                  Pentti Saarikoski 

Lämpimästi tervetuloa mukaan Heiri!

Siiven hipaisuja

Viime päivinä olen kohdannut  ihmisten ajatuksia ja kokemuksia  enkeleistä. Ihan selväpäisten, järkevien ihmisten. Olen myös ollut läsnä tilanteissa, joissa puhumaton ihminen on ilmeillään, eleillään ja liikehdinnällään saanut minut pohtimaan, näkevätkö he jotain, mitä minä en.

Parin viime vuoden aikana olen silloin tällöin löytänyt pieniä, valkeita höyheniä läheltäni. Alkuun omasta makuuhuoneestani vuoteen vierestä lattialta ja päättelin niiden olevan peräisin untuvapeitosta. Sittemmin olen löytänyt höyheniä ilman ilmiselvää selitystä vierestäni  mm. työpaikalla, talvisen kävelyretken tauolla  nuotiopaikalla ja jopa Lapin matkalla tummuvassa illassa takan loisteessa.

Mistä kaikki ne höyhenet tulivat? Ne ovat ilmaantuneet ihan lähelleni ja erilaisissa tilanteissa. Olenko kokenut huomaamattani siiven hipaisuja? Niin kevyitä, etten huomannut. Jäljelle jäivät vain pienet höyhenet.

Lämpimästi tervetuloa Mags.

Työn ilo

Ihminen kaipaa tekemistä päiviinsä, vakinaista päivärytmiä, mielekästä puuhaa ja sosiaalisia kontakteja.  Monille meistä se tarkoittaa työn tekemistä.

Työ ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys. Kaikilla sitä ei ole, toisilla sitä on liian vähän ja toisilla  liian paljon. Se voi kuluttaa ihmisen voimavarat vähiin ja terveys horjuu. Samalla työn ilo katoaa jonnekin.

Itse koin uupumuksen liiasta työn määrästä, työstressin, työn ilon menetyksen. Näin kaiken tuon tulevan ja sitten lopulta pam - muutos. Muutoksen tullessa ihminen kokee muutosvastarintaa ja niin minäkin. Mutta kaikesta mylläkästä on loppujen lopuksi seurannut hyvää ja ihanaa ja siihen haluan keskittyä nyt.

On aivan mahtava tunne kokea jälleen työn iloa. Tuntea tekevänsä arvokasta ja tärkeää työtä ja olla osana sitoutunutta, innostunutta tiimiä. On tavattoman hyvää tekevää havaita, että stressin mukanaan tuomat  oireet ovat kadonneet lähes tyystin. Ei enää kipuja, ei univaikeuksia. Mieli on korkeammalla ja töissä on jopa kivaa!

Tämä on uusi alku. Monessa mielessä uusi ja raikas alku. Vaikka otan välillä takapakkia ja harhailen sivullekin, suunta on kaiken kaikkiaan eteenpäin. Eteenpäin elävän mieli, kuten joku viisas on sanonut.

Kunpa tämä hyvä olo ja tunne jatkuisi. Haluan tehdä työtäni ja nauttia siitä. Haluan olla terveenä ja hyvillä mielin. Haluan olla luova ja antaa itsestäni muille. Haluan olla vuorovaikutuksessa, kuulla ja tulla kuulluksi.

Siinä tavoitteitani, jotka osuvat moneen meistä. Tunnetko sinä työn iloa ja riemua?

Tervetuloa lukijaksi Jaana...=)

Hidastamista

Keho tietää, koska se tarvitsee lepoa. Se kertoo sen, jos osaa kuunnella. Ja silloin ei auta  kuin jättää muut touhut ja puuhat vähemmälle ja levätä. Seuraavan kuvan Mikko-kettukin näyttää nauttivan päivälevosta Suurpetokeskuksen aitauksessaan.

Yritän kuunnella kehoani yhä tarkemmalla korvalla ja antaa sille sen, mitä se tarvitsee. Ja paljon unta se tuntuu tarvitsevan. Ehkä ihminen tarvitsee latausaikaa ja silkkaa lepoa sopeutuessaan ja opetellessaan uusia asioita.






Unen ohella syysluonto virkistää ja antaa paljon hyvää mieltä ja iloa. Väriterapiaa  ja ihastuttavia luontohavaintoja. Eilisen puolukkaretkellä näin tutussa marja- ja lenkkimetsässäni neljän kauriin ryhmän liikkuvan edessäni rauhaisasti. Bambimaisen sirot eläimet eivät huomanneet minua lainkaan.

Minusta on tosi mukava ajatus, että samassa metsässä jossa liikun, liikkuu myös metsän eläimiä samaan aikaan  ja joskus  niitä saa katsellakin.

Syksyllä tuntuu hyvältä hidastaa elämää ja sen tahtia entisestään. Keskittyä olennaiseen ja hoitaa itseään. Pidetään huolta itsestämme ja läheisistämme.

Lämpimästi tervetuloa lukijaksi Mayo.

Havahtuminen

Olen kohdannut viime aikoina hyvin  erilaisia ihmisiä, keskustellut ja viettänyt aikaa heidän kanssaan ja päätynyt siihen tulokseen, että kyllä elämäni  on oikeastaan aika hyvällä mallilla. Ihan oikeasti, ihminen napisee  välillä  turhan helposti. Pientä ja isompaakin harmistusta ja muuta sen sellaista elämässä on, mutta loppuviimeeksi ne tärkeimmät asiat ovat hyvin.

Tajusin, että olen onnekas ihminen, koska kehoni ja raajani toimivat vallan mainiosti, jaksavat kuljettaa minua kivisiäkin polkuja ja viedä minut vaarojen ja tunturien  laelle. Silmäni ovat kunnossa ja ne näyttävät mahtavia ja kaukaisia näkymiä sieltä  laelta. Mieleni, sydämeni ja sieluni näkevät  valtavasti kauneutta, niin pienessä kasvissa maanrajassa kuin niissä kaukaisissa Lapin maisemissa aamu-usvassa. Aivoni osaavat toimia ja viestiä, mihin suuntaan pitää maastossa mennä ja koska pitää lepotauko pitkässä ajomatkassa.

Lisäksi kivut ovat hälventyneet, toivottavasti pysyvästi. Omaan vakituisen työpaikan, vaikka muutokset heiluttavat työidentiteettiäni. Olen sovussa ihmisten kanssa ja pystyn oppimaan uutta. Näen, että minulla on voimavaroja varastossa niin työelämässä kuin vapaallakin. Nukun yleensä hyvin ja nautin elämästä. Hyvänen aika, minullahan on paljon plussapuolia elämässäni! Ja niitä löytyisi varmasti lisääkin, jos oikein alan miettimään.

Aina joskus on tarpeen listata, mikä kaikki on hyvin elämässä. Huomaa, että jos on huonoa, niin on hyvääkin. Tällä hetkellä oma terveydentila tuntuu niin arvokkaalta asialta. On ihana tunne, kun ei satu mihinkään ja tuntee voivansa melko hyvin.

Tämä hetki tässä, ei hassumpi.

Sadepisaroita aamunkajossa

Elämällä on aikansa ja jonain päivänä se loppuu meiltä kaikilta. Ajatteletko sitä koskaan vai onko se liian pelottava ja ahdistava ajatus?

Joissakin elämäntilanteissa kuolema tulee lähelle ja ajatuksiin arjessa. Kun läheinen ihminen kuolee tai sairastuu hyvin vakavasti, kun Suomessa tai maailmalla tapahtuu jokin järkyttävä tapahtuma tai lukee tositarinaa koskettavasta ihmiskohtalosta. Tai jos itse sairastuu vakavasti ja huoli valtaa mielen. Silloin kuolema on lähempänä  ja sen ajatteleminen voi tuntua niin pelottavalta, että sen torjuu kaikin keinoin.

Noissa tilanteissa en itse ole kokenut kuolemanpelkoa, vaan vahvasti tiedostettua elämänhalua. Voimakas halu elää ja kokea vielä paljon nousee päällimmäiseksi. Tiedostaa, että tulee se hetki, jolloin elämä loppuu, mutta ei tahdo sen tulevan vielä pitkään aikaan. Paljon on elämää vielä elämättä ja asioita kokematta. Ja kuitenkin tajuaa, että etukäteen ei lähdön hetkeään tiedä.

Moni ei tahdo näitä asioita ajatella saati niistä ääneen puhua. Se voi olla vaikeaa ja  liian raskasta  ja sanoja on vaikea löytää. Mutta kuolema on osa elämää yhtä lailla kuin syntymä. Se tulee aikanaan, ei se tule sen nopeammin tai hitaammin  jos sen tiedostaa tai siitä puhuu. Syntyä, elää ja kuolla, se kuuluu ihmiselämään.

Ihmetteletkö, miksi näitä pohdin? Omassa elämässäni  havahduin  elämän rajallisuuteen  ja se vaan vahvisti entisestäänkin voimakasta elämänhalua. Tunnen  sitkeää  elämänvoimaa  ja luottavaista rauhaa. Elämä kaikkine mausteineen, myös suolaisine kyynelineen toisinaan, maistuu. Tässä hetkessä juuri nyt on levollisuutta, lämpöä ja rauhaa. Sellaista lauantaiaamun onnea....=)

On hyvä välillä miettiä syntyjä syviä, se auttaa näkemään  selvästi, mikä elämässä on todella tärkeää. Ja sitä tärkeää haluaa vaalia ja ruokkia. Haluaa pitää siitä huolta ja näkee sen arvon.

Mikä on sinulle tärkeintä elämässäsi? Huomaatko sen arvon ja muistatko  vaalia sitä arjen kiireissäkin?

Arvot

Onkohan se ikään ja vuosien karttumiseen liittyvä asia, että arvot tulevat yhä tärkeämmiksi? Perusarvot, jotka ovat hyvin tärkeitä ja joista ei tahtoisi tinkiä. Olenpa nimittäin vuoden tapahtumia, omia valintojani ja päätöksiäni analysoidessani tajunnut, että niiden takana ovat  usein omat arvot.

Vuosien myötä on monissa asioissa tullut suvaitsevaisemmaksi ja joustavammaksi. Nuorempana saattoi olla tiukkoja kriteerejä asioiden suhteen, niin tiukkoja, että niistä ei tinkinyt. Ihannemiehellä oli tietyt kriteerit, oman ulkonäön suhteen oli samoin. Kriteerejä oli monissa ulkoisissa asioissa, sellaisissakin jotka nyt ajatellen tuntuvat hassuilta tai perusteettomilta.

Mutta samaan aikaan kun nuo kriteerit ovat höllentyneet tai poistuneet kokonaan, sisäisten  arvojen merkitys on kasvanut yhä tärkeämmäksi. On arvoja, jotka kokee niin merkityksellisiksi, että niistä pitää kiinni tilanteessa kuin tilanteessa. Vaikka se tarkoittaisi itselle sydänsurua ja murhettakin sivuvaikutuksena. Oma vakaumus on vaan niin vahva, että siitä ei halua antaa perään.

Onko se sitä, että elettyään useamman vuosikymmenen tietää paremmin, mitä elämältään tahtoo ja minkälaista elämää haluaa elää? Arvostaa itseään eikä ole  tuulen eikä minkään muunkaan vietävissä.

Oletko sinä kokenut tälläistä? Tiedostatko, mitkä arvot ovat sinulle ne tärkeimmät? Huomaatko, mitkä arvot ovat valintojesi ja päätöstesi takana?

Mukavaa ja arvokasta illanjatkoa....=)

Kaarevaa ja pörröistä

Näkökulmasta riippuu, näkeekö kauneutta vai ainoastaan rikkaruohon ojanpohjalla. Näkeekö kiemuroiden keveän keimailevan kaarevuuden vai roskaavan, kuihtuvan rentunruusun kappaleen.

Tervetuloa lukijaksi Evangelina!

Elämän opin tiellä

Minusta tuntuu, että vaikka olen keski-ikäinen, niin kasvua ja kehitystä tapahtuu koko ajan. Ihan totta, koen oppivani itsestäni,  toisista ihmisistä ja elämästä   lisää jatkuvasti. Mutta niinhän se menee, ihminen ei ole koskaan valmis. Elämä opettaa paljon, osan niin ettei itse huomaakaan  ja osan siten, että tiedostaa jotakin uutta taas oppineensa.

Viimeisin oppimani asia on, että minusta peruskiltistä ja lempeän mukautuvaisesta naisesta löytyy aimo annos tahtoa ja kykyä puolustaa omia rajojani. En suostu tallatuksi ja määräillyksi, vaan ilmaisen mielipiteeni minua  häiritsevästä asiasta yllättävän suoraan. Ennen en aina tuonut eriävääkään mielipidettäni julki, mukauduin enemmän toisten tahtoon. Toisaalta en muista kohdanneeni kovin autoritääristä tai dominoivaa ihmistä elämässäni. Mutta nyt koen niin ja se on tuonut minusta esiin tämän vahvemman, jämäkämmän ja omista rajoistani  puolta pitävämmän naisen.

Yritän löytää tasapainon itseni ilmaisussa tuollaisissa vuorovaikutustilanteissa . Haluan  viestiä selkeästi, perustellusti ja tyynesti. Minäkin viilipytty olen nimittäin välillä  kiihtynyt, kun olen kokenut tulleeni päsmäröidyksi....=)  Niin, sellaista  en voi  sietää enkä hyväksyä.

Toki minä kaiken tämän oivalluksen keskellä tajuan, että myös minun  pitää katsoa peiliin ja nähdä, etten ole täydellinen. Mutta sitä se juuri on, kasvaminen ihmisenä ja oppiminen. Näkee kehityksen tarvetta itsessään ja jos hyvin käy, näkee myös sitä oppimista,  kehitystä ja viisastumista.

Ja nyt  pohdiskelun päätteeksi tämä lempeä nainen lähtee hikilenkille, että kehokin saa liikettä.  Mukavaa arkisen pakerruksen alkua kaikille  ja lämpimästi  tervetuloa mukaan Kiki!

Viljavaa

Oletko huomannut, että ilma tuoksuu jo hiukan syksyltä? Kosteammalta, viileämmältä aamuisin. Aavistus syksyä  on havaittavissa. Ei se haittaa, oikeastaan pidän siitä ajatuksesta.

Syksyn tullen katselen aina tuulessa keinuvaa ja kahdessa vihreän sävyssä sädehtivää ohraa. Minusta se on niin kaunista, aaltoileva, kypsyvä viljapelto. Ja nimenomaan ohrapelto.

Vielä on hetki kesää, mutta syksyn hämäryys ja samettisuus ottavat jo askelia lähemmäs. Tämäkin hetki on ainutlaatuinen.

Metsämeditaatio

Jos on omat posket saaneet väriä vesillä ja maalla liikkuessa, niin katso tuota lakkaa. Ja miten ällistyttävän suuri tuokin raakile on!

Lakat ovat punertumassa hyvää vauhtia ja ensimmäiset kanttarellit ja mustikat olen jo poiminut. Mustikoita noukkiessani metsän hiljaisessa aamuhetkessä tunsin vaipuvani kuin meditaatioon. Sunnuntaiaamu, kaukainen korpin raakkuna ja marjojen poimiminen yksi kerrallaan sai olon tyyneksi ja keskittyneeksi. Rauhoittavaa olemista ja mielen tyhjentämistä. 

Mustikoita näkyi silmän kantamattomiin. Silloin voi  tulla  kiireen fiilis, miten ehdin ja saan kaikki nuo poimittua! Mutta kun etenee kasvusto kerrallaan, mustikka mustikalta, hoppu häviää ja laskeutuu kuin meditaatiotilaan. Miten levollista. Samantyyppisen olotilan olen kokenut rikkaruohoja kitkiessäni.....=)

Edes maa-ampiaisten hyörinä ja pyörinä ympärilläni eivät hermostuttaneet minua. Olin vahingossa ilmeisesti tallannut tai ainakin lähestulkoon tallannut niiden pesän suuaukkoa ja  parvi ampiaisia pörräsi tiiviisti "iholla". Tajuttuani tilanteen väistyin ja seurasin pörriäisten katoamista mättäiden keskeltä maan sisään. Mutta siinä kohtaa oli suurimmat mustikat ja en malttanut olla noukkimatta osaa niistä tuonkaan jälkeen....

Kesän ensimmäinen mustikkamaito oli kerrassaan herkullista!

Sukupolvien ketjussa

Kävellessäni vanhassa tutussa pihapiirissä ja katsellessani sitä lapsuuden, nuoruuden ja varhaisaikuisuuden muistot nousivat mieleeni. Touhun täyttämät kesät, sulkapallopelit, lettukestit ja iltapäiväkahvit suuren pihapuun alla. Souturetket ja kylällä käynnit. Yöt, jolloin jahdattiin häiritsevää hyttystä sanomalehtikääröllä. Nuotion ympärille kerääntymiset makkaranpaistoon ja hohtomatojen ihmettely pimeässä metsässä.

Pysähtyminen katsomaan tuttuja rakennuksia, niiden hirsiseiniä, vanhoja ovia ja ikkunoita sitoo minut edellisiin sukupolviin. Kuka rakensi heinäladon? Kuka maalasi navetan hirret? Kuka sitoi  solmut kalahaaviin? Kuka istutti yhä heinien keskellä kukkivat ruskoliljat talonpäätyyn?

Tiedän vastaukset kysymyksiin. Mietiskellessäni näitä asioita muistelen edesmenneitä sukulaisiani ja heidän elämäntarinoitaan ja kohtaloitaan. Heidän persoonaansa, työtänsä  ja elämäänsä, joiden  jälki näkyy täällä yhä edelleen. Tiedostan selkeästi kuuluvani yhtenä osana tähän sukupolvien ketjuun.  Mielettömän hienoa tuntea vahvaa yhteenkuuluvuutta sukuunsa ja olla yksi osa sitä.

Tullessani kuikka lensi taivaalla ja toivotti minut tervetulleeksi. Lähtiessäni isokuovin poikanen lensi ympyrää taivaalla ylläni ja harjoitteli aikuisen kuovin ääntelyä. Sen haparoiva kiljaisu hyvästeli minut. Olin valmis palaamaan kotiin.

Tuulitukan kesäpäivä Iittalassa

Unelma, josta luovuin, nousi mieleeni. Selasin siihen liittyviä juttuja ja katselin  kuvia. Siellä se oli, unelmani. Mutta, jotain on tapahtunut. Liikahtanut minussa. En tullut suruisaksi, en nyyhkinyt menetettyä mahdollisuutta, en rypenyt itsesäälissä. Ajattelin itsekseni, nythän minun on hyvä olla. Hyvä olla ja elää, katsoa tulevaisuuteen ja nähdä siellä  mielenkiintoista. Matka tuntuu olevan minulle toimiva  tapa irrottautua ja ottaa etäisyyttä, se auttaa suhteuttamaan asioita ja näkemään niitä uudesta näkökulmasta. Vaikka en matkalla asiaa miettinytkään, alitajunta teki töitä.

Jokin kohtalo ihmistä johdattaa, uskon niin, mutta omasta asenteesta on paljon kiinni. Asenteesta, miten elämänsä elää. Ottaako irti kaiken siitä, mitä on tässä vai haikaileeko niitä, joita ei voi saavuttaa. Ja minä päätin nauttia kaikesta siitä, mikä elämässäni on hyvin ja kohdallaan. Sitä on kuitenkin paljon ja lisäähän voi  tulla tupsahtaa.....=)



                                  Puu joka taipuu ei taitu tuulessa.
                                  (afrikkalainen sananlasku, Haya)                                               

Rohkeasti vaan eläen, täysin rinnoin ja ikuisesti uteliaana elämälle. Ja välillä vähän matkoja, mansikoita ja muuta mukavaa!

Kesällä kerran

Kesäisellä kotimaan matkalla  nähtyä ja koettua. Paikkana Taaborin vuori, sen vanhat rakennukset ja esineistö ja vuorella esillä oleva Taabor 12 KIVI-näyttely.

Paula Nurminen: Haaveilija, kalkkikivi

Minna Tuominen: Pumpulityyny, marmori

Timo Pyhälä: Kappale kaunista Suomea, suomalainen marmori

Näyttelyn katsottuani istahdin hetkeksi haaveilemaan penkille. Lämmin kesäpäivä, lomalaisen kiireettömyys ja hempeät haaveet - voiko olla ihanampaa?

Kotiinpaluu

Minä rakastan kotimaatani, sen kesää, syksyä, talvea ja kevättä. Kesäisiä kukkaniittyjä ja järvien sineä ja ihanaa viileää vettä, missä uida. Syksyn raikkautta, sieniretkiä ja karpaloita ja puolukoita. Talven kipakoita pakkasia, lumihiutaleita ja hiihtoa kevättalven lentokeleillä. Kevään hentoja vihreitä ja yhtäkkiä voimistuvaa elämänvoimaa. Minä rakastan tuota kaikkea ja paljon muuta Suomessa. Tutustuminen vieraisiin seutuihin, niiden  ilmastoon ja luontoon, eläimiin ja ihmisiin, ruokiin, kulttuuriin ja tapoihin  on kuitenkin äärettömän mielenkiintoista ja rikastuttavaa.

Kun pakkaa laukkunsa ja lähtee matkalle, jättää hetkeksi jäähyväiset arjelle ja rutiineille ja seikkailee vieraassa maassa kuin lapsi. Kaikki on aisteille uutta ja tuoretta. Vaikutelmien runsaus lyö ällikällä.Aikaa voi viettää istumalla kylän raitin varrella ja katselemalla sen elämää. Oma kävelyvauhti raitilla hidastuu ja kaikkinainen kiire ja hössötys jää luonnostaan pois. Ihmeellinen rauha ja levollisuus tarttuu minuun kyläläisten ja heidän eläintensä elämäntavan myötä. Miksi kiirehtiä, ehtii vähemmälläkin.

Kun palaan Suomeen ja Helsinkiin, ihmisvilinä ja ihmisten törmäily tyrmistyttää. Kaikilla tuntuu olevan kiire johonkin ja he tönivät vastaantullessaan ja ohimennessään. Jatkoyhteyttä odotellessani pistäydyn kauppakeskukseen, mutta sen  hälinä ja sekasortoinen tunnelma hätkäyttävät ja tunnen olevani eksyksissä. Istun kuitenkin hetkeksi syömään jäätelöä, vaikka koenkin olevani aivan väärässä ympäristössä   kapsäkkeineni, kylmien merituulien tuivertamine hiuksineni ja auringon paahtamine kasvoineni.

Mutta olen onnellinen. Vaikka reissussa rähjääntyy ja kapsäkit painavat, pitkä matka väsyttää ja vähäiset yöunet painavat luomia, olen syvästi onnellinen. Saavutin yhden suuren unelmani ja paljon, paljon enemmän. Matka antoi enemmän kuin uskalsin toivoakaan, monin eri ulottuvuuksin ja tavoin.

Ihana valo

Uutta ja vanhaa vihreää - elämää

Luonnossa löytyy väriä nytkin, kun tarkkaan katsoo. Vanhaa ikivihreää tai uutta hentoa keväänvihreää.  Väriä näkee, jos siihen osaa kiinnittää huomionsa.

Vähän niin kuin elämässäkin, sävyjä on valkoisesta harmaan kautta mustaan. Luonnossa katseeni löytää usein maanpinnasta kaikenlaista pientä kiinnostavaa, niin pientä, että nähdäkseen sen pitää asettua nöyrästi polvilleen maanrajaan. Jep, se olen minä, joka kyykkii, tutkii ja kuvaa  pieniä kasveja tai eläimiä metsässä mitä ihmeellisimmissä asennoissa.

Kun katsoo tuon ylläolevan kasvin vihreän sähäkkää sävyä, ei voi olla uskomatta ja luottamatta  elämään. Mikä elämänvoima ja kestävyys ja upea väri. Tuo kasvi pysyy noin vihreänä läpi talven, uskomatonta. Ja sitten toisaalta tämän kevään uutta kasvua allaolevassa kuvassa, vielä hentona ja arkana.

Unen lintu

Tervetuloa lämpimästi mukaan Pepper.

Pääsiäisen ja hiljentymisen aika alkaa olla ohi ja paluu arkeen on edessä. Tänään olen jättänyt jäähyväiset kevään hiihdoille, hiihtelin aamupäivän metsän suojissa ja todella nautin olostani ja aurinkoisesta ja linnunlaulun täyttämästä metsästä. Ihmeellistä hiihtää talitiaisen ja peipon laulaessa ympärillä täyttä kurkkua kevättä. Kaunis aamu ja upea lentokeli sai muutkin hiihtäjät hymyilemään spontaanisti vastaantullessa.

Viimeisen hiihdon myötä jätin jäähyväiset  toisellekin asialle. Nyt on eräs aikakausi loppunut ja katse on käännetty tulevaisuuteen. Näin unessa  linnun, joka symboloi unikirjan mukaan vapautta, mielikuvitusta, herkkyyttä, haaveita ja tulevaisuudentoiveita. Ja unessa näkemäni yksinäinen lintu enteilee ylevää tavoitetta ja innoitusta. Kuulostaa rohkaisevalta, eikö vaan?

Luottamuksen tematiikkaa prosessoin mielessäni vielä pitkään, ehkäpä joskus täälläkin. Arki tulee viemään mukanaan omine kiireineen ja touhuineen ja hyvä niin. Alitajunta työskentelee kuitenkin taustalla ja käsittelee asioita siinä samalla. On  tärkeää pysyä arjessa ja elämässä kiinni, ei voi eikä ole järkevääkään jäädä paikalleen polkemaan. Kiitän teitä lukijani, jotka olette edeltäneen reilun viikon aikana kommentoineet tekstejäni ja siten osoittaneet empatiaa ja tukea. Se on tuntunut todella hyvältä ja lämmittänyt sydämessä asti. Muutamalla sanalla olette olleet kannattelemassa minua silloin, kun sitä tarvitsin.

 Talvi on irrottamassa otettaan, tervetuloa kevät

Suloiset, arat nuput

Olen tehnyt luontoretkiä pyhinä joka päivä, lähtenyt aikaisin aamulla tutkailemaan kevään edistymistä eri paikoissa ja kuvitellut, että olen ainoa, joka siellä siihen aikaan liikkuu. Mutta kissanvillat, joka ikisessä paikassa on jo ollut muutamia yhtä intohimoisia ja aamuvirkkuja liikkujia. Luontoon toki mahtuu.

Koskenpauhujen läheltä löytyy myös rauhaisia suvantopaikkoja ja pikkuruisia silmäniloja. Suloiset kevään ensikukkijat pitivät aamupakkasessa nuppunsa supussa. Näin kevään ensimmäiset sinivuokotkin!

Posket punaisina, mieli tyynenä ja levollisena palasin kotiin. Uskallanpa sanoa, että tunsin jotain, joka on lähellä onnea.