Takarivin tyttö

Takarivin tyttö

ei hakeutunut  parrasvaloihin.

Mukana,  enimmäkseen hiljaa,

katsoen, kuunnellen.

Äkkiä tyttö  temmattiin

siihen keskelle.

Huomaamatta avautumaan,

paljaaksi katseiden eteen.

Tyttö hämmentyi,

ei ollut aikaa perääntyä,

rohkeutensa  kantamana

katsoi epäröimättä silmiin.

Omin sanoin

tyttö näytti värinsä,

paljasti

siivun sielustaan.

Katseiden kohteena

tyttö jakoi energiaansa

antoi itsestään

ja joku otti, otti.

Joku muutti  sääntöjä,

joku  ei antanut itsestään,

seinä tuli vastaan

ja tyttökin hiljeni.

Mutta se takarivin tyttö

taipuu tuulessa,

väistää viileän 

ja antaa sielunsa valon yhä loistaa.

                                                

Havahtuminen

Olen kohdannut viime aikoina hyvin  erilaisia ihmisiä, keskustellut ja viettänyt aikaa heidän kanssaan ja päätynyt siihen tulokseen, että kyllä elämäni  on oikeastaan aika hyvällä mallilla. Ihan oikeasti, ihminen napisee  välillä  turhan helposti. Pientä ja isompaakin harmistusta ja muuta sen sellaista elämässä on, mutta loppuviimeeksi ne tärkeimmät asiat ovat hyvin.

Tajusin, että olen onnekas ihminen, koska kehoni ja raajani toimivat vallan mainiosti, jaksavat kuljettaa minua kivisiäkin polkuja ja viedä minut vaarojen ja tunturien  laelle. Silmäni ovat kunnossa ja ne näyttävät mahtavia ja kaukaisia näkymiä sieltä  laelta. Mieleni, sydämeni ja sieluni näkevät  valtavasti kauneutta, niin pienessä kasvissa maanrajassa kuin niissä kaukaisissa Lapin maisemissa aamu-usvassa. Aivoni osaavat toimia ja viestiä, mihin suuntaan pitää maastossa mennä ja koska pitää lepotauko pitkässä ajomatkassa.

Lisäksi kivut ovat hälventyneet, toivottavasti pysyvästi. Omaan vakituisen työpaikan, vaikka muutokset heiluttavat työidentiteettiäni. Olen sovussa ihmisten kanssa ja pystyn oppimaan uutta. Näen, että minulla on voimavaroja varastossa niin työelämässä kuin vapaallakin. Nukun yleensä hyvin ja nautin elämästä. Hyvänen aika, minullahan on paljon plussapuolia elämässäni! Ja niitä löytyisi varmasti lisääkin, jos oikein alan miettimään.

Aina joskus on tarpeen listata, mikä kaikki on hyvin elämässä. Huomaa, että jos on huonoa, niin on hyvääkin. Tällä hetkellä oma terveydentila tuntuu niin arvokkaalta asialta. On ihana tunne, kun ei satu mihinkään ja tuntee voivansa melko hyvin.

Tämä hetki tässä, ei hassumpi.

Onnentäyteinen

Olen ihastunut. Liki rakastunut. Pohjoiseen ja sen maisemaan, luontoon ja avaruuteen. Olisin voinut jäädä sinne yhä.

Istuutuessani allaoleviin  maisemiin kahvitauolle huomasin yhtäkkiä itkeväni. Olin niin onnellinen, että itkin. Hymyilin ja kyynelehdin ja tunsin eläväni upeaa tähtihetkeä. Arjessa on paljon hyvää, mutta tuollaiset erityiset,  arjen yläpuolella olevat hetket elähdyttävät sielua.

Ennen matkaa koetut monenmoiset  ongelmat muodostivat tuosta kahvihetkestä rotkolaakson kosken kuohuja katsoessa ja kuunnellessa minulle niin merkityksellisen ja onnentäyteisen, että sydän oli pakahtua. Tunsin alas koskeen katsoessani itseni hyvin pieneksi, mutta  syvästi onnelliseksi ihmiseksi. Eräs unelmani oli toteutumassa ja tunsin oloni kiitolliseksi, että sain olla siinä.  Kuukkelikin tuli minua tervehtimään ja aurinko ilmaantui juhlistamaan ensimmäistä patikointipäivää.

Syksyisen kaunista tulevaa viikkoa, ei masennuta jos vaikka sateleekin vettä tai jopa räntää!

Elämyksiä

Ajaessani  Savon sydänmaille kuuntelin radiota ja radioaalloilta kuulemani  naisen kertoma tositarina  vangitsi huomioni. Brittiläissyntyinen nainen kertoi kohtaamisestaan ranskalaismiehen kanssa, miehen joka on nykyään hänen aviomiehensä. He asuvat tällä hetkellä  Suomessa.

Tarina oli lumoava tosielämän rakkaustarina. Se kertoi rohkeudesta, nokkeluudesta ja taruakin ihmeellisemmästä todellisuudesta. Tarina meni suoraan sydämeeni ja sen kauneus herkisti minut kyyneliin. Ajoin moottoritietä sateessa ja liikutuksen kyyneleet valuivat poskilleni. Hymyilin itselleni ja jatkoin matkaa.

Muistan ajan, kun koin, että minun piti peittää kyyneleeni silloiselta puolisoltani. Jos herkistyin syystä tai toisesta, hän piti sitä typeränä. Opin  piilottamaan kyyneleeni. Onneksi ne ajat ovat takana ja voin ilmaista tunteeni vapaasti. Myös muu elämäni on niistä ajoista vapautunut ja se tuntuu tosi hyvältä.

Yhtä hölmönä tuo menneisyyden henkilö pitäisi minua, jos olisi nähnyt ja kuullut jutusteluni oravanpoikasen kanssa. Juu-u, luit oikein, juttelin oravaisen kanssa ja se oli minusta  hurmaava tilanne. Yllätin oravanpojan saunapuita hakiessani sen kävynsyöntikiveltä, jolloin se juosta rapisteli kiveltä pieneen mäntyyn parin-kolmen  metrin korkeudelle viereeni. Sieltä se napitti minua pienillä silmillään.

Juttelin sille "oravankieltä" eli naksuttelin. Se vastasi naksuttelemalla takaisin. Mina vastasin taas omalta osaltani ja sitten vuorostaan se. Hauskaa oli, että se kuunteli minua hiirenhiljaa ja jatkoi omaa puheenvuoroaan vasta kun minä olin lopettanut .....=)  Naksuttelumme tahti rauhoittui  hiljalleen ja äänemme kävivät yhä hiljaisemmiksi ja rauhoittuneemmiksi. Vuorovaikutuksemme kesti kaikkineen ehkä minuutin verran  katsekontaktin jatkuessa koko ajan.

Minä olen ihan sitä mieltä, että me juttelimme!  Joka tapauksessa  pieni oravanpoikanen tyyntyi ja lopussa äänemme olivat hyvin hiljaisia ja pehmeitä naksauksia.  Siinä vaiheessa  käänsin pääni  ja aloin kerätä saunapuita kantotelineeseen. Orava kiipesi ylemmäs, mutta jäi lähistölle seurailemaan puuhiani.

Ehkä orava tarkkaili minua kiinnostuneena, se tuskin oli nähnyt ihmistä niin läheltä koko elämänsä aikana. Lähin ihmiskontakti oli luultavasti järvellä liikkuneessa veneessä. Lisäksi se varmaankin ihmetteli naksutteluani ja sitä, mikä olento oikein olen.

Illan tyventyessä sauna kuumeni pehmeisiin löylyihin. Päivän mukavat elämykset, lempeät puusaunan löylyt, nakupulahdukset tyynessä järvessä, kiuasmakkara ja kylmä saunaolut. Ennen vuoteeseen menoa vielä  katse järvelle - tulkoot rauhaisat unet vanhalla tyttöaikojen tyynyliinalla pedatulla tyynyllä. Ja ne tulivat. Toivottavasti myös sille pikkuiselle oravanpojalle.

Tutkailuja ruohonkorsi suupielessä

Kun aika pysähtyy ja menettää merkityksensä, päivän ohjelmaksi riittää luonnonvoimien tutkailu. Voi tuumailla asioita ja ilmiöitä kuten Havukka-ahon ajattelija konsanaan. Katse kiinnittyy taivaankannella leijuviin  pilviin,  niiden yhtäkkiseen ilmaantumiseen ja hetkessä tapahtuvaan haihtumiseen ja  valon  suodattumiseen  niiden välistä ja takaa.

Kun päivän mittaan havainnoi veden pintaa ja sen väreitä tuulen ja sadekuurojen vaihteluissa, ymmärtää entistä paremmin sen voiman. Vesi elää aivan omaa elämäänsä ja yllättävän nopealla muutostahdilla.

Tummasävyisistä kuvista moni voisi ajatella, että olipa kurjat säät. Minua Suomen kesän tiuhaan vaihtuva sää ja sateisuus eivät häirinneet, vaikka kastuin moneen otteeseen melko täysin. Ukkonen ei vienyt yöunia eikä viileys haitannut. Sen sijaan ajan rattaiden pysäyttäminen saa sieluni eheäksi ja tasapainoiseksi ja kaiken kokemisen hyvin intensiiviseksi. Elämykset ja havainnot voimistuvat ja niiden vahvuus jättää ihmiseen ikuisen, kauniin jäljen.

Unelma saa siivet

Naisellisuutta ja miehekkyyttä ja varsinkin niiden välille kehkeytyviä väreilyjä voisi pohdiskella enemmänkin. Erittäin  kiinnostava aihe, joka herättää paljon ajatuksia. Se jää  myöhempään ajankohtaan, sillä nyt jätän alkuvuoden voimia vieneet asiat kokonaan taakseni ja suuntaan katseen kohti uusia näkymiä.

Keskityn aistimaan, kokemaan, näkemään ja katsomaan, kuuntelemaan ja kuulemaan, maistelemaan ja nautiskelemaan. Toivotan tervetulleeksi uusien maisemien ja näkymien lisäksi uudet vaikutelmat ja niiden mukanaan tuomat tuntemukset. Pakkaan kapsäkkini ja lähden. Seikkailu odottaa.

Mittumaarin lumoa

Juhannusaaton kokko kuumensi ja hehkutti poskia. Ilta ja yötön yö olivat kauniit, taianomainen valkea hevonen käveli minua kohti kuin unessa. Uniin ratsu ei tullut, ne seitsemän kukkaakin jäivät niitylle.

Aamulla kukkivat  maariankämmekät  ja vanamot  nähtyäni olin lumoutunut  ja hakeuduin lammen rantakalliolle levähtämään. Näin kauempana joutsenparin ja jonkin vesilintuparin, uin niiden seurassa  nauttien ihanasta, hiljaisesta hetkestä. Uinnin jälkeen rapistellessani eväspussia auki kalliolla nostin sattumalta katseeni ja pysähdyin siihen paikkaan.

Jähmetyin hievahtamattomaksi ja vain katselin vedessä silmieni ohitse lipuvaa ylvästä kuikkapariskuntaa. Se oli maaginen hetki. Tyyni karun lammen pinta, rauhaisasti uivat kuikat n. 15 metrin päässä,  tyystin hiljainen metsä. En uskaltanut kurottaa kameraakaan mättäältä.

Hetki oli juhannuksen kaunein.

Aamuhetki

                                       Sateen jälkeen
                                       vesipisarat metsässä,
                                       uusi aamu ja kesän raikas  tuoksu.

                                       Hengitän syvään ja pysähdyn katselemaan,
                                       tämä hetki tässä
                                       ja levollisuus minussa.

                                       Hymy nousee kasvoilleni
                                       ja tunnen sen leviävän koko olemukseeni.

                                       Hiljainen onnenhetki.

Lemmekkäitä perhosia ja mitä muuta metsässä näinkään

Luontohavaintokirjaan tuli tänään paljon merkintöjä, olen könynnyt onnellisena keväisessä metsässä kuten seuraavista kuvista näkyy. Tutussa metsässä silmä hakee lajeja  tutuilta kasvu- ja elinpaikoiltaan, mutta joukkoon mahtuu toisinaan  iloisia yllätyksiäkin. Tämän päivän huikea yllätys oli havainto ei vain yhdestä vaan kahdesta  suruvaipasta. Se on perhonen, jota en joka vuosi ole edes nähnyt, mutta tänään poiketessani polulta sivuun termoskahville näin pariskunnan liihottelevan lemmekkäästi sammaleiselta kalliolta korkeuksiin. Kuvaamaan en ehtinyt, mutta silmäni tavoittivat  metsässä toisenkin perhospariskunnan. Senkin näin poiketessani polulta! Tämä neitoperhopari lepäili varvikon suojissa hetkisen lepatellen aina välillä kauemmas.

Tutuilta paikoin löytyivät kukkivina sekä punavuokko että näsiä.

Aika veikeä havainto oli  seuraavan kuvan eläin. Istahdin hetkeksi kosteikon reunamalle aurinkoon lepäämään  ja eipä aikaakaan kun suoraan eteeni veteen ilmaantui sammakko. Koin vahvan deja vuun , tuijotin taas sammakkoa silmästä silmään....eipä siinä mitään, sammakko on sympaattinen eläin ja katselin sitä  mielelläni. Huvittaa vaan, että tuijottelin tänään taas sammakkoa samassa metsässä ja saman puron reunamalla kuin melkein täsmälleen vuosi sitten. Onko tästä tulossa perinne.....=)?

Lumihiutaleet kasvoillani

Metsä oli hämärtyvä ja luminen ihmemaa. Siellä tunsin itseni pieneksi suurten tykkylumen kuorruttamien puiden keskellä. Lunta sateli hiljalleen, se suli lämpimille kasvoille sauvoessani tasaiseen rytmiin loivaa nousua.

Kun maltoin  nostaa katseeni  ladusta ylös, näin kaiken sen metsän kauneuden. Hiihtäessä helposti keskittyy omaan rytmiin ja hengitykseen ja unohtaa maiseman. Ja tänään yhtäkkiä havahtuessani katsomaan metsää ympärilläni näin sen lumon. Lumen luokille painama nuori puu erikokoisine lumiryppäineen oksillaan oli kuin taideteos, herkkä, viehättävä, siro asetelma aivan ladun vieressä. Samantyyppisiä oli lähistöllä useampi, mutta tämä yksi oli aivan hurmaava.

Paluumatkalla katseeni seurasi ladun vierustaa tarkasti, missä kohtaa se taas olikaan. Oliko se todella niin kaunis kuin muistan? Vauhti hiipui, kun yritin löytää puun. Uusi lumi ladulla teki matkanteosta nihkeää, mutta sekään ei haitannut, kun silmäni löysivät menomatkalla minua ilahduttaneen kaaren. Ja vieläkin se näytti hienolta, vauhtini hidastui olemattomiin, kun jäin sitä katsomaan. Hiihtäessäni en ole kameraa kuljettanut mukana, tänään se olisi pitänyt olla.

Vaikka tässä ajatus karkaa jo välillä kevääseen, tykkään tästä lumisesta talvesta. Vaikka lumisade hankaloittaa ajokelejä ja auton putsaamiseen lumesta väsyy, en vaihtaisi tätä lumettomaan tai loskaiseen talveen. Kyllä talvella pitää ollakin lunta ja napakkaa pakkastakin. Nyt pääsee suksille ja jos hyvin käy, myös pulkkamäkeen tai kokeilemaan lumikenkiä! Ja vielä täytyy paistaa makkarat talvinuotiolla.

Kevät tulee ennen kuin huomaammekaan, otetaan nyt kaikki ilo irti talvesta, niin kevätkin tuntuu sitten entistä suloisemmalta. Ja talvilomakin on vielä edessäpäin....=)

Kurkistuksia

Olen kurkistelija. Pidän kurkistelusta oksistojen läpi ylöspäin taivaalle. Suunta, jonka katselu saattaa unohtua, mutta joka tarjoaa erilaisia näkymiä. Ja kun niskaa alkaa pakottaa, käännetään katse alas maanrajaan, ruohonjuuritasolle. Ja tietysti kaikkea siltä väliltäkin pitää tarkkailla, tiirailla ja tutkailla. Ja niinkuin joskus aiemminkin mietin, kuinkahan moni silmäpari ihmistäkin luonnossa tarkkailee ja pitää silmällä?



                    Menin karvatakki
                                päällä metsään.
                    Kun kuljin,
                                mättäistä seurattiin,
                                kaaduinkin,
                     sain monta ihailijaa varvikosta.


                     Risto Rasa

Katseeni hakeutuu patinaan

Mihin sitä silmä osuukin liikkuessa. Patinoitunut puun pinta vetää huomion puoleensa. Harmaantunut, kulunut puu houkuttelee koskemaan ja katsomaan lähempää.

 

Ajan ja elämän merkit saavat näkyä. Se on kaunista. Ihmisessäkin.

Kauneutta minne katsookin

Nyt on runsaudenpulaa luonnon kauneudesta. Minne katseensa kääntääkin, näkee kauneutta. Kotipihat ja puutarhat hehkuvat kukkaloistossa ja vihreän paljoudessa keskellä kesää. Uhkeat pionit ylvästelevät valtavilla, raskailla kukillaan saaden kasvien varretkin painumaan maahan kukkiensa painosta.

Varsinkin tähän aikaan  kesästä kaipaan entisen puutarhani pioneja, uhkeista uhkeinta Sarah Bernhardia ja pienempikukkaista, hurmaavan keimailevaa Bowl of Beautya. Sain niiden alut äidin kukkamaasta, hän oli saanut ne naapurin mammalta, joka puolestaan oli saanut ne joltain jne. Pionit olivat vanhaa kantaa ja siksikin arvokkaita. Juurruttuaan maahan ne kukoistivat ja valloittivat yhä runsaammalla ja hehkeämmällä kukinnallaan. Mikä onni olikaan leikata rehevistä kasveista muutamia kukkivia oksia maljakkoon sisälle. Maljakollinen pioneja saa huoneen kuin huoneen tuntumaan  ylelliseltä.

Puutarhojen hoidettu kukkaloisto antaa esteettistä nautintoa katselijalle, vaikka itse olenkin aina ollut enemmän puolivillien, rehevän runsaiden salaisten puutarhojen ystävä. Niissä on jotain lumottua, salaperäisiä nurkkauksia, hämyisiä, mystisiä  kulmauksia, satumaista hehkua ja tarinallisia näkymiä. Ne ruokkivat mielikuvitustani ja ajatus lähtee helposti lentoon. Harvoin niitä kylläkin näkee, ihmiset haluavat tiukkoja asetelmia ja suoria linjoja puutarhoihinsa, nypittyjä ja harvaan istutettuja kukkapenkkejä ja sotilaallisen suoria laatoituksia ja kivierämaita. Kertookohan se ihmisestä itsestäänkin, millaisen puutarhan rakentaa? Jos näin on, olen siis rehevän villi ja salaperäinen, hämyisiä hetkiä rakastava mystikko. 

Villissä, hoitamattomassa luonnossa näkee paljon kaunista. Kaikki sitä eivät  huomaa, vaikka luonto on silmien edessä lähes joka puolella. Hoitamattomat tienpenkat ilahduttavat minua joka ikinen kesä luonnonkukkineen ja heinineen. Juuri äsken ajoin rannalta kotiin ja ihastelin  tienvieren herkkiä matarapilviä, seasta nousevia eri heiniä, joenpenkan sinisenä hehkuvia rantatädyketyppäitä, piikikkäitä,  vahvan violetteja ohdakekasvustoja. Luonnonkukkien määrä on huimaava ja niiden runsaat, luonnon oman käden muovaamat sekakasvustot ovat suloisia katsella.



           Suuri lentäjä - Inari Krohn

Hoitamattomat, kukkivat tienpenkat ovat myös perhosten paratiisi ketojen ja niittyjen kadottua lähes kokonaan. Perhosbongailija voi kuulemma tienpenkkoja ja joutomaita tarkkailemalla nähdä suuren lajimäärän perhosia.

Herkkää ja samalla vahvaa kauneutta ja lentotaituruutta olen tänä kesänä saanut ihailla enemmän kuin koskaan, olen nähnyt lukemattoman määrän korentoja. Olen tainnut liikuskella niiden lempipaikoilla paljon, järvien ja jokien rantamilla ja suomaisilla seuduilla ja soilla. Eräs sudenkorento istahti hetkeksi olkapäälleni, mutta jatkoi matkaansa siinä samassa kun käänsin päätäni tarkastellakseni sitä. Pienen hetken olin puettuna upealla, elävällä korulla.

Kauneutta yllin kyllin, nämä vain muutama poiminta jotka halusin jakaa. Katso ympärillesi, näe kaikki se kauneus, joka sinua ympäröi. Huomaa hurmaavuus ja lumo ja nauti siitä. Olemme osa sitä, eikö olekin kesäisen lempeä ajatus?

Veden äärelle

Tänä sunnuntaiaamuna en pohdi syntyjä syviä, vaan nautiskelen muutoin. Nina Simonen upea biisi soimaan, sen vetävä syke saa jalan lyömään tahtia ja ei auta muu, annan sen viedä minut mukanaan rytmillään. Myönnän tanssivani itsekseni, en voi vastustaa tätä kutsuvaa melodiaa ja tunnelmaa, pyörähtelen olohuoneen lattialla spontaanisti ja antaumuksella. Tämä on  yksinasumisen hyviä puolia, tanssin kun tanssituttaa ja liikun vapaasti ja estoitta. Tanssisinko näin, jos mies katselisi minua? En tiedä, miehen läsnäolo ja katse vaikuttaisi minuun ja liikkumiseeni varmaankin. Vilkkaalla mielikuvituksella varustettuna voin kuvitella tilanteen. Miehestä riippuen  tilanne voisi olla nolo, hauska tai kutkuttava. Ja kaikkea siltä väliltä. Nyt kuitenkin saan irrotella kaikessa rauhassa ja laittaa veren kiertämään. Aamujumppaa.....=)

Eilinen aurinkoinen sää veti minut minivaellukselle ja niin se oli tehnyt monelle muullekin. Ilahduttava asia on, että ulkoilureiteillä kohdatessaan vieraatkin ihmiset tervehtivät toisiaan ja lepopaikoilla jutellaan usein vapautuneesti. Jäyhät suomalaiset eivät olekaan aina niin jäyhiä, liikunta ja luonnosta nauttiminen yhdistää samanmielisiä ihmisiä. Erityisen lämpimän hymyn sai kasvoilleni nousemaan vastaantullut pitkä mies omalla ystävällisen rennolla hymyllään, tervehdyksellään ja katseellaan. Kiinnostavia ihmisiä voi tavata keskellä metsääkin, huomasin ilokseni.

Nyt kun katson ikkunasta ulos, sää näyttää edelleen aivan yhtä kauniilta. Taidankin mennä rannalle katselemaan järvelle. Muistan menneisyydestä  tuttavamiehen, joka eräässä tilanteessa sanoi, että hänen on päästävä katselemaan järvelle. Ymmärsin välittömästi, mitä mies tarkoitti. Joskus minullakin on tismalleen sellainen olo, että on päästävä veden äärelle istumaan. Järvi on elementti, jolla on voimakas rauhoittava ja hypnoottinen vaikutus. Laaja järvinäkymä silmien edessä ilman veneitä, ihmisiä ja vastarannan mökkejä antaa ajatuksille tilaa hengittää. Näkymän avaruus tasapainottaa, siinä on hyvä lepuuttaa silmiä. Veden tuoksu, laineiden äänet niiden osuessa rantaan. Auringon kimallus veden pinnalla. Tänään en kaipaa järven tasoittavaa vaikutusta, haluan nauttia hiekasta jalkojeni alla, lämpimästä tuulenhenkäyksestä kasvoillani, veden viileästä tunnusta kädelläni. Elämän pieniä suuria asioita.