Naisen erilaisia puolia - korkosaapikkaat vai lenkkarit?

Osin Nanin kenkäpostauksen innoittamana kirjoitan ensimmäistä kertaa johonkin vaatetukseen liittyvästä. Toinen syy  on se, että siivotessani ennen vieraiden tuloa kiinnitin huomiota, kuinka monet lenkkarit minulla on naulakon alla . Laskin viidet lenkkarit. On juoksutossua, sisäjumppatossua, patikointitossua, yleistossua, taas juoksutossua......mutta missä ovat kaikki naiselliset kenkäni?

Aloin miettimään, käytänkö tosiaan vain järkeviä kenkiä?  Missä ovat korkokenkäni ja saapikkaani? Arjessa huomaan käyttäväni pääasiassa matalia kenkiä, töissäkin on välillä tarpeen vettä kestävät jalkineet, jotka eivät saa olla liukkaat. Mutta koskas minä niitä  korkokenkiä  käytän? Koska kyllä niitäkin vaatehuoneessa on, kunnon naisellisia, kevytkenkäisiä, ihania, kopisevia korkkareita.

Näistä ajatuksista innostuneena kaivoin syyssaapikkaani esiin, nythän on niiden aika. Pitkävartiset, mustat korkosaapikkaat. Kyllä, omistan sellaiset! Ja tykkään niistä kovasti, vaikka vähälle käytölle ne ovat viime aikoina jääneet.

Viikonloppuna tein muutakin poikkeuksellista, kävin vaateostoksilla. Olen siinä mielessä outo  nainen, etten  viihdy kiertelemässä vaatekauppoja. Olen kuin mies, silloin harvoin kun menen vaateostoksille, ostan kerralla enemmän. Teen täsmäiskuja vaate- tai kenkäkauppoihin ja lähden pian sieltä pois.

Tälle harvinaiselle ostosreissulle pukeuduin pitkästä aikaa niihin saapikkaisiin ja hameeseen. Totta se on, minä joka viihdyn retkeilykamppeissa ja vihreässä seikkailulierihatussani korvessa, pukeuduin  naisellisesti ja kipsuttelin kaupungin katuja. Eikä se hullumpaa ollut, vaikka en koe naisellisuuteni vähenevän ulkoiluvaatteissakaan. Mutta onhan se imartelevaa kääntää vielä miesten päitä sen kerran, kun saapikkaat jalkaansa vetää...

Kuuraista kauneutta

Onnea on ehtiä ulos  nauttimaan ensilumesta, kuurasta ja auringonvalosta. Lumi ja pakkanen yllättivät  myös herkkiä, kukkivia kaunottaria, mutta yhä ne tuovat esteettistä nautintoa olemuksellaan.

Valloittavan auringonpaisteisen päivän kruunasivat valoisat ihmiset, joita kohtasin. Sydämen puhdas  ilo ja lämmin ystävällisyys saavat ihmisen kauniiksi, niin miehen kuin naisenkin.

Ihanaa ja valoisaa päivää sinulle, muista tehdä tänään ainakin yksi asia, josta tykkäät tosi paljon, niin päivä käy toteen!

Karpaloita ja suopursun tuoksua

                                                        Päivä lyhenee.
                                                        Puun kämmenten välissä
                                                        hehkuu jo syksy,
                                                        vaahteranlehtipiippu,
                                                        kopassa ruskan värit.

                                                        Risto Rasa  


Olen noukkinut pari-kolme tuntia karpaloita suolla ja olen onnessani. Olen kyykkinyt suopursujen tuoksussa kumisaappaat sammalikossa litisten ja olen onnessani. Olen ollut taas kuin Huovisen hamsteri ja keitellyt karpalohilloa ja arvaat oikein - olen onnessani....

Syksyisen seesteistä viikon alkua sinulle! Ja lämpimästi tervetuloa mukaan Jagdev Kaur.

Työn ilo

Ihminen kaipaa tekemistä päiviinsä, vakinaista päivärytmiä, mielekästä puuhaa ja sosiaalisia kontakteja.  Monille meistä se tarkoittaa työn tekemistä.

Työ ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys. Kaikilla sitä ei ole, toisilla sitä on liian vähän ja toisilla  liian paljon. Se voi kuluttaa ihmisen voimavarat vähiin ja terveys horjuu. Samalla työn ilo katoaa jonnekin.

Itse koin uupumuksen liiasta työn määrästä, työstressin, työn ilon menetyksen. Näin kaiken tuon tulevan ja sitten lopulta pam - muutos. Muutoksen tullessa ihminen kokee muutosvastarintaa ja niin minäkin. Mutta kaikesta mylläkästä on loppujen lopuksi seurannut hyvää ja ihanaa ja siihen haluan keskittyä nyt.

On aivan mahtava tunne kokea jälleen työn iloa. Tuntea tekevänsä arvokasta ja tärkeää työtä ja olla osana sitoutunutta, innostunutta tiimiä. On tavattoman hyvää tekevää havaita, että stressin mukanaan tuomat  oireet ovat kadonneet lähes tyystin. Ei enää kipuja, ei univaikeuksia. Mieli on korkeammalla ja töissä on jopa kivaa!

Tämä on uusi alku. Monessa mielessä uusi ja raikas alku. Vaikka otan välillä takapakkia ja harhailen sivullekin, suunta on kaiken kaikkiaan eteenpäin. Eteenpäin elävän mieli, kuten joku viisas on sanonut.

Kunpa tämä hyvä olo ja tunne jatkuisi. Haluan tehdä työtäni ja nauttia siitä. Haluan olla terveenä ja hyvillä mielin. Haluan olla luova ja antaa itsestäni muille. Haluan olla vuorovaikutuksessa, kuulla ja tulla kuulluksi.

Siinä tavoitteitani, jotka osuvat moneen meistä. Tunnetko sinä työn iloa ja riemua?

Tervetuloa lukijaksi Jaana...=)

Onnentäyteinen

Olen ihastunut. Liki rakastunut. Pohjoiseen ja sen maisemaan, luontoon ja avaruuteen. Olisin voinut jäädä sinne yhä.

Istuutuessani allaoleviin  maisemiin kahvitauolle huomasin yhtäkkiä itkeväni. Olin niin onnellinen, että itkin. Hymyilin ja kyynelehdin ja tunsin eläväni upeaa tähtihetkeä. Arjessa on paljon hyvää, mutta tuollaiset erityiset,  arjen yläpuolella olevat hetket elähdyttävät sielua.

Ennen matkaa koetut monenmoiset  ongelmat muodostivat tuosta kahvihetkestä rotkolaakson kosken kuohuja katsoessa ja kuunnellessa minulle niin merkityksellisen ja onnentäyteisen, että sydän oli pakahtua. Tunsin alas koskeen katsoessani itseni hyvin pieneksi, mutta  syvästi onnelliseksi ihmiseksi. Eräs unelmani oli toteutumassa ja tunsin oloni kiitolliseksi, että sain olla siinä.  Kuukkelikin tuli minua tervehtimään ja aurinko ilmaantui juhlistamaan ensimmäistä patikointipäivää.

Syksyisen kaunista tulevaa viikkoa, ei masennuta jos vaikka sateleekin vettä tai jopa räntää!

Matkalla pohjoiseen

Teillä lukijani on niin hienoja kommentteja ja ajatuksia, että olen otettu lukiessani niitä. Luen pohdintojanne hyvin suurella mielenkiinnolla ja ne poikivat uusia ajatuksia ja mietelmiä minulle. Kommenttinne saavat minut näkemään asioita uudessa valossa ja se rikastaa ajatusmaailmaani. Kiitos!

Kaunista ja mukavaa syksyistä viikkoa teille!

                                                             Metsän näen hämärän
                                                             ja vaaran sinertävän.....

Voihan ihanuus

Niin, mieliala on korkealla, vaikka pitkään poissa pysytellyt kipu palaili taas.En nyt siitä kivusta sen enempää, se on välillä ollut osa elämääni, salaperäinen, kivistävä kipu. Mutta tämän päivän ihanuutta se ei kaikota, en anna sen himmentää tätä hyvää olotilaa.

Mistäkö tämä hyvä olo? Kertakaikkiaan kauniista syyspäivästä ja pienestä hamsterina olosta. Jos olet lukenut Veikko Huovisen Hamsterit-kirjan, ymmärrät mitä tarkoitan. Kirjaa lukemattomille kerrottakoon, että kirjan päähenkilöt keräävät elintarvikkeita mm. hilloja, marjoja ja sieniä  ja muita selviytymistarvikkeita talvipakkasia varten.

Menin aamumetsään keräämään luomu- ja lähiruokaa, puolukoita. Kun matkan varrelle tuli kanttarelleja ja muitakin sieniä, en toki voinut jättää niitä sinne.

 

 Syksy tuoksuu, tuntuu  ja näkyy metsässä. Raikkautena, kuulautena, kypsymisenä.

Ja syksy maistuu. Tämän syksyn ensimmäinen puolukoista tekemäni vispipuuro eli tuulihuttu maistuu ihanalta!

Kaunista ja levollista sunnuntain jatkoa sinulle.

Metsän syliin

                                   Elämä kuin tervapääskyn pesä:
                                   ilmasta siepatuista tarpeista
                                   lujasti muurattu tuulentupa.

                                   Risto Rasa




Tuoltahan se  välillä tuntuu. Varsinkin tämän muutoksia mukanaan tuoneen vuoden aikana. Moniulotteista on elämä, sävyjä paletin kaikista väreistä nähtävissä.

Tänään koin pitkästä aikaa iloa pursuavia sävyjä ollessani kosteassa syysmetsässä aamulenkillä. Hölkän viimeisellä kilometrillä reitin jyrkimmässä ylämäessä puuskuttaessani havahduin huomaamaan polun vierellä hyppelehtivän töyhtötiaisen. Töyhtö tomerasti pystyssä se lennähti oksasta oksaan metrin päässä minusta edeten samaan suuntaan ja samaa tahtia kanssani. Se ei ollenkaan tuntunut pelkäävän eikä arastelevan minua, vaan pienen hetken kuljimme samaa matkaa. Edes hengästyminen ja taakse jääneet kilometrit eivät estäneet riemastuneen ilmeen ja hymyn nousemista kasvoilleni ja spontaania ihastunutta ääneen huokaisua. Pienen pieni asia, pienen linnun lento lähelläni sai minut tosi  hyvälle tuulelle.

Ehkäpä viimeaikojen myllerrys ja tunne, ettei enää kykene luonnostakaan nauttimaan samassa määrin kuin ennen voimisti tätä elämystä. Murheet olivat lannistaa minut ja ne veivät kaiken huomioni ja ajatukseni.

Mutta mikä iloinen havahtuminen, en menettänytkään kykyäni nauttia minulle niin tärkeästä luonnosta. Pystyn yhä saamaan siitä voimaa ja iloa. Nautintoa ja sielua elvyttävää hoivaa.

Metsä teki taas taikojaan, otti minut avosylin vastaan ja helli vähäeleisesti, mutta vahvasti.

Oioi!

Niin, olen täpinöissäni. Osin endorfiinihumalassa. Edes työmurheet ja stressin oireet eivät tänään hyvää oloani pysty himmentämään.

Ai että mikäkö näin riemastuttaa? Tein varauksen ruskareissua varten, se on nyt lyöty lukkoon ja merkitty kalenteriin! Se tässä eniten täpinää aiheuttaa. Ja kävin lenkilläkin, siitä endorfiinihumala.

Ovatkohan hormonini  ylikierroksilla, kun  tunnen olossani niin voimakkaita tunnetilojen vaihteluita......=)? Työ aiheuttaa stressiä, uupumusta ja vahvaa tarvetta pitää huolta itsestään, niin henkisesti kuin fyysisesti ja se kaikki näkyy voimakkaina negatiivisinakin tunteina. Ja sitten toisaalta liikunta ja muut vapaa-ajan mielenkiinnon kohteet saavat aikaan valtavia mielihyvän, ilon ja riemun purskahduksia. Miten minä näin voimakkaasti asioita tunnen ja koen, minä, rauhallinen viilipytty? Vai annanko minä nykyään tuntemusten ja tunteiden tulla vapaammin pintaan ja ilmaisen niitä estottomammin? Tiedostanko niitä enemmän kuin ennen?

No, en kanna tunteistani  sen suurempaa huolta, niin kauan kuin koen  olevani tasapainossa. On niin hyviä kuin huonompiakin tuntemuksia,  se kuuluu elämään. Välillä vaikeaa taaperrusta ja kompastelua, välillä huikeaa liitoa kohti unelmia.

Niin, unelmat. Ne rakkaat ja hellästi vaalitut. Taas kuljen kohti erästä unelmaani, siitä tulee totta. Uskomatonta, mutta vaikka tämä vuosi on koetellut ja vielä koettelee minua paljon, niin olen minä saanut ja vielä saan toteuttaa hartaita unelmiani. Ja se on upeaa. Aivan ihanaa. Niin ihanaa, että minä vaan hymyilen täällä onnellisena aamutakissani.....=)

Ja jos minä, stressaantunut taapertaja voin saavuttaa unelmani, niin ihan varmasti voit sinäkin. Älä koskaan luovu unelmistasi, pidä niistä kiinni, vaikka välillä vain hennolla otteella. Mutta pidä kiinni. Kaikki on mahdollista. Ihan kaikki. Joku kaunis päivä.

Valaskalako?

Vuorovaikutuksesta

Jokin aika sitten kirjoitin siitä, kun kokee toisen syövän kaiken energiasi vuorovaikutuksessa. Ja sitten on täysin päinvastainen tilanne, ollessaan tekemisissä jonkun kanssa saa energiaa.

Onko tilanne sinullekin tuttu? Kun jonkun kanssa vuorovaikutus on vaivatonta, sujuvaa ja innostavaa? Olo vuorovaikutuksessa tuntuu turvalliselta, vaikka ei toista tunnekaan kovin hyvin. Turvallisuudella tarkoitan tunnetta siitä, että toista ei koe sanallisesti hyökkääväksi  eikä  hänen käyttäytymistään arvaamattomaksi.

Koska sellaistakin kokee joskus.Joidenkin kanssa on fiilis, että ei koskaan tiedä mitä ja miten toinen reagoi. Toisen arvaamattomalta tuntuva käytös ei tue  luottamuksellista ja hyvää ilmapiiriä ja  vastapuoli voi tulla  varovaiseksi eikä enää kykene toisen aitoon  kuunteluun. Kun taas luottamuksellisessa ja avoimessa ilmapiirissä  voi turvallisin mielin olla täysin oma itsensä. Ja se on mielestäni erittäin hyvä lähtökohta hedelmälliselle vuorovaikutukselle. Voi tuntea, että sinua kuunnellaan  ja pystyy itsekin keskittymään täysin toisen kuunteluun. Ja jotta keskinäinen vuorovaikutus sujuisi hyvin, kuuntelu ja kuunteleminen on ydinasia. Siitä kaikki lähtee.

Tänään tein yhteistyötä, jossa kemiat pelasivat luonnostaan hyvin yhteen. Oli ilo tehdä töitä ja toivon yhteistyön jatkuvan. Työyhteisöissä  täytyy sopeutua monenlaisiin ihmisiin, helppoa se ei  aina  kuitenkaan ole. Mutta kun  kemiat napsahtavat kohdilleen, kylläpä työnteko on mukavaa ja voimia antavaa! Onneksi on näitäkin kohtaamisia, niistä tulee  hyvä, tyyni ja hymyilevä olo pitkäksi aikaa

 

.


Tervetuloa mukaan Maalainen!

Kesämielellä

Kaikki me tiedämme, miltä tuntuu olla töissä ensimmäisenä päivänä pitkän loman jälkeen. Kun on ihan pallo hukassa ja miettii, mikä paikka tämä on ja mitä täällä taas tehtiinkään. Mutta sehän kertoo vain, että loma on ollut onnistunut irrottautuminen työstä.

Minä hämmästyin sitä, kuinka suuri verkosto minulla työssä onkaan. Useammat kuin olin ajatellutkaan olivat huomanneet lomani ja kyselivät loman sujumisesta. Tervehdittiin, toivoteltiin tervetulleeksi halaamalla ja kyseltiin kuulumisia. Hymyjä, iloisia ilmeitä ja ihmisiä.  Ja minä olin etukäteen ajatellut lähteä liikkeelle työrupeamassa matalalla profiililla ja todella  h i l j a k s e e n. Olin suunnitellut sujahtavani työhön omaan tapaani tyynen rauhallisesti, huomaamatta, itselleni aikaa antaen.  Ensimmäisen viikon varovaisesti uudelleen tutustua työpaikkaani ja sen ihmisiin,  istahtaa pariin otteeseen työpöydän ääreen ja kerran tai pari jopa avata sähköposti ja vilkaista sinne.....

Mukavaahan se ihmisten tapaaminen oli, jotenkin yllätyin vaan. Lomani oli niin perin juurin omannäköiseni, rauhoittavan seesteisen toiminnallisen ihana, että kaikkinaiset työasiat olivat tyystin unohtuneet. Ja työhön liittyvät ihmiset myös. No, arki on alkanut. Nyt vain ylläpitää kesän ja loman aikaansaamaa levännyttä, tyyntä ja hyvää oloa niin kehossa kuin mielessä. Kesää on vielä paljon nautittavana!


                                  Ukonkorennon siivet rapisevat
                                  niin kuin se avaisi ilmassa
                                  pieniä paketteja.


                                  Kaislan lehdellä
                                  kuin solmiossa neula neidonkorento.


                                  Risto Rasa

Mukavaa työnaloitusta teille muillekin, jotka lomiltanne olette töihin palanneet! Ensimmäinen viikko on aina hankalin, kyllä se siitä h i l j a l l e e n.

Elämyksiä

Ajaessani  Savon sydänmaille kuuntelin radiota ja radioaalloilta kuulemani  naisen kertoma tositarina  vangitsi huomioni. Brittiläissyntyinen nainen kertoi kohtaamisestaan ranskalaismiehen kanssa, miehen joka on nykyään hänen aviomiehensä. He asuvat tällä hetkellä  Suomessa.

Tarina oli lumoava tosielämän rakkaustarina. Se kertoi rohkeudesta, nokkeluudesta ja taruakin ihmeellisemmästä todellisuudesta. Tarina meni suoraan sydämeeni ja sen kauneus herkisti minut kyyneliin. Ajoin moottoritietä sateessa ja liikutuksen kyyneleet valuivat poskilleni. Hymyilin itselleni ja jatkoin matkaa.

Muistan ajan, kun koin, että minun piti peittää kyyneleeni silloiselta puolisoltani. Jos herkistyin syystä tai toisesta, hän piti sitä typeränä. Opin  piilottamaan kyyneleeni. Onneksi ne ajat ovat takana ja voin ilmaista tunteeni vapaasti. Myös muu elämäni on niistä ajoista vapautunut ja se tuntuu tosi hyvältä.

Yhtä hölmönä tuo menneisyyden henkilö pitäisi minua, jos olisi nähnyt ja kuullut jutusteluni oravanpoikasen kanssa. Juu-u, luit oikein, juttelin oravaisen kanssa ja se oli minusta  hurmaava tilanne. Yllätin oravanpojan saunapuita hakiessani sen kävynsyöntikiveltä, jolloin se juosta rapisteli kiveltä pieneen mäntyyn parin-kolmen  metrin korkeudelle viereeni. Sieltä se napitti minua pienillä silmillään.

Juttelin sille "oravankieltä" eli naksuttelin. Se vastasi naksuttelemalla takaisin. Mina vastasin taas omalta osaltani ja sitten vuorostaan se. Hauskaa oli, että se kuunteli minua hiirenhiljaa ja jatkoi omaa puheenvuoroaan vasta kun minä olin lopettanut .....=)  Naksuttelumme tahti rauhoittui  hiljalleen ja äänemme kävivät yhä hiljaisemmiksi ja rauhoittuneemmiksi. Vuorovaikutuksemme kesti kaikkineen ehkä minuutin verran  katsekontaktin jatkuessa koko ajan.

Minä olen ihan sitä mieltä, että me juttelimme!  Joka tapauksessa  pieni oravanpoikanen tyyntyi ja lopussa äänemme olivat hyvin hiljaisia ja pehmeitä naksauksia.  Siinä vaiheessa  käänsin pääni  ja aloin kerätä saunapuita kantotelineeseen. Orava kiipesi ylemmäs, mutta jäi lähistölle seurailemaan puuhiani.

Ehkä orava tarkkaili minua kiinnostuneena, se tuskin oli nähnyt ihmistä niin läheltä koko elämänsä aikana. Lähin ihmiskontakti oli luultavasti järvellä liikkuneessa veneessä. Lisäksi se varmaankin ihmetteli naksutteluani ja sitä, mikä olento oikein olen.

Illan tyventyessä sauna kuumeni pehmeisiin löylyihin. Päivän mukavat elämykset, lempeät puusaunan löylyt, nakupulahdukset tyynessä järvessä, kiuasmakkara ja kylmä saunaolut. Ennen vuoteeseen menoa vielä  katse järvelle - tulkoot rauhaisat unet vanhalla tyttöaikojen tyynyliinalla pedatulla tyynyllä. Ja ne tulivat. Toivottavasti myös sille pikkuiselle oravanpojalle.

Kotiinpaluu

Minä rakastan kotimaatani, sen kesää, syksyä, talvea ja kevättä. Kesäisiä kukkaniittyjä ja järvien sineä ja ihanaa viileää vettä, missä uida. Syksyn raikkautta, sieniretkiä ja karpaloita ja puolukoita. Talven kipakoita pakkasia, lumihiutaleita ja hiihtoa kevättalven lentokeleillä. Kevään hentoja vihreitä ja yhtäkkiä voimistuvaa elämänvoimaa. Minä rakastan tuota kaikkea ja paljon muuta Suomessa. Tutustuminen vieraisiin seutuihin, niiden  ilmastoon ja luontoon, eläimiin ja ihmisiin, ruokiin, kulttuuriin ja tapoihin  on kuitenkin äärettömän mielenkiintoista ja rikastuttavaa.

Kun pakkaa laukkunsa ja lähtee matkalle, jättää hetkeksi jäähyväiset arjelle ja rutiineille ja seikkailee vieraassa maassa kuin lapsi. Kaikki on aisteille uutta ja tuoretta. Vaikutelmien runsaus lyö ällikällä.Aikaa voi viettää istumalla kylän raitin varrella ja katselemalla sen elämää. Oma kävelyvauhti raitilla hidastuu ja kaikkinainen kiire ja hössötys jää luonnostaan pois. Ihmeellinen rauha ja levollisuus tarttuu minuun kyläläisten ja heidän eläintensä elämäntavan myötä. Miksi kiirehtiä, ehtii vähemmälläkin.

Kun palaan Suomeen ja Helsinkiin, ihmisvilinä ja ihmisten törmäily tyrmistyttää. Kaikilla tuntuu olevan kiire johonkin ja he tönivät vastaantullessaan ja ohimennessään. Jatkoyhteyttä odotellessani pistäydyn kauppakeskukseen, mutta sen  hälinä ja sekasortoinen tunnelma hätkäyttävät ja tunnen olevani eksyksissä. Istun kuitenkin hetkeksi syömään jäätelöä, vaikka koenkin olevani aivan väärässä ympäristössä   kapsäkkeineni, kylmien merituulien tuivertamine hiuksineni ja auringon paahtamine kasvoineni.

Mutta olen onnellinen. Vaikka reissussa rähjääntyy ja kapsäkit painavat, pitkä matka väsyttää ja vähäiset yöunet painavat luomia, olen syvästi onnellinen. Saavutin yhden suuren unelmani ja paljon, paljon enemmän. Matka antoi enemmän kuin uskalsin toivoakaan, monin eri ulottuvuuksin ja tavoin.

Unelma saa siivet

Naisellisuutta ja miehekkyyttä ja varsinkin niiden välille kehkeytyviä väreilyjä voisi pohdiskella enemmänkin. Erittäin  kiinnostava aihe, joka herättää paljon ajatuksia. Se jää  myöhempään ajankohtaan, sillä nyt jätän alkuvuoden voimia vieneet asiat kokonaan taakseni ja suuntaan katseen kohti uusia näkymiä.

Keskityn aistimaan, kokemaan, näkemään ja katsomaan, kuuntelemaan ja kuulemaan, maistelemaan ja nautiskelemaan. Toivotan tervetulleeksi uusien maisemien ja näkymien lisäksi uudet vaikutelmat ja niiden mukanaan tuomat tuntemukset. Pakkaan kapsäkkini ja lähden. Seikkailu odottaa.

Luolanpoikanen ja pari muuta juttua

Olen ennenkin ihmetellyt työn määrän runsastumista ennen lomaa. Käsittämätöntä, mutta sama taika toimii edelleen. Huh! Välillä töissä on samanlainen fiilis kuin seuraavissa luontoretkeni kuvissa, joissa metsä on kuin pommin jäljiltä. Eli töitä ja selvittämistä riittää.

Kuvakimara on sunnuntain retkeltä. Kesäisiä tunnelmia eräästä metsästä, metsästä joka on vielä hieman uusi ja vieras minulle, mutta josta alan pitää yhä enemmän. Kuvat kertovat minulle rakkaasta harrastuksesta, retkeilystä ja luonnossa olemisesta. Se lataa akut ja rentouttaa, vie työmurheet ja kaikottaa stressin. Sinullakin on varmaan jokin rakas harrastus tai ajanviete, joka vaikuttaa sinuun samoin. Sellainen on äärimmäisen tärkeä ihmiselle. Pidä siitä kiinni kaksin käsin.

Retken alussa metsä oli aamuauringon kultaama herkkine sadepisaroineen

Polku menee tuossa keskellä, sieltä pilkottaa sinisiä reittiopasteita

Lieneekö joulumyrskyn jälkiä vieläkin

Tuli mieleen sotatanner,  hurja on myrskyn voima

Onkohan tämä jo luola? Seisomaan siihen ei mahdu, istumaan kyllä

Tästä kiivetessäni tunsin itseni pikkutytöksi, joka leikkii metsässä innoissaan.....=)

Herkkää ja kaunista taas sotatantereen jälkeen

Tunnistatko kukkivan kasvin? Se on voimakastuoksuinen suopursu

Taustalla näkyvälle laiturille torkahdin, kun hetkeksi oikaisin selkäni evästauon jälkeen......

Retki oli ihana, olin kuin eri nainen palatessani kotiin. Parasta oli torkut laiturilla, heräsin siitä yllättyneenä nokosista ja posket punaisina. Maistui muuten kahvi ja donitsi erinomaiselle torkkujen jälkeen! Liikkuminen haastavassa maastossa oli myös mukavaa, tuli mieleen lapsuuden leikit lähimetsässä, kun kiipeiltiin, juostiin ja tehtiin kaikkea kivaa metsässä.


Toivon, että sinäkin nautit viikonvaihteestasi yhtä paljon kuin minä. Sen voimin mukavaa viikonalkua sinulle!

Kesälaitumilla

Itse ei vielä pääse kesälaitumille, mutta jotkut ovat päässeet. Pysähdyin varta vasten katselemaan noita laitumella lämmöstä nauttivia lehmiä, ne puolestaan tulivat joukolla aitauksen reunalle  katsomaan minua....=)

Minua katsottiin, tutkailtiin ja nuuhkittiin - ja sitten vähän ujosti hamuttiin lajitoveria.

Tämä vasikka kurkisteli somasti pikkuisen piilosta.

Kun taas tämä rouva katsoi jämäkästi suoraan silmästä silmään. Ja viihtyikin siinä hyvän tovin.

Välillä maltettiin rapsutella kutittavia kohtiakin, kun oli katseltu minua ja kameraani lähietäisyydeltä jonkin aikaa.

Kaverukset viihtyivät lähekkäin.

Ottivat kolmannenkin mukaan.

Turpa kurotti yhä lähemmäs, tuosta kun kyhnyttää, niin märkä kieli lopsahtaa esiin.

Linssilude poseeraa vaihteeksi tästä kulmasta.

Lähtiessäni jatkamaan matkaa porukka jäi katsomaan perääni. Mukavia kuvattavia olivat, rauhallisia ja kiinnostuneita minusta. Onnenpekat, jo kesälaitumella!