Kuuraista kauneutta

Onnea on ehtiä ulos  nauttimaan ensilumesta, kuurasta ja auringonvalosta. Lumi ja pakkanen yllättivät  myös herkkiä, kukkivia kaunottaria, mutta yhä ne tuovat esteettistä nautintoa olemuksellaan.

Valloittavan auringonpaisteisen päivän kruunasivat valoisat ihmiset, joita kohtasin. Sydämen puhdas  ilo ja lämmin ystävällisyys saavat ihmisen kauniiksi, niin miehen kuin naisenkin.

Ihanaa ja valoisaa päivää sinulle, muista tehdä tänään ainakin yksi asia, josta tykkäät tosi paljon, niin päivä käy toteen!

Tähtisade

Ensin näin ne sivusilmällä. 

Jotain sädehtivää lensi kaaressa katonrajasta alaspäin. 

Useampi sädehtivä jokin.

Järkevänä ja maanläheisenä 

en uskonut näkemääni todeksi.

Varmaan vain katuvalojen heijastumaa kattovalaisimista.

Kohta näin ne uudestaan, paremmin. 

Kirkkaana loistavia  valopisteitä lensi pehmeästi, äänettömästi häntä kohti. 

Kauniisti, sadunomaisesti. 

Tähtisadetta.

Näinkö oikein? 

Sataako taivaalta tähtiä?

Jatkoin liikettä, vaikka ihmetys pyöri mielessäni. 

Myöhemmin  astuin ulos

ja välittömästi huomasin  upean tähtitaivaan. 

Syvän tumma taivas ja miljoonia tähtiä taivaankannella. 

Jos sieltä olisi pudonnut muutama, huomaisiko kukaan?

Minä huomasin.

Tähtisade oli totta.

Ja eihän se mahdotonta  ole,

jos hänkin  oli nähnyt pienen auringon  putoavan minuun.

Valonsäteitä

Syys

                               Aamukasteinen metsä,
                               ainoa viserrys:
                               sirkkunen, aamuvirkku.
                               Sananjalkain keskellä,
                               polku, viettävä rantaan.
                               Haavanrunkojen välissä
                               värisevä kimallus.
                               Aurinko, hitaasti kohoten,
                               viskelee kultatäpliä
                               vihreyteen,
                               lempeästi verhoten,
                               naamioiden
                               tätä kauneutta
                               joka jo lakastuu talveen.

                               Aale Tynni kokoelmassa Vuodenajat

Hiekalla

Syksyisellä rannalla on vilvoittavaa. Ja äärimmäisen kaunista. Ihmisistä hiljentynyt ranta on juuri sellainen, jonne voi mennä olemaan hetken yksin ajatuksineen. Tai  voi  siellä nähdä elämääkin vedessä, kuten allaolevassa piilokuvassa on eräs pieni, upea ja hohtava olento.

Joskus  tuntuu, että elämä heittelee rajusti, tuntuu että suuret laineet viskaavat sinut myrskyssä rantahiekalle. Siellä olet oksien ja roskien seassa, rähjääntyneenä ja uupuneena, hengittelet vaan hiljakseen. Oma aikansa siinä menee, kun kerää voimiaan ja tasaa hengityksen. Mutta ennen pitkää  valo  löytää sinut sieltä roskan seasta, se löytää sinut ja saa sinut hohtamaan. Valossa olet kaunis ja puhdas. Riepoteltu, mutta vahingoittumaton. Ehkä aavistuksen vahvempi kuin ennen.

Minun hengitykseni alkaa muutoksessa tasaantua. Hiljalleen.

Lämpimästi tervetuloa lukijaksi Birgitta.

Voihan ihanuus

Niin, mieliala on korkealla, vaikka pitkään poissa pysytellyt kipu palaili taas.En nyt siitä kivusta sen enempää, se on välillä ollut osa elämääni, salaperäinen, kivistävä kipu. Mutta tämän päivän ihanuutta se ei kaikota, en anna sen himmentää tätä hyvää olotilaa.

Mistäkö tämä hyvä olo? Kertakaikkiaan kauniista syyspäivästä ja pienestä hamsterina olosta. Jos olet lukenut Veikko Huovisen Hamsterit-kirjan, ymmärrät mitä tarkoitan. Kirjaa lukemattomille kerrottakoon, että kirjan päähenkilöt keräävät elintarvikkeita mm. hilloja, marjoja ja sieniä  ja muita selviytymistarvikkeita talvipakkasia varten.

Menin aamumetsään keräämään luomu- ja lähiruokaa, puolukoita. Kun matkan varrelle tuli kanttarelleja ja muitakin sieniä, en toki voinut jättää niitä sinne.

 

 Syksy tuoksuu, tuntuu  ja näkyy metsässä. Raikkautena, kuulautena, kypsymisenä.

Ja syksy maistuu. Tämän syksyn ensimmäinen puolukoista tekemäni vispipuuro eli tuulihuttu maistuu ihanalta!

Kaunista ja levollista sunnuntain jatkoa sinulle.

Taidetta aamunkajossa

Vielä lisää seititettyjä.Yrittäkää kestää, tekin jotka ette hämähäkeistä välitä.  Noita on nyt osunut kamerani linssiin useampi, nousevan auringon valo paljastaa ne silmille.

Tuota  katsoessa miettii,  mitä on tapahtunut vai onko aukko tarkoituksellinen.

Klassinen malli on unohdettu, muoto on abstrakti ja vapaa. Kannattaa klikata isommaksi.

Erilaista  muotokieltä. Seitti  muodostuu kuin ohuen ohuista, hauraista  lasisäikeistä.

Miten niin  hämyinen olento kuin hämähäkki kykenee saamaan aikaan noin herkkää ja  salaperäistä taidetta?

Varhain

Varhain aamulla, kun tuntee olevansa ainoa joka on hereillä. Ja luultavasti onkin. Metsä on  aamutunnit minun. Minusta se on mukava ajatus. Kesäaamuna  varhain metsä on erilainen, tuntuu kuin astuisi satumaiseen maailmaan. Äänessä eri linnut kuin päiväsaikaan, voimakkaat tuoksut, nousevan auringon kajo, kaste ja utu - melkein odottaa keijujen ja maahisten ilmaantuvan kannon takaa.

Hellepäivänä

Tervetuloa lukijaksi Tarja ja Katja!

Uusilla poluilla

Elämä on tutkimusmatka. Joskus yrittää tutkia karttaa etukäteen ja suunnitella reittinsä tarkoin. Katsoo risteyskohdat ja päättää mihin kääntyy. Mutta kun on siinä risteyksessä, todellisuus voi näyttääkin erilaiselta kuin kartassa. Reitin suunta saattaa muuttua nopeasti, intuitiivisesti. Ja lopputuleman tietää vasta, kun on vaeltanut reitin loppuun saakka määränpäähänsä asti.

Välillä on hyvä levähtää ja katsella rauhassa ympärilleen, pitkässä matkassa uupuu muuten.

Monesti yllättävät reittimuutokset ja spontaanit reagoinnit tilanteeseen ovat tuoneet tullessaan mukavia yllätyksiä. On kohdannut jotain, mikä olisi jäänyt kokematta suunnitelmassa tiukasti pitäytyessä. Ja toisaalta, joskus on viisasta pitää järki päässä ja pidättäytyä sivupoluista ja lisämutkista. Mutta mistä tietää, milloin pysyä suunnitelmassa ja milloin lähteä kulkemaan jännittävää ja kiehtovaa, uutta polkua?

Siinäpä se. Elämä on tutkimusmatka. Jokainen meistä on oman elämänsä tutkimusmatkailija ja elämänpolkumme ovat erilaiset. Mitä kaikkea vastaan voikaan tulla!

Puuhakas

Tutkailuja ruohonkorsi suupielessä

Kun aika pysähtyy ja menettää merkityksensä, päivän ohjelmaksi riittää luonnonvoimien tutkailu. Voi tuumailla asioita ja ilmiöitä kuten Havukka-ahon ajattelija konsanaan. Katse kiinnittyy taivaankannella leijuviin  pilviin,  niiden yhtäkkiseen ilmaantumiseen ja hetkessä tapahtuvaan haihtumiseen ja  valon  suodattumiseen  niiden välistä ja takaa.

Kun päivän mittaan havainnoi veden pintaa ja sen väreitä tuulen ja sadekuurojen vaihteluissa, ymmärtää entistä paremmin sen voiman. Vesi elää aivan omaa elämäänsä ja yllättävän nopealla muutostahdilla.

Tummasävyisistä kuvista moni voisi ajatella, että olipa kurjat säät. Minua Suomen kesän tiuhaan vaihtuva sää ja sateisuus eivät häirinneet, vaikka kastuin moneen otteeseen melko täysin. Ukkonen ei vienyt yöunia eikä viileys haitannut. Sen sijaan ajan rattaiden pysäyttäminen saa sieluni eheäksi ja tasapainoiseksi ja kaiken kokemisen hyvin intensiiviseksi. Elämykset ja havainnot voimistuvat ja niiden vahvuus jättää ihmiseen ikuisen, kauniin jäljen.

Kesällä kerran

Kesäisellä kotimaan matkalla  nähtyä ja koettua. Paikkana Taaborin vuori, sen vanhat rakennukset ja esineistö ja vuorella esillä oleva Taabor 12 KIVI-näyttely.

Paula Nurminen: Haaveilija, kalkkikivi

Minna Tuominen: Pumpulityyny, marmori

Timo Pyhälä: Kappale kaunista Suomea, suomalainen marmori

Näyttelyn katsottuani istahdin hetkeksi haaveilemaan penkille. Lämmin kesäpäivä, lomalaisen kiireettömyys ja hempeät haaveet - voiko olla ihanampaa?

Kotiinpaluu

Minä rakastan kotimaatani, sen kesää, syksyä, talvea ja kevättä. Kesäisiä kukkaniittyjä ja järvien sineä ja ihanaa viileää vettä, missä uida. Syksyn raikkautta, sieniretkiä ja karpaloita ja puolukoita. Talven kipakoita pakkasia, lumihiutaleita ja hiihtoa kevättalven lentokeleillä. Kevään hentoja vihreitä ja yhtäkkiä voimistuvaa elämänvoimaa. Minä rakastan tuota kaikkea ja paljon muuta Suomessa. Tutustuminen vieraisiin seutuihin, niiden  ilmastoon ja luontoon, eläimiin ja ihmisiin, ruokiin, kulttuuriin ja tapoihin  on kuitenkin äärettömän mielenkiintoista ja rikastuttavaa.

Kun pakkaa laukkunsa ja lähtee matkalle, jättää hetkeksi jäähyväiset arjelle ja rutiineille ja seikkailee vieraassa maassa kuin lapsi. Kaikki on aisteille uutta ja tuoretta. Vaikutelmien runsaus lyö ällikällä.Aikaa voi viettää istumalla kylän raitin varrella ja katselemalla sen elämää. Oma kävelyvauhti raitilla hidastuu ja kaikkinainen kiire ja hössötys jää luonnostaan pois. Ihmeellinen rauha ja levollisuus tarttuu minuun kyläläisten ja heidän eläintensä elämäntavan myötä. Miksi kiirehtiä, ehtii vähemmälläkin.

Kun palaan Suomeen ja Helsinkiin, ihmisvilinä ja ihmisten törmäily tyrmistyttää. Kaikilla tuntuu olevan kiire johonkin ja he tönivät vastaantullessaan ja ohimennessään. Jatkoyhteyttä odotellessani pistäydyn kauppakeskukseen, mutta sen  hälinä ja sekasortoinen tunnelma hätkäyttävät ja tunnen olevani eksyksissä. Istun kuitenkin hetkeksi syömään jäätelöä, vaikka koenkin olevani aivan väärässä ympäristössä   kapsäkkeineni, kylmien merituulien tuivertamine hiuksineni ja auringon paahtamine kasvoineni.

Mutta olen onnellinen. Vaikka reissussa rähjääntyy ja kapsäkit painavat, pitkä matka väsyttää ja vähäiset yöunet painavat luomia, olen syvästi onnellinen. Saavutin yhden suuren unelmani ja paljon, paljon enemmän. Matka antoi enemmän kuin uskalsin toivoakaan, monin eri ulottuvuuksin ja tavoin.

Mittumaarin lumoa

Juhannusaaton kokko kuumensi ja hehkutti poskia. Ilta ja yötön yö olivat kauniit, taianomainen valkea hevonen käveli minua kohti kuin unessa. Uniin ratsu ei tullut, ne seitsemän kukkaakin jäivät niitylle.

Aamulla kukkivat  maariankämmekät  ja vanamot  nähtyäni olin lumoutunut  ja hakeuduin lammen rantakalliolle levähtämään. Näin kauempana joutsenparin ja jonkin vesilintuparin, uin niiden seurassa  nauttien ihanasta, hiljaisesta hetkestä. Uinnin jälkeen rapistellessani eväspussia auki kalliolla nostin sattumalta katseeni ja pysähdyin siihen paikkaan.

Jähmetyin hievahtamattomaksi ja vain katselin vedessä silmieni ohitse lipuvaa ylvästä kuikkapariskuntaa. Se oli maaginen hetki. Tyyni karun lammen pinta, rauhaisasti uivat kuikat n. 15 metrin päässä,  tyystin hiljainen metsä. En uskaltanut kurottaa kameraakaan mättäältä.

Hetki oli juhannuksen kaunein.