Beautiful blogger

Lämpimät kiitokseni Marille Alppihovissa blogiin Beautiful blogger-tunnustuksesta! Sanasi tuntuivat hyvältä ja saivat hymyn nousemaan kasvoilleni...=) Tunnustuksissa on joskus sääntöjä, miten niitä jaetaan eteenpäin. Joskus kuulee myös sanottavan, että niiden välityksellä voi saada jotain muutakin kuin positiivista palautetta, vaikka jonkun kauhistuspöpön tms. Tästä syystä en jaa tunnustuksia eteenpäin, ettten tahtomattani aiheuta toisille hankaluuksia. Mieluummin  "jaan tunnustuksia"   sanallisesti kommenttieni muodossa.

Kaikesta huolimatta hyvää palautetta on mukava saada ja arvostan elettä. Toivon Mari, ettet loukkaannu tavastani toimia, se  ei vähennä tunnustuksesi arvoa hiukkaakaan.

Hienona palautteena pidän myös teidän  kommenttejanne. Jokainen kommentti ja ajatus teiltä on odotettu ja vuorovaikutus  hyvin palkitsevaa. Se on elävää  ajatusten ja pohdintojen vaihtoa. Se on enemmän, kuin osasin odottaa, kun aloin avata mieleni  liikkeiden  kulkua blogin kautta.

Kirjoittaessani tänne ajatuksiani pohdin mieleeni nousseita asioita ja jos ne koskettavat sinua siinä määrin, että haluat jakaa omia ajatuksiasi kanssani - olen otettu!

Ja sitten vielä minua tässä hetkessä koskettava runo. Se osuu sieluuni juuri nyt, tänä perjantai-iltana.




                                  Laulu ikävästä merellä

                                  Tule armaani ja kätes anna mulle
                                  Tule armas ja sieluni vie
                                  lämpöiseen pesään,
                                  se on paleleva tuulien tähden,
                                  se on pelkäävä vaarojen vuoksi,
                                  se on lepattanut mastosta irrallaan,
                                  riekaleina noussut pilviin
                                  ja kaivannut,
                                  ota suuhusi minut, pane kielesi alle,
                                  lämmitä paleleva,
                                  rauhoita pelkääväinen.

                                  Pentti Saarikoski 

Lämpimästi tervetuloa mukaan Heiri!

Marraskuinen metsä

Vaikka minä niin odotan pakkasia ja kuuraa, lunta ja kirpakkuutta, jopa sateisessa marraskuisessa metsässä on silmäniloa ja väriä. Pakkasin reppuuni kunnon eväät ja lähdin katsomaan, miltä näyttää metsä päivänä, jolle luvattiin sadetta ja lisää sadetta.

Ensimmäinen varsinainen väriläiskä olivat alkumatkan veneet rannalla. Maiseman väriskaala oli muuten pehmeän utuinen, kostea, unenomainen.

Kun etenee tarpeeksi hitaasti, huomaa myös pieniä kiinnostavia. En ole ennen muistaakseni nähnyt tämmöistä otusta marraskuussa. Se oli ylittämässä hiekkatietä ja jähmettyi paikalleen kumartuessani kuvaamaan sitä. Ihan kuin se katsoisi kuvassa minua silmästä silmään...

Syysmetsän väriä, ei marraskuinenkaan metsä ole väritön ja harmaa.

Kaipasin jo pitkään tulistelua ja tänään se toteutui. Pääsin sytyttelemään tulia ja istumaan liekkejä tuijotellen. Nuotion hehkussa ihminen tyyntyy ja asettuu aloilleen ja pysähtyy hetkeen kuin itsestään. Istuin vaan miettimättä sen kummempia, kunhan katselin savun leikkiä ja nautin olostani.

Loppumatkan lampi oli peilinä. Onkohan vesi kuinka kylmää, mietin. Avantokausikin alkaa pian, vaikka jäästä ei ole tietoakaan.

Kannatti mennä metsään, vaikka sää oli syksyisen  kostea. Nyt on ihana tunne olla sisällä ja laittaa kynttilät palamaan ja lämmitellä.

Rauhaisaa pyhää kaikille ja lämpimästi tervetuloa mukaan Mari!

Ne lähtee syksyin...

                            Oi, valkolinnut, vieraat Lapin kesän, te suuret aatteet, teitä tervehdän!
                            Oi, tänne jääkää, tehkää täällä pesä, jos muutattekin maihin etelän!
                            Oi, oppi ottakaatte joutsenista! Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
                            On meidän rannoillamme rauhallista ja turvaisa on rinne tunturin.

                            Eino Leino: Lapin kesä

Sydämen rauhaan

                                                     Sinä kysyt, miksi majailen vihreillä vuorilla.
                                                     Minä hymyilen, vastaamatta, sydämeni rauhassa.
                                                     Persikankukka ui virran myötä kauas pois.
                                                     On toinen taivas ja maa, joka ei ole ihmisten ilmoilla.

                                                     Li Po (suom. Pertti Nieminen)

Ajatus karkailee pohjoiseen

Läsnäolo tässä hetkessä on tärkeää. Ja kaiken lisäksi järkevää. Mitä turhia haikailla menneitä, niitä ei voi muuttaa eikä niitä myöskään saa takaisin. Menneet on menneitä. Tuleviakaan on turha murehtia, huolia tulee ja menee. Ilman huolia ei elämästä selviä, mutta aina niistä on jotenkin selvitty. Eikä tulevassa ole viisasta elääkään, jää tämän hetken hyvyys huomaamatta.

Silti vähän ajatus karkaa tulevaan. Olen kuin pieni lapsi, joka on malttamaton ja innokas. Vielä on odotettava monta viikkoa ruskareissua, mutta monet asiat olen miettinyt jo valmiiksi. Niitä on niin mukavaa miettiä! Seikkailuhattunikin otin jo esiin, itse asiassa se on olohuoneessa  hattuhyllyn sijaan...=)

Myönnän, muistutan pahaista vekaraa, välillä  kokeilen hattua ja sitten jätän sen taas näkösälle. Vähän kuin sukulaispoikani, joka joskus  nukkuikin lempihattu päässään. No, en sentään nuku, mutta tuossa se on lähellä.

Suunnittelu ja valmistelu on suuri ilon tuoja myös, tärkeä osa matkaa ja reissua. Lisäksi olen luonteeltani hyvissä ajoin asioiden valmistelija, en pidä viime hetken häsellyksestä ja kiireestä. Silloin aina unohdan jotain.

Pitääkin miettiä, mistä saan hankittua ne muutamat vielä puuttuvat jutut reissua varten....

Harakankelloja ja hyvyyden filosofiaa

Kukat ja kuvat niistä ovat valloittaneet minut ja blogini. Syvällisemmät pohdnnat ovat jääneet taka-alalle mielen kaivatessa sitä tyynnyttäviä kuvia ja runoja.

Kukkien hempeän kauneuden tulva täällä kertoo  tarpeestani saada työmurheiden tilalle muita asioita. Ja siinä luontokuvaus toimii hyvin. Sama kukkatulva on alkanut vallata kotiani, kesän tullen kaivan esiin mummon vanhat käsinkirjaillut tekstiilit ja perityt Arabian kukkalautaset.

   

Yöpöydälläni on harakankelloja ja illakoita. Kukallinen kesämekko on otettu esiin. Suloinen luonnonkukkakuosinen pussilakana ja tyynyliina houkuttelevat rauhoittaville yöunille.

Kaikki tämä kauneudenkaipuu ja paluu nostalgiaan luo kesän tunnetta ja mökkitunnelmaa. Ja tuo samalla kesäloman hitusen lähemmäksi.

Tänä hellepäivänä tartuin kirjaan, joka käsittelee hyvyyden lisäksi kauneutta ja totuutta. Kirja on vielä kesken, mutta katsotaan mitä siitä jää käteen.

Hyvyyden filosofiaan tutustuminen sopii kesäpäivään, rentoon aikatauluttomaan päivään, kun loikoo mukavassa paikassa varpaita heilutellen. Hyvyyttä ja kauneutta maailmassa on ja sen näkeminen ja kokeminen ruokkii sieluamme. Kuten minun sieluani nuo luonnonkukat vaasissa yöpöydällä tai mummon vanhan pöytäliinan asettaminen hellin käsin keittiön pöydälle.

Forget me not

Keisarin toive

                                                  Läpi maailman
                                                  katoavan kuin vaahto
                                                  on matkattava.
                                                  Minä kaipaan eniten
                                                  pientä kalavenettä.


                                                  Go-Daigo-Tennö

Japanin keisari Go-Daigo, joka  hallitsi  vuodesta 1318, oli kirjallisesti lahjakkain keisari ( lähde: Tuomas Anhava, Oikukas tuuli, toinen valikoima japanilaisia tankoja, Otava 1970). Ja runossa Läpi maailman keisari kaipaa pientä kalavenettä.

Mitä sinä kaipaat eniten? Mikä on sinun syvän  kaipuusi kohde? Mikä täyttäisi kaipuusi ja saisi sielusi värisemään?

Minä kannustan nostamaan unohtuneet haaveet ja kaipuun kohteet silloin tällöin esiin mielen perukoilta  ja puhaltamaan niistä pölyt pois. Jos haave on arjen kiireissä  unohtunut ja tomuuntunut, puhalla siihen uusi henki. Anna sille mahdollisuus ja tilaisuus toteutua. Pidä sitä esillä, vaikka vain ajatuksissasi, niin se säilyy elossa. Anna sen vahvistua ja ennen kuin huomaatkaan, se on monta askelta lähempänä. Jos sinä tahdot niin.

Kaikki on mahdollista.

Rannalla

Vaikka lumi peittää paikoin pehmeän rantahietikon, ajattelen lämpöä ja valoa. Vaikka järven  jääkansi ulottuu kaukaisuuksiin, rantaviivan tuntumassa aistin  kevään. Vaikka veneet ovat talviteloilla, kevään selän takaa näen jo kesän.

                                  Tänä hämmennyksestä hämmennykseen 
                                  ajelehtivana yönä
                                  en löydä vieraita mantereita,
                                  en kesytä villejä eläimiä,
                                  en laske uhman kruunu päässäni
                                  verkkojani myrskyyn.

                                  Niin kuin lempeät laineet
                                  koskettavat rannan arkaa otsaa,
                                  niin minä toivon
                                  että joku minuakin

                                  Että olisin
                                  hiljainen ranta
                                  johon laine varoen saapuu

                                  Tommy Tabermann


 

Illan runo

Sinä palasit aina siihen veneeseen
                        kapean järven rannalla,
siihen pitkään ja kapeaan,
                        siihen sinä palasit, tuntematon vene,
joku soutanut sen sinne rantaan,
                                        kaislikkojen väliin.
Ja niin kuin uskoit se liittyi minuun, se vene.
Niin kauan minä sitä soudin
siltä rannalta toiselle, ja takaisin.

Mirkka Rekola

Kirpakkuutta odotellessa

Kesä ei väisty syksyn tieltä. Lämmintä ja melkein kuumaa riittää aina vaan. Luonnossa näkee jo alkusyksyn, vaikka lämpötila on kesäinen.  Ovatkohan nämä viimeisiä näin lämpimiä retkeilypäiviä?


                    Pieni kaunotar  vaihtanut  jo syysasuun

          Toinen kaunotar kuvattuna alkukesästä

      

Akut on jo ladattu kesäpäivistä, odotan viileää, raikasta, kirpakkaa ja rapsakkaa keliä. Voiko kuumasta saada tarpeekseen? Voi. Minä ainakin. Erään vanhemman herrasmiehen sanoin olen varjossa vaeltaja. Haluan hengittää syksyä sisääni ja kääntää jo lehden uuteen jaksoon. Haluan pinnistellä lämpimikseni kallioisilla poluilla. Haluan maistella puolukoita ja karpaloita. Haluan tuntea syystuulen kasvoillani ja lämmitellä käsiäni kupillisessa kuumaa kahvimukia.

Erikoista, en muista odottaneeni syksyn tuloa näin ennen. Nyt kaipaan sitä. Kuulautta. Kirpeyttä. Ruskaa. Tule vain syksy.