Näytetään tekstit, joissa on tunniste energia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste energia. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Takarivin tyttö

Takarivin tyttö
ei hakeutunut  parrasvaloihin.
Mukana,  enimmäkseen hiljaa,
katsoen, kuunnellen.

Äkkiä tyttö  temmattiin
siihen keskelle.
Huomaamatta avautumaan,
paljaaksi katseiden eteen.

Tyttö hämmentyi,
ei ollut aikaa perääntyä,
rohkeutensa  kantamana
katsoi epäröimättä silmiin.

Omin sanoin
tyttö näytti värinsä,
paljasti
siivun sielustaan.

Katseiden kohteena
tyttö jakoi energiaansa
antoi itsestään
ja joku otti, otti.

Joku muutti  sääntöjä,
joku  ei antanut itsestään,
seinä tuli vastaan
ja tyttökin hiljeni.

Mutta se takarivin tyttö
taipuu tuulessa,
väistää viileän 
ja antaa sielunsa valon yhä loistaa.

                                                







lauantai 10. marraskuuta 2012

Hieman hileistä

Keveä jäähile lammen pinnalla piti jännittävää ääntä, rannalle tullessani luulin sitä ensin jonkin linnun ääneksi. Kesti hetken, ennen kuin ymmärsin äänen tulevan ohuesta jääriitteestä  veden pinnalla.










Avantokausi on nyt avattu. Oli aika kirpakkaa vettä....mutta olo uinnin jälkeen autuas! Ja perin juurin rentoutunut.








lauantai 27. lokakuuta 2012

Kuuraista kauneutta

Onnea on ehtiä ulos  nauttimaan ensilumesta, kuurasta ja auringonvalosta. Lumi ja pakkanen yllättivät  myös herkkiä, kukkivia kaunottaria, mutta yhä ne tuovat esteettistä nautintoa olemuksellaan.

Valloittavan auringonpaisteisen päivän kruunasivat valoisat ihmiset, joita kohtasin. Sydämen puhdas  ilo ja lämmin ystävällisyys saavat ihmisen kauniiksi, niin miehen kuin naisenkin.


























Ihanaa ja valoisaa päivää sinulle, muista tehdä tänään ainakin yksi asia, josta tykkäät tosi paljon, niin päivä käy toteen!

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Tähtisade

Ensin näin ne sivusilmällä. 
Jotain sädehtivää lensi kaaressa katonrajasta alaspäin. 
Useampi sädehtivä jokin.

Järkevänä ja maanläheisenä 
en uskonut näkemääni todeksi.
Varmaan vain katuvalojen heijastumaa kattovalaisimista.

Kohta näin ne uudestaan, paremmin. 
Kirkkaana loistavia  valopisteitä lensi pehmeästi, äänettömästi häntä kohti. 
Kauniisti, sadunomaisesti. 

Tähtisadetta.

Näinkö oikein? 
Sataako taivaalta tähtiä?
Jatkoin liikettä, vaikka ihmetys pyöri mielessäni. 

Myöhemmin  astuin ulos
ja välittömästi huomasin  upean tähtitaivaan. 
Syvän tumma taivas ja miljoonia tähtiä taivaankannella. 

Jos sieltä olisi pudonnut muutama, huomaisiko kukaan?

Minä huomasin.
Tähtisade oli totta.
Ja eihän se mahdotonta  ole,
jos hänkin  oli nähnyt pienen auringon  putoavan minuun.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Työn ilo

Ihminen kaipaa tekemistä päiviinsä, vakinaista päivärytmiä, mielekästä puuhaa ja sosiaalisia kontakteja.  Monille meistä se tarkoittaa työn tekemistä.

Työ ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys. Kaikilla sitä ei ole, toisilla sitä on liian vähän ja toisilla  liian paljon. Se voi kuluttaa ihmisen voimavarat vähiin ja terveys horjuu. Samalla työn ilo katoaa jonnekin.




Itse koin uupumuksen liiasta työn määrästä, työstressin, työn ilon menetyksen. Näin kaiken tuon tulevan ja sitten lopulta pam - muutos. Muutoksen tullessa ihminen kokee muutosvastarintaa ja niin minäkin. Mutta kaikesta mylläkästä on loppujen lopuksi seurannut hyvää ja ihanaa ja siihen haluan keskittyä nyt.

On aivan mahtava tunne kokea jälleen työn iloa. Tuntea tekevänsä arvokasta ja tärkeää työtä ja olla osana sitoutunutta, innostunutta tiimiä. On tavattoman hyvää tekevää havaita, että stressin mukanaan tuomat  oireet ovat kadonneet lähes tyystin. Ei enää kipuja, ei univaikeuksia. Mieli on korkeammalla ja töissä on jopa kivaa!

Tämä on uusi alku. Monessa mielessä uusi ja raikas alku. Vaikka otan välillä takapakkia ja harhailen sivullekin, suunta on kaiken kaikkiaan eteenpäin. Eteenpäin elävän mieli, kuten joku viisas on sanonut.

Kunpa tämä hyvä olo ja tunne jatkuisi. Haluan tehdä työtäni ja nauttia siitä. Haluan olla terveenä ja hyvillä mielin. Haluan olla luova ja antaa itsestäni muille. Haluan olla vuorovaikutuksessa, kuulla ja tulla kuulluksi.

Siinä tavoitteitani, jotka osuvat moneen meistä. Tunnetko sinä työn iloa ja riemua?

Tervetuloa lukijaksi Jaana...=)

tiistai 14. elokuuta 2012

Oioi!

Niin, olen täpinöissäni. Osin endorfiinihumalassa. Edes työmurheet ja stressin oireet eivät tänään hyvää oloani pysty himmentämään.

Ai että mikäkö näin riemastuttaa? Tein varauksen ruskareissua varten, se on nyt lyöty lukkoon ja merkitty kalenteriin! Se tässä eniten täpinää aiheuttaa. Ja kävin lenkilläkin, siitä endorfiinihumala.

Ovatkohan hormonini  ylikierroksilla, kun  tunnen olossani niin voimakkaita tunnetilojen vaihteluita......=)? Työ aiheuttaa stressiä, uupumusta ja vahvaa tarvetta pitää huolta itsestään, niin henkisesti kuin fyysisesti ja se kaikki näkyy voimakkaina negatiivisinakin tunteina. Ja sitten toisaalta liikunta ja muut vapaa-ajan mielenkiinnon kohteet saavat aikaan valtavia mielihyvän, ilon ja riemun purskahduksia. Miten minä näin voimakkaasti asioita tunnen ja koen, minä, rauhallinen viilipytty? Vai annanko minä nykyään tuntemusten ja tunteiden tulla vapaammin pintaan ja ilmaisen niitä estottomammin? Tiedostanko niitä enemmän kuin ennen?

No, en kanna tunteistani  sen suurempaa huolta, niin kauan kuin koen  olevani tasapainossa. On niin hyviä kuin huonompiakin tuntemuksia,  se kuuluu elämään. Välillä vaikeaa taaperrusta ja kompastelua, välillä huikeaa liitoa kohti unelmia.




Niin, unelmat. Ne rakkaat ja hellästi vaalitut. Taas kuljen kohti erästä unelmaani, siitä tulee totta. Uskomatonta, mutta vaikka tämä vuosi on koetellut ja vielä koettelee minua paljon, niin olen minä saanut ja vielä saan toteuttaa hartaita unelmiani. Ja se on upeaa. Aivan ihanaa. Niin ihanaa, että minä vaan hymyilen täällä onnellisena aamutakissani.....=)

Ja jos minä, stressaantunut taapertaja voin saavuttaa unelmani, niin ihan varmasti voit sinäkin. Älä koskaan luovu unelmistasi, pidä niistä kiinni, vaikka välillä vain hennolla otteella. Mutta pidä kiinni. Kaikki on mahdollista. Ihan kaikki. Joku kaunis päivä.


lauantai 4. elokuuta 2012

Hiljaisuuden katketessa

Tervetuloa mukaan Fauni!

Joskus yritän viettää hiljaisia päiviä. Ne ovat päiviä, jolloin en puhu kenenkään kanssa, en edes tervehdi satunnaista vastaantulijaa lenkillä. Hiljaiset päivät olisivat vastapainoa työlleni, jossa ääntä piisaa toisinaan liikaakin. Mutta on muuten tosi vaikeaa viettää hiljaista päivää.






Lomalla mökille matkustaessani ajattelin yhden tai useammankin sellaisen päivän toteutuvan helposti. Kissan villat. Jos olikin päivä, että pysyin mökillä, joka on niin omassa rauhassaan ettei sinne kukaan tule, soi puhelin. Voin kyllä olla vastaamattakin soivaan puhelimeen, mutta jos iäkäs äitini soittaa, vastaan. Tiedä koskaan, jos vaikka jotain on tapahtunut.

Jos ei puhelin soinut, törmäsin johonkin puolituttuun tai  tuntemattomaan. Yhtenä päivänä oli treffit sähköasentajan kanssa, niin siis virkatreffit. Mutta jokatapauksessa, en tainnut onnistua viettämään yhtäkään hiljaista päivää.

Eikä se onnistu niin helposti kotiympyröissäkään. Ei vaikka retkeilen syrjäisillä metsäpoluilla, viimeistään tuli- tai parkkipaikalla on yleensä  joku. Ja on mukava tapa, joka tosin vaikeuttaa hiljaisen päivän viettoani, että tervehditään reitillä tai lepopaikalla muita retkeilijöitä.






Tänään retkeni sujui pitkään auvoisessa hiljaisuudessa, kuului vain luonnon ääniä. Loppumatkasta väkeä alkoi näkyä runsaasti. Mielenkiintoinen  kohtaaminen tapahtui tullessani nuotiopaikalle, jossa piti taukoa iäkkäänpuoleinen australialainen pariskunta. Small talkia englanniksi keräämistäni kanttarelleista ja lampaankäävistä ja siitä parin mutkan kautta päädyimme keskustelemaan  siitä, kuinka joillakin ihmisillä on harvinaislaatuinen ja arvokas kyky arvostaa elämää sellaisena kuin se eteemme aukeaa.  Lyhyt keskustelu oli yllättävän  filosofinen keskellä suomalaista metsää ventovieraiden, eri maasta kotoisin olevien ihmisten kesken.  Kohtaaminen oli niin kiinnostava ja australialainen pastori rouvineen niin miellyttävä, että en harmitellut hiljaisen päiväni menettämistä. Niin, koin sen menetykseksi, mutta sen sijaan sain hyvin mieleenpainuvan ja erilaisen, läsnäolevan  kohtaamisen.






perjantai 27. heinäkuuta 2012

Aamulla varhain

Oletko sinä kohdannut ihmisiä, jotka tuntuvat imevän kaiken energiasi? Vuorovaikutuksesta heidän kanssaan ei saa mitään, vaan he imaisevat lyhyessäkin kontaktissa voimasi minimiin. Heistä saattaa pitää, nähdä ja tunnistaa heidän hyviä ominaisuuksiaan ja viehätysvoimaansa, mutta nopeasti huomaa  heidät varsinaisiksi energiasyöpöiksi omalla kohdallaan.

Kohtasin tälläisen henkilön ja puoli tuntia hänen seurassaan sai minut hyvin uupuneeksi. Tämä tunne ei ole uusi, olen sen ennenkin kokenut hänen kanssaan. Vapaalla en näitä kohtaamisia tai energiasyöppöjä lähelleni tahdo, mutta työn puitteissa tälläisiä tilanteita tulee joskus. Niitä ei voi välttää, mutta ei niitä yhtään lisääkään halua. Huih, lomalla hyvin levännyt ihminen tunsi hetkessä melkein kuin  jääneensä höyryjyrän alle.






Vaikka uuvuinkin, huomasin itsessäni halun  tehdä tilanteelle jotain konkreettisesti. Työssäkin voi ottaa oman tilansa eikä tarvitse antaa toisen imaista sinua typötyhjäksi.Ehkä juuri loman läheisyys ja oma rennon rauhallinen olo sai reagoimaan niin, taisinpa ottaa tilaani  hiukan liiankin voimakkaasti. Mutta niin täytyy joskus tehdä, tämäkin on osa omasta työhyvinvoinnista huolehtimista.





Lisää kokonaisvaltaista hyvää oloa on tiedossa huomenna, pakkaan reppuni ja lähdemme, kamerani ja minä, tutkimaan taas erästä uutta polkua. Tiedossa on huikeita järvimaisemia, salaperäisiä ja mutkallisia pitkospolkuja, tulien tekoa ja vilvoittelua järvessä. Nyt kun kerronkin siitä, mieleni virkistyy ja alan hymyillä.

Ihanaa ja rentouttavaa viikonvaihdetta myös sinulle! Muista tehdä asioita, joista tykkäät ja nautit....=)!

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Ajatuksia pienistä toiveista

Haaveista ja unelmista olen kirjoittanut useasti, mutta mitä jos ottaisi esiin niitä pienemmät asiat? Asiat, joita on halunnut tehdä tai kokea jo pitkään, ei mitään isoja juttuja, mutta itselle mieleisiä. Jos niitä kutsuisi vaikka toiveiksi. Minulla on niitä paljon, asioita jotka haluaisin  kokea elämäni aikana. Sinullakin on sellaisia varmasti.

Ne ovat olleet mielessä ehkä jo jonkin aikaa, mutta jotenkin niitä ei ole saanut toteutettua. Ei ole ollut mahdollisuutta, ei aikaa tai rahaa tai sopivaa seuraa sen tekemiseen. Nuo syyt minulla ainakin on ollut asioiden  lykkäämiseen. Tekosyitä? Laiskuutta? Aidon kiinnostuksen puutetta? Arkuutta?






En tiedä, onko sisälläni auennut joitakin lukkoja  vai olenko kasvattanut rohkeutta ja uskallusta, sillä nyt on eri meininki. Kun olen ottanut toiveen toteuttamisesta käytännössä selvää, se ei välttämättä olekaan ollut niin kallista kuin olin kuvitellut tai pystyn muokkaamaan toteutusta niin, että meno siitä on kohtuullinen.  Tai asian  voi toteuttaa yksinkin, ei siihen välttämättä sopivaa seuraa tarvita, sitä saattaa löytyä asian tekemisen yhteydessä.  Joku näistä tai kaikki yhdessä ovat tehneet sen, että elämään on tullut lisää innostavia ja energiaa antavia asioita saatuani pieniä toiveita täytettyä. Ja paljon hyvää mieltä ja tyydytystä.  Nyt  kun  alkuun on päässyt, ei  enää voi eikä halua lopettaa.

Välillä tunnen suorastaan huonoa omaatuntoa, kun elän niin itsekkäästi ja nauttien. Aikaisemmissa elämäntilanteissa on ottanut huomioon enemmän toisten tarpeet ja toiveet ja painanut omansa vähän taka-alalle. Mutta  nyt  tuntee suurta vapautta elää omannäköistään elämää. Näen elämässä erilaisia  aikakausia ja vaiheita, jolloin eri asiat nousevat päällimmäiseksi. Nyt on auennut itsensä toteuttamisen hetki, tilaisuus katsoa laajemmalle ja mennä kauemmas. Tilaisuus toteuttaa itseään pienissä, arkisissakin asioissa ja kun  on päässyt vauhtiin, katsoa kohti niitä haikeampiakin, sielun syvistä sopukoista kumpuavia unelmia.






Minun katseeni siintää taas erästä toivetta  kohti ja se on ruokkinut itse itseään ja synnyttänyt lisätoiveita kiinnostavista asioista. Tunnen valtavaa elämänhalua ja -iloa. Tänä vuonna on jo ollut monta kiperää paikkaa elämässäni, mutta elämänhaluni on vain vahvistunut. Sitkeää tekoa tämä nainen.


maanantai 11. kesäkuuta 2012

Luolanpoikanen ja pari muuta juttua

Olen ennenkin ihmetellyt työn määrän runsastumista ennen lomaa. Käsittämätöntä, mutta sama taika toimii edelleen. Huh! Välillä töissä on samanlainen fiilis kuin seuraavissa luontoretkeni kuvissa, joissa metsä on kuin pommin jäljiltä. Eli töitä ja selvittämistä riittää.

Kuvakimara on sunnuntain retkeltä. Kesäisiä tunnelmia eräästä metsästä, metsästä joka on vielä hieman uusi ja vieras minulle, mutta josta alan pitää yhä enemmän. Kuvat kertovat minulle rakkaasta harrastuksesta, retkeilystä ja luonnossa olemisesta. Se lataa akut ja rentouttaa, vie työmurheet ja kaikottaa stressin. Sinullakin on varmaan jokin rakas harrastus tai ajanviete, joka vaikuttaa sinuun samoin. Sellainen on äärimmäisen tärkeä ihmiselle. Pidä siitä kiinni kaksin käsin.



Retken alussa metsä oli aamuauringon kultaama herkkine sadepisaroineen




Polku menee tuossa keskellä, sieltä pilkottaa sinisiä reittiopasteita




Lieneekö joulumyrskyn jälkiä vieläkin



Tuli mieleen sotatanner,  hurja on myrskyn voima




Onkohan tämä jo luola? Seisomaan siihen ei mahdu, istumaan kyllä




Tästä kiivetessäni tunsin itseni pikkutytöksi, joka leikkii metsässä innoissaan.....=)




Herkkää ja kaunista taas sotatantereen jälkeen




Tunnistatko kukkivan kasvin? Se on voimakastuoksuinen suopursu





Taustalla näkyvälle laiturille torkahdin, kun hetkeksi oikaisin selkäni evästauon jälkeen......



Retki oli ihana, olin kuin eri nainen palatessani kotiin. Parasta oli torkut laiturilla, heräsin siitä yllättyneenä nokosista ja posket punaisina. Maistui muuten kahvi ja donitsi erinomaiselle torkkujen jälkeen! Liikkuminen haastavassa maastossa oli myös mukavaa, tuli mieleen lapsuuden leikit lähimetsässä, kun kiipeiltiin, juostiin ja tehtiin kaikkea kivaa metsässä.


Toivon, että sinäkin nautit viikonvaihteestasi yhtä paljon kuin minä. Sen voimin mukavaa viikonalkua sinulle!

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Tuoksussa timotein

Ellinooran kommentti edelliseen postaukseeni osui ytimeen kesän hellivästä luonteesta. Kesän ihanuutta ja suloisuutta  ajattelin hyvin tietoisesti juuri  eilen illalla. Hyvin vauhdikkaan ja stressaavankin työpäivän jälkeen lähdin innolla lenkille ilta-auringon paisteeseen.






Hölkätessäni keskellä peltoja kulkevaa  nurmettunutta, kuoppaista ja vanhaa peltotietä aistin kesän kaikilla aisteillani ja tunsin oloni taivaalliseksi. Lämmittävä auringonpaiste, mukavasti viilentävä tuuli kasvoilla, kesän raikkaat ja sopivasti makeat luonnonkukkien ja kukkivien heinien tuoksut, vierellä kulkevan joen sini, kiurun liverrys taivaankannella ja pajusirkun säkeet  joenvarren pajukoissa ..... kaikki se antoi ihanan kesän tunteen. En halunnut kiirehtiä, vaan nauttia kaikesta siitä hitaasti ja rauhassa. Rauhaisa hölkkä oli upeaa, aika käsittämätöntä, että minä voin nauttia hölkästä noin paljon.....=) Enpä olisi uskonut vielä kolmisen vuotta sitten, että noin voi käydä.







Nautitaan nyt  tästä kesästä. Vaikka on vähän viileää ja lomaankin vielä hetki aikaa, otetaan silti ilo irti valosta ja kukista, tuoksuista ja kesätuulesta. Kun ajatteleekin kaikkia kesän ihanuuksia, tulee sellainen kesäfiilis, että oksat pois. Kesämekko esiin ja aistit avoinna elämään!




lauantai 19. toukokuuta 2012

Aamupatikka

Aamulla varhain retkelle uudelle reitille. Tai no, alkuosa tuttua talven hiihdoista. Puron vierellä bongasin aamuviileällä vielä liikkumattoman, pienen leppiksen.











Silmäni tavoittivat maan rajasta puolukan kukassa, sitähän piti mennä kuvaamaan. Eikun kontilleen ja vielä siitä kyynärnojaan, pieniä kukkia tulee lähestyä nöyrästi. Siinä kuvatessani tunsin nenässäni herkullisen kahvin tuoksun, tuumin sen tulevan repussa olevasta termoksesta. Päätin pitää hetikohta kahvitauon, mutta siinä samassa ihmettelin selässä tuntuvaa märkyyttä. Reppu pois selästä ja tutkimaan ja mitä ihmettä, termos oli vuotanut reppuun,  mukillinen kahvia oli repussa ja  imeytymässä siitä hyvää vauhtia selkään..... onneksi osa kahvista oli vielä termoksessa, etten jäisi ihan kuivin suin.

Jatkoin patikkaani uutta reittiosuutta ja kuulin aamumetsästä ääniä. Joku muukin aamuvirkku liikkeellä. Polun sivussa jonkin matkan päässä seisoskeli kaksi miestä metsästyskoirineen. Koirat olivat huomanneet minut ennen miehiä ja ohittaessani heitä toinen koirista lähti välittömästi juoksemaan suoraan minua kohti korvat heiluen ja täyttä laukkaa. En pelästynyt, se näytti iloiselta koiralta, vaikka ei isäntänsä pysähdyskäskyä kuunnellutkaan. Isäntä huusi: "Ei tarvii pelätä!" No, en siitä mihinkään olisi päässytkään, koira viuhahti parin sentin päästä takaani ohi ja meni menojaan samantien.

Tuli ihan mieleen eräs kerta, kun oma koirani juoksi samaan tapaan takaani ohitseni osuen vähän painollaan polvitaipeeseeni. Sillä seurauksella, että minä mätkähdin suoraan selälleni maahan....koirani palasi takaisin nuuhkimaan minua iloisesti, että mitä sinä siinä makaat. Niinpä niin.





Kivikon kupeeseen pysähdyin kahvitauolle. Ei mennyt kuin hetki, kun taas jostain ilmaantui koirankävelyttäjä. Ja minä olin kuvitellut, ettei tällä reitillä liiku kukaan, ainakaan varhain aamulla. Tämäkin koira oli kiinnostunut minusta, se veti hihnassa minua kohti koko suuren kokonsa voimin ja isäntä sai tehdä töitä pitääkseen sen hallinnassaan. Mies sanoi hymyillen:"Tulee vielä syömään sun eväät!" Ajattelin, että pysyppäs nyt koira etäällä leivistäni, johan tässä hulahti puolet kahvista selkään.

Uusi reitti on mielenkiintoinen, kun ei tiedä mitä tulee vastaan. Jossain vaiheessa ihmettelin, miksi polun vierellä alkoi näkyä piikkilankaa. Joskus ennen tontinomistaja saattoi aidata oman tonttinsa piikkilangalla, mutta ei niitä nykyään juuri näy.





 Hetken matkaa käveltyäni piikkilangan arvoitus selvisi. Kyltti näyttää siltä, että siihenkin on tullut osumia, se näyttää aika pelottavalta. Mutta reitti, jota pitkin kuljin, on merkitty ulkoilureitti ja liikkuminen sillä täysin sallittua, kunhan ei poikkea ampumaradalle.







Paluumatkalla pysähdyin katselemaan ja kuuntelemaan kuusitiaista ihan polun vieressä. Siinä seisoessani huomasin yhtäkkiä monta korvasientä lähelläni. Tästä tulikin sieniretki! Loppumatka menikin polun vieriä tarkoin tutkien ja sieniä poimien. Aurinkokin ilmaantui näkyviin.







Retken ympyrä sulkeutui taas puron kupeessa, se samainen leppis oli vieläkin samalla lehdellä. Oli se liikahtanut jonkin verran, joten elossa se oli. Nyt aurinko jo lämmitti sitä ja minuakin.







Jos jaksoit lukea tänne asti, olet sinnikäs....=) Postauksesta tuli pitkä, melkein tarina. Halusin kertoa, miten paljon näkee, kokee ja tapahtuu varhaisella patikkaretkellä. Lähtiessäni kuvittelin, etten näe yhtään ihmistä, mutta loppujen lopuksi heitä oli yllättävän paljon liikkeellä, monia muitakin kuin ne koiramiehet. Silti retkeni oli meditatiivinen ja eheytttävä, sen lisäksi että siinä tuli patikoitua n. 12 km. Ja vielä sienet kaupan päälle!








keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kevään lumoa

Melankolisuus on tipo tiessään, ilon, helpotuksen ja energisyyden fiilikset tulivat tilalle. Väsyneenä asiat ja murheet suurenevat, levänneenä ne näyttävät erilaisilta. Ja kun kokee kädenojennuksen tilanteessa, jossa tuntee riittämättömyyttä ja voimavarojen uupumista, voimat alkavat palautua kuin ihmeen kaupalla.

Luonnossakin on uusi ja vanha vierekkäin. Vanha, hiutunut ja kulunut  antaa tilaa elämänvoimaiselle vihreälle ja keltaiselle, uutta pukkaa  joka puolelta. Pihlaja ja ruusu ovat heränneet kasvuun ja hiirenkorvat ovat jo isoja!



















Keltaisia pikkuaurinkoja pilkistää jo sieltä täältä. Rentukka ja voikukka loistavat väririkkaina kauas ja kielokin jo nupullaan.

















Kohta tuntee vaahterankukkien omintakeisen tuoksun. Ja mikä väri niissä onkaan. Nyt saa luonnosta oikein väriterapiaa. Se melkein häikäisee talven hillityn ja hienostuneen väriskaalan jälkeen.