Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. marraskuuta 2012
Aamuhetki
Usvasta kuului joutsenten lähtölaulu. Tunnelmassa oli haikeutta, jäähyväisiä ja salaperäisyyttä. Ja samalla jotain ikiaikaista taikaa.
lauantai 3. marraskuuta 2012
Marraskuinen metsä
Vaikka minä niin odotan pakkasia ja kuuraa, lunta ja kirpakkuutta, jopa sateisessa marraskuisessa metsässä on silmäniloa ja väriä. Pakkasin reppuuni kunnon eväät ja lähdin katsomaan, miltä näyttää metsä päivänä, jolle luvattiin sadetta ja lisää sadetta.
Ensimmäinen varsinainen väriläiskä olivat alkumatkan veneet rannalla. Maiseman väriskaala oli muuten pehmeän utuinen, kostea, unenomainen.
Kun etenee tarpeeksi hitaasti, huomaa myös pieniä kiinnostavia. En ole ennen muistaakseni nähnyt tämmöistä otusta marraskuussa. Se oli ylittämässä hiekkatietä ja jähmettyi paikalleen kumartuessani kuvaamaan sitä. Ihan kuin se katsoisi kuvassa minua silmästä silmään...
Syysmetsän väriä, ei marraskuinenkaan metsä ole väritön ja harmaa.
Kaipasin jo pitkään tulistelua ja tänään se toteutui. Pääsin sytyttelemään tulia ja istumaan liekkejä tuijotellen. Nuotion hehkussa ihminen tyyntyy ja asettuu aloilleen ja pysähtyy hetkeen kuin itsestään. Istuin vaan miettimättä sen kummempia, kunhan katselin savun leikkiä ja nautin olostani.
Loppumatkan lampi oli peilinä. Onkohan vesi kuinka kylmää, mietin. Avantokausikin alkaa pian, vaikka jäästä ei ole tietoakaan.
Kannatti mennä metsään, vaikka sää oli syksyisen kostea. Nyt on ihana tunne olla sisällä ja laittaa kynttilät palamaan ja lämmitellä.
Rauhaisaa pyhää kaikille ja lämpimästi tervetuloa mukaan Mari!

sunnuntai 14. lokakuuta 2012
Karpaloita ja suopursun tuoksua
Päivä lyhenee.
Puun kämmenten välissä
hehkuu jo syksy,
vaahteranlehtipiippu,
kopassa ruskan värit.
Olen noukkinut pari-kolme tuntia karpaloita suolla ja olen onnessani. Olen kyykkinyt suopursujen tuoksussa kumisaappaat sammalikossa litisten ja olen onnessani. Olen ollut taas kuin Huovisen hamsteri ja keitellyt karpalohilloa ja arvaat oikein - olen onnessani....
Syksyisen seesteistä viikon alkua sinulle! Ja lämpimästi tervetuloa mukaan Jagdev Kaur.
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
Onnentäyteinen
Olen ihastunut. Liki rakastunut. Pohjoiseen ja sen maisemaan, luontoon ja avaruuteen. Olisin voinut jäädä sinne yhä.
Istuutuessani allaoleviin maisemiin kahvitauolle huomasin yhtäkkiä itkeväni. Olin niin onnellinen, että itkin. Hymyilin ja kyynelehdin ja tunsin eläväni upeaa tähtihetkeä. Arjessa on paljon hyvää, mutta tuollaiset erityiset, arjen yläpuolella olevat hetket elähdyttävät sielua.
Ennen matkaa koetut monenmoiset ongelmat muodostivat tuosta kahvihetkestä rotkolaakson kosken kuohuja katsoessa ja kuunnellessa minulle niin merkityksellisen ja onnentäyteisen, että sydän oli pakahtua. Tunsin alas koskeen katsoessani itseni hyvin pieneksi, mutta syvästi onnelliseksi ihmiseksi. Eräs unelmani oli toteutumassa ja tunsin oloni kiitolliseksi, että sain olla siinä. Kuukkelikin tuli minua tervehtimään ja aurinko ilmaantui juhlistamaan ensimmäistä patikointipäivää.
Syksyisen kaunista tulevaa viikkoa, ei masennuta jos vaikka sateleekin vettä tai jopa räntää!

lauantai 15. syyskuuta 2012
Syys
Aamukasteinen metsä,
ainoa viserrys:
sirkkunen, aamuvirkku.
Sananjalkain keskellä,
polku, viettävä rantaan.
Haavanrunkojen välissä
värisevä kimallus.
Aurinko, hitaasti kohoten,
viskelee kultatäpliä
vihreyteen,
lempeästi verhoten,
naamioiden
tätä kauneutta
joka jo lakastuu talveen.
Aale Tynni kokoelmassa Vuodenajat
ainoa viserrys:
sirkkunen, aamuvirkku.
Sananjalkain keskellä,
polku, viettävä rantaan.
Haavanrunkojen välissä
värisevä kimallus.
Aurinko, hitaasti kohoten,
viskelee kultatäpliä
vihreyteen,
lempeästi verhoten,
naamioiden
tätä kauneutta
joka jo lakastuu talveen.
Aale Tynni kokoelmassa Vuodenajat
sunnuntai 9. syyskuuta 2012
Voihan ihanuus
Niin, mieliala on korkealla, vaikka pitkään poissa pysytellyt kipu palaili taas.En nyt siitä kivusta sen enempää, se on välillä ollut osa elämääni, salaperäinen, kivistävä kipu. Mutta tämän päivän ihanuutta se ei kaikota, en anna sen himmentää tätä hyvää olotilaa.
Mistäkö tämä hyvä olo? Kertakaikkiaan kauniista syyspäivästä ja pienestä hamsterina olosta. Jos olet lukenut Veikko Huovisen Hamsterit-kirjan, ymmärrät mitä tarkoitan. Kirjaa lukemattomille kerrottakoon, että kirjan päähenkilöt keräävät elintarvikkeita mm. hilloja, marjoja ja sieniä ja muita selviytymistarvikkeita talvipakkasia varten.
Menin aamumetsään keräämään luomu- ja lähiruokaa, puolukoita. Kun matkan varrelle tuli kanttarelleja ja muitakin sieniä, en toki voinut jättää niitä sinne.
Syksy tuoksuu, tuntuu ja näkyy metsässä. Raikkautena, kuulautena, kypsymisenä.
Ja syksy maistuu. Tämän syksyn ensimmäinen puolukoista tekemäni vispipuuro eli tuulihuttu maistuu ihanalta!
Kaunista ja levollista sunnuntain jatkoa sinulle.

lauantai 8. syyskuuta 2012
Metsän syliin
Elämä kuin tervapääskyn pesä:
ilmasta siepatuista tarpeista
lujasti muurattu tuulentupa.
Risto Rasa
Tuoltahan se välillä tuntuu. Varsinkin tämän muutoksia mukanaan tuoneen vuoden aikana. Moniulotteista on elämä, sävyjä paletin kaikista väreistä nähtävissä.
Tänään koin pitkästä aikaa iloa pursuavia sävyjä ollessani kosteassa syysmetsässä aamulenkillä. Hölkän viimeisellä kilometrillä reitin jyrkimmässä ylämäessä puuskuttaessani havahduin huomaamaan polun vierellä hyppelehtivän töyhtötiaisen. Töyhtö tomerasti pystyssä se lennähti oksasta oksaan metrin päässä minusta edeten samaan suuntaan ja samaa tahtia kanssani. Se ei ollenkaan tuntunut pelkäävän eikä arastelevan minua, vaan pienen hetken kuljimme samaa matkaa. Edes hengästyminen ja taakse jääneet kilometrit eivät estäneet riemastuneen ilmeen ja hymyn nousemista kasvoilleni ja spontaania ihastunutta ääneen huokaisua. Pienen pieni asia, pienen linnun lento lähelläni sai minut tosi hyvälle tuulelle.
Ehkäpä viimeaikojen myllerrys ja tunne, ettei enää kykene luonnostakaan nauttimaan samassa määrin kuin ennen voimisti tätä elämystä. Murheet olivat lannistaa minut ja ne veivät kaiken huomioni ja ajatukseni.
Mutta mikä iloinen havahtuminen, en menettänytkään kykyäni nauttia minulle niin tärkeästä luonnosta. Pystyn yhä saamaan siitä voimaa ja iloa. Nautintoa ja sielua elvyttävää hoivaa.
Metsä teki taas taikojaan, otti minut avosylin vastaan ja helli vähäeleisesti, mutta vahvasti.

sunnuntai 19. elokuuta 2012
Taidetta aamunkajossa
Vielä lisää seititettyjä.Yrittäkää kestää, tekin jotka ette hämähäkeistä välitä. Noita on nyt osunut kamerani linssiin useampi, nousevan auringon valo paljastaa ne silmille.
Tuota katsoessa miettii, mitä on tapahtunut vai onko aukko tarkoituksellinen.
Klassinen malli on unohdettu, muoto on abstrakti ja vapaa. Kannattaa klikata isommaksi.
Erilaista muotokieltä. Seitti muodostuu kuin ohuen ohuista, hauraista lasisäikeistä.
Miten niin hämyinen olento kuin hämähäkki kykenee saamaan aikaan noin herkkää ja salaperäistä taidetta?

lauantai 18. elokuuta 2012
torstai 16. elokuuta 2012
Varhain
Varhain aamulla, kun tuntee olevansa ainoa joka on hereillä. Ja luultavasti onkin. Metsä on aamutunnit minun. Minusta se on mukava ajatus. Kesäaamuna varhain metsä on erilainen, tuntuu kuin astuisi satumaiseen maailmaan. Äänessä eri linnut kuin päiväsaikaan, voimakkaat tuoksut, nousevan auringon kajo, kaste ja utu - melkein odottaa keijujen ja maahisten ilmaantuvan kannon takaa.
lauantai 11. elokuuta 2012
Sielun lepuutusta pitkospuilla
Pitkääkin pidemmät pitkospuut, kurjen huutoja, lentoon kahahtavia metsoja ja pyitä, punastuvia karpaloita ja puolukoita. Sielulle balsamia ja upeita elämyksiä. Pieniä ruskareissuja voi tehdä muuallakin kuin Lapissa, vaikka sinne sydämeni halajaa.
Tämä vuosi on minulle koetteleva, Myrphyn laki toimii ja kaikki kasaantuu. Ja juuri siksi tarvitsen reissujani. Vastapainoksi ja voimaannuttamaan. Kaikesta selvitään, mutta välillä koetellaan enemmän kuin laki sallii. Vahvistunko tästä, kuten sanonta sanoo kaiken mikä ei ole kuolemaksi vahvistavan?
Torron kylän ruiskukoppia piti ihan pysähtyä katsomaan ja miettimään sen tarkoitusta. Joka ei kylläkään selvinnyt.
Reissuillani olen oppinut pari asiaa: aina kannattaa poiketa reitiltä tai pysähtyä kuuntelemaan ja katselemaan luontoa kaikessa rauhassa. Jos en olisi istahtanut pitkospuille kahville, en olisi huomannut noita pieniä punaisia kihokkeja pisaroineen. Oletko sinä huomannut tuollaista kasvia? Sitä pitää tosin katsoa ja kuvatakin hyvin läheltä, maanrajasta.....=)

lauantai 4. elokuuta 2012
Hiljaisuuden katketessa
Tervetuloa mukaan Fauni!
Joskus yritän viettää hiljaisia päiviä. Ne ovat päiviä, jolloin en puhu kenenkään kanssa, en edes tervehdi satunnaista vastaantulijaa lenkillä. Hiljaiset päivät olisivat vastapainoa työlleni, jossa ääntä piisaa toisinaan liikaakin. Mutta on muuten tosi vaikeaa viettää hiljaista päivää.
Lomalla mökille matkustaessani ajattelin yhden tai useammankin sellaisen päivän toteutuvan helposti. Kissan villat. Jos olikin päivä, että pysyin mökillä, joka on niin omassa rauhassaan ettei sinne kukaan tule, soi puhelin. Voin kyllä olla vastaamattakin soivaan puhelimeen, mutta jos iäkäs äitini soittaa, vastaan. Tiedä koskaan, jos vaikka jotain on tapahtunut.
Jos ei puhelin soinut, törmäsin johonkin puolituttuun tai tuntemattomaan. Yhtenä päivänä oli treffit sähköasentajan kanssa, niin siis virkatreffit. Mutta jokatapauksessa, en tainnut onnistua viettämään yhtäkään hiljaista päivää.
Eikä se onnistu niin helposti kotiympyröissäkään. Ei vaikka retkeilen syrjäisillä metsäpoluilla, viimeistään tuli- tai parkkipaikalla on yleensä joku. Ja on mukava tapa, joka tosin vaikeuttaa hiljaisen päivän viettoani, että tervehditään reitillä tai lepopaikalla muita retkeilijöitä.
Tänään retkeni sujui pitkään auvoisessa hiljaisuudessa, kuului vain luonnon ääniä. Loppumatkasta väkeä alkoi näkyä runsaasti. Mielenkiintoinen kohtaaminen tapahtui tullessani nuotiopaikalle, jossa piti taukoa iäkkäänpuoleinen australialainen pariskunta. Small talkia englanniksi keräämistäni kanttarelleista ja lampaankäävistä ja siitä parin mutkan kautta päädyimme keskustelemaan siitä, kuinka joillakin ihmisillä on harvinaislaatuinen ja arvokas kyky arvostaa elämää sellaisena kuin se eteemme aukeaa. Lyhyt keskustelu oli yllättävän filosofinen keskellä suomalaista metsää ventovieraiden, eri maasta kotoisin olevien ihmisten kesken. Kohtaaminen oli niin kiinnostava ja australialainen pastori rouvineen niin miellyttävä, että en harmitellut hiljaisen päiväni menettämistä. Niin, koin sen menetykseksi, mutta sen sijaan sain hyvin mieleenpainuvan ja erilaisen, läsnäolevan kohtaamisen.

perjantai 27. heinäkuuta 2012
Aamulla varhain
Oletko sinä kohdannut ihmisiä, jotka tuntuvat imevän kaiken energiasi? Vuorovaikutuksesta heidän kanssaan ei saa mitään, vaan he imaisevat lyhyessäkin kontaktissa voimasi minimiin. Heistä saattaa pitää, nähdä ja tunnistaa heidän hyviä ominaisuuksiaan ja viehätysvoimaansa, mutta nopeasti huomaa heidät varsinaisiksi energiasyöpöiksi omalla kohdallaan.
Kohtasin tälläisen henkilön ja puoli tuntia hänen seurassaan sai minut hyvin uupuneeksi. Tämä tunne ei ole uusi, olen sen ennenkin kokenut hänen kanssaan. Vapaalla en näitä kohtaamisia tai energiasyöppöjä lähelleni tahdo, mutta työn puitteissa tälläisiä tilanteita tulee joskus. Niitä ei voi välttää, mutta ei niitä yhtään lisääkään halua. Huih, lomalla hyvin levännyt ihminen tunsi hetkessä melkein kuin jääneensä höyryjyrän alle.
Vaikka uuvuinkin, huomasin itsessäni halun tehdä tilanteelle jotain konkreettisesti. Työssäkin voi ottaa oman tilansa eikä tarvitse antaa toisen imaista sinua typötyhjäksi.Ehkä juuri loman läheisyys ja oma rennon rauhallinen olo sai reagoimaan niin, taisinpa ottaa tilaani hiukan liiankin voimakkaasti. Mutta niin täytyy joskus tehdä, tämäkin on osa omasta työhyvinvoinnista huolehtimista.
Lisää kokonaisvaltaista hyvää oloa on tiedossa huomenna, pakkaan reppuni ja lähdemme, kamerani ja minä, tutkimaan taas erästä uutta polkua. Tiedossa on huikeita järvimaisemia, salaperäisiä ja mutkallisia pitkospolkuja, tulien tekoa ja vilvoittelua järvessä. Nyt kun kerronkin siitä, mieleni virkistyy ja alan hymyillä.
Ihanaa ja rentouttavaa viikonvaihdetta myös sinulle! Muista tehdä asioita, joista tykkäät ja nautit....=)!

lauantai 21. heinäkuuta 2012
Uusilla poluilla
Elämä on tutkimusmatka. Joskus yrittää tutkia karttaa etukäteen ja suunnitella reittinsä tarkoin. Katsoo risteyskohdat ja päättää mihin kääntyy. Mutta kun on siinä risteyksessä, todellisuus voi näyttääkin erilaiselta kuin kartassa. Reitin suunta saattaa muuttua nopeasti, intuitiivisesti. Ja lopputuleman tietää vasta, kun on vaeltanut reitin loppuun saakka määränpäähänsä asti.
Välillä on hyvä levähtää ja katsella rauhassa ympärilleen, pitkässä matkassa uupuu muuten.
Monesti yllättävät reittimuutokset ja spontaanit reagoinnit tilanteeseen ovat tuoneet tullessaan mukavia yllätyksiä. On kohdannut jotain, mikä olisi jäänyt kokematta suunnitelmassa tiukasti pitäytyessä. Ja toisaalta, joskus on viisasta pitää järki päässä ja pidättäytyä sivupoluista ja lisämutkista. Mutta mistä tietää, milloin pysyä suunnitelmassa ja milloin lähteä kulkemaan jännittävää ja kiehtovaa, uutta polkua?
Siinäpä se. Elämä on tutkimusmatka. Jokainen meistä on oman elämänsä tutkimusmatkailija ja elämänpolkumme ovat erilaiset. Mitä kaikkea vastaan voikaan tulla!

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012
Metsämeditaatio
Jos on omat posket saaneet väriä vesillä ja maalla liikkuessa, niin katso tuota lakkaa. Ja miten ällistyttävän suuri tuokin raakile on!
Lakat ovat punertumassa hyvää vauhtia ja ensimmäiset kanttarellit ja mustikat olen jo poiminut. Mustikoita noukkiessani metsän hiljaisessa aamuhetkessä tunsin vaipuvani kuin meditaatioon. Sunnuntaiaamu, kaukainen korpin raakkuna ja marjojen poimiminen yksi kerrallaan sai olon tyyneksi ja keskittyneeksi. Rauhoittavaa olemista ja mielen tyhjentämistä.
Mustikoita näkyi silmän kantamattomiin. Silloin voi tulla kiireen fiilis, miten ehdin ja saan kaikki nuo poimittua! Mutta kun etenee kasvusto kerrallaan, mustikka mustikalta, hoppu häviää ja laskeutuu kuin meditaatiotilaan. Miten levollista. Samantyyppisen olotilan olen kokenut rikkaruohoja kitkiessäni.....=)
Edes maa-ampiaisten hyörinä ja pyörinä ympärilläni eivät hermostuttaneet minua. Olin vahingossa ilmeisesti tallannut tai ainakin lähestulkoon tallannut niiden pesän suuaukkoa ja parvi ampiaisia pörräsi tiiviisti "iholla". Tajuttuani tilanteen väistyin ja seurasin pörriäisten katoamista mättäiden keskeltä maan sisään. Mutta siinä kohtaa oli suurimmat mustikat ja en malttanut olla noukkimatta osaa niistä tuonkaan jälkeen....
Kesän ensimmäinen mustikkamaito oli kerrassaan herkullista!

lauantai 23. kesäkuuta 2012
Mittumaarin lumoa
Juhannusaaton kokko kuumensi ja hehkutti poskia. Ilta ja yötön yö olivat kauniit, taianomainen valkea hevonen käveli minua kohti kuin unessa. Uniin ratsu ei tullut, ne seitsemän kukkaakin jäivät niitylle.
Aamulla kukkivat maariankämmekät ja vanamot nähtyäni olin lumoutunut ja hakeuduin lammen rantakalliolle levähtämään. Näin kauempana joutsenparin ja jonkin vesilintuparin, uin niiden seurassa nauttien ihanasta, hiljaisesta hetkestä. Uinnin jälkeen rapistellessani eväspussia auki kalliolla nostin sattumalta katseeni ja pysähdyin siihen paikkaan.
Jähmetyin hievahtamattomaksi ja vain katselin vedessä silmieni ohitse lipuvaa ylvästä kuikkapariskuntaa. Se oli maaginen hetki. Tyyni karun lammen pinta, rauhaisasti uivat kuikat n. 15 metrin päässä, tyystin hiljainen metsä. En uskaltanut kurottaa kameraakaan mättäältä.
Hetki oli juhannuksen kaunein.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)