Katse kääntyy kuvastimeen

Uusi aika alkaa  uudessa blogissa Hipaisujen  jäädessä lepäämään laakereilleen. Kuvastimessa avaan ajatuksiani samaan tapaan kuin täällä olen tehnyt, lämpimästi tervetuloa sinne lukemaan ja kommentoimaan sekä uudet että tutut lukijat.

Talvista viikonloppua, nautitaan olostamme joko lämpimissä sisätiloissa tai rohkeimmat ulkoilmassa....=)!

Kuuraista kauneutta

Onnea on ehtiä ulos  nauttimaan ensilumesta, kuurasta ja auringonvalosta. Lumi ja pakkanen yllättivät  myös herkkiä, kukkivia kaunottaria, mutta yhä ne tuovat esteettistä nautintoa olemuksellaan.

Valloittavan auringonpaisteisen päivän kruunasivat valoisat ihmiset, joita kohtasin. Sydämen puhdas  ilo ja lämmin ystävällisyys saavat ihmisen kauniiksi, niin miehen kuin naisenkin.

Ihanaa ja valoisaa päivää sinulle, muista tehdä tänään ainakin yksi asia, josta tykkäät tosi paljon, niin päivä käy toteen!

Vuorovaikutuksesta

Jokin aika sitten kirjoitin siitä, kun kokee toisen syövän kaiken energiasi vuorovaikutuksessa. Ja sitten on täysin päinvastainen tilanne, ollessaan tekemisissä jonkun kanssa saa energiaa.

Onko tilanne sinullekin tuttu? Kun jonkun kanssa vuorovaikutus on vaivatonta, sujuvaa ja innostavaa? Olo vuorovaikutuksessa tuntuu turvalliselta, vaikka ei toista tunnekaan kovin hyvin. Turvallisuudella tarkoitan tunnetta siitä, että toista ei koe sanallisesti hyökkääväksi  eikä  hänen käyttäytymistään arvaamattomaksi.

Koska sellaistakin kokee joskus.Joidenkin kanssa on fiilis, että ei koskaan tiedä mitä ja miten toinen reagoi. Toisen arvaamattomalta tuntuva käytös ei tue  luottamuksellista ja hyvää ilmapiiriä ja  vastapuoli voi tulla  varovaiseksi eikä enää kykene toisen aitoon  kuunteluun. Kun taas luottamuksellisessa ja avoimessa ilmapiirissä  voi turvallisin mielin olla täysin oma itsensä. Ja se on mielestäni erittäin hyvä lähtökohta hedelmälliselle vuorovaikutukselle. Voi tuntea, että sinua kuunnellaan  ja pystyy itsekin keskittymään täysin toisen kuunteluun. Ja jotta keskinäinen vuorovaikutus sujuisi hyvin, kuuntelu ja kuunteleminen on ydinasia. Siitä kaikki lähtee.

Tänään tein yhteistyötä, jossa kemiat pelasivat luonnostaan hyvin yhteen. Oli ilo tehdä töitä ja toivon yhteistyön jatkuvan. Työyhteisöissä  täytyy sopeutua monenlaisiin ihmisiin, helppoa se ei  aina  kuitenkaan ole. Mutta kun  kemiat napsahtavat kohdilleen, kylläpä työnteko on mukavaa ja voimia antavaa! Onneksi on näitäkin kohtaamisia, niistä tulee  hyvä, tyyni ja hymyilevä olo pitkäksi aikaa

 

.


Tervetuloa mukaan Maalainen!

Hiljaisuuden katketessa

Tervetuloa mukaan Fauni!

Joskus yritän viettää hiljaisia päiviä. Ne ovat päiviä, jolloin en puhu kenenkään kanssa, en edes tervehdi satunnaista vastaantulijaa lenkillä. Hiljaiset päivät olisivat vastapainoa työlleni, jossa ääntä piisaa toisinaan liikaakin. Mutta on muuten tosi vaikeaa viettää hiljaista päivää.

Lomalla mökille matkustaessani ajattelin yhden tai useammankin sellaisen päivän toteutuvan helposti. Kissan villat. Jos olikin päivä, että pysyin mökillä, joka on niin omassa rauhassaan ettei sinne kukaan tule, soi puhelin. Voin kyllä olla vastaamattakin soivaan puhelimeen, mutta jos iäkäs äitini soittaa, vastaan. Tiedä koskaan, jos vaikka jotain on tapahtunut.

Jos ei puhelin soinut, törmäsin johonkin puolituttuun tai  tuntemattomaan. Yhtenä päivänä oli treffit sähköasentajan kanssa, niin siis virkatreffit. Mutta jokatapauksessa, en tainnut onnistua viettämään yhtäkään hiljaista päivää.

Eikä se onnistu niin helposti kotiympyröissäkään. Ei vaikka retkeilen syrjäisillä metsäpoluilla, viimeistään tuli- tai parkkipaikalla on yleensä  joku. Ja on mukava tapa, joka tosin vaikeuttaa hiljaisen päivän viettoani, että tervehditään reitillä tai lepopaikalla muita retkeilijöitä.

Tänään retkeni sujui pitkään auvoisessa hiljaisuudessa, kuului vain luonnon ääniä. Loppumatkasta väkeä alkoi näkyä runsaasti. Mielenkiintoinen  kohtaaminen tapahtui tullessani nuotiopaikalle, jossa piti taukoa iäkkäänpuoleinen australialainen pariskunta. Small talkia englanniksi keräämistäni kanttarelleista ja lampaankäävistä ja siitä parin mutkan kautta päädyimme keskustelemaan  siitä, kuinka joillakin ihmisillä on harvinaislaatuinen ja arvokas kyky arvostaa elämää sellaisena kuin se eteemme aukeaa.  Lyhyt keskustelu oli yllättävän  filosofinen keskellä suomalaista metsää ventovieraiden, eri maasta kotoisin olevien ihmisten kesken.  Kohtaaminen oli niin kiinnostava ja australialainen pastori rouvineen niin miellyttävä, että en harmitellut hiljaisen päiväni menettämistä. Niin, koin sen menetykseksi, mutta sen sijaan sain hyvin mieleenpainuvan ja erilaisen, läsnäolevan  kohtaamisen.

Sukupolvien ketjussa

Kävellessäni vanhassa tutussa pihapiirissä ja katsellessani sitä lapsuuden, nuoruuden ja varhaisaikuisuuden muistot nousivat mieleeni. Touhun täyttämät kesät, sulkapallopelit, lettukestit ja iltapäiväkahvit suuren pihapuun alla. Souturetket ja kylällä käynnit. Yöt, jolloin jahdattiin häiritsevää hyttystä sanomalehtikääröllä. Nuotion ympärille kerääntymiset makkaranpaistoon ja hohtomatojen ihmettely pimeässä metsässä.

Pysähtyminen katsomaan tuttuja rakennuksia, niiden hirsiseiniä, vanhoja ovia ja ikkunoita sitoo minut edellisiin sukupolviin. Kuka rakensi heinäladon? Kuka maalasi navetan hirret? Kuka sitoi  solmut kalahaaviin? Kuka istutti yhä heinien keskellä kukkivat ruskoliljat talonpäätyyn?

Tiedän vastaukset kysymyksiin. Mietiskellessäni näitä asioita muistelen edesmenneitä sukulaisiani ja heidän elämäntarinoitaan ja kohtaloitaan. Heidän persoonaansa, työtänsä  ja elämäänsä, joiden  jälki näkyy täällä yhä edelleen. Tiedostan selkeästi kuuluvani yhtenä osana tähän sukupolvien ketjuun.  Mielettömän hienoa tuntea vahvaa yhteenkuuluvuutta sukuunsa ja olla yksi osa sitä.

Tullessani kuikka lensi taivaalla ja toivotti minut tervetulleeksi. Lähtiessäni isokuovin poikanen lensi ympyrää taivaalla ylläni ja harjoitteli aikuisen kuovin ääntelyä. Sen haparoiva kiljaisu hyvästeli minut. Olin valmis palaamaan kotiin.

Kaunista - aamusta iltaan

Aamu

Päivä

Ilta

Jostain kumpuaa syvää levollisuutta minuun. Rauhaa ja lempeyttä. Miten hyvältä se tuntuukaan. Ehkä se johtuu siitä, että maltan taas pysähtyä ja katsoa, nähdä. Nähdä kaiken kauniin ympärilläni. Sillä nähtävää on paljon. Katso nyt tuotakin lupiininalkua ja kastepisaraa sen sisällä.

Tänään näin ja koin myös ihmisen sisäisen kauneuden. Kesken aamun, työn lomassa, eräs ihminen tuli yhtäkkiä halaamaan  ja kertoi tykkäävänsä minusta. Sanoi, ettei minulle saa tehdä mitään pahaa. Hän oli nähnyt sen uhkaavan tilanteen pari päivää sitten. Liikutuin hänen tunteenilmauksestaan, tiedän sen tulleen suoraan hänen sydämestään.

Elämä on kaunista.

Mikä tekee sunnuntaista hyvän?

Hemmottelu. Aikatauluttomuus. Leppoisuus. Omat lempijutut. Mukavat yllätykset.

Siemailin niitä tänä viikonloppuna  erityisesti siksi, että ne kuuluvat  Hemmottele itseäsi, nainen-kuuriin. Se on kuuri, jonka otan, kun on ottanut vähän lujille. Se sisältää kaikkea, mikä tuo hyvän olon ja mielen, nautintoja kaikilta elämän saroilta. Herkullista ruokaa, mieleisiä harrastuksia, paljon unta ja lepoa, saunomista, musiikkia, runoja, dekkari yöpöydällä, lempiväriä olevat lempivaatteet, matkojen suunnittelua. Ja kaikkea muuta kivaa, mitä mieleen juolahtaa.

Ja sitten on kauniit asiat, estetiikka. Kauniit asiat ovat balsamia sielulle, uskon. Tästä olen ennenkin kirjoittanut, mutta uskon siihen todella.  Se mikä on kenestäkin kaunista, vaihtelee. Minä näen paljon kaunista luonnossa, keväässä.

Ihmisten kohtaaminenkin voi olla kaunista. Kun yllättäen kohtaa vieraan ihmisen vaikkapa luontopolulla tai harrastuksen parissa ja spontaanisti löytyy mukava yhteys. Kun katsellaan ja ihastellaan yhdessä hetkisen kevään etenemistä ja saapuneita muuttolintuja. Tai kun muussa harrastustoiminnassa yhtäkkiä huomaa, että yhteistä juttua riittäisi vaikka kuinka ja miten mukavaa on olla siinä. Ja huomaa ja vaistoaa, että se toinenkin viihtyy.

Hyvässä sunnuntaipäivässä oli monta kivaa hetkeä. Ja onhan sitä sunnuntaita jäljellä vieläkin jonnin verran.

Yhteys

Joihinkin tapaamiinsa ihmisiin saa pian, joskus välittömästi, suoran ja hyvän yhteyden. Tuntuu, että ollaan samalla aallonpituudella ja kommunikointi sujuu. Vuorovaikutus on vaivatonta ja kitkatonta, vaikka oltaisiin eri mieltäkin asioista. Se on jännä juttu, miten toisten kanssa asiat sujuvat niin sujuvasti.

Tämän huomasin taas töissä, kun juttelin nuoren, alle kaksikymppisen naisen kanssa. Ettei iällä ollut niinkään merkitystä, vaan sillä yhteydellä. Vaikka meillä on ikäeroa yli 20 vuotta eli voisin olla kepeästi hänen äitinsä, tuntui välillä että juttelimme kuin naisten kesken, toisiamme täysin ymmärtäen ja arvostaen. Meillä on useampi mielenkiinnon kohde, jonka jaamme. Arvostuksemme ja asenteemme ovat yllättävän monessa asiassa samansuuntaiset. Se yllättää minua, koska olemme eri ikäluokkaa.

Huomaan juuri nyt, että olen usein kertoillut näistä nuorista, joita työssäni kohtaan, mutta en minä pelkästään nuorten kanssa työskentele. Kohtaan työssä monenikäisiä ihmisiä, mikä on eräs työn rikkaudesta. Monenikäisiä ja monenlaisia.

No juu, takaisin siihen yhteyteen. Tämä nuori nainenkin huomasi sen ja sanoi siitä, ei suoraan mutta kiertoteitse. Eli me molemmat aistimme ja koimme sen. Samantyyppisen yhteyden voi kokea miehenkin kanssa, sen välittömän tunteen, että tuon ihmisen kanssa sujuu. Joskus se tunne syntyy jopa ilman ensimmäistäkään vaihdettua sanaa, mitenhän se on mahdollista? Ihmisen ulkoisesta olemuksesta ilmeineen ja eleineen kai vaistoaa, että pitää hänestä ja tuumii, että hänen kanssaan olisi varmasti mukavaa jutella. Vai onko se intuitio, joka sen kertoo?

Kun tuollaisen ihmisen tapaa ja häneen tutustuu, hänen seuraansa hakeutuu tilanteissa, joissa on paljon ihmisiä. Se tapahtuu luontaisesti, hakeutuu tutun ja mukavan ihmisen seuraan. Tietää, että hänen seurassaan voi olla rentona, omana itsenään. Vertaapa sitä tilanteeseen, jossa "joudut" seurustelemaan ja viettämään aikaa seurassa, jonka ihmisistä et pidä tai viihdy. Vuorovaikutus on jäykkää eikä tunnu rennolta ja sujuvalta. Puhuttavaa voi olla vaikea keksiä ja keskustelun hiljaiset hetket tuntuvat vaivaannuttavilta. Olo voi tuntua kömpelöltä, aika matelee. 

Mutta kun se yhteys löytyy - se on siinä. Muistatko omasta elämästäsi tilanteen, jossa yhteys on syntynyt nopeasti?

Sisimpään

Kohtaamisia on tapahtunut  edelleen, mutta päähuomio on ollut viime aikoina syysluonnon ja oman itsen kohtaamisessa. Syysluonto on vienyt mukanaan, en ole saanut kyllikseni sen lumosta. Luonnossa liikkuessani saan yhteyden ydinminääni, yhteyden  siihen  mikä olen sisimmässäni kaiken kiireen ja hälinän jäätyä taakse. Palaan siihen, millainen nainen olen, jos olen siitä hieman etääntynyt.

Esteetikkona nautin  kaikesta siitä, mitä luonnossa näen.

Ja sitten se kaikki, mitä kuulee. Ilahdun  joka kerta, kun kuulen läheltä punatulkun pehmeät äännähdykset. Voiko olla sympaattisempaa lintua kuin tämä pullea, jo lapsuudesta tuttu siivekäs. Sen äänen kuuleminen on lohduttavaa, en osaa selittää miksi mutta siltä se tuntuu.

               Niin kuin tunsin sinut
               puunrungon toisella puolella
               tunsin enkä nähnyt,
               ja vielä lähempänä,
               kun se kasvoi
               toistemme hengittämä puu,
               puun henkäys
               ja minä sinun ja sinä minun.

               Mirkka Rekola

Kuunnellen

Mikä onkaan mukavampi tunne kuin se, että tunnet tulevasi kuulluksi.Tunnet toisen  kuuntelevan sinun kokemustasi ja tunnettasi  keskeyttämättä ja avoimin korvin. Kuuntelevan sinun ajatuksiasi, mietteitäsi ja pohdintojasi. Aina kuuntelijalta ei tarvita kysymyksiä,  vaan läsnäoloa ja pysähtymistä hetkeen. Ajan ja tilan antamista puhujan omakohtaiselle kokemukselle ja sen hyväksymistä, että se on puhujalle totta. Kuuntelijalta vaaditaan malttia ja halua kuunnella.

Aina se ei ole helppoa. Tekee mieli sanoa omat ajatuksensa ja näkökantansa ennen kuin toinen on ehtinyt rauhassa lopettaa puhumisen. Hätäisimmät keskeyttävät puhujan. Tarve  ilmaista omat ajatukset on suurempi kuin tahto antaa toiselle aikaa ja tilaa. Tässä vaiheessa arempi ja syntyjään hiljaisempi puhuja saattaa väistyä ja jättää sanottavansa kesken. Keskeyttänyt henkilö ei edes välttämättä huomaa tilannetta, vaan jatkaa omaa puheenvuoroaan.

Keskeytetty puhuja ei varmaankaan tunne tulleensa kuulluksi. Hän voi tuntea, ettei hänen sanottavansa kiinnosta vastapuolta. Voi tuntea, ettei toinen ollutkaan aidosti läsnä, vaan odotti  vain tilaisuutta päästäkseen puhumaan omaa asiaansa.

Ihmisillä on tarve puhua, kuuntelu tuntuu olevan harvinaisempaa ja haastavampaa. Sen huomaa arkipäivässä niin työelämässä kuin muissakin ihmisten kohtaamisissa. Kuinka usein tuntee, että toinen ihminen todella kuuntelee vain ja ainoastaan sinua keskittyen sinuun täysin? Osaako itse kuunnella toista ilman ennakkoasenteita ja avoimesti? Pystyykö hyväksymään sen, että jokin tunnetila on toiselle totta vaikka itse olisikin eri mieltä?

Ja entäpä jos ei itse huomaa tai uskalla  puhua  jostakin asiasta? Asiasta voi olla  vaikea puhua, aihe on arka tai ei vain arjen rutiineissa hoksaakaan ottaa esille tärkeääkään  asiaa. Toinen osapuoli saattaa olla viisas ja nostaa esille hienovaraisesti asioita. Tai hän voi antaa toiselle tilaisuuden puhumiseen osoittamalla halunsa kuunnella ja esittämällä avoimen kysymyksen. Tämä vaatii tilannetajua ja rohkeutta. Ja tietenkin aitoa tahtoa kuunnella.

Tuntea tulleensa kuulluksi on tuntea tulleensa huomatuksi. Ja arvostetuksi omine ajatuksineen.