Ajaessani Savon sydänmaille kuuntelin radiota ja radioaalloilta kuulemani naisen kertoma tositarina vangitsi huomioni. Brittiläissyntyinen nainen kertoi kohtaamisestaan ranskalaismiehen kanssa, miehen joka on nykyään hänen aviomiehensä. He asuvat tällä hetkellä Suomessa.
Tarina oli lumoava tosielämän rakkaustarina. Se kertoi rohkeudesta, nokkeluudesta ja taruakin ihmeellisemmästä todellisuudesta. Tarina meni suoraan sydämeeni ja sen kauneus herkisti minut kyyneliin. Ajoin moottoritietä sateessa ja liikutuksen kyyneleet valuivat poskilleni. Hymyilin itselleni ja jatkoin matkaa.
Muistan ajan, kun koin, että minun piti peittää kyyneleeni silloiselta puolisoltani. Jos herkistyin syystä tai toisesta, hän piti sitä typeränä. Opin piilottamaan kyyneleeni. Onneksi ne ajat ovat takana ja voin ilmaista tunteeni vapaasti. Myös muu elämäni on niistä ajoista vapautunut ja se tuntuu tosi hyvältä.
Yhtä hölmönä tuo menneisyyden henkilö pitäisi minua, jos olisi nähnyt ja kuullut jutusteluni oravanpoikasen kanssa. Juu-u, luit oikein, juttelin oravaisen kanssa ja se oli minusta hurmaava tilanne. Yllätin oravanpojan saunapuita hakiessani sen kävynsyöntikiveltä, jolloin se juosta rapisteli kiveltä pieneen mäntyyn parin-kolmen metrin korkeudelle viereeni. Sieltä se napitti minua pienillä silmillään.
Juttelin sille "oravankieltä" eli naksuttelin. Se vastasi naksuttelemalla takaisin. Mina vastasin taas omalta osaltani ja sitten vuorostaan se. Hauskaa oli, että se kuunteli minua hiirenhiljaa ja jatkoi omaa puheenvuoroaan vasta kun minä olin lopettanut .....=) Naksuttelumme tahti rauhoittui hiljalleen ja äänemme kävivät yhä hiljaisemmiksi ja rauhoittuneemmiksi. Vuorovaikutuksemme kesti kaikkineen ehkä minuutin verran katsekontaktin jatkuessa koko ajan.
Minä olen ihan sitä mieltä, että me juttelimme! Joka tapauksessa pieni oravanpoikanen tyyntyi ja lopussa äänemme olivat hyvin hiljaisia ja pehmeitä naksauksia. Siinä vaiheessa käänsin pääni ja aloin kerätä saunapuita kantotelineeseen. Orava kiipesi ylemmäs, mutta jäi lähistölle seurailemaan puuhiani.
Ehkä orava tarkkaili minua kiinnostuneena, se tuskin oli nähnyt ihmistä niin läheltä koko elämänsä aikana. Lähin ihmiskontakti oli luultavasti järvellä liikkuneessa veneessä. Lisäksi se varmaankin ihmetteli naksutteluani ja sitä, mikä olento oikein olen.
Illan tyventyessä sauna kuumeni pehmeisiin löylyihin. Päivän mukavat elämykset, lempeät puusaunan löylyt, nakupulahdukset tyynessä järvessä, kiuasmakkara ja kylmä saunaolut. Ennen vuoteeseen menoa vielä katse järvelle - tulkoot rauhaisat unet vanhalla tyttöaikojen tyynyliinalla pedatulla tyynyllä. Ja ne tulivat. Toivottavasti myös sille pikkuiselle oravanpojalle.
