Lämpimät kiitokseni Marille Alppihovissa blogiin Beautiful blogger-tunnustuksesta! Sanasi tuntuivat hyvältä ja saivat hymyn nousemaan kasvoilleni...=) Tunnustuksissa on joskus sääntöjä, miten niitä jaetaan eteenpäin. Joskus kuulee myös sanottavan, että niiden välityksellä voi saada jotain muutakin kuin positiivista palautetta, vaikka jonkun kauhistuspöpön tms. Tästä syystä en jaa tunnustuksia eteenpäin, ettten tahtomattani aiheuta toisille hankaluuksia. Mieluummin "jaan tunnustuksia" sanallisesti kommenttieni muodossa.
Kaikesta huolimatta hyvää palautetta on mukava saada ja arvostan elettä. Toivon Mari, ettet loukkaannu tavastani toimia, se ei vähennä tunnustuksesi arvoa hiukkaakaan.
Hienona palautteena pidän myös teidän kommenttejanne. Jokainen kommentti ja ajatus teiltä on odotettu ja vuorovaikutus hyvin palkitsevaa. Se on elävää ajatusten ja pohdintojen vaihtoa. Se on enemmän, kuin osasin odottaa, kun aloin avata mieleni liikkeiden kulkua blogin kautta.
Kirjoittaessani tänne ajatuksiani pohdin mieleeni nousseita asioita ja jos ne koskettavat sinua siinä määrin, että haluat jakaa omia ajatuksiasi kanssani - olen otettu!
Ja sitten vielä minua tässä hetkessä koskettava runo. Se osuu sieluuni juuri nyt, tänä perjantai-iltana.
Laulu ikävästä merellä
Tule armaani ja kätes anna mulle
Tule armas ja sieluni vie
lämpöiseen pesään,
se on paleleva tuulien tähden,
se on pelkäävä vaarojen vuoksi,
se on lepattanut mastosta irrallaan,
riekaleina noussut pilviin
ja kaivannut,
ota suuhusi minut, pane kielesi alle,
lämmitä paleleva,
rauhoita pelkääväinen.
Pentti Saarikoski
Lämpimästi tervetuloa mukaan Heiri!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sydän. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sydän. Näytä kaikki tekstit
perjantai 9. marraskuuta 2012
lauantai 27. lokakuuta 2012
Kuuraista kauneutta
Onnea on ehtiä ulos nauttimaan ensilumesta, kuurasta ja auringonvalosta. Lumi ja pakkanen yllättivät myös herkkiä, kukkivia kaunottaria, mutta yhä ne tuovat esteettistä nautintoa olemuksellaan.
Valloittavan auringonpaisteisen päivän kruunasivat valoisat ihmiset, joita kohtasin. Sydämen puhdas ilo ja lämmin ystävällisyys saavat ihmisen kauniiksi, niin miehen kuin naisenkin.
Ihanaa ja valoisaa päivää sinulle, muista tehdä tänään ainakin yksi asia, josta tykkäät tosi paljon, niin päivä käy toteen!
Valloittavan auringonpaisteisen päivän kruunasivat valoisat ihmiset, joita kohtasin. Sydämen puhdas ilo ja lämmin ystävällisyys saavat ihmisen kauniiksi, niin miehen kuin naisenkin.
Ihanaa ja valoisaa päivää sinulle, muista tehdä tänään ainakin yksi asia, josta tykkäät tosi paljon, niin päivä käy toteen!
tiistai 2. lokakuuta 2012
Havahtuminen
Olen kohdannut viime aikoina hyvin erilaisia ihmisiä, keskustellut ja viettänyt aikaa heidän kanssaan ja päätynyt siihen tulokseen, että kyllä elämäni on oikeastaan aika hyvällä mallilla. Ihan oikeasti, ihminen napisee välillä turhan helposti. Pientä ja isompaakin harmistusta ja muuta sen sellaista elämässä on, mutta loppuviimeeksi ne tärkeimmät asiat ovat hyvin.

Tajusin, että olen onnekas ihminen, koska kehoni ja raajani toimivat vallan mainiosti, jaksavat kuljettaa minua kivisiäkin polkuja ja viedä minut vaarojen ja tunturien laelle. Silmäni ovat kunnossa ja ne näyttävät mahtavia ja kaukaisia näkymiä sieltä laelta. Mieleni, sydämeni ja sieluni näkevät valtavasti kauneutta, niin pienessä kasvissa maanrajassa kuin niissä kaukaisissa Lapin maisemissa aamu-usvassa. Aivoni osaavat toimia ja viestiä, mihin suuntaan pitää maastossa mennä ja koska pitää lepotauko pitkässä ajomatkassa.
Lisäksi kivut ovat hälventyneet, toivottavasti pysyvästi. Omaan vakituisen työpaikan, vaikka muutokset heiluttavat työidentiteettiäni. Olen sovussa ihmisten kanssa ja pystyn oppimaan uutta. Näen, että minulla on voimavaroja varastossa niin työelämässä kuin vapaallakin. Nukun yleensä hyvin ja nautin elämästä. Hyvänen aika, minullahan on paljon plussapuolia elämässäni! Ja niitä löytyisi varmasti lisääkin, jos oikein alan miettimään.
Aina joskus on tarpeen listata, mikä kaikki on hyvin elämässä. Huomaa, että jos on huonoa, niin on hyvääkin. Tällä hetkellä oma terveydentila tuntuu niin arvokkaalta asialta. On ihana tunne, kun ei satu mihinkään ja tuntee voivansa melko hyvin.
Tämä hetki tässä, ei hassumpi.
Tajusin, että olen onnekas ihminen, koska kehoni ja raajani toimivat vallan mainiosti, jaksavat kuljettaa minua kivisiäkin polkuja ja viedä minut vaarojen ja tunturien laelle. Silmäni ovat kunnossa ja ne näyttävät mahtavia ja kaukaisia näkymiä sieltä laelta. Mieleni, sydämeni ja sieluni näkevät valtavasti kauneutta, niin pienessä kasvissa maanrajassa kuin niissä kaukaisissa Lapin maisemissa aamu-usvassa. Aivoni osaavat toimia ja viestiä, mihin suuntaan pitää maastossa mennä ja koska pitää lepotauko pitkässä ajomatkassa.
Lisäksi kivut ovat hälventyneet, toivottavasti pysyvästi. Omaan vakituisen työpaikan, vaikka muutokset heiluttavat työidentiteettiäni. Olen sovussa ihmisten kanssa ja pystyn oppimaan uutta. Näen, että minulla on voimavaroja varastossa niin työelämässä kuin vapaallakin. Nukun yleensä hyvin ja nautin elämästä. Hyvänen aika, minullahan on paljon plussapuolia elämässäni! Ja niitä löytyisi varmasti lisääkin, jos oikein alan miettimään.
Aina joskus on tarpeen listata, mikä kaikki on hyvin elämässä. Huomaa, että jos on huonoa, niin on hyvääkin. Tällä hetkellä oma terveydentila tuntuu niin arvokkaalta asialta. On ihana tunne, kun ei satu mihinkään ja tuntee voivansa melko hyvin.
Tämä hetki tässä, ei hassumpi.
perjantai 13. heinäkuuta 2012
Tutkailuja ruohonkorsi suupielessä
Kun aika pysähtyy ja menettää merkityksensä, päivän ohjelmaksi riittää luonnonvoimien tutkailu. Voi tuumailla asioita ja ilmiöitä kuten Havukka-ahon ajattelija konsanaan. Katse kiinnittyy taivaankannella leijuviin pilviin, niiden yhtäkkiseen ilmaantumiseen ja hetkessä tapahtuvaan haihtumiseen ja valon suodattumiseen niiden välistä ja takaa.
Kun päivän mittaan havainnoi veden pintaa ja sen väreitä tuulen ja sadekuurojen vaihteluissa, ymmärtää entistä paremmin sen voiman. Vesi elää aivan omaa elämäänsä ja yllättävän nopealla muutostahdilla.
Tummasävyisistä kuvista moni voisi ajatella, että olipa kurjat säät. Minua Suomen kesän tiuhaan vaihtuva sää ja sateisuus eivät häirinneet, vaikka kastuin moneen otteeseen melko täysin. Ukkonen ei vienyt yöunia eikä viileys haitannut. Sen sijaan ajan rattaiden pysäyttäminen saa sieluni eheäksi ja tasapainoiseksi ja kaiken kokemisen hyvin intensiiviseksi. Elämykset ja havainnot voimistuvat ja niiden vahvuus jättää ihmiseen ikuisen, kauniin jäljen.
Kun päivän mittaan havainnoi veden pintaa ja sen väreitä tuulen ja sadekuurojen vaihteluissa, ymmärtää entistä paremmin sen voiman. Vesi elää aivan omaa elämäänsä ja yllättävän nopealla muutostahdilla.
Tummasävyisistä kuvista moni voisi ajatella, että olipa kurjat säät. Minua Suomen kesän tiuhaan vaihtuva sää ja sateisuus eivät häirinneet, vaikka kastuin moneen otteeseen melko täysin. Ukkonen ei vienyt yöunia eikä viileys haitannut. Sen sijaan ajan rattaiden pysäyttäminen saa sieluni eheäksi ja tasapainoiseksi ja kaiken kokemisen hyvin intensiiviseksi. Elämykset ja havainnot voimistuvat ja niiden vahvuus jättää ihmiseen ikuisen, kauniin jäljen.
tiistai 5. kesäkuuta 2012
torstai 17. toukokuuta 2012
Keisarin toive
Läpi maailman
katoavan kuin vaahto
on matkattava.
Minä kaipaan eniten
pientä kalavenettä.
Go-Daigo-Tennö
Japanin keisari Go-Daigo, joka hallitsi vuodesta 1318, oli kirjallisesti lahjakkain keisari ( lähde: Tuomas Anhava, Oikukas tuuli, toinen valikoima japanilaisia tankoja, Otava 1970). Ja runossa Läpi maailman keisari kaipaa pientä kalavenettä.
Mitä sinä kaipaat eniten? Mikä on sinun syvän kaipuusi kohde? Mikä täyttäisi kaipuusi ja saisi sielusi värisemään?
Minä kannustan nostamaan unohtuneet haaveet ja kaipuun kohteet silloin tällöin esiin mielen perukoilta ja puhaltamaan niistä pölyt pois. Jos haave on arjen kiireissä unohtunut ja tomuuntunut, puhalla siihen uusi henki. Anna sille mahdollisuus ja tilaisuus toteutua. Pidä sitä esillä, vaikka vain ajatuksissasi, niin se säilyy elossa. Anna sen vahvistua ja ennen kuin huomaatkaan, se on monta askelta lähempänä. Jos sinä tahdot niin.
Kaikki on mahdollista.
katoavan kuin vaahto
on matkattava.
Minä kaipaan eniten
pientä kalavenettä.
Go-Daigo-Tennö
Japanin keisari Go-Daigo, joka hallitsi vuodesta 1318, oli kirjallisesti lahjakkain keisari ( lähde: Tuomas Anhava, Oikukas tuuli, toinen valikoima japanilaisia tankoja, Otava 1970). Ja runossa Läpi maailman keisari kaipaa pientä kalavenettä.
Mitä sinä kaipaat eniten? Mikä on sinun syvän kaipuusi kohde? Mikä täyttäisi kaipuusi ja saisi sielusi värisemään?
Minä kannustan nostamaan unohtuneet haaveet ja kaipuun kohteet silloin tällöin esiin mielen perukoilta ja puhaltamaan niistä pölyt pois. Jos haave on arjen kiireissä unohtunut ja tomuuntunut, puhalla siihen uusi henki. Anna sille mahdollisuus ja tilaisuus toteutua. Pidä sitä esillä, vaikka vain ajatuksissasi, niin se säilyy elossa. Anna sen vahvistua ja ennen kuin huomaatkaan, se on monta askelta lähempänä. Jos sinä tahdot niin.
Kaikki on mahdollista.
lauantai 14. huhtikuuta 2012
Kylmää kyytiä
Törmäsin matkallani varsinaisiin huimapäihin eli koskenlaskukilpailuun. Pakkohan sitä oli pysähtyä katsomaan. Sulamisvedet olivat saaneet joen pursuamaan vedestä ja virta vei laskijoita, ketä nopeammin ketä kuperkeikkojen kautta hitaammin. Kyyti oli kylmää ja niin vesikin, kuulemma 4-asteista. Mukana oli naislaskijoitakin, rohkeita naisia. Laskijat kantoivat kanoottinsa laskun jälkeen itse ylös, huomasin erään naislaskijan ohi mennessä hänen rystystensä olevan verillä. Hurjaa menoa, pieni ihminen ja vahva koski.
Kosken lähellä on ulkoilureitti, jossa kosken kuohu laimenee ja äänimaailma hiljenee. Kosken kuohujen jälkeen hiljaisuus tuntui hyvältä ja rauhoittavalta. Pikkulintujen äänet herättivät huomioni ja kas, näin pitkästä aikaa puukiipijän kiipeilevän lähikuusta tyvestä latvaan päin. Tai itse asiassa niitä oli kaksi samassa puussa. Pienen pieni asia, luontohavainto tuosta persoonallisesta linnusta sai hymyn nousemaan kasvoilleni.
Se on pienestä kiinni, hyvä mieli. Ja asenteesta. Voi tehdä tietoisen päätöksen nähdä pienissä, arkisissakin asioissa sen kauneuden ja piristävyyden. Sen hetkisen hyvän olon ja fiiliksen. Minulle sen voi tuoda luontohavainto ja luonto ylipäätään, sinulle se voi olla jokin muu asia. Mutta kun löydät sen asian, mistä pidät ja mikä sinua ilahduttaa, pidä siitä kiinni. Koska silloinkin, kun maailma murjoo tai elämä ei mene kuten Strömsössä, se voi olla se pieni mutta hyvin tärkeä kipinä. Ilon- tai toivonkipinä, joka kantaa. Asia, joka hellii sieluasi ja sydäntäsi, jos jokin muu sitä on pahoin kohdellut. Ole hellä itsellesi ja hemmottele, olet sen ansainnut.
Kosken lähellä on ulkoilureitti, jossa kosken kuohu laimenee ja äänimaailma hiljenee. Kosken kuohujen jälkeen hiljaisuus tuntui hyvältä ja rauhoittavalta. Pikkulintujen äänet herättivät huomioni ja kas, näin pitkästä aikaa puukiipijän kiipeilevän lähikuusta tyvestä latvaan päin. Tai itse asiassa niitä oli kaksi samassa puussa. Pienen pieni asia, luontohavainto tuosta persoonallisesta linnusta sai hymyn nousemaan kasvoilleni.
Se on pienestä kiinni, hyvä mieli. Ja asenteesta. Voi tehdä tietoisen päätöksen nähdä pienissä, arkisissakin asioissa sen kauneuden ja piristävyyden. Sen hetkisen hyvän olon ja fiiliksen. Minulle sen voi tuoda luontohavainto ja luonto ylipäätään, sinulle se voi olla jokin muu asia. Mutta kun löydät sen asian, mistä pidät ja mikä sinua ilahduttaa, pidä siitä kiinni. Koska silloinkin, kun maailma murjoo tai elämä ei mene kuten Strömsössä, se voi olla se pieni mutta hyvin tärkeä kipinä. Ilon- tai toivonkipinä, joka kantaa. Asia, joka hellii sieluasi ja sydäntäsi, jos jokin muu sitä on pahoin kohdellut. Ole hellä itsellesi ja hemmottele, olet sen ansainnut.
torstai 11. elokuuta 2011
Voiko olla unelmoimatta?
Haaveilla, unelmoida, haaveksia, uneksia, haikailla, kuvitella, rakentaa pilvilinnoja. Unelmallakin on monia synonyymeja synonyymisanakirjan mukaan; haave, pilvilinna, utopia, kuvitelma, utukuva (tämä on suosikkini), halu, tuulentupa. Haaveen kohdalla lista täydentyy osin samojen lisäksi illusiolla, toiveunella, toiveella ja unella.
Haaveen ja unelman jotkut synonyymit kuten pilvilinna ja utopia antavat kuvan, että ne ovat jotain täysin saavuttamatonta, pelkkää mielen haihattelua.Pilvilinna kertoo, että se on jossain kaukana ylhäällä taivaalla tavallisen ihmisen ulottumattomissa. Sana linna taas kertoo suuruudesta, mahtavuudesta, loistostakin. Niin suuri ja kaukainen, että sitä tuskin saavuttaa. Utopia on sanana sävyltään samansuuntainen, ei se ole tottakaan vaan ainoastaan kuvittelua ja tuskin toteutuvaa.
Mutta jokaisella meistähän on silti unelmia ja haaveita. Vai eikö ole? Voiko olla ihmistä, jolla ei olisi edes pienen pientä haavetta sisimmässään? Haavetta, jota ei olisi koskaan itsekään tietoisesti ajatellut, se vaan on siellä? Onko kaikilla haaveilun taito? Vai ajatteleeko osa ihmisistä sen olevan ajanhukkaa ja turhaa hömpötystä?
Uskon, että kaikilla on haaveita ja unelmia. Pieniä tai suuria. Pieniä, arkisiakin toiveita jonkin asian toteutumisesta. Suurempia, korkealentoisia unelmia, joista kaikkia ei ehkä uskokaan tavoittavansa. Rationaalinen ihminen näkee ne tavoitteina elämässään. Toinen taas tietoisesti näkee ne utukuvina, joita kohti kurkottaa. Sanotaan, että ihminen alkaa ottaa askeleita unelmaansa kohti tiedostettuaan sen olemassaolon. Ehkä näin onkin. Vai tuleeko unelma lähemmäs rohkeaa ja sinnikästä haaveilijaa?
Mistä haaveet tulevat? Kaipuusta ja kaihosta johonkin? Halusta saavuttaa jotain? Jonkin puutteesta? Kumpuavatko ne sielun ja sydämen syvyyksistä? Ja jos ei tunnusta omaavansa yhtä ainokaista haavetta, onko edes elossa?
Unelmat ja haaveet muuttuvat elämän varrella. Joitakin ehkä saavuttaa, osin tai kokonaan. Osa muovautuu elämänkokemuksen, iän ja rohkeuden myötä. Toiset unelmat jäävät unholaan ja uusia tulee tilalle. Mutta aina niitä on. Eikä se tarkoita sitä, että vaipuisi päiväunelmiin käsi poskellla muusta maailmasta irrottautuen silmät utuisena kaukaisuuteen tuijottaen. Haaveet kulkevat matkassa mukana, arjessa seuralaisina. Mielen perukoilla, välillä unohtuenkin.
Miltä se unelma sitten maistuu, kun sen saavuttaa? Onko se yhtä makeaa, kuin on uneksinut vai oliko pääasia sittenkin matka kohti unelmaa. Sitä voi miettiä. Tapoja lähentyä unelmaansa on yhtä monta kuin on erilaista elämänpolkua. Matkaa kohti haavetta voi edesauttaa ystävän kannustus, tuki tai seura. Ja oma palava halu, intohimo, uteliaisuus.
Siellä ne odottavat saavuttamistaan, pilvilinnat ja utukuvat. Ehkä lähempänä kuin arvaatkaan, jo seuraavan kulman tai mutkan takana.
Porrasholvi 1 - Elina Luukanen
Haaveen ja unelman jotkut synonyymit kuten pilvilinna ja utopia antavat kuvan, että ne ovat jotain täysin saavuttamatonta, pelkkää mielen haihattelua.Pilvilinna kertoo, että se on jossain kaukana ylhäällä taivaalla tavallisen ihmisen ulottumattomissa. Sana linna taas kertoo suuruudesta, mahtavuudesta, loistostakin. Niin suuri ja kaukainen, että sitä tuskin saavuttaa. Utopia on sanana sävyltään samansuuntainen, ei se ole tottakaan vaan ainoastaan kuvittelua ja tuskin toteutuvaa.
Mutta jokaisella meistähän on silti unelmia ja haaveita. Vai eikö ole? Voiko olla ihmistä, jolla ei olisi edes pienen pientä haavetta sisimmässään? Haavetta, jota ei olisi koskaan itsekään tietoisesti ajatellut, se vaan on siellä? Onko kaikilla haaveilun taito? Vai ajatteleeko osa ihmisistä sen olevan ajanhukkaa ja turhaa hömpötystä?
Uskon, että kaikilla on haaveita ja unelmia. Pieniä tai suuria. Pieniä, arkisiakin toiveita jonkin asian toteutumisesta. Suurempia, korkealentoisia unelmia, joista kaikkia ei ehkä uskokaan tavoittavansa. Rationaalinen ihminen näkee ne tavoitteina elämässään. Toinen taas tietoisesti näkee ne utukuvina, joita kohti kurkottaa. Sanotaan, että ihminen alkaa ottaa askeleita unelmaansa kohti tiedostettuaan sen olemassaolon. Ehkä näin onkin. Vai tuleeko unelma lähemmäs rohkeaa ja sinnikästä haaveilijaa?
Mistä haaveet tulevat? Kaipuusta ja kaihosta johonkin? Halusta saavuttaa jotain? Jonkin puutteesta? Kumpuavatko ne sielun ja sydämen syvyyksistä? Ja jos ei tunnusta omaavansa yhtä ainokaista haavetta, onko edes elossa?
Miltä se unelma sitten maistuu, kun sen saavuttaa? Onko se yhtä makeaa, kuin on uneksinut vai oliko pääasia sittenkin matka kohti unelmaa. Sitä voi miettiä. Tapoja lähentyä unelmaansa on yhtä monta kuin on erilaista elämänpolkua. Matkaa kohti haavetta voi edesauttaa ystävän kannustus, tuki tai seura. Ja oma palava halu, intohimo, uteliaisuus.
Siellä ne odottavat saavuttamistaan, pilvilinnat ja utukuvat. Ehkä lähempänä kuin arvaatkaan, jo seuraavan kulman tai mutkan takana.
Porrasholvi 1 - Elina Luukanen
perjantai 10. kesäkuuta 2011
Muistoja vintiltä
Sattumalta kuulin tämän laulun radiosta ja se nostatti mieleen muistoja lapsuuden kesistä mummolassa.
Mummolan vintillä oli vanha grammari, joka oli lapselle niin mielenkiintoinen vekotin, että sitä piti joka kesä käydä kokeilemassa. Grammarissa oli neula tallella ja iso kasa 50-luvun levyjä. Osa levyistä oli naarmuuntunut vuosien saatossa ja grammarinkin mekaniikka oli rikki, levyjä pystyi kuuntelemaan vain pyörittämällä niitä sormella. Osin siksi se oli luultavasti unohdettu vinttikamariin ja olihan tupaan jo hankittu isokokoinen putkiradio. Mutta lasta levykasa kiinnosti, niissä oli Olavi Virran lauluja ja muita tuntemattomampia solisteja ja orkestereita. Vaikka olen viettänyt lapsuuteni 70-luvulla ja sen ajan musiikki oli lapsuuteni musiikkia, mummolan vintin grammarissa ja niissä levyissä oli jotain kovin kiinnostavaa. Soittimessa oli hieno, kääntyvä varsi, jonka päässä neula oli. Ja grammari oli mustassa, aukeavassa kotelossa. Suljettuna se oli kuin matkalaukku.
Nykyään mummola on tyhjillään, ollut autiona jo vuosia. Matkaan sinne silti joka kesä, se vetää edelleen puoleensa. Talo on täynnä muistoja, onnellisia, auringontäyteisiä muistoja lapsuuden kesistä, mutta myös mustanpuhuvia, traagisia muistoja.
Siellä käydessäni kuljen läpi kaikki asuinrakennuksen huoneet. Kävelen hitaasti huoneesta toiseen, pysähtyen jokaiseen katselemaan tuttuja huonekaluja ja tavaroita. Joihinkin huoneisiin on pakko istahtaa ja antaa muistojen tulvahtaa mieleen. Aloitan kierroksen aina kiipeämällä vintille grammarihuoneeseen, en osaa sanoa miksi. Vintin portaat natisevat ja tutut, ohuet paneelit seinillä houkuttavat koskettamaan niitä.
Vintin jälkeen tupa. Se oli mummolan sydän, mieleen nousee ne lukemattomat kerrat, kun lapsena makoilin sivustavedettävässä sohvassa ja katselin mummon ruuanlaitto- tai leivontapuuhia. Vieläkin osa astioista on kaapeissa, myös se pulleaposkinen kahvipannu, jolla sain leikkiä. Tupaan liittyy paljon muistoja ihmisistä, yhteisistä ruokailuhetkistä ja kahvitauoista, helteellä kahvit joimme joskus pihamaallakin.
Asuinrakennuksen jälkeen tutkailen piharakennukset, navetan, saunan, riihen ja muut. Piha on heinittynyt ja polut umpeutuneet. Maitohorsma kukkii villinä, piha on yhtä pinkkiä kukkaviidakkoa. Myös näkymä pihasta poispäin on muistoja täynnä, kuinka monta kertaa katselinkaan sitä.
Muistot ovat valtaosin hyviä, jostakin syystä minusta ei tunnu pahalta huolimatta niistä mustanpuhuvista muistoista. Kaikella on tarkoituksensa, ihminen ei sitä aina vain ymmärrä. Mutta vaikka ei täysin ymmärräkään, elämän moninaiset vaiheet voi hyväksyä - ja jatkaa elämää. Ja onnelliset muistot säilyvät sydämessä aina, niitä ei kukaan voi viedä.
Tavallaan tuo laulu muistuttaa myös eräästä läheisestä ihmisestä, sukulaisestani, joka liittyy tähän paikkaan. Hänellä oli häikäisevän siniset silmät ja avara sydän. Ehkä matkustaessani mummolaan joka kesä matkustan samalla lähelle häntä. Se oli hänelle tärkeä paikka ja niin se näyttää olevan minullekin, edelleen. Kohtaamisia muistojen kanssa.
Mummolan vintillä oli vanha grammari, joka oli lapselle niin mielenkiintoinen vekotin, että sitä piti joka kesä käydä kokeilemassa. Grammarissa oli neula tallella ja iso kasa 50-luvun levyjä. Osa levyistä oli naarmuuntunut vuosien saatossa ja grammarinkin mekaniikka oli rikki, levyjä pystyi kuuntelemaan vain pyörittämällä niitä sormella. Osin siksi se oli luultavasti unohdettu vinttikamariin ja olihan tupaan jo hankittu isokokoinen putkiradio. Mutta lasta levykasa kiinnosti, niissä oli Olavi Virran lauluja ja muita tuntemattomampia solisteja ja orkestereita. Vaikka olen viettänyt lapsuuteni 70-luvulla ja sen ajan musiikki oli lapsuuteni musiikkia, mummolan vintin grammarissa ja niissä levyissä oli jotain kovin kiinnostavaa. Soittimessa oli hieno, kääntyvä varsi, jonka päässä neula oli. Ja grammari oli mustassa, aukeavassa kotelossa. Suljettuna se oli kuin matkalaukku.
Nykyään mummola on tyhjillään, ollut autiona jo vuosia. Matkaan sinne silti joka kesä, se vetää edelleen puoleensa. Talo on täynnä muistoja, onnellisia, auringontäyteisiä muistoja lapsuuden kesistä, mutta myös mustanpuhuvia, traagisia muistoja.
Siellä käydessäni kuljen läpi kaikki asuinrakennuksen huoneet. Kävelen hitaasti huoneesta toiseen, pysähtyen jokaiseen katselemaan tuttuja huonekaluja ja tavaroita. Joihinkin huoneisiin on pakko istahtaa ja antaa muistojen tulvahtaa mieleen. Aloitan kierroksen aina kiipeämällä vintille grammarihuoneeseen, en osaa sanoa miksi. Vintin portaat natisevat ja tutut, ohuet paneelit seinillä houkuttavat koskettamaan niitä.
Vintin jälkeen tupa. Se oli mummolan sydän, mieleen nousee ne lukemattomat kerrat, kun lapsena makoilin sivustavedettävässä sohvassa ja katselin mummon ruuanlaitto- tai leivontapuuhia. Vieläkin osa astioista on kaapeissa, myös se pulleaposkinen kahvipannu, jolla sain leikkiä. Tupaan liittyy paljon muistoja ihmisistä, yhteisistä ruokailuhetkistä ja kahvitauoista, helteellä kahvit joimme joskus pihamaallakin.
Asuinrakennuksen jälkeen tutkailen piharakennukset, navetan, saunan, riihen ja muut. Piha on heinittynyt ja polut umpeutuneet. Maitohorsma kukkii villinä, piha on yhtä pinkkiä kukkaviidakkoa. Myös näkymä pihasta poispäin on muistoja täynnä, kuinka monta kertaa katselinkaan sitä.
Muistot ovat valtaosin hyviä, jostakin syystä minusta ei tunnu pahalta huolimatta niistä mustanpuhuvista muistoista. Kaikella on tarkoituksensa, ihminen ei sitä aina vain ymmärrä. Mutta vaikka ei täysin ymmärräkään, elämän moninaiset vaiheet voi hyväksyä - ja jatkaa elämää. Ja onnelliset muistot säilyvät sydämessä aina, niitä ei kukaan voi viedä.
Tavallaan tuo laulu muistuttaa myös eräästä läheisestä ihmisestä, sukulaisestani, joka liittyy tähän paikkaan. Hänellä oli häikäisevän siniset silmät ja avara sydän. Ehkä matkustaessani mummolaan joka kesä matkustan samalla lähelle häntä. Se oli hänelle tärkeä paikka ja niin se näyttää olevan minullekin, edelleen. Kohtaamisia muistojen kanssa.
keskiviikko 8. kesäkuuta 2011
Arjen onnenmurusia
Ihminen voi olla onnellinen pienistäkin asioista. Onnellinen varvastossujen kesäisestä läpsytyksestä, veden tunnusta vartalolla kun viimeinkin pääsi uimaan kuuman työpäivän jälkeen, laiturin natinasta paljaiden jalkojen alla, puusaunan tuoksusta, siitä jonka tuntee heti astuessaan pukuhuoneeseen ennen saunan lämmitystä, saunamakkaran suolaisesta mausta. Kaikki aistit viestittävät kesää.
Onko ihminen onnellisempi säilyttäessään lapsenomaisen kyvyn nauttia arkisista, pienistä ja tavanomaisistakin asioista? Kyvyn ilahtua joka kesä hankkiessaan uudet varvastossut, taidon riemuita heittäessään talviturkin pois, ilon pukiessaan lempihameensa päälleen? Onnenmurusia jokapäiväisessä arjessa, pieniä hitusia, jotka tuottavat hyvää mieltä. Elämä on suurimmaksi osaksi arkea, miksi ei haluaisi olla siinä läsnä ja huomata ne pienetkin, hyvät asiat? Jos odottaa vain juhlaa ja suuria elämyksiä, voi jäädä paljon elämää huomaamatta ja elämättä. Kuitenkin onni on kudelma, joka muodostuu erilaisista säikeistä. Onnea ei voi ostaa kaupasta valmiina lahjapakettina.
Ja onko se edes lapsenomainen kyky? Miksi se ei voisi olla aikuismainen, viisas kyky ottaa avosylin vastaan se hyvä mitä tapahtuu ja mitä on? Sitä vähemmän hyvää tulee joka tapauksessa vastaan, halusi tai ei, miksi ei siis nauttisi koko sielullaan ja sydämellään onnenmurusia arkipäivässä. Mitä ne onnenmuruset kenellekin sitten ovat.
Makoilu lauteilla ja katselu järvelle - onnenmurunen
Onko ihminen onnellisempi säilyttäessään lapsenomaisen kyvyn nauttia arkisista, pienistä ja tavanomaisistakin asioista? Kyvyn ilahtua joka kesä hankkiessaan uudet varvastossut, taidon riemuita heittäessään talviturkin pois, ilon pukiessaan lempihameensa päälleen? Onnenmurusia jokapäiväisessä arjessa, pieniä hitusia, jotka tuottavat hyvää mieltä. Elämä on suurimmaksi osaksi arkea, miksi ei haluaisi olla siinä läsnä ja huomata ne pienetkin, hyvät asiat? Jos odottaa vain juhlaa ja suuria elämyksiä, voi jäädä paljon elämää huomaamatta ja elämättä. Kuitenkin onni on kudelma, joka muodostuu erilaisista säikeistä. Onnea ei voi ostaa kaupasta valmiina lahjapakettina.
Ja onko se edes lapsenomainen kyky? Miksi se ei voisi olla aikuismainen, viisas kyky ottaa avosylin vastaan se hyvä mitä tapahtuu ja mitä on? Sitä vähemmän hyvää tulee joka tapauksessa vastaan, halusi tai ei, miksi ei siis nauttisi koko sielullaan ja sydämellään onnenmurusia arkipäivässä. Mitä ne onnenmuruset kenellekin sitten ovat.
Makoilu lauteilla ja katselu järvelle - onnenmurunen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)