Loimu

Elämä on opettavaista. Elämällä on kyky pysäyttää ihminen pohtimaan, mikä on elämässä tärkeintä, vaikka olisi elänyt jo kymmeniä vuosia.

Kun ihmiseltä kysytään, mikä on tärkeintä elämässä, ykkössijalle nousevat lähes aina terveys ja läheiset ihmissuhteet. Ja niinhän se on. Tottavie, selvimmin sen tajuaa, kun ne tai toinen niistä  ei ole aivan kunnossa, jos terveys horjuu tai läheisimmät  ihmissuhteet ovat solmussa.

Elämä opetti minulle taas, kuinka vahvasti haluan elää ja tehdä asioita. Haluan kiivetä tunturin laelle ja antaa katseen siintää  kauas. Haluan sytytellä tulia takkaan ja unohtua katsomaan tulen loimua. Haluan nähdä ja kokea vielä niin paljon, uutta ja tuttua. Haluan - niin, vaikka mitä. Hengittää.  Elää. Kokea. Tuntea.

Ja nyt tuntuu, että yhä voin ja kykenen tekemään  niin. Ei hassumpaa. Tai oikeastaan, mitä turhia kursastelemaan, se on ihanaa!

Sävyjä

Syksyssä sieluni kaipaa vahvaa violettia. Haluan sukeltaa ja kääriytyä violetin eri sävyihin. Kuten joskus haluaisi sukeltaa toisen silmiin, tuttuihin ja samanaikaisesti kiehtovan tutkimattomiin.

Elämässä on voimakkaita vireitä monella tasolla. Kaipaan vakaista vakaampaa tilannetta, jossa voisin levähtää ja olla seesteisesti. Pysähtyä pitkiin hetkiin ja tuntea syvää harmoniaa. Voisin tuntea olevani turvassa ja voivani luottaa kivuttomuuteen. Välillä näitä pohtiessani mietin,  toivonko liikaa. Vai onko tämä vain hetki, jolloin sinnikkyyttäni koetellaan.

Hengähdystauko

Myrskyssä on havaittavissa pieniä tasaantumisen merkkejä. Ehkä se on vain väliaikaista. Aika näyttää.

Tämä myrsky on suuri muutos elämässäni. Muutos, joka tuli yllättäen, mutta johon olen osin silti valmis. En vain pidä yllätyksistä ja liian nopeasta temposta enkä ripauksestakaan tunnetta painostuksesta tai työntämisestä.

Muutoksen keskellä  olen pohtinut ja käsitellyt asioita paljon itsekseni omassa päässäni. Hyvin helpottavaa on ollut myös avautua parille luottohenkilölle. Kun puhuu ääneen vaikeista asioista toiselle, tunteet nousevat helposti pintaan ja itkukin saattaa tulla. Mutta se on sallittua eivätkä kuuntelijat ole siitä hätkähtäneet vaan ovat osoittaneet ymmärrystä. Niissä tilanteissa olen näyttänyt heikkouteni ja haurauteni, en sitä ole voinut peittääkään. Luottamalleen ihmiselle uskaltaa näyttää inhimillisen heikkoutensa, ei tarvitse pelätä toisen suhtautumista.

Ja sitten sisäisten tuntojen  jälkeen kevyt osuus, jos olet kiinnostunut vain inhimillisen tunne-elämän pohdinnoista, älä lue tätä kappaletta. Keskellä tätä myllerrystä kävin tarkistuttamassa fyysisen  kuntoni. Lihaskuntotestit kertoivat uutispommin,  vatsalihakseni  ovat  erinomaisessa kunnossa! Tämä oli niin uskomaton juttu, että kerron sen teille, vaikka en tapaa kirjoittaa tälläistä tänne.Tässä huolen, pelon, epävarmuuden ja muuttuvan elämän keskellä tämä on minulle sen suuruusluokan uutinen, että siitä  on revittävä kaikki ilo irti.  On aika mahtavaa olla keski-ikäinen, ei mallimitoissa oleva nainen, jolla on erinomaiset vatsalihakset.....=) Kesällä on jumpat ja vatsaliikkeet  olleet lomalla ja vatsa on pyöristynyt, kun olen herkutellut kesäruuilla ilman huolen häivää. Mutta talven ja kevään hikiset hetket jumpassa kantavat siis hedelmää. Hurraa!

Yhteiskiitos teille lukijani tuesta ja kannustuksesta tässä minulle vaikeassa elämänvaiheessa, sanoillanne olette välittäneet hyvältä tuntuvaa empatiaa ja  energiaa. Olette ihania...=)

Tervetuloa mukaan lukijaksi Hymyilevä tyttönen!

Myrskyn silmässä

En muista, onko minulla koskaan ollut näin vaikeaa vuotta elämässäni. Isoja asioita tapahtuu ja tuntuu, että jokin myrskytuuli kieputtelee minua. Juuri kun oloni ja elämäni tasoittuu edellisestä pyörähdyksestä, nurkan takaa syöksyy uusi puhuri.

Tunteet ovat pinnalla ja olo herkässä, olen myrskyn silmässä. En haluaisi kitistä ja valittaa, mutta huomaan sitä nyt tekeväni. Tunteiden purkaminen helpottaa vähän oloa.

Tämä ainutkertainen elämä näyttää kasvojaan eri näkökulmista. Tällä kertaa tavoin, johon en ole törmännyt kertaakaan aiemmin elämässäni. Monenlaisia tilanteita ja vaiheita on  ollut, mutta tälläistä ei koskaan.

Nyt on käännekohta. Keskellä myrskyn silmääkin tajuan, että kaiken seurauksena voi olla uusi mahdollisuus. Ehkä sellainen avautuu edessäni, vaikka juuri nyt en sitä ihan  pysty näkemään.

Irronnut

             
                        Elämä ilman kyyneliä on autiomaa ilman sadepisaraa
                                           espanjalainen sananlasku

Suolaiset pärskeet kasvoillani

Matkallani täysin yllättäen jouduin tilanteeseen, jossa olin pakotettu kohtaamaan pelkoni. Rannassa aallot näyttivät pienehköiltä enkä osannut arvatakaan, mihin myllytykseen joutuisimme. Rannan jäätyä taakse  meri alkoi kuohua ja keinua ja pieni kalastajavene heilui siinä mukana.

Meri näytti voimansa. Se näytti pelottavan puolensa ja tiedostin selvästi oman pienuuteni ja voimattomuuteni. Puristin veneen laidan tankoa rystyset valkoisina suolaisten pärskeiden kastellessa kasvot ja hiukset. Minua pelotti ja rukoilin suojelusta pienelle veneelle. Aallokko ei laantunut, päinvastoin.

Jossain vaiheessa antauduin ja luovutin. Ymmärsin, etten pääsisi tilanteesta pois, vaan oli kestettävä mitä tuleman pitää. Tajusin, etten pysty tekemään mitään muuta kuin luottamaan venekuskin ammattitaitoon ja uskomaan kaiken käyvän hyvin. Ihmisellä on suuri tarve hallita ja olla tilanteen herrana, mutta siinä keinuvassa pienessä veneessä luovutin ohjat täysin korkeammalle taholle. Ja pikkuhiljaa aloin rauhoittua. Keho alkoi rentoutua ja myötäillä aallokon keinuvaa liikettä. Uskalsin jo katsoa valkoisena kuohuvia aaltoja ja niiden roiskuntaa veneen laidoilla.

Paluumatkalla olin jo lähes  rento ja katselin suuria aaltoja ja sitä, miten vene nousi ja laski aallon mukana sen harjalta sen pohjalle. Näin aallokossa  kauneutta ja mahtavaa voimaa.  Merivesi pärskähteli kasvoilleni  ja huulilllani tunsin sen suolaisen maun. Aloin huomata  vasta nyt hanskojeni märkyyden ja tuulen kylmyyden. Nälkä kurni vatsassa. Mennessä en tuntenut mitään näistä, pelko oli vallannut minut kokonaan. Kun rantauduimme,  maankamara jalkojen alla tuntui poikkeuksellisen vakaalta ja  turvalliselta.

Jouduin kohtaamaan pelkoni ja selvisin siitä ehjin nahoin. Edelleenkään en silti halua keskelle isoa vettä liian pienellä veneellä saati kanootilla veden kuohuessa aalloissa. Meri kuten järvikin on kaunis ja mystinen elementti, mutta sen vaarallista puolta unohdan tuskin koskaan.

Paljon parempi yhtälö minulle on tyynehkö sää kuten kuvassa ja eritoten suurempi vene. Silloin voin nauttia merellä olosta kuten vapaana lentävät linnut.

Neiti kesäheinä

Olin neiti kesäheinänä koko kesäisen lämpimän viikonlopun. Läpsyttelin varvastossuilla markkinoilla jätskitötterö kädessäni, uin lammissa ja järvissä siellä sun täällä, lepäsin viime viikon rasitukset pois. Nyt olen rentoutunut kesänainen.

Viime viikolla, joka oli uuvuttavampi kuin etukäteen osasin ajatella,  opin   yllättävän uuden asian itsestäni. Törmäsin pelkoon sisälläni. Alitajuiseen, vahvaan pelkoon. Ei arkuuteen, ei epämukavuusalueseen,  vaan rehelliseen, liki lamauttavaan  pelkoon. Se yllätti minut täysin. Olen sulatellut sitä parisen päivää ja totutellut asiaan. Tiedän nyt, mitä oikeasti pelkään, konkreettisesti. Ja tiedän myös mistä se pelko tulee. Siihen on selvä syy. Mutta tänään en sitä  enempää avaa, annan itselleni lisää aikaa sen käsittelyyn.

Tämän illan  nautin tästä  auvoisesta olosta. Rentoudesta, jonka ovat saaneet aikaan runsas liikunta ja ulkona olo, auringon valo ja lämpö, kaunis luonto kaikkine upeine yksityiskohtineen ja uni. Ja haaveilu. Olen unelmoinut ja ajatellut lempeitä ajatuksia.....=)


Eino Leinon sanoin:

"Tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen"