Kuuraista kauneutta

Onnea on ehtiä ulos  nauttimaan ensilumesta, kuurasta ja auringonvalosta. Lumi ja pakkanen yllättivät  myös herkkiä, kukkivia kaunottaria, mutta yhä ne tuovat esteettistä nautintoa olemuksellaan.

Valloittavan auringonpaisteisen päivän kruunasivat valoisat ihmiset, joita kohtasin. Sydämen puhdas  ilo ja lämmin ystävällisyys saavat ihmisen kauniiksi, niin miehen kuin naisenkin.

Ihanaa ja valoisaa päivää sinulle, muista tehdä tänään ainakin yksi asia, josta tykkäät tosi paljon, niin päivä käy toteen!

Karpaloita ja suopursun tuoksua

                                                        Päivä lyhenee.
                                                        Puun kämmenten välissä
                                                        hehkuu jo syksy,
                                                        vaahteranlehtipiippu,
                                                        kopassa ruskan värit.

                                                        Risto Rasa  


Olen noukkinut pari-kolme tuntia karpaloita suolla ja olen onnessani. Olen kyykkinyt suopursujen tuoksussa kumisaappaat sammalikossa litisten ja olen onnessani. Olen ollut taas kuin Huovisen hamsteri ja keitellyt karpalohilloa ja arvaat oikein - olen onnessani....

Syksyisen seesteistä viikon alkua sinulle! Ja lämpimästi tervetuloa mukaan Jagdev Kaur.

Havahtuminen

Olen kohdannut viime aikoina hyvin  erilaisia ihmisiä, keskustellut ja viettänyt aikaa heidän kanssaan ja päätynyt siihen tulokseen, että kyllä elämäni  on oikeastaan aika hyvällä mallilla. Ihan oikeasti, ihminen napisee  välillä  turhan helposti. Pientä ja isompaakin harmistusta ja muuta sen sellaista elämässä on, mutta loppuviimeeksi ne tärkeimmät asiat ovat hyvin.

Tajusin, että olen onnekas ihminen, koska kehoni ja raajani toimivat vallan mainiosti, jaksavat kuljettaa minua kivisiäkin polkuja ja viedä minut vaarojen ja tunturien  laelle. Silmäni ovat kunnossa ja ne näyttävät mahtavia ja kaukaisia näkymiä sieltä  laelta. Mieleni, sydämeni ja sieluni näkevät  valtavasti kauneutta, niin pienessä kasvissa maanrajassa kuin niissä kaukaisissa Lapin maisemissa aamu-usvassa. Aivoni osaavat toimia ja viestiä, mihin suuntaan pitää maastossa mennä ja koska pitää lepotauko pitkässä ajomatkassa.

Lisäksi kivut ovat hälventyneet, toivottavasti pysyvästi. Omaan vakituisen työpaikan, vaikka muutokset heiluttavat työidentiteettiäni. Olen sovussa ihmisten kanssa ja pystyn oppimaan uutta. Näen, että minulla on voimavaroja varastossa niin työelämässä kuin vapaallakin. Nukun yleensä hyvin ja nautin elämästä. Hyvänen aika, minullahan on paljon plussapuolia elämässäni! Ja niitä löytyisi varmasti lisääkin, jos oikein alan miettimään.

Aina joskus on tarpeen listata, mikä kaikki on hyvin elämässä. Huomaa, että jos on huonoa, niin on hyvääkin. Tällä hetkellä oma terveydentila tuntuu niin arvokkaalta asialta. On ihana tunne, kun ei satu mihinkään ja tuntee voivansa melko hyvin.

Tämä hetki tässä, ei hassumpi.

Onnentäyteinen

Olen ihastunut. Liki rakastunut. Pohjoiseen ja sen maisemaan, luontoon ja avaruuteen. Olisin voinut jäädä sinne yhä.

Istuutuessani allaoleviin  maisemiin kahvitauolle huomasin yhtäkkiä itkeväni. Olin niin onnellinen, että itkin. Hymyilin ja kyynelehdin ja tunsin eläväni upeaa tähtihetkeä. Arjessa on paljon hyvää, mutta tuollaiset erityiset,  arjen yläpuolella olevat hetket elähdyttävät sielua.

Ennen matkaa koetut monenmoiset  ongelmat muodostivat tuosta kahvihetkestä rotkolaakson kosken kuohuja katsoessa ja kuunnellessa minulle niin merkityksellisen ja onnentäyteisen, että sydän oli pakahtua. Tunsin alas koskeen katsoessani itseni hyvin pieneksi, mutta  syvästi onnelliseksi ihmiseksi. Eräs unelmani oli toteutumassa ja tunsin oloni kiitolliseksi, että sain olla siinä.  Kuukkelikin tuli minua tervehtimään ja aurinko ilmaantui juhlistamaan ensimmäistä patikointipäivää.

Syksyisen kaunista tulevaa viikkoa, ei masennuta jos vaikka sateleekin vettä tai jopa räntää!

Elämyksiä

Ajaessani  Savon sydänmaille kuuntelin radiota ja radioaalloilta kuulemani  naisen kertoma tositarina  vangitsi huomioni. Brittiläissyntyinen nainen kertoi kohtaamisestaan ranskalaismiehen kanssa, miehen joka on nykyään hänen aviomiehensä. He asuvat tällä hetkellä  Suomessa.

Tarina oli lumoava tosielämän rakkaustarina. Se kertoi rohkeudesta, nokkeluudesta ja taruakin ihmeellisemmästä todellisuudesta. Tarina meni suoraan sydämeeni ja sen kauneus herkisti minut kyyneliin. Ajoin moottoritietä sateessa ja liikutuksen kyyneleet valuivat poskilleni. Hymyilin itselleni ja jatkoin matkaa.

Muistan ajan, kun koin, että minun piti peittää kyyneleeni silloiselta puolisoltani. Jos herkistyin syystä tai toisesta, hän piti sitä typeränä. Opin  piilottamaan kyyneleeni. Onneksi ne ajat ovat takana ja voin ilmaista tunteeni vapaasti. Myös muu elämäni on niistä ajoista vapautunut ja se tuntuu tosi hyvältä.

Yhtä hölmönä tuo menneisyyden henkilö pitäisi minua, jos olisi nähnyt ja kuullut jutusteluni oravanpoikasen kanssa. Juu-u, luit oikein, juttelin oravaisen kanssa ja se oli minusta  hurmaava tilanne. Yllätin oravanpojan saunapuita hakiessani sen kävynsyöntikiveltä, jolloin se juosta rapisteli kiveltä pieneen mäntyyn parin-kolmen  metrin korkeudelle viereeni. Sieltä se napitti minua pienillä silmillään.

Juttelin sille "oravankieltä" eli naksuttelin. Se vastasi naksuttelemalla takaisin. Mina vastasin taas omalta osaltani ja sitten vuorostaan se. Hauskaa oli, että se kuunteli minua hiirenhiljaa ja jatkoi omaa puheenvuoroaan vasta kun minä olin lopettanut .....=)  Naksuttelumme tahti rauhoittui  hiljalleen ja äänemme kävivät yhä hiljaisemmiksi ja rauhoittuneemmiksi. Vuorovaikutuksemme kesti kaikkineen ehkä minuutin verran  katsekontaktin jatkuessa koko ajan.

Minä olen ihan sitä mieltä, että me juttelimme!  Joka tapauksessa  pieni oravanpoikanen tyyntyi ja lopussa äänemme olivat hyvin hiljaisia ja pehmeitä naksauksia.  Siinä vaiheessa  käänsin pääni  ja aloin kerätä saunapuita kantotelineeseen. Orava kiipesi ylemmäs, mutta jäi lähistölle seurailemaan puuhiani.

Ehkä orava tarkkaili minua kiinnostuneena, se tuskin oli nähnyt ihmistä niin läheltä koko elämänsä aikana. Lähin ihmiskontakti oli luultavasti järvellä liikkuneessa veneessä. Lisäksi se varmaankin ihmetteli naksutteluani ja sitä, mikä olento oikein olen.

Illan tyventyessä sauna kuumeni pehmeisiin löylyihin. Päivän mukavat elämykset, lempeät puusaunan löylyt, nakupulahdukset tyynessä järvessä, kiuasmakkara ja kylmä saunaolut. Ennen vuoteeseen menoa vielä  katse järvelle - tulkoot rauhaisat unet vanhalla tyttöaikojen tyynyliinalla pedatulla tyynyllä. Ja ne tulivat. Toivottavasti myös sille pikkuiselle oravanpojalle.

Kotiinpaluu

Minä rakastan kotimaatani, sen kesää, syksyä, talvea ja kevättä. Kesäisiä kukkaniittyjä ja järvien sineä ja ihanaa viileää vettä, missä uida. Syksyn raikkautta, sieniretkiä ja karpaloita ja puolukoita. Talven kipakoita pakkasia, lumihiutaleita ja hiihtoa kevättalven lentokeleillä. Kevään hentoja vihreitä ja yhtäkkiä voimistuvaa elämänvoimaa. Minä rakastan tuota kaikkea ja paljon muuta Suomessa. Tutustuminen vieraisiin seutuihin, niiden  ilmastoon ja luontoon, eläimiin ja ihmisiin, ruokiin, kulttuuriin ja tapoihin  on kuitenkin äärettömän mielenkiintoista ja rikastuttavaa.

Kun pakkaa laukkunsa ja lähtee matkalle, jättää hetkeksi jäähyväiset arjelle ja rutiineille ja seikkailee vieraassa maassa kuin lapsi. Kaikki on aisteille uutta ja tuoretta. Vaikutelmien runsaus lyö ällikällä.Aikaa voi viettää istumalla kylän raitin varrella ja katselemalla sen elämää. Oma kävelyvauhti raitilla hidastuu ja kaikkinainen kiire ja hössötys jää luonnostaan pois. Ihmeellinen rauha ja levollisuus tarttuu minuun kyläläisten ja heidän eläintensä elämäntavan myötä. Miksi kiirehtiä, ehtii vähemmälläkin.

Kun palaan Suomeen ja Helsinkiin, ihmisvilinä ja ihmisten törmäily tyrmistyttää. Kaikilla tuntuu olevan kiire johonkin ja he tönivät vastaantullessaan ja ohimennessään. Jatkoyhteyttä odotellessani pistäydyn kauppakeskukseen, mutta sen  hälinä ja sekasortoinen tunnelma hätkäyttävät ja tunnen olevani eksyksissä. Istun kuitenkin hetkeksi syömään jäätelöä, vaikka koenkin olevani aivan väärässä ympäristössä   kapsäkkeineni, kylmien merituulien tuivertamine hiuksineni ja auringon paahtamine kasvoineni.

Mutta olen onnellinen. Vaikka reissussa rähjääntyy ja kapsäkit painavat, pitkä matka väsyttää ja vähäiset yöunet painavat luomia, olen syvästi onnellinen. Saavutin yhden suuren unelmani ja paljon, paljon enemmän. Matka antoi enemmän kuin uskalsin toivoakaan, monin eri ulottuvuuksin ja tavoin.

Mittumaarin lumoa

Juhannusaaton kokko kuumensi ja hehkutti poskia. Ilta ja yötön yö olivat kauniit, taianomainen valkea hevonen käveli minua kohti kuin unessa. Uniin ratsu ei tullut, ne seitsemän kukkaakin jäivät niitylle.

Aamulla kukkivat  maariankämmekät  ja vanamot  nähtyäni olin lumoutunut  ja hakeuduin lammen rantakalliolle levähtämään. Näin kauempana joutsenparin ja jonkin vesilintuparin, uin niiden seurassa  nauttien ihanasta, hiljaisesta hetkestä. Uinnin jälkeen rapistellessani eväspussia auki kalliolla nostin sattumalta katseeni ja pysähdyin siihen paikkaan.

Jähmetyin hievahtamattomaksi ja vain katselin vedessä silmieni ohitse lipuvaa ylvästä kuikkapariskuntaa. Se oli maaginen hetki. Tyyni karun lammen pinta, rauhaisasti uivat kuikat n. 15 metrin päässä,  tyystin hiljainen metsä. En uskaltanut kurottaa kameraakaan mättäältä.

Hetki oli juhannuksen kaunein.

Luolanpoikanen ja pari muuta juttua

Olen ennenkin ihmetellyt työn määrän runsastumista ennen lomaa. Käsittämätöntä, mutta sama taika toimii edelleen. Huh! Välillä töissä on samanlainen fiilis kuin seuraavissa luontoretkeni kuvissa, joissa metsä on kuin pommin jäljiltä. Eli töitä ja selvittämistä riittää.

Kuvakimara on sunnuntain retkeltä. Kesäisiä tunnelmia eräästä metsästä, metsästä joka on vielä hieman uusi ja vieras minulle, mutta josta alan pitää yhä enemmän. Kuvat kertovat minulle rakkaasta harrastuksesta, retkeilystä ja luonnossa olemisesta. Se lataa akut ja rentouttaa, vie työmurheet ja kaikottaa stressin. Sinullakin on varmaan jokin rakas harrastus tai ajanviete, joka vaikuttaa sinuun samoin. Sellainen on äärimmäisen tärkeä ihmiselle. Pidä siitä kiinni kaksin käsin.

Retken alussa metsä oli aamuauringon kultaama herkkine sadepisaroineen

Polku menee tuossa keskellä, sieltä pilkottaa sinisiä reittiopasteita

Lieneekö joulumyrskyn jälkiä vieläkin

Tuli mieleen sotatanner,  hurja on myrskyn voima

Onkohan tämä jo luola? Seisomaan siihen ei mahdu, istumaan kyllä

Tästä kiivetessäni tunsin itseni pikkutytöksi, joka leikkii metsässä innoissaan.....=)

Herkkää ja kaunista taas sotatantereen jälkeen

Tunnistatko kukkivan kasvin? Se on voimakastuoksuinen suopursu

Taustalla näkyvälle laiturille torkahdin, kun hetkeksi oikaisin selkäni evästauon jälkeen......

Retki oli ihana, olin kuin eri nainen palatessani kotiin. Parasta oli torkut laiturilla, heräsin siitä yllättyneenä nokosista ja posket punaisina. Maistui muuten kahvi ja donitsi erinomaiselle torkkujen jälkeen! Liikkuminen haastavassa maastossa oli myös mukavaa, tuli mieleen lapsuuden leikit lähimetsässä, kun kiipeiltiin, juostiin ja tehtiin kaikkea kivaa metsässä.


Toivon, että sinäkin nautit viikonvaihteestasi yhtä paljon kuin minä. Sen voimin mukavaa viikonalkua sinulle!

Kastepisara

                                      Vain aitoja koruja
                                      kantavat
                                      kaislan hiukset:
                                      sudenkorentoa
                                                    kastepisaraa.

                                      Maaria Leinonen

Tuoksussa timotein

Ellinooran kommentti edelliseen postaukseeni osui ytimeen kesän hellivästä luonteesta. Kesän ihanuutta ja suloisuutta  ajattelin hyvin tietoisesti juuri  eilen illalla. Hyvin vauhdikkaan ja stressaavankin työpäivän jälkeen lähdin innolla lenkille ilta-auringon paisteeseen.

Hölkätessäni keskellä peltoja kulkevaa  nurmettunutta, kuoppaista ja vanhaa peltotietä aistin kesän kaikilla aisteillani ja tunsin oloni taivaalliseksi. Lämmittävä auringonpaiste, mukavasti viilentävä tuuli kasvoilla, kesän raikkaat ja sopivasti makeat luonnonkukkien ja kukkivien heinien tuoksut, vierellä kulkevan joen sini, kiurun liverrys taivaankannella ja pajusirkun säkeet  joenvarren pajukoissa ..... kaikki se antoi ihanan kesän tunteen. En halunnut kiirehtiä, vaan nauttia kaikesta siitä hitaasti ja rauhassa. Rauhaisa hölkkä oli upeaa, aika käsittämätöntä, että minä voin nauttia hölkästä noin paljon.....=) Enpä olisi uskonut vielä kolmisen vuotta sitten, että noin voi käydä.

Nautitaan nyt  tästä kesästä. Vaikka on vähän viileää ja lomaankin vielä hetki aikaa, otetaan silti ilo irti valosta ja kukista, tuoksuista ja kesätuulesta. Kun ajatteleekin kaikkia kesän ihanuuksia, tulee sellainen kesäfiilis, että oksat pois. Kesämekko esiin ja aistit avoinna elämään!

Lemmekkäitä perhosia ja mitä muuta metsässä näinkään

Luontohavaintokirjaan tuli tänään paljon merkintöjä, olen könynnyt onnellisena keväisessä metsässä kuten seuraavista kuvista näkyy. Tutussa metsässä silmä hakee lajeja  tutuilta kasvu- ja elinpaikoiltaan, mutta joukkoon mahtuu toisinaan  iloisia yllätyksiäkin. Tämän päivän huikea yllätys oli havainto ei vain yhdestä vaan kahdesta  suruvaipasta. Se on perhonen, jota en joka vuosi ole edes nähnyt, mutta tänään poiketessani polulta sivuun termoskahville näin pariskunnan liihottelevan lemmekkäästi sammaleiselta kalliolta korkeuksiin. Kuvaamaan en ehtinyt, mutta silmäni tavoittivat  metsässä toisenkin perhospariskunnan. Senkin näin poiketessani polulta! Tämä neitoperhopari lepäili varvikon suojissa hetkisen lepatellen aina välillä kauemmas.

Tutuilta paikoin löytyivät kukkivina sekä punavuokko että näsiä.

Aika veikeä havainto oli  seuraavan kuvan eläin. Istahdin hetkeksi kosteikon reunamalle aurinkoon lepäämään  ja eipä aikaakaan kun suoraan eteeni veteen ilmaantui sammakko. Koin vahvan deja vuun , tuijotin taas sammakkoa silmästä silmään....eipä siinä mitään, sammakko on sympaattinen eläin ja katselin sitä  mielelläni. Huvittaa vaan, että tuijottelin tänään taas sammakkoa samassa metsässä ja saman puron reunamalla kuin melkein täsmälleen vuosi sitten. Onko tästä tulossa perinne.....=)?

Lunta, jäätä ja sunnuntaioloa

Elämän parhautta on nousta sunnuntaiaamuna vuoteesta onnellisena, hiukset autuaan sekaisin kurkistamaan ikkunasta, miltä maailma ulkona näyttää tänään. Kun olo on niin hyvä ja levännyt, että nousee mielellään ylös, kiireettömästi.

Ulkoiluretkellä silmät tavoittivat veden talvisia olomuotoja. Märkää, painavaa lunta, hiotun näköistä jäätä.

Tästä tyynestä, kylläisestä, raukeasta olosta on hyvä lähteä kohti uutta viikkoa. Seesteistä ja oman oloista viikon alkua sinullekin!

Kuka tässä on tassutellut?

Täysikuu loisti valtavana pallona taivaalla kun lähdin aamulla ajamaan töihin. Se oli kuin suuri, vahvan keltainen juustopallo matalalla taivaalla. Se vangitsi katseeni hehkuessaan  matkan aikana eri suunnista tien kiemurrellessa peltojen keskellä. Siinä hetkessä tajusin olevani onnellinen. Saan ajaa niin kauniin maiseman halki töihin, ei ole moittimista työmatkassa.

Maiseman lisäksi harvinaisimmat eläinhavaintoni olen tehnyt, niin uskomatonta kuin se onkin, ajaessani töihin tätä maalaisreittiä. Kuulostaa todella omituiselta, että parhaimmat eläinhavaintoni olen tehnyt istuessani auton ratissa. Olen nähnyt useampaan otteeseen kärpän juoksevan tien yli, kerran jotain saalista suussaan kantaen. Huuhkaja  leikitteli kanssani lentäessään auton tuulilasin yli siipisulkien lähes hipaistessa lasia. Ainokaisen havaintoni mäyrästä sain sen vaappuessa tien yli. Ketut, peurat, hirvet, rusakot ja jokin haukka  ovat usein näkemiäni lajeja.

Ja sitten, sokerina pohjalla, on eräs eläin, jonka näkeminen luonnonvaraisena on lottovoitto. Niin, kerrankin minäkin olen voittanut jotain...=) Arvaatko, mistä eläimestä on kyse? Tupsukorvainen Suomen metsien kissapeto melkein sai minut ajamaan ojaan ilmaantuessaan tiukan kaarteen takaa näköpiiriini. Tyynen rauhallisena se ylitti tien kadoten metsän siimekseen aivan liian nopeasti. Ehdin kuitenkin nähdä selvästi tupsukorvat, turkin kuviot, yllättävän korkean vartalon, kyseessä taisi olla uros.

Siinä samaisessa kaarteessa silmäni aina terästäytyvät, vaikka tiedänkin että on epätodennäköistä tai mahdotonta nähdä sitä siinä enää. Lisäksi ilveksellä on hyvin suuri reviiri, ties missä se tassuttelee. Mutta tuo on hetki, jota en unohda ja jota arvostan korkealle. Sen hetken tunsin olevani etuoikeutettu.

Vielä kun saisi kuvattua ilveksen jälkiä lumessa. En tiedä, mikä otus seuraavissa kuvissa on liikkunut pellolla, mutta lumouduin jäljistä ja niiden muodostamista kuvioista hangella.

Silmän kantamattomiin

Graafinen käyrä

Suunnanmuutoksia

Lumi

Sanat eivät  riitä kertomaan talvisen luonnon kauneudesta. Kuvat kertokoon sen, mitä pystyvät  kävelyretken näkymistä.