Kun on hankalassa paikassa tai eksyksissä, tuntuu ettei tästä pääse eteenpäin tai löydä oikeaa suuntaa. Mutta vaikka usko meinaa välillä loppua, reitti löytyy aina. Joskus mutkan kautta, joskus kastuu kengät, joskus pitkin kivistä polkua, joskus pitkin kapeaakin kapeampaa siltaa. Mutta aina se reitti löytyy. Ennemmin tai myöhemmin.
Ja aika mukava tunne, kun tuntee olevansa oikealla reitillä tai määränpää kajastaa. Joskus itse matkakin on yhtä mukava tai jopa mukavampi kuin perille pääseminen.
Joten älä menetä uskoasi, olipa tilanne mikä hyvänsä. Ole sinnikäs ja luota elämään. Elämä ja silta kantavat sinua, vaikka se ei siltä näyttäisikään. Sinua kannatellaan ja jossain vaiheessa näet sen myös itse.
Tervetuloa lukijaksi Orvokki!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mahdollisuus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. lokakuuta 2012
keskiviikko 10. lokakuuta 2012
Työn ilo
Ihminen kaipaa tekemistä päiviinsä, vakinaista päivärytmiä, mielekästä puuhaa ja sosiaalisia kontakteja. Monille meistä se tarkoittaa työn tekemistä.
Työ ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys. Kaikilla sitä ei ole, toisilla sitä on liian vähän ja toisilla liian paljon. Se voi kuluttaa ihmisen voimavarat vähiin ja terveys horjuu. Samalla työn ilo katoaa jonnekin.
Itse koin uupumuksen liiasta työn määrästä, työstressin, työn ilon menetyksen. Näin kaiken tuon tulevan ja sitten lopulta pam - muutos. Muutoksen tullessa ihminen kokee muutosvastarintaa ja niin minäkin. Mutta kaikesta mylläkästä on loppujen lopuksi seurannut hyvää ja ihanaa ja siihen haluan keskittyä nyt.
On aivan mahtava tunne kokea jälleen työn iloa. Tuntea tekevänsä arvokasta ja tärkeää työtä ja olla osana sitoutunutta, innostunutta tiimiä. On tavattoman hyvää tekevää havaita, että stressin mukanaan tuomat oireet ovat kadonneet lähes tyystin. Ei enää kipuja, ei univaikeuksia. Mieli on korkeammalla ja töissä on jopa kivaa!
Tämä on uusi alku. Monessa mielessä uusi ja raikas alku. Vaikka otan välillä takapakkia ja harhailen sivullekin, suunta on kaiken kaikkiaan eteenpäin. Eteenpäin elävän mieli, kuten joku viisas on sanonut.
Kunpa tämä hyvä olo ja tunne jatkuisi. Haluan tehdä työtäni ja nauttia siitä. Haluan olla terveenä ja hyvillä mielin. Haluan olla luova ja antaa itsestäni muille. Haluan olla vuorovaikutuksessa, kuulla ja tulla kuulluksi.
Siinä tavoitteitani, jotka osuvat moneen meistä. Tunnetko sinä työn iloa ja riemua?
Tervetuloa lukijaksi Jaana...=)

perjantai 21. syyskuuta 2012
Loimu
Elämä on opettavaista. Elämällä on kyky pysäyttää ihminen pohtimaan, mikä on elämässä tärkeintä, vaikka olisi elänyt jo kymmeniä vuosia.
Kun ihmiseltä kysytään, mikä on tärkeintä elämässä, ykkössijalle nousevat lähes aina terveys ja läheiset ihmissuhteet. Ja niinhän se on. Tottavie, selvimmin sen tajuaa, kun ne tai toinen niistä ei ole aivan kunnossa, jos terveys horjuu tai läheisimmät ihmissuhteet ovat solmussa.
Elämä opetti minulle taas, kuinka vahvasti haluan elää ja tehdä asioita. Haluan kiivetä tunturin laelle ja antaa katseen siintää kauas. Haluan sytytellä tulia takkaan ja unohtua katsomaan tulen loimua. Haluan nähdä ja kokea vielä niin paljon, uutta ja tuttua. Haluan - niin, vaikka mitä. Hengittää. Elää. Kokea. Tuntea.
Ja nyt tuntuu, että yhä voin ja kykenen tekemään niin. Ei hassumpaa. Tai oikeastaan, mitä turhia kursastelemaan, se on ihanaa!

perjantai 6. heinäkuuta 2012
Kesällä kerran
Kesäisellä kotimaan matkalla nähtyä ja koettua. Paikkana Taaborin vuori, sen vanhat rakennukset ja esineistö ja vuorella esillä oleva Taabor 12 KIVI-näyttely.
Näyttelyn katsottuani istahdin hetkeksi haaveilemaan penkille. Lämmin kesäpäivä, lomalaisen kiireettömyys ja hempeät haaveet - voiko olla ihanampaa?
| Paula Nurminen: Haaveilija, kalkkikivi |
| Minna Tuominen: Pumpulityyny, marmori |
| Timo Pyhälä: Kappale kaunista Suomea, suomalainen marmori |
Näyttelyn katsottuani istahdin hetkeksi haaveilemaan penkille. Lämmin kesäpäivä, lomalaisen kiireettömyys ja hempeät haaveet - voiko olla ihanampaa?
keskiviikko 4. heinäkuuta 2012
Kotiinpaluu
Minä rakastan kotimaatani, sen kesää, syksyä, talvea ja kevättä. Kesäisiä kukkaniittyjä ja järvien sineä ja ihanaa viileää vettä, missä uida. Syksyn raikkautta, sieniretkiä ja karpaloita ja puolukoita. Talven kipakoita pakkasia, lumihiutaleita ja hiihtoa kevättalven lentokeleillä. Kevään hentoja vihreitä ja yhtäkkiä voimistuvaa elämänvoimaa. Minä rakastan tuota kaikkea ja paljon muuta Suomessa. Tutustuminen vieraisiin seutuihin, niiden ilmastoon ja luontoon, eläimiin ja ihmisiin, ruokiin, kulttuuriin ja tapoihin on kuitenkin äärettömän mielenkiintoista ja rikastuttavaa.
Kun pakkaa laukkunsa ja lähtee matkalle, jättää hetkeksi jäähyväiset arjelle ja rutiineille ja seikkailee vieraassa maassa kuin lapsi. Kaikki on aisteille uutta ja tuoretta. Vaikutelmien runsaus lyö ällikällä.Aikaa voi viettää istumalla kylän raitin varrella ja katselemalla sen elämää. Oma kävelyvauhti raitilla hidastuu ja kaikkinainen kiire ja hössötys jää luonnostaan pois. Ihmeellinen rauha ja levollisuus tarttuu minuun kyläläisten ja heidän eläintensä elämäntavan myötä. Miksi kiirehtiä, ehtii vähemmälläkin.
Kun palaan Suomeen ja Helsinkiin, ihmisvilinä ja ihmisten törmäily tyrmistyttää. Kaikilla tuntuu olevan kiire johonkin ja he tönivät vastaantullessaan ja ohimennessään. Jatkoyhteyttä odotellessani pistäydyn kauppakeskukseen, mutta sen hälinä ja sekasortoinen tunnelma hätkäyttävät ja tunnen olevani eksyksissä. Istun kuitenkin hetkeksi syömään jäätelöä, vaikka koenkin olevani aivan väärässä ympäristössä kapsäkkeineni, kylmien merituulien tuivertamine hiuksineni ja auringon paahtamine kasvoineni.
Mutta olen onnellinen. Vaikka reissussa rähjääntyy ja kapsäkit painavat, pitkä matka väsyttää ja vähäiset yöunet painavat luomia, olen syvästi onnellinen. Saavutin yhden suuren unelmani ja paljon, paljon enemmän. Matka antoi enemmän kuin uskalsin toivoakaan, monin eri ulottuvuuksin ja tavoin.

torstai 17. toukokuuta 2012
Keisarin toive
Läpi maailman
katoavan kuin vaahto
on matkattava.
Minä kaipaan eniten
pientä kalavenettä.
Go-Daigo-Tennö
Japanin keisari Go-Daigo, joka hallitsi vuodesta 1318, oli kirjallisesti lahjakkain keisari ( lähde: Tuomas Anhava, Oikukas tuuli, toinen valikoima japanilaisia tankoja, Otava 1970). Ja runossa Läpi maailman keisari kaipaa pientä kalavenettä.
Mitä sinä kaipaat eniten? Mikä on sinun syvän kaipuusi kohde? Mikä täyttäisi kaipuusi ja saisi sielusi värisemään?
Minä kannustan nostamaan unohtuneet haaveet ja kaipuun kohteet silloin tällöin esiin mielen perukoilta ja puhaltamaan niistä pölyt pois. Jos haave on arjen kiireissä unohtunut ja tomuuntunut, puhalla siihen uusi henki. Anna sille mahdollisuus ja tilaisuus toteutua. Pidä sitä esillä, vaikka vain ajatuksissasi, niin se säilyy elossa. Anna sen vahvistua ja ennen kuin huomaatkaan, se on monta askelta lähempänä. Jos sinä tahdot niin.
Kaikki on mahdollista.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Mikä tekee sunnuntaista hyvän?
Hemmottelu. Aikatauluttomuus. Leppoisuus. Omat lempijutut. Mukavat yllätykset.
Siemailin niitä tänä viikonloppuna erityisesti siksi, että ne kuuluvat Hemmottele itseäsi, nainen-kuuriin. Se on kuuri, jonka otan, kun on ottanut vähän lujille. Se sisältää kaikkea, mikä tuo hyvän olon ja mielen, nautintoja kaikilta elämän saroilta. Herkullista ruokaa, mieleisiä harrastuksia, paljon unta ja lepoa, saunomista, musiikkia, runoja, dekkari yöpöydällä, lempiväriä olevat lempivaatteet, matkojen suunnittelua. Ja kaikkea muuta kivaa, mitä mieleen juolahtaa.
Ja sitten on kauniit asiat, estetiikka. Kauniit asiat ovat balsamia sielulle, uskon. Tästä olen ennenkin kirjoittanut, mutta uskon siihen todella. Se mikä on kenestäkin kaunista, vaihtelee. Minä näen paljon kaunista luonnossa, keväässä.
Ihmisten kohtaaminenkin voi olla kaunista. Kun yllättäen kohtaa vieraan ihmisen vaikkapa luontopolulla tai harrastuksen parissa ja spontaanisti löytyy mukava yhteys. Kun katsellaan ja ihastellaan yhdessä hetkisen kevään etenemistä ja saapuneita muuttolintuja. Tai kun muussa harrastustoiminnassa yhtäkkiä huomaa, että yhteistä juttua riittäisi vaikka kuinka ja miten mukavaa on olla siinä. Ja huomaa ja vaistoaa, että se toinenkin viihtyy.
Hyvässä sunnuntaipäivässä oli monta kivaa hetkeä. Ja onhan sitä sunnuntaita jäljellä vieläkin jonnin verran.

perjantai 6. huhtikuuta 2012
tiistai 21. helmikuuta 2012
Unelmista totta
Joka uskoo unelmiinsa, alkaa kasvaa niitä kohti.
Mikä on sinun unelmasi? Oletko selvittänyt sen itsellesi? Kun olet sen tehnyt, voit alkaa ottaa askeleita unelmaasi kohti. Niin tulee tapahtumaan, alat tehdä pieniä ja isojakin valintoja kohti unelmasi toteuttamista. Näin viisaat sanovat ja näin minäkin uskon sen olevan. Ajattele, voit olla menossa kohti unelmaasi tälläkin hetkellä.
Tommy Hellsten kirjassaan Odota, kuuntele
Mikä on sinun unelmasi? Oletko selvittänyt sen itsellesi? Kun olet sen tehnyt, voit alkaa ottaa askeleita unelmaasi kohti. Niin tulee tapahtumaan, alat tehdä pieniä ja isojakin valintoja kohti unelmasi toteuttamista. Näin viisaat sanovat ja näin minäkin uskon sen olevan. Ajattele, voit olla menossa kohti unelmaasi tälläkin hetkellä.
perjantai 10. helmikuuta 2012
Kuka tässä on tassutellut?
Täysikuu loisti valtavana pallona taivaalla kun lähdin aamulla ajamaan töihin. Se oli kuin suuri, vahvan keltainen juustopallo matalalla taivaalla. Se vangitsi katseeni hehkuessaan matkan aikana eri suunnista tien kiemurrellessa peltojen keskellä. Siinä hetkessä tajusin olevani onnellinen. Saan ajaa niin kauniin maiseman halki töihin, ei ole moittimista työmatkassa.
Maiseman lisäksi harvinaisimmat eläinhavaintoni olen tehnyt, niin uskomatonta kuin se onkin, ajaessani töihin tätä maalaisreittiä. Kuulostaa todella omituiselta, että parhaimmat eläinhavaintoni olen tehnyt istuessani auton ratissa. Olen nähnyt useampaan otteeseen kärpän juoksevan tien yli, kerran jotain saalista suussaan kantaen. Huuhkaja leikitteli kanssani lentäessään auton tuulilasin yli siipisulkien lähes hipaistessa lasia. Ainokaisen havaintoni mäyrästä sain sen vaappuessa tien yli. Ketut, peurat, hirvet, rusakot ja jokin haukka ovat usein näkemiäni lajeja.
Ja sitten, sokerina pohjalla, on eräs eläin, jonka näkeminen luonnonvaraisena on lottovoitto. Niin, kerrankin minäkin olen voittanut jotain...=) Arvaatko, mistä eläimestä on kyse? Tupsukorvainen Suomen metsien kissapeto melkein sai minut ajamaan ojaan ilmaantuessaan tiukan kaarteen takaa näköpiiriini. Tyynen rauhallisena se ylitti tien kadoten metsän siimekseen aivan liian nopeasti. Ehdin kuitenkin nähdä selvästi tupsukorvat, turkin kuviot, yllättävän korkean vartalon, kyseessä taisi olla uros.
Siinä samaisessa kaarteessa silmäni aina terästäytyvät, vaikka tiedänkin että on epätodennäköistä tai mahdotonta nähdä sitä siinä enää. Lisäksi ilveksellä on hyvin suuri reviiri, ties missä se tassuttelee. Mutta tuo on hetki, jota en unohda ja jota arvostan korkealle. Sen hetken tunsin olevani etuoikeutettu.
Vielä kun saisi kuvattua ilveksen jälkiä lumessa. En tiedä, mikä otus seuraavissa kuvissa on liikkunut pellolla, mutta lumouduin jäljistä ja niiden muodostamista kuvioista hangella.

| Silmän kantamattomiin |
| Graafinen käyrä |
| Suunnanmuutoksia |
torstai 9. kesäkuuta 2011
Näkymät, jotka kiehtovat
Mikähän siinä on, että minua kiinnostavat suuressa määrin kuvat ja näkymät, joiden aiheina ovat ikkunat, ovet, portaikot, sillat, katot, tiet tai polut? Ne vetävät katseeni puoleensa ja pysähdyn tutkimaan niitä. Mikä noissa näkymissä on niin kiehtovaa, että ne vangitsevat huomioni?
Kuten tämäkin ikkuna. Annoin sille tallentaessani nimeksi Filosofinen ikkuna. Älä kysy miksi, en tiedä itsekään, se nimi vain putkahti mieleeni. Kuvahan on kaunis, tunnelma rauhallinen, hieman syrjäänvetäytyvä, tarkkaileva. En aisti siinä surullisuutta enkä yksinäisyyttä, vaikka se hylätyltä vaikuttaakin. Ikkuna on vähän kuin Ruususen unessa, odottaa heräämistä.
Kiehtova tie tai polku kuvassa on kaareva ja mutkikas, ei missään nimessä liian suoraviivainen ja jäykkä. Kaareva polku jättää mielikuvitukselle tilaa, kun ei näe mihin se johtaa. Jotain jää mutkan taakse piiloon ja se viehättää.
Tämän tien nimesin Elämän tieksi. Sen päämäärä jää arvailun varaan, ei näe haarautuuko se vai jatkaako kaareutumista. Elämän tietä ei voi ennakoida, se on salaperäinen ja mystinen. Elämähän on suuri seikkailu, jossa ihminen matkaa tietämättä ennalta, mitä tulee tapahtumaan, milloin, missä, kenen kanssa ja miksi. Itse en olisi vielä muutamia vuosia sitten osannut arvata oman elämäni nykyisiä vaiheita, vaikka olisin yrittänyt. Elämä yllättää, aina ja yhä uudelleen. Miten kiinnostavaa ja jännittävää elää tätä seikkailua. Kuvat teistä ja poluista liittyvät siirtymiin ja muutoksiin ja uusiin asioihin, ne lähtevät jostakin ja johtavat jonnekin. Sekö siinä kiehtoo?
Jotain samaa on kuvissa ja näkymissä portaikoista ja portaista. Niissä aistii liikkeen tai ainakin mahdollisuuden siihen. Lankasuorat betoniportaat eivät herättele mielikuvitusta ja liian vauhdikkaat ja ahtaanoloiset kierreportaat aiheuttavat ahdistusta ja päänsärkyä. Lempeä kaarevuus ja mutkat sen sijaan antavat ajatuksille tilaa ja ilmaa.
Näiden elementtien lisäksi olen huomannut käveleväni vanhoissa rakennuksissa, kirkoissa ja kartanoissa niska kenossa. Jostain kumman syystä olen alkanut katselemaan rakennusten kattoja ja holvikaaria. Niissä on erittäin kauniita linjoja ja yksityiskohtia, jos sinne huomaa katsoa.
Ja vielä lopuksi, näkökulman vaihto virkistää joskus. Viime matkoillani olen katsellut ja kuvannut myös ylhäältä alaspäin, lintuperspektiivistä. Vanhassa arkkitehtuurissa ulkokatot ja kattonäkymät voivat olla harvinaisen kauniita, jos niitä pääsee katsomaan tarpeeksi korkealta. Tästä voi ottaa aasinsillan ihmiselämään, näkökulman vaihto voi avata uusia mahdollisuuksia ja rikastuttaa elämää yllättävän paljon.

maanantai 21. maaliskuuta 2011
Käännekohta
Sanotaan, että kun yksi ovi sulkeutuu toinen avautuu. Olen kuullut sanonnan myös siinä muodossa, että oven sulkeutuessa ikkuna avautuu. Pidän jälkimmäisestä enemmän sen luomien mielikuvien takia. Ajatus avautuvasta ikkunasta tuo raikkaan tuulahduksen ja mahdollisuuksia.
Elämän käännekohdissa sulkeutumisia ja avautumisia tapahtuu. Jos on hereillä, käännekohdat saavat sinut pysähtymään ja pohtimaan elämää. Omat sisäiset pohdintani ovat saaneet alkusysäyksen muutoksista elämässäni. Muutoksista, jotka ovat seisauttaneet ja saaneet tarkastelemaan menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaakin.
Olen havahtunut katsomaan useita asioita uudesta näkökulmasta. Miten sama asia voikin näyttää aivan erilaiselta riippuen siitä, mistä näkökulmasta sitä katsoo? Joskus näkökulman vaihtoon tarvitaan toisen ihmisen tönäisy tai elämän tielle heittämä tapahtuma. Mikä parasta, saa uusia, virkistäviä, erilaisia tapoja katsoa elämää. Elämän mittainen matka....oppimista riittää.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)