Silta

Kun on hankalassa paikassa tai eksyksissä, tuntuu ettei tästä  pääse eteenpäin tai löydä oikeaa suuntaa. Mutta vaikka usko meinaa välillä loppua, reitti löytyy aina. Joskus mutkan kautta, joskus kastuu kengät, joskus pitkin kivistä polkua, joskus pitkin kapeaakin kapeampaa siltaa. Mutta aina se reitti löytyy. Ennemmin tai myöhemmin.

Ja aika mukava tunne, kun tuntee olevansa oikealla reitillä tai määränpää kajastaa. Joskus itse matkakin on yhtä mukava tai jopa mukavampi kuin perille pääseminen.

Joten älä menetä uskoasi, olipa tilanne mikä hyvänsä. Ole sinnikäs ja luota elämään. Elämä  ja silta kantavat  sinua, vaikka se ei siltä näyttäisikään. Sinua kannatellaan ja jossain vaiheessa näet sen myös itse.

Tervetuloa lukijaksi Orvokki!

Loimu

Elämä on opettavaista. Elämällä on kyky pysäyttää ihminen pohtimaan, mikä on elämässä tärkeintä, vaikka olisi elänyt jo kymmeniä vuosia.

Kun ihmiseltä kysytään, mikä on tärkeintä elämässä, ykkössijalle nousevat lähes aina terveys ja läheiset ihmissuhteet. Ja niinhän se on. Tottavie, selvimmin sen tajuaa, kun ne tai toinen niistä  ei ole aivan kunnossa, jos terveys horjuu tai läheisimmät  ihmissuhteet ovat solmussa.

Elämä opetti minulle taas, kuinka vahvasti haluan elää ja tehdä asioita. Haluan kiivetä tunturin laelle ja antaa katseen siintää  kauas. Haluan sytytellä tulia takkaan ja unohtua katsomaan tulen loimua. Haluan nähdä ja kokea vielä niin paljon, uutta ja tuttua. Haluan - niin, vaikka mitä. Hengittää.  Elää. Kokea. Tuntea.

Ja nyt tuntuu, että yhä voin ja kykenen tekemään  niin. Ei hassumpaa. Tai oikeastaan, mitä turhia kursastelemaan, se on ihanaa!

Hiekalla

Syksyisellä rannalla on vilvoittavaa. Ja äärimmäisen kaunista. Ihmisistä hiljentynyt ranta on juuri sellainen, jonne voi mennä olemaan hetken yksin ajatuksineen. Tai  voi  siellä nähdä elämääkin vedessä, kuten allaolevassa piilokuvassa on eräs pieni, upea ja hohtava olento.

Joskus  tuntuu, että elämä heittelee rajusti, tuntuu että suuret laineet viskaavat sinut myrskyssä rantahiekalle. Siellä olet oksien ja roskien seassa, rähjääntyneenä ja uupuneena, hengittelet vaan hiljakseen. Oma aikansa siinä menee, kun kerää voimiaan ja tasaa hengityksen. Mutta ennen pitkää  valo  löytää sinut sieltä roskan seasta, se löytää sinut ja saa sinut hohtamaan. Valossa olet kaunis ja puhdas. Riepoteltu, mutta vahingoittumaton. Ehkä aavistuksen vahvempi kuin ennen.

Minun hengitykseni alkaa muutoksessa tasaantua. Hiljalleen.

Lämpimästi tervetuloa lukijaksi Birgitta.

Muutoksesta

Nykypäivän työelämässä tuntuu voimistuvan sensuuntainen kehitys, että ainoaa pysyvää on jatkuva muutos. Näin itse olen alkanut sitä kokea. Työpaikallani muutostahti on kiristynyt viimeisten vuosien aikana kovasti ja tänään sitä ajatellessani tajusin, että koen sen turvattomana. Kun muutosvauhti on liian kova ja käänteet ennakoimattomia, pieni ihminen ei aina pysy siinä mukana.

Työssä monikaan asia ei enää tunnu pysyvältä, vaan mikä päivä tahansa saattavat asiat muuttua yllättäen ja perusteellisesti. Vierestä olen muutaman työkaverin kohtaloa seurannut ja kuunnellut heidän tarinoitaan. Miten työympyrät tai työnkuva voi jokin kaunis päivä vaihtua  ihan tuosta vaan. Ja siitä kerrotaan työntekijälle ilmoitusluontoisesti, turhia pohjustamatta tai valmistelematta. Omalle kohdalle sellaista ei ole  sattunut, mutta mistä sitä tietää? Jos se voi tapahtua muille tuosta vaan, miksi se ei voisi tapahtua myös minulle?

Tiedostin sen  tänään ja aloin pohtia, olenko valmis muutoksiin. Jos työnkuvaani muutettaisiin radikaalisti, minun halukkuuttani siihen suuremmin kyselemättä, olisinko valmis? Jos muutos olisi mielestäni huonompaan suuntaan, mitä tekisin?

Aika nopeasti tajusin, että muutokseen sinänsä olen valmis. Jos itse pystyisin valitsemaan muutoksen itselleni mieleiseksi. Mutta jos se vain määrättäisiin, jos se olisi minulle epämieluisaa, siihen sopeutuminen olisi vaikeaa tai mahdotonta. Se olisi niin vaikeaa, että yrittäisin muokata tulevaa itselleni mieluisaksi kaikin mahdollisin tavoin. Yrittäisin etsiä uuden työpaikan. Jos se löytyisi, voisin muuttaa uudelle paikkakunnalle. Voisin muuttaa kauaskin, itse asiassa ajatus siitä alkoi viehättää minua. Voisin muuttaa pohjoisemmas, siitähän olen haaveillut jo kauan. Se voisi olla uusi alku ja mahtava tilaisuus. Lappiinkin olisi lyhempi matka!

Mutta. Siinä on yksi suuri mutta. Ensin pitäisi olla uusi työpaikka. Vakituinen sellainen. En voisi muuttaa toiselle puolelle Suomea sijaisuuden tai määräaikaisen työn perässä. Ja tiedän, että pohjoisesta työn ja vielä vakituisen  paikan  löytäminen on yhtä vaikeaa kuin neulan löytäminen heinäsuovasta. Mutta ainahan voi pitää silmät auki ja katsella, ei siitä mitään haittaa ole.

Vuorovaikutuksesta

Jokin aika sitten kirjoitin siitä, kun kokee toisen syövän kaiken energiasi vuorovaikutuksessa. Ja sitten on täysin päinvastainen tilanne, ollessaan tekemisissä jonkun kanssa saa energiaa.

Onko tilanne sinullekin tuttu? Kun jonkun kanssa vuorovaikutus on vaivatonta, sujuvaa ja innostavaa? Olo vuorovaikutuksessa tuntuu turvalliselta, vaikka ei toista tunnekaan kovin hyvin. Turvallisuudella tarkoitan tunnetta siitä, että toista ei koe sanallisesti hyökkääväksi  eikä  hänen käyttäytymistään arvaamattomaksi.

Koska sellaistakin kokee joskus.Joidenkin kanssa on fiilis, että ei koskaan tiedä mitä ja miten toinen reagoi. Toisen arvaamattomalta tuntuva käytös ei tue  luottamuksellista ja hyvää ilmapiiriä ja  vastapuoli voi tulla  varovaiseksi eikä enää kykene toisen aitoon  kuunteluun. Kun taas luottamuksellisessa ja avoimessa ilmapiirissä  voi turvallisin mielin olla täysin oma itsensä. Ja se on mielestäni erittäin hyvä lähtökohta hedelmälliselle vuorovaikutukselle. Voi tuntea, että sinua kuunnellaan  ja pystyy itsekin keskittymään täysin toisen kuunteluun. Ja jotta keskinäinen vuorovaikutus sujuisi hyvin, kuuntelu ja kuunteleminen on ydinasia. Siitä kaikki lähtee.

Tänään tein yhteistyötä, jossa kemiat pelasivat luonnostaan hyvin yhteen. Oli ilo tehdä töitä ja toivon yhteistyön jatkuvan. Työyhteisöissä  täytyy sopeutua monenlaisiin ihmisiin, helppoa se ei  aina  kuitenkaan ole. Mutta kun  kemiat napsahtavat kohdilleen, kylläpä työnteko on mukavaa ja voimia antavaa! Onneksi on näitäkin kohtaamisia, niistä tulee  hyvä, tyyni ja hymyilevä olo pitkäksi aikaa

 

.


Tervetuloa mukaan Maalainen!

Suolaiset pärskeet kasvoillani

Matkallani täysin yllättäen jouduin tilanteeseen, jossa olin pakotettu kohtaamaan pelkoni. Rannassa aallot näyttivät pienehköiltä enkä osannut arvatakaan, mihin myllytykseen joutuisimme. Rannan jäätyä taakse  meri alkoi kuohua ja keinua ja pieni kalastajavene heilui siinä mukana.

Meri näytti voimansa. Se näytti pelottavan puolensa ja tiedostin selvästi oman pienuuteni ja voimattomuuteni. Puristin veneen laidan tankoa rystyset valkoisina suolaisten pärskeiden kastellessa kasvot ja hiukset. Minua pelotti ja rukoilin suojelusta pienelle veneelle. Aallokko ei laantunut, päinvastoin.

Jossain vaiheessa antauduin ja luovutin. Ymmärsin, etten pääsisi tilanteesta pois, vaan oli kestettävä mitä tuleman pitää. Tajusin, etten pysty tekemään mitään muuta kuin luottamaan venekuskin ammattitaitoon ja uskomaan kaiken käyvän hyvin. Ihmisellä on suuri tarve hallita ja olla tilanteen herrana, mutta siinä keinuvassa pienessä veneessä luovutin ohjat täysin korkeammalle taholle. Ja pikkuhiljaa aloin rauhoittua. Keho alkoi rentoutua ja myötäillä aallokon keinuvaa liikettä. Uskalsin jo katsoa valkoisena kuohuvia aaltoja ja niiden roiskuntaa veneen laidoilla.

Paluumatkalla olin jo lähes  rento ja katselin suuria aaltoja ja sitä, miten vene nousi ja laski aallon mukana sen harjalta sen pohjalle. Näin aallokossa  kauneutta ja mahtavaa voimaa.  Merivesi pärskähteli kasvoilleni  ja huulilllani tunsin sen suolaisen maun. Aloin huomata  vasta nyt hanskojeni märkyyden ja tuulen kylmyyden. Nälkä kurni vatsassa. Mennessä en tuntenut mitään näistä, pelko oli vallannut minut kokonaan. Kun rantauduimme,  maankamara jalkojen alla tuntui poikkeuksellisen vakaalta ja  turvalliselta.

Jouduin kohtaamaan pelkoni ja selvisin siitä ehjin nahoin. Edelleenkään en silti halua keskelle isoa vettä liian pienellä veneellä saati kanootilla veden kuohuessa aalloissa. Meri kuten järvikin on kaunis ja mystinen elementti, mutta sen vaarallista puolta unohdan tuskin koskaan.

Paljon parempi yhtälö minulle on tyynehkö sää kuten kuvassa ja eritoten suurempi vene. Silloin voin nauttia merellä olosta kuten vapaana lentävät linnut.

Keisarin toive

                                                  Läpi maailman
                                                  katoavan kuin vaahto
                                                  on matkattava.
                                                  Minä kaipaan eniten
                                                  pientä kalavenettä.


                                                  Go-Daigo-Tennö

Japanin keisari Go-Daigo, joka  hallitsi  vuodesta 1318, oli kirjallisesti lahjakkain keisari ( lähde: Tuomas Anhava, Oikukas tuuli, toinen valikoima japanilaisia tankoja, Otava 1970). Ja runossa Läpi maailman keisari kaipaa pientä kalavenettä.

Mitä sinä kaipaat eniten? Mikä on sinun syvän  kaipuusi kohde? Mikä täyttäisi kaipuusi ja saisi sielusi värisemään?

Minä kannustan nostamaan unohtuneet haaveet ja kaipuun kohteet silloin tällöin esiin mielen perukoilta  ja puhaltamaan niistä pölyt pois. Jos haave on arjen kiireissä  unohtunut ja tomuuntunut, puhalla siihen uusi henki. Anna sille mahdollisuus ja tilaisuus toteutua. Pidä sitä esillä, vaikka vain ajatuksissasi, niin se säilyy elossa. Anna sen vahvistua ja ennen kuin huomaatkaan, se on monta askelta lähempänä. Jos sinä tahdot niin.

Kaikki on mahdollista.

Uutta ja vanhaa vihreää - elämää

Luonnossa löytyy väriä nytkin, kun tarkkaan katsoo. Vanhaa ikivihreää tai uutta hentoa keväänvihreää.  Väriä näkee, jos siihen osaa kiinnittää huomionsa.

Vähän niin kuin elämässäkin, sävyjä on valkoisesta harmaan kautta mustaan. Luonnossa katseeni löytää usein maanpinnasta kaikenlaista pientä kiinnostavaa, niin pientä, että nähdäkseen sen pitää asettua nöyrästi polvilleen maanrajaan. Jep, se olen minä, joka kyykkii, tutkii ja kuvaa  pieniä kasveja tai eläimiä metsässä mitä ihmeellisimmissä asennoissa.

Kun katsoo tuon ylläolevan kasvin vihreän sähäkkää sävyä, ei voi olla uskomatta ja luottamatta  elämään. Mikä elämänvoima ja kestävyys ja upea väri. Tuo kasvi pysyy noin vihreänä läpi talven, uskomatonta. Ja sitten toisaalta tämän kevään uutta kasvua allaolevassa kuvassa, vielä hentona ja arkana.