Takarivin tyttö

Takarivin tyttö

ei hakeutunut  parrasvaloihin.

Mukana,  enimmäkseen hiljaa,

katsoen, kuunnellen.

Äkkiä tyttö  temmattiin

siihen keskelle.

Huomaamatta avautumaan,

paljaaksi katseiden eteen.

Tyttö hämmentyi,

ei ollut aikaa perääntyä,

rohkeutensa  kantamana

katsoi epäröimättä silmiin.

Omin sanoin

tyttö näytti värinsä,

paljasti

siivun sielustaan.

Katseiden kohteena

tyttö jakoi energiaansa

antoi itsestään

ja joku otti, otti.

Joku muutti  sääntöjä,

joku  ei antanut itsestään,

seinä tuli vastaan

ja tyttökin hiljeni.

Mutta se takarivin tyttö

taipuu tuulessa,

väistää viileän 

ja antaa sielunsa valon yhä loistaa.

                                                

Sävyjä

Syksyssä sieluni kaipaa vahvaa violettia. Haluan sukeltaa ja kääriytyä violetin eri sävyihin. Kuten joskus haluaisi sukeltaa toisen silmiin, tuttuihin ja samanaikaisesti kiehtovan tutkimattomiin.

Elämässä on voimakkaita vireitä monella tasolla. Kaipaan vakaista vakaampaa tilannetta, jossa voisin levähtää ja olla seesteisesti. Pysähtyä pitkiin hetkiin ja tuntea syvää harmoniaa. Voisin tuntea olevani turvassa ja voivani luottaa kivuttomuuteen. Välillä näitä pohtiessani mietin,  toivonko liikaa. Vai onko tämä vain hetki, jolloin sinnikkyyttäni koetellaan.

Kesämielellä

Kaikki me tiedämme, miltä tuntuu olla töissä ensimmäisenä päivänä pitkän loman jälkeen. Kun on ihan pallo hukassa ja miettii, mikä paikka tämä on ja mitä täällä taas tehtiinkään. Mutta sehän kertoo vain, että loma on ollut onnistunut irrottautuminen työstä.

Minä hämmästyin sitä, kuinka suuri verkosto minulla työssä onkaan. Useammat kuin olin ajatellutkaan olivat huomanneet lomani ja kyselivät loman sujumisesta. Tervehdittiin, toivoteltiin tervetulleeksi halaamalla ja kyseltiin kuulumisia. Hymyjä, iloisia ilmeitä ja ihmisiä.  Ja minä olin etukäteen ajatellut lähteä liikkeelle työrupeamassa matalalla profiililla ja todella  h i l j a k s e e n. Olin suunnitellut sujahtavani työhön omaan tapaani tyynen rauhallisesti, huomaamatta, itselleni aikaa antaen.  Ensimmäisen viikon varovaisesti uudelleen tutustua työpaikkaani ja sen ihmisiin,  istahtaa pariin otteeseen työpöydän ääreen ja kerran tai pari jopa avata sähköposti ja vilkaista sinne.....

Mukavaahan se ihmisten tapaaminen oli, jotenkin yllätyin vaan. Lomani oli niin perin juurin omannäköiseni, rauhoittavan seesteisen toiminnallisen ihana, että kaikkinaiset työasiat olivat tyystin unohtuneet. Ja työhön liittyvät ihmiset myös. No, arki on alkanut. Nyt vain ylläpitää kesän ja loman aikaansaamaa levännyttä, tyyntä ja hyvää oloa niin kehossa kuin mielessä. Kesää on vielä paljon nautittavana!


                                  Ukonkorennon siivet rapisevat
                                  niin kuin se avaisi ilmassa
                                  pieniä paketteja.


                                  Kaislan lehdellä
                                  kuin solmiossa neula neidonkorento.


                                  Risto Rasa

Mukavaa työnaloitusta teille muillekin, jotka lomiltanne olette töihin palanneet! Ensimmäinen viikko on aina hankalin, kyllä se siitä h i l j a l l e e n.

Heikkoudesta

Kesän kenties kuumimman hellepäivän kuumimpien tuntien aikana vetäydyin kodin viileimpään tilaan, makuuhuoneeseen ja otin Tommy Hellstenin Saat mistä luovut-kirjan käteeni. Se oli vaikuttanut aihepiiriltään kiinnostavalta ja siksi se tarttui matkaani. Aloin lukea sitä ja melko nopeasti huomasin, että sehän käsittelee juuri sitä aihetta, joka on mietityttänyt minua jo jonkin aikaa, vahvuutta ja heikkoutta. Hellsten toivoo alkusanoissaan, että kirjaa ei lueta yhdeltä istumalta, vaan rauhassa ja annetaan kirjan lukea lukijaa. Ja niinhän siinä kävi, kirja alkoi lukea minua.

Erityisesti lause "Ihmisen olemukseen kuuluvia suuria salaisuuksia on, että hän löytää identiteettinsä löytäessään heikkoutensa" kosketti. Tämä lause ja kaikki se, mitä Hellsten sen jälkeen kirjoittaa,  pysäytti kertakaikkiaan ja tajusin siinä samassa  erään oman heikkouteni. Olen pitänyt itseäni vahvana ihmisenä, vaikkakin samalla tiedostanut  heikkouksien olevan  osa minua.

Lukiessani tätä kirjan kappaletta eräs  heikkouteni  selkeni kristallinkirkkaaksi ja se sykähdytti minua sydänjuuria myöten. Olen tiennyt olevani herkkä tässä asiassa, mutta tästä näkökulmasta en ole asiaa ennen pohtinut. Olen itsenäinen nainen, joka on opetellut pärjäämään  omillaan tilanteessa kuin tilanteessa. Ennen kuin pyydän apua, olen pyrkinyt ratkaisemaan ja selvittämään asiat itse. En ole aina myöntänyt itsellenikään, että tarvitsisin toista ihmistä. On ollut erilaisia elämäntilanteita, jotka ovat opettaneet selviämään yksin. Tiukkoja paikkoja, joissa olen  näyttänyt läheiselle ihmiselle avuntarpeeni ja hätäni syvyyden. Mutta avunpyyntöni on tullut torjutuksi. Jos näin käy kovassa paikassa pariin otteeseen, apua ei enää kohta pyydäkään, vaan yrittää selvitä itsekseen. Ja kovilla paikoilla en nyt tarkoita auton renkaiden vaihtoa enkä muutakaan sen suuntaista.

Joskus aivan vieras ihminen on osoittanut niin suurta empatiaa ja myötätuntoa vaikeassa elämäntilanteessa, että sen vastaanottaminen on saanut liikuttumaan. Jos ei ole tottunut saamaan tukea lähipiiriltään vaikeassa tilanteessa, sen saaminen ventovieraalta on häkellyttävää. Tälläinen tilanne on saanut minut pohtimaan vahvuutta ja heikkoutta ja sitä, voiko olla molempia yhtä aikaa.

Nyt tässä hetkessä tiedostan ja myönnän uuden asian itsestäni. Tarvitsen toisia ihmisiä eikä minun tarvitsekaan pärjätä kaikessa yksin. Enkä haluakaan.

Herkässä

Herkkyys ja hauraus ovat läsnä, vaikka tuntee olonsa yleisesti ottaen vahvaksi. Tätähän olen miettinyt ennenkin, voiko olla samaan aikaan vahva ja hauras. Tuntuu, että pinnan alla on hauras ja toisinaan  vielä herkempi kuin yleensä. Aistit ja intuitio viestittävät asioita, joita ei päällisin puolin muuten huomaisi. Olen oppinut luottamaan intuitiooni, se on monesti ollut oikeassa, vaikka on se joskus antanut vääriäkin signaaleja. Pienen pienistä tiedon murusista aistit keräävät informaatiota ja intuitio vahvistaa tuntemukset. Intuition kertomaa on vaikea perustella, se on sisäinen tunne jostakin, joka väläyksenomaisesti tulee tietoiseen mieleen. Ja kun se on sinne välähtänyt, sen kertomaa ei voi enää jättää huomiotta. Eri asia on, miten toimii sen välittämän tiedon johdosta tai varassa.

Tuntuu, että herkkyys kuunnella intuitiota vaihtelee. Näin olen kokenut. Tietoinen mieli  haluaa joskus olla vahvempi eikä tahdo antaa intuitiolle painoarvoa. Tai sitten yksinkertaisesti on niin, että intuitio on eri tilanteissa ja aikoina  vahvempi tai heikompi. Vuosien myötä olen tiedostanut intuition olemassaolon selvemmin, sille on tullut nimi. Nuorempana pidin sitä mutu-tuntumana tai epämääräisenä tunteena, jota en osannut perustella.

Mutta herkkyys. Ja hauraus. Ne tekevät haavoittuvaiseksi, alttiiksi. Ja  mietteliääksi.



                 Jäljenjättäjä - Tiina Kivinen