Naisen erilaisia puolia - korkosaapikkaat vai lenkkarit?

Osin Nanin kenkäpostauksen innoittamana kirjoitan ensimmäistä kertaa johonkin vaatetukseen liittyvästä. Toinen syy  on se, että siivotessani ennen vieraiden tuloa kiinnitin huomiota, kuinka monet lenkkarit minulla on naulakon alla . Laskin viidet lenkkarit. On juoksutossua, sisäjumppatossua, patikointitossua, yleistossua, taas juoksutossua......mutta missä ovat kaikki naiselliset kenkäni?

Aloin miettimään, käytänkö tosiaan vain järkeviä kenkiä?  Missä ovat korkokenkäni ja saapikkaani? Arjessa huomaan käyttäväni pääasiassa matalia kenkiä, töissäkin on välillä tarpeen vettä kestävät jalkineet, jotka eivät saa olla liukkaat. Mutta koskas minä niitä  korkokenkiä  käytän? Koska kyllä niitäkin vaatehuoneessa on, kunnon naisellisia, kevytkenkäisiä, ihania, kopisevia korkkareita.

Näistä ajatuksista innostuneena kaivoin syyssaapikkaani esiin, nythän on niiden aika. Pitkävartiset, mustat korkosaapikkaat. Kyllä, omistan sellaiset! Ja tykkään niistä kovasti, vaikka vähälle käytölle ne ovat viime aikoina jääneet.

Viikonloppuna tein muutakin poikkeuksellista, kävin vaateostoksilla. Olen siinä mielessä outo  nainen, etten  viihdy kiertelemässä vaatekauppoja. Olen kuin mies, silloin harvoin kun menen vaateostoksille, ostan kerralla enemmän. Teen täsmäiskuja vaate- tai kenkäkauppoihin ja lähden pian sieltä pois.

Tälle harvinaiselle ostosreissulle pukeuduin pitkästä aikaa niihin saapikkaisiin ja hameeseen. Totta se on, minä joka viihdyn retkeilykamppeissa ja vihreässä seikkailulierihatussani korvessa, pukeuduin  naisellisesti ja kipsuttelin kaupungin katuja. Eikä se hullumpaa ollut, vaikka en koe naisellisuuteni vähenevän ulkoiluvaatteissakaan. Mutta onhan se imartelevaa kääntää vielä miesten päitä sen kerran, kun saapikkaat jalkaansa vetää...

Sisimpään

Kohtaamisia on tapahtunut  edelleen, mutta päähuomio on ollut viime aikoina syysluonnon ja oman itsen kohtaamisessa. Syysluonto on vienyt mukanaan, en ole saanut kyllikseni sen lumosta. Luonnossa liikkuessani saan yhteyden ydinminääni, yhteyden  siihen  mikä olen sisimmässäni kaiken kiireen ja hälinän jäätyä taakse. Palaan siihen, millainen nainen olen, jos olen siitä hieman etääntynyt.

Esteetikkona nautin  kaikesta siitä, mitä luonnossa näen.

Ja sitten se kaikki, mitä kuulee. Ilahdun  joka kerta, kun kuulen läheltä punatulkun pehmeät äännähdykset. Voiko olla sympaattisempaa lintua kuin tämä pullea, jo lapsuudesta tuttu siivekäs. Sen äänen kuuleminen on lohduttavaa, en osaa selittää miksi mutta siltä se tuntuu.

               Niin kuin tunsin sinut
               puunrungon toisella puolella
               tunsin enkä nähnyt,
               ja vielä lähempänä,
               kun se kasvoi
               toistemme hengittämä puu,
               puun henkäys
               ja minä sinun ja sinä minun.

               Mirkka Rekola

Illan runo

Sinä palasit aina siihen veneeseen
                        kapean järven rannalla,
siihen pitkään ja kapeaan,
                        siihen sinä palasit, tuntematon vene,
joku soutanut sen sinne rantaan,
                                        kaislikkojen väliin.
Ja niin kuin uskoit se liittyi minuun, se vene.
Niin kauan minä sitä soudin
siltä rannalta toiselle, ja takaisin.

Mirkka Rekola

Monimuotoiset

Yksilöitä puutkin, niin kuin me. Kuka pitkä ja solakka, kuka pullukampi, kuka vähän vino ja toispuoleinen. Omanlaisiaan kaikki tyynni.

Mietelmiä intiaanilta

Lueskelin aforismeja ja mietelauseita ja tämä erottui joukosta paitsi pituudellaan myös  viisaudellaan.



Minua ei kiinnosta, mitä teet elääksesi. Haluan tietää, mitä kaipaat ja uskallatko unelmoida täyttäväsi sydämesi kaipuun.


Minua ei kiinnosta, kuinka vanha olet. Haluan tietää, uskallatko tehdä itsestäsi naurettavan rakkauden, unelmiesi ja elämän seikkailun tähden.


Minua ei kiinnosta, mitkä planeetat ovat neliössä kuuhusi tai edes horoskooppmerkkiisi. Haluan tietää, oletko koskettanut surusi sisintä, oletko avautunut elämän pettymysten takia vai odotatko vielä avaajaa, vai oletko käpristynyt ja sulkeutunut ankaramman kivun pelosta.


Haluan tietää, voitko kärsiä tuskaa, omaasi tai minun, menemättä piiloon, katoamatta tai yrittämättä lievittää sitä. Haluan tietää, osaatko iloita, itsesi tai minun puolestani, osaatko tanssia villisti antaen hurmion täyttää itsesi sormenpäihin ja varpaisiin saakka, kehottamatta meitä olemaan varovaisia ja järkeviä ja muistamaan ihmisen rajat.


Minua ei kiinnosta, onko minulle kertomasi tarina totta. Haluan tietää, voitko aiheuttaa toiselle pettymyksen ollaksesi uskollinen itsellesi; voitko kestää petturuuden syytöksen pettämättä sieluasi; voitko olla ilman uskoa ja siksi luotettava.


Haluan tietää, voitko nähdä kauneutta silloinkin, kun se ei ole kaunista, joka päivä, ja voitko ammentaa sen läsnäolosta elämääsi. Haluan tietää, kestätkö epäonnistumisen, omasi tai minun, ja voit silti seisoa järven rannalla ja huutaa hopeiselle täysikuulle: Kyllä!


Minua ei kiinnosta tietää, missä asut tai kuinka paljon rahaa sinulla on. Haluan tietää, voitko nousta ylös surun ja epätoivon yön jälkeen uupuneena ja mustelmilla ja tehdä, mitä sinun on tehtävä ruokkiaksesi lapset.


Minua ei kiinnosta, kenet tunnet tai miten tulit tänne. Haluan tietää, seisotko liekkien keskellä kanssani vetäytymättä pois.


Minua ei kiinnosta, missä, mitä tai kenen kanssa olet opiskellut. Haluan tietää, mikä kannattaa sinua sisältäpäin, kun kaikki muu sortuu. Haluan tietää, voitko olla yksin itsesi kanssa ja pidätkö todella seurasta, joka sinulla on tyhjinä hetkinäsi.


Intiaanivanhempi Oriah Mountain Dreamer

Rakkaudentunnustus hiekassa

Ajoin rannalle kauniin lämpöisen sään innoittamana. Valitsin paikkani pitkän hiekkarannan kauimmaisesta päästä, pidän rauhasta. Silmäni tavoittivat pian kuvan rakkaudentunnustuksen hiekassa  parin metrin päästä valitsemastani paikasta. Mietin, onkohan sen kivet aseteltu jo tänä keväänä vai olisiko se säilynyt talven yli lumen alla. Romanttista, että joku tekee  tuollaisen.  En voinut olla miettimättä, millainen henkilö kivet asetteli. Nuori tyttö vai poika  asetteli ensirakastettunsa ja oman nimikirjaimensa hiekalle? Vai jo enemmän elämää nähnyt, rakastunut  mies tai nainen? Kivet on aseteltu niin huolellisesti ja ensin vielä etsitty ja valikoitu sopivat kivet rannalta. Olen romanttinen ja hempeä sielu, en voinut mitään sille, että rakkaudentunnustus teki minuun vaikutuksen.

Sentimentaalinen höpsö olen muutenkin, rannalla lukemani kirja sai minut liikuttumaan. Kirjan sanat koskettivat sydäntäni, näin niissä yhtymäkohtia omaan elämääni. Kirja kertoo naisesta ja vähän vanhemmasta miehestä ja vaikka tarina on vasta alussa, heidän suhteensa laatu toi mieleeni tuttuja kaikuja. Liikutun helposti ilon ja surun kyyneliin, mutta harvoin kirja saa minut niitä vuodattamaan. Piilouduin aurinkolasien taakse, tunsin itseni suojattomaksi tunteineni. Lähimmät ihmiset olivat sen verran kaukana, että eivät olisi ehkä muutenkaan sitä huomanneet. En halunnut riskeerata, että he huomaavat naisen vuodattavan kyyneliä yksin rannalla, höperönä olisivat pitäneet. Niin saatan ollakin, mutta tunteet nousivat pintaan enkä pystynyt enkä halunnut niitä pidättää. Jos itkettää, niin itkeä tirautan, helpottaa kummasti.