Onnentäyteinen

Olen ihastunut. Liki rakastunut. Pohjoiseen ja sen maisemaan, luontoon ja avaruuteen. Olisin voinut jäädä sinne yhä.

Istuutuessani allaoleviin  maisemiin kahvitauolle huomasin yhtäkkiä itkeväni. Olin niin onnellinen, että itkin. Hymyilin ja kyynelehdin ja tunsin eläväni upeaa tähtihetkeä. Arjessa on paljon hyvää, mutta tuollaiset erityiset,  arjen yläpuolella olevat hetket elähdyttävät sielua.

Ennen matkaa koetut monenmoiset  ongelmat muodostivat tuosta kahvihetkestä rotkolaakson kosken kuohuja katsoessa ja kuunnellessa minulle niin merkityksellisen ja onnentäyteisen, että sydän oli pakahtua. Tunsin alas koskeen katsoessani itseni hyvin pieneksi, mutta  syvästi onnelliseksi ihmiseksi. Eräs unelmani oli toteutumassa ja tunsin oloni kiitolliseksi, että sain olla siinä.  Kuukkelikin tuli minua tervehtimään ja aurinko ilmaantui juhlistamaan ensimmäistä patikointipäivää.

Syksyisen kaunista tulevaa viikkoa, ei masennuta jos vaikka sateleekin vettä tai jopa räntää!

Matkalla pohjoiseen

Teillä lukijani on niin hienoja kommentteja ja ajatuksia, että olen otettu lukiessani niitä. Luen pohdintojanne hyvin suurella mielenkiinnolla ja ne poikivat uusia ajatuksia ja mietelmiä minulle. Kommenttinne saavat minut näkemään asioita uudessa valossa ja se rikastaa ajatusmaailmaani. Kiitos!

Kaunista ja mukavaa syksyistä viikkoa teille!

                                                             Metsän näen hämärän
                                                             ja vaaran sinertävän.....

Uusilla poluilla

Elämä on tutkimusmatka. Joskus yrittää tutkia karttaa etukäteen ja suunnitella reittinsä tarkoin. Katsoo risteyskohdat ja päättää mihin kääntyy. Mutta kun on siinä risteyksessä, todellisuus voi näyttääkin erilaiselta kuin kartassa. Reitin suunta saattaa muuttua nopeasti, intuitiivisesti. Ja lopputuleman tietää vasta, kun on vaeltanut reitin loppuun saakka määränpäähänsä asti.

Välillä on hyvä levähtää ja katsella rauhassa ympärilleen, pitkässä matkassa uupuu muuten.

Monesti yllättävät reittimuutokset ja spontaanit reagoinnit tilanteeseen ovat tuoneet tullessaan mukavia yllätyksiä. On kohdannut jotain, mikä olisi jäänyt kokematta suunnitelmassa tiukasti pitäytyessä. Ja toisaalta, joskus on viisasta pitää järki päässä ja pidättäytyä sivupoluista ja lisämutkista. Mutta mistä tietää, milloin pysyä suunnitelmassa ja milloin lähteä kulkemaan jännittävää ja kiehtovaa, uutta polkua?

Siinäpä se. Elämä on tutkimusmatka. Jokainen meistä on oman elämänsä tutkimusmatkailija ja elämänpolkumme ovat erilaiset. Mitä kaikkea vastaan voikaan tulla!

Elämyksiä

Ajaessani  Savon sydänmaille kuuntelin radiota ja radioaalloilta kuulemani  naisen kertoma tositarina  vangitsi huomioni. Brittiläissyntyinen nainen kertoi kohtaamisestaan ranskalaismiehen kanssa, miehen joka on nykyään hänen aviomiehensä. He asuvat tällä hetkellä  Suomessa.

Tarina oli lumoava tosielämän rakkaustarina. Se kertoi rohkeudesta, nokkeluudesta ja taruakin ihmeellisemmästä todellisuudesta. Tarina meni suoraan sydämeeni ja sen kauneus herkisti minut kyyneliin. Ajoin moottoritietä sateessa ja liikutuksen kyyneleet valuivat poskilleni. Hymyilin itselleni ja jatkoin matkaa.

Muistan ajan, kun koin, että minun piti peittää kyyneleeni silloiselta puolisoltani. Jos herkistyin syystä tai toisesta, hän piti sitä typeränä. Opin  piilottamaan kyyneleeni. Onneksi ne ajat ovat takana ja voin ilmaista tunteeni vapaasti. Myös muu elämäni on niistä ajoista vapautunut ja se tuntuu tosi hyvältä.

Yhtä hölmönä tuo menneisyyden henkilö pitäisi minua, jos olisi nähnyt ja kuullut jutusteluni oravanpoikasen kanssa. Juu-u, luit oikein, juttelin oravaisen kanssa ja se oli minusta  hurmaava tilanne. Yllätin oravanpojan saunapuita hakiessani sen kävynsyöntikiveltä, jolloin se juosta rapisteli kiveltä pieneen mäntyyn parin-kolmen  metrin korkeudelle viereeni. Sieltä se napitti minua pienillä silmillään.

Juttelin sille "oravankieltä" eli naksuttelin. Se vastasi naksuttelemalla takaisin. Mina vastasin taas omalta osaltani ja sitten vuorostaan se. Hauskaa oli, että se kuunteli minua hiirenhiljaa ja jatkoi omaa puheenvuoroaan vasta kun minä olin lopettanut .....=)  Naksuttelumme tahti rauhoittui  hiljalleen ja äänemme kävivät yhä hiljaisemmiksi ja rauhoittuneemmiksi. Vuorovaikutuksemme kesti kaikkineen ehkä minuutin verran  katsekontaktin jatkuessa koko ajan.

Minä olen ihan sitä mieltä, että me juttelimme!  Joka tapauksessa  pieni oravanpoikanen tyyntyi ja lopussa äänemme olivat hyvin hiljaisia ja pehmeitä naksauksia.  Siinä vaiheessa  käänsin pääni  ja aloin kerätä saunapuita kantotelineeseen. Orava kiipesi ylemmäs, mutta jäi lähistölle seurailemaan puuhiani.

Ehkä orava tarkkaili minua kiinnostuneena, se tuskin oli nähnyt ihmistä niin läheltä koko elämänsä aikana. Lähin ihmiskontakti oli luultavasti järvellä liikkuneessa veneessä. Lisäksi se varmaankin ihmetteli naksutteluani ja sitä, mikä olento oikein olen.

Illan tyventyessä sauna kuumeni pehmeisiin löylyihin. Päivän mukavat elämykset, lempeät puusaunan löylyt, nakupulahdukset tyynessä järvessä, kiuasmakkara ja kylmä saunaolut. Ennen vuoteeseen menoa vielä  katse järvelle - tulkoot rauhaisat unet vanhalla tyttöaikojen tyynyliinalla pedatulla tyynyllä. Ja ne tulivat. Toivottavasti myös sille pikkuiselle oravanpojalle.

Kotiinpaluu

Minä rakastan kotimaatani, sen kesää, syksyä, talvea ja kevättä. Kesäisiä kukkaniittyjä ja järvien sineä ja ihanaa viileää vettä, missä uida. Syksyn raikkautta, sieniretkiä ja karpaloita ja puolukoita. Talven kipakoita pakkasia, lumihiutaleita ja hiihtoa kevättalven lentokeleillä. Kevään hentoja vihreitä ja yhtäkkiä voimistuvaa elämänvoimaa. Minä rakastan tuota kaikkea ja paljon muuta Suomessa. Tutustuminen vieraisiin seutuihin, niiden  ilmastoon ja luontoon, eläimiin ja ihmisiin, ruokiin, kulttuuriin ja tapoihin  on kuitenkin äärettömän mielenkiintoista ja rikastuttavaa.

Kun pakkaa laukkunsa ja lähtee matkalle, jättää hetkeksi jäähyväiset arjelle ja rutiineille ja seikkailee vieraassa maassa kuin lapsi. Kaikki on aisteille uutta ja tuoretta. Vaikutelmien runsaus lyö ällikällä.Aikaa voi viettää istumalla kylän raitin varrella ja katselemalla sen elämää. Oma kävelyvauhti raitilla hidastuu ja kaikkinainen kiire ja hössötys jää luonnostaan pois. Ihmeellinen rauha ja levollisuus tarttuu minuun kyläläisten ja heidän eläintensä elämäntavan myötä. Miksi kiirehtiä, ehtii vähemmälläkin.

Kun palaan Suomeen ja Helsinkiin, ihmisvilinä ja ihmisten törmäily tyrmistyttää. Kaikilla tuntuu olevan kiire johonkin ja he tönivät vastaantullessaan ja ohimennessään. Jatkoyhteyttä odotellessani pistäydyn kauppakeskukseen, mutta sen  hälinä ja sekasortoinen tunnelma hätkäyttävät ja tunnen olevani eksyksissä. Istun kuitenkin hetkeksi syömään jäätelöä, vaikka koenkin olevani aivan väärässä ympäristössä   kapsäkkeineni, kylmien merituulien tuivertamine hiuksineni ja auringon paahtamine kasvoineni.

Mutta olen onnellinen. Vaikka reissussa rähjääntyy ja kapsäkit painavat, pitkä matka väsyttää ja vähäiset yöunet painavat luomia, olen syvästi onnellinen. Saavutin yhden suuren unelmani ja paljon, paljon enemmän. Matka antoi enemmän kuin uskalsin toivoakaan, monin eri ulottuvuuksin ja tavoin.

Unelma saa siivet

Naisellisuutta ja miehekkyyttä ja varsinkin niiden välille kehkeytyviä väreilyjä voisi pohdiskella enemmänkin. Erittäin  kiinnostava aihe, joka herättää paljon ajatuksia. Se jää  myöhempään ajankohtaan, sillä nyt jätän alkuvuoden voimia vieneet asiat kokonaan taakseni ja suuntaan katseen kohti uusia näkymiä.

Keskityn aistimaan, kokemaan, näkemään ja katsomaan, kuuntelemaan ja kuulemaan, maistelemaan ja nautiskelemaan. Toivotan tervetulleeksi uusien maisemien ja näkymien lisäksi uudet vaikutelmat ja niiden mukanaan tuomat tuntemukset. Pakkaan kapsäkkini ja lähden. Seikkailu odottaa.

Harakankelloja ja hyvyyden filosofiaa

Kukat ja kuvat niistä ovat valloittaneet minut ja blogini. Syvällisemmät pohdnnat ovat jääneet taka-alalle mielen kaivatessa sitä tyynnyttäviä kuvia ja runoja.

Kukkien hempeän kauneuden tulva täällä kertoo  tarpeestani saada työmurheiden tilalle muita asioita. Ja siinä luontokuvaus toimii hyvin. Sama kukkatulva on alkanut vallata kotiani, kesän tullen kaivan esiin mummon vanhat käsinkirjaillut tekstiilit ja perityt Arabian kukkalautaset.

   

Yöpöydälläni on harakankelloja ja illakoita. Kukallinen kesämekko on otettu esiin. Suloinen luonnonkukkakuosinen pussilakana ja tyynyliina houkuttelevat rauhoittaville yöunille.

Kaikki tämä kauneudenkaipuu ja paluu nostalgiaan luo kesän tunnetta ja mökkitunnelmaa. Ja tuo samalla kesäloman hitusen lähemmäksi.

Tänä hellepäivänä tartuin kirjaan, joka käsittelee hyvyyden lisäksi kauneutta ja totuutta. Kirja on vielä kesken, mutta katsotaan mitä siitä jää käteen.

Hyvyyden filosofiaan tutustuminen sopii kesäpäivään, rentoon aikatauluttomaan päivään, kun loikoo mukavassa paikassa varpaita heilutellen. Hyvyyttä ja kauneutta maailmassa on ja sen näkeminen ja kokeminen ruokkii sieluamme. Kuten minun sieluani nuo luonnonkukat vaasissa yöpöydällä tai mummon vanhan pöytäliinan asettaminen hellin käsin keittiön pöydälle.

Mikä tekee sunnuntaista hyvän?

Hemmottelu. Aikatauluttomuus. Leppoisuus. Omat lempijutut. Mukavat yllätykset.

Siemailin niitä tänä viikonloppuna  erityisesti siksi, että ne kuuluvat  Hemmottele itseäsi, nainen-kuuriin. Se on kuuri, jonka otan, kun on ottanut vähän lujille. Se sisältää kaikkea, mikä tuo hyvän olon ja mielen, nautintoja kaikilta elämän saroilta. Herkullista ruokaa, mieleisiä harrastuksia, paljon unta ja lepoa, saunomista, musiikkia, runoja, dekkari yöpöydällä, lempiväriä olevat lempivaatteet, matkojen suunnittelua. Ja kaikkea muuta kivaa, mitä mieleen juolahtaa.

Ja sitten on kauniit asiat, estetiikka. Kauniit asiat ovat balsamia sielulle, uskon. Tästä olen ennenkin kirjoittanut, mutta uskon siihen todella.  Se mikä on kenestäkin kaunista, vaihtelee. Minä näen paljon kaunista luonnossa, keväässä.

Ihmisten kohtaaminenkin voi olla kaunista. Kun yllättäen kohtaa vieraan ihmisen vaikkapa luontopolulla tai harrastuksen parissa ja spontaanisti löytyy mukava yhteys. Kun katsellaan ja ihastellaan yhdessä hetkisen kevään etenemistä ja saapuneita muuttolintuja. Tai kun muussa harrastustoiminnassa yhtäkkiä huomaa, että yhteistä juttua riittäisi vaikka kuinka ja miten mukavaa on olla siinä. Ja huomaa ja vaistoaa, että se toinenkin viihtyy.

Hyvässä sunnuntaipäivässä oli monta kivaa hetkeä. Ja onhan sitä sunnuntaita jäljellä vieläkin jonnin verran.

Kylmää kyytiä

Törmäsin matkallani  varsinaisiin huimapäihin eli koskenlaskukilpailuun. Pakkohan sitä oli pysähtyä katsomaan. Sulamisvedet olivat saaneet joen pursuamaan vedestä  ja virta vei laskijoita, ketä nopeammin ketä kuperkeikkojen kautta hitaammin. Kyyti oli kylmää ja niin vesikin, kuulemma 4-asteista. Mukana oli naislaskijoitakin, rohkeita naisia. Laskijat kantoivat kanoottinsa laskun jälkeen itse ylös, huomasin erään naislaskijan ohi mennessä hänen rystystensä olevan verillä. Hurjaa menoa, pieni ihminen ja  vahva koski.

Kosken lähellä on ulkoilureitti, jossa kosken kuohu laimenee ja äänimaailma hiljenee. Kosken kuohujen jälkeen hiljaisuus tuntui hyvältä ja rauhoittavalta. Pikkulintujen äänet herättivät huomioni ja kas, näin pitkästä aikaa puukiipijän kiipeilevän lähikuusta tyvestä latvaan päin. Tai itse asiassa niitä oli kaksi samassa puussa. Pienen pieni asia, luontohavainto tuosta persoonallisesta linnusta sai hymyn nousemaan kasvoilleni.

Se on pienestä kiinni, hyvä mieli. Ja asenteesta. Voi tehdä tietoisen päätöksen nähdä pienissä, arkisissakin asioissa sen kauneuden ja piristävyyden. Sen hetkisen hyvän olon ja fiiliksen. Minulle sen voi tuoda luontohavainto ja luonto ylipäätään, sinulle se voi olla jokin muu asia. Mutta kun löydät sen asian, mistä pidät ja mikä sinua ilahduttaa, pidä siitä kiinni. Koska silloinkin, kun  maailma murjoo tai elämä ei mene kuten Strömsössä, se voi olla se pieni mutta hyvin tärkeä kipinä. Ilon- tai toivonkipinä, joka kantaa. Asia, joka hellii sieluasi ja sydäntäsi, jos jokin muu sitä on pahoin kohdellut. Ole hellä itsellesi ja hemmottele, olet sen ansainnut.

Aurinko tanssii lehdilläni....

 

Jonakin päivänä olen puu, ja tuuli laulaa oksissani ja aurinko tanssii lehdilläni, ja olen vahva ja kaunis kaikkina vuodenaikoina.

Kahlil Gibran

Laiskottelun autuaaksi tekevä voima

Uinailla, nukkua retostaa, vedellä sikeitä, vetää hirsiä. Torkkua, levätä, makoilla, ottaa tirsat. Ottaa päiväunet, ettoneet, tupluurit tai päikkärit. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Toiset sanovat, että aikaa ei kannata tuhlata nukkumiseen. Olen aivan toista mieltä. Nukkuminen on ihanaa eikä se ole mitään tuhlaamista. Vanhan sanonnan mukaan se on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Minä laitan sitä rahaa pankkiin säännöllisen runsaasti ja hyvillä mielin. Olenko nukkujanainen? Olen. Enkä edes häpeä tunnustaa sitä, pidän nukkumisesta. Nautin häpeämättömästi laiskottelusta ja unien katselusta. Mikä onkaan ihanampaa kuin vaipua pehmeään vuoteeseen, kun tuntee itsensä uupuneeksi. Lipua höyhensaarille salaiseen maailmaan. Seikkailla unimaailmassa ja antaa kehon ja mielen levätä.

Kun oikein väsyttää, silmä lumpsahtaa kiinni ja uni tulee sekunnin murto-osassa. Jos sattuu olemaan istuallaan, pää repsahtaa alas. Silloin ei kannata olla auton ratissa.

Nukkumapaikkoja on ollut erilaisia; heteka, teltta, laavu, puolijoukkueteltta, junan makuuvaunu, lukematon määrä erilaisia sänkyjä kyläpaikoissa lapsuudessa, vesisänky, auton takapenkki. Mikään ei silti vedä vertoja yhdelle sängylle. Oma sänky paras sänky.

Mikä nukkumisessa on niin ihanaa? Lepo. Täydellinen rentoutuminen. Vetäytyminen toiseen, salattuun ja henkilökohtaiseen maailmaan. Nukkuminen voi joskus olla  pakoa, hetken siirtyminen pois huolista ja murheista. Se voi olla myös hengähdystauko kivusta, jos saa kivulta nukuttua. Mutta ennen kaikkea se on lepoa.

Luovuuskin vaatii joutilaisuutta. Kiireessä ja väsyneenä ei luovuus kuki, päinvastoin. Raukea joutilaisuus ja rentous, ajatuksen vapaa leijailu ja ideat alkavat tupsahtaa mieleen kuin itsestään. Joutilaisuudesta kasvaa aktiivisuus. Jokaiselle työpaikalle tulisi määrätä sänky tai sohva pakolliseksi varusteeksi. Olen onnekas, työpöytäni vieressä on pehmeä sohva. Työnantajani on ollut kaukaa viisas.....=)

Neiti kesäheinänä ollessa saa nautiskella levosta ja raukeudesta sydämen kyllyydestä. Ajankulun seuraamiseksi riittää aurinkokello. Viikonpäiväkin jo unohtunut, eikö nyt olekaan maanantai?

Neiti kesäheinä

Kesän ollessa parhaimmillaan alan pian täysiaikaiseksi neiti kesäheinäksi. Suunnitelmissa kohtaamisia Suomen luonnon komeimpien maisemien kanssa. Odotettavissa ennaltakokemattomia elämyksiä ja seikkailuja  uusilla poluilla. Uusia näkymiä, joita pysähdyn katselemaan pitkiksi toveiksi. Niitä katsoessa annan sieluni lentää. Tätä on odotettu malttamattomana kuin pikku tyttö, laukkukin jo melkein pakattu ....=)

Upeiden maisemien ihailun ja tuntemattomien reittien tutkimisen ohella saatan erakoitua vähäsen. Tassuttelen avojaloin  kesämekossa tuulitukkana kalliolla. Keitän aamukahvini lähteestä kantamaani veteen. Lämmittelen saunaa saunahiiren kurkkiessa seinän rakosesta. Uin ilman rihman kiertämää ja nukahdan kostein hiuksin. Kuuntelen kuikan huutoa ja olen korvat höröllä kuullakseni taivaanvuohen mäkätyksen. Teen tulet nuotioon ja paistan makkaraa.

Sanalla sanoen - nautin kesästä.