Katse kääntyy kuvastimeen

Uusi aika alkaa  uudessa blogissa Hipaisujen  jäädessä lepäämään laakereilleen. Kuvastimessa avaan ajatuksiani samaan tapaan kuin täällä olen tehnyt, lämpimästi tervetuloa sinne lukemaan ja kommentoimaan sekä uudet että tutut lukijat.

Talvista viikonloppua, nautitaan olostamme joko lämpimissä sisätiloissa tai rohkeimmat ulkoilmassa....=)!

Kun kuvat katoavat

Blogger ilmoittaa, että ilmainen  kuvatilani on  käytetty. Mietin nyt, mitä teen. Tunnen, että haluaisin vielä jakaa ajatuksiani sanoin ja kuvin teidän kanssanne. Sanat ovat minulle tärkeitä, mutta myös kuvat ovat merkityksellisiä. Minulle ei aina ole toista ilman toista. Ja toisaalta poikkeus vahvistaa säännön, joskus riittävät pelkät sanat, joskus kuvat.

Mihin ratkaisuun päädyn, en vielä tiedä. Annan ajan kertoa sen  minulle. Kerrottakoon kuitenkin, että tapanani ei  ole kadota horisonttiin  sanomatta sanaakaan, vaikka hiljaisen puoleinen toisinaan olenkin....=)

Sillä välillä talven odotusta teille, sääennuste lupasi lumisadetta ja pakkasta myös eteläiseen Suomeen. Tähän olisin laittanut talvisen kuvan, mutta kun.....

Sieluni soidessa

Avatessani  mökin oven  vanhalla avaimella ja astuessani  sisään kuluneelle lautalattialle  tunsin tulleeni kuin kotiin ja lapsen lailla ilakoin ääneen naama hangon keksinä! Kuin aika olisi pysähtynyt mökin sisällä, katse löysi tummuneen pönttöuunin kamarissa, kukkaverhot ikkunoissa, räsymatot lattialla.

Ja lämmin ensivaikutelma tuli todeksi viikonlopun aikana. Lämmitin tunnelmallisen pihasaunan ja löylyn välillä istuin pihalla ja kuuntelin hiljaisuutta. Siinä hetkessä tunsin olevani täsmälleen oikeassa paikassa ihon höyrytessä kuumana hämärässä illassa. Lyhty opasti takaisin mökkiin.  Saunan jälkeen illan   suurin mietinnän aihe oli, miltä maistuu seuraava suuhun laitettava suklaakonvehti ja laittaisinko uuniin halon tai kaksi lisää.

Kamari otti minut suojiinsa ja tulen ritinä ja humina tuuditti pitkään,  syvään ja lepoa tuovaan  uneen. Usein vieraan paikan äänet pitävät hereillä, mutta täällä tunsin olevani turvassa hirsiseinien suojissa. Vaikka lähimailla ei näkynyt valon valoa, tähtiäkin näin vain kaksi, minua ei pelottanut.

Elämän  perusasiat, uni ja lepo, hyvä ruoka, sauna, rauha ja liikunta  - nannaa ihmiselle. Kun tuntee olevansa seesteisessä mielentilassa ja turvassa. Kun kokee sielun asettuvan omille sijoilleen ja soivan hyvästä olosta.

Nyt kotona ja lasillinen punaviiniä kynttilöiden palaessa. Suloista sunnuntain jatkoa sinullekin....=)!

Lammen rantaan tähtiä katsomaan

Puun suuri viisaus
syksyllä:
Antaa pois kaikki ulkonainen
kääntyä sisään,
syvälle,
olla rehellinen ja paljas
luottaa hitaaseen työhön
syvällä
pienissä silmuissa.

Sointu Sallinen


Niin minä teen, karkaan syvälle metsään pieneen mökkiin ja käännyn sisään. Pakkaan laukkuni ja lähden tutkimaan uusia polkuja. Lämmittelen puusaunaa ja mietin syntyjä syviä tai sitten en. Sytyttelen tulia takkaan ja tassuttelen villasukissa.

Ajatus matkasta tuntuu ihanalta. Irrottaudun arkisesta rutiinista ja oleilen vaan. Teen mitä mielin ja annan sielun ja sydämen palautua itsekseen.

Miten on sattunutkin, että juuri kun sitä olen eniten tarvinnut, olen saanut lähteä lepuuttamaan sieluani mieleiseen paikkaan. Onko se vain sattumaa vai johdattaako jokin minua juuri oikeaan aikaan oikeaan paikkaan? Johdattaako jokin minua katsomaan tähtitaivasta ja nauttimaan uinnista jo pimeällä lammella?

Mukavaa viikonloppua sinulle!





 

Elämän pyörässä

Elämä on jännittävää, koko ajan tapahtuu jotain. Staattinen, tasainen tilanne - sellaista ei ole.

Täällä olen kirjoittanut paljonkin muutoksista elämässäni kuluneen vuoden aikana. Niihin olen sopeutunut ja siinä mielessä elämä on tasaantunut. Ja mikä on aivan parasta, kivut ovat lähes kadonneet! Se on niin hienoa, etten vielä uskalla täysin luottaa siihen etteivät ne palaisi.

Mutta kun nuo osa-alueet ovat seestyneet, ilmaantuu uutta liikettä elämään. Ihan oikeasti, minusta olisi välillä mukavaa elää tasaista ja soljuvaa arkea ilman mitään sen kummempaa. Mutta haasteita tuntuu tänä vuonna riittävän, nyt ammatillisella saralla.

Välillä mietin, keräänkö itse muutosta ja liikettä elämääni. Ja päädyn yhä uudelleen siihen, että en. Suurin osa asioista tulee ulkopuolelta enkä pysty vaikuttamaan niiden ilmestymiseen millään lailla. Voin vain yrittää sopeutua ja löytää asioista niiden hyvät puolet.

Mutta silti, kaikesta huolimatta, tahtoisin hidastaa ja elää hetket kerrallaan täysipainoisesti ilman jatkuvaa uudistumista. Minä haluaisin pysähtyä välillä. Onko se vain minussa vai kulkeeko maailma välillä liian lujaa?

Takarivin tyttö

Takarivin tyttö

ei hakeutunut  parrasvaloihin.

Mukana,  enimmäkseen hiljaa,

katsoen, kuunnellen.

Äkkiä tyttö  temmattiin

siihen keskelle.

Huomaamatta avautumaan,

paljaaksi katseiden eteen.

Tyttö hämmentyi,

ei ollut aikaa perääntyä,

rohkeutensa  kantamana

katsoi epäröimättä silmiin.

Omin sanoin

tyttö näytti värinsä,

paljasti

siivun sielustaan.

Katseiden kohteena

tyttö jakoi energiaansa

antoi itsestään

ja joku otti, otti.

Joku muutti  sääntöjä,

joku  ei antanut itsestään,

seinä tuli vastaan

ja tyttökin hiljeni.

Mutta se takarivin tyttö

taipuu tuulessa,

väistää viileän 

ja antaa sielunsa valon yhä loistaa.

                                                

Aamuhetki

Usvasta kuului joutsenten lähtölaulu. Tunnelmassa oli haikeutta, jäähyväisiä ja salaperäisyyttä. Ja samalla jotain ikiaikaista taikaa.

Ihmisyydestä

Muutoksien jälkeen oma elämä on asettunut uusiin uomiinsa ja soljuu jo rauhaisasti. Siinä samalla elämäni on vienyt minut tilanteeseen, jossa kohtaan elämän peruskysymyksiä. Millainen on hyvä elämä ihmiselle? Mitä siihen kuuluu? Mitä se vähintään vaatii vai voiko puhua vähimmäisrajoista? Milloin elämä ei enää ole hyvää eikä arvokasta? Sillä arvokasta  elämä on, ihan itsearvona.

Tälläisiä aika syvällisiäkin kysymyksiä olen pohtinut yksin ja muiden kanssa. Jokaisella meistä on omat ajatuksemme ja käsityksemme siitä, mitä hyvään ja arvokkaaseen elämään sisältyy. Arjen sujuessa ilman mitään suurempia ongelmia näitä ei tule ajatelleeksi. Mutta erilaiset elämäntilanteet ja -kohtalot, omat tai toisten, voivat pysäyttää.

Kun katsoo läheltä ihmisen karikkoista elämänpolkua, ei näitä voi olla miettimättä. Ja en voi vain katsoa sivusta ja olla välittämättä. Haluan helpottaa toisen tietä omalta osaltani,  edes hiukkasen. Ihmisyyteni ei salli minun kääntää katsettani toisen tuskasta pois.

Rajojensa koettelu

Ihminen kohtaa elämässään monenmoisia tilanteita ja joutuu/pääsee selviytymään niistä parhaan taitonsa mukaan. Oppii uudenlaisia asioita itsestään, muista  ja ympäristöstään ja oppii uusia taitoja. Kasvaa ja kehittyy.

Joissakin ihmisissä on tahto koetella omia rajojaan ihan tarkoituksella. Ihminen voi haketua harrastuksiin, joissa pääsee kokeilemaan fyysisiä rajojaan esim. kuinka pitkiä matkoja jaksaa patikoida päivässä tai pystyykö laskeutumaan talvella uimaan luonnonveteen jään keskelle.

Omien fyysisten rajojen koettelu auttaa näkemään samalla, miten oma henkinen puoli reagoi ja venyy erilaisiin tilanteisiin. Ja se on yhtä mielenkiintoista kuin omien fyysisten rajojensa etsiminen.

Pohdiskelevana ja varovaisena luonteena olen löytänyt itsestäni  rajojani tutkimalla yllättävää rohkeutta ja uskallusta astua uudelle tantereelle. Olen pitänyt itseäni joissakin asioissa arkana ja olen sitä osin yhä, mutta kokemukset ovat  antaneet itseluottamusta. Olen löytänyt itsestäni  uusia osaamisen alueita yrittämisen ja erehtymisen kautta. Olen mm. selviytynyt  joistakin miehisenä pidetyistä  osa-alueista  omiksi tarpeikseni  kuten  käyttöjärjestelmän ja ohjelmien asentamisesta koneelle. Ei  suuren suuri asia kaikille ihmisille, mutta edistysaskel tälle naiselle......=)

Näillä aatoksilla  sopivan kokeilevaa ja jotain uutta opettavaa viikkoa!

Hieman hileistä

Keveä jäähile lammen pinnalla piti jännittävää ääntä, rannalle tullessani luulin sitä ensin jonkin linnun ääneksi. Kesti hetken, ennen kuin ymmärsin äänen tulevan ohuesta jääriitteestä  veden pinnalla.

Avantokausi on nyt avattu. Oli aika kirpakkaa vettä....mutta olo uinnin jälkeen autuas! Ja perin juurin rentoutunut.

Beautiful blogger

Lämpimät kiitokseni Marille Alppihovissa blogiin Beautiful blogger-tunnustuksesta! Sanasi tuntuivat hyvältä ja saivat hymyn nousemaan kasvoilleni...=) Tunnustuksissa on joskus sääntöjä, miten niitä jaetaan eteenpäin. Joskus kuulee myös sanottavan, että niiden välityksellä voi saada jotain muutakin kuin positiivista palautetta, vaikka jonkun kauhistuspöpön tms. Tästä syystä en jaa tunnustuksia eteenpäin, ettten tahtomattani aiheuta toisille hankaluuksia. Mieluummin  "jaan tunnustuksia"   sanallisesti kommenttieni muodossa.

Kaikesta huolimatta hyvää palautetta on mukava saada ja arvostan elettä. Toivon Mari, ettet loukkaannu tavastani toimia, se  ei vähennä tunnustuksesi arvoa hiukkaakaan.

Hienona palautteena pidän myös teidän  kommenttejanne. Jokainen kommentti ja ajatus teiltä on odotettu ja vuorovaikutus  hyvin palkitsevaa. Se on elävää  ajatusten ja pohdintojen vaihtoa. Se on enemmän, kuin osasin odottaa, kun aloin avata mieleni  liikkeiden  kulkua blogin kautta.

Kirjoittaessani tänne ajatuksiani pohdin mieleeni nousseita asioita ja jos ne koskettavat sinua siinä määrin, että haluat jakaa omia ajatuksiasi kanssani - olen otettu!

Ja sitten vielä minua tässä hetkessä koskettava runo. Se osuu sieluuni juuri nyt, tänä perjantai-iltana.




                                  Laulu ikävästä merellä

                                  Tule armaani ja kätes anna mulle
                                  Tule armas ja sieluni vie
                                  lämpöiseen pesään,
                                  se on paleleva tuulien tähden,
                                  se on pelkäävä vaarojen vuoksi,
                                  se on lepattanut mastosta irrallaan,
                                  riekaleina noussut pilviin
                                  ja kaivannut,
                                  ota suuhusi minut, pane kielesi alle,
                                  lämmitä paleleva,
                                  rauhoita pelkääväinen.

                                  Pentti Saarikoski 

Lämpimästi tervetuloa mukaan Heiri!

Marraskuinen metsä

Vaikka minä niin odotan pakkasia ja kuuraa, lunta ja kirpakkuutta, jopa sateisessa marraskuisessa metsässä on silmäniloa ja väriä. Pakkasin reppuuni kunnon eväät ja lähdin katsomaan, miltä näyttää metsä päivänä, jolle luvattiin sadetta ja lisää sadetta.

Ensimmäinen varsinainen väriläiskä olivat alkumatkan veneet rannalla. Maiseman väriskaala oli muuten pehmeän utuinen, kostea, unenomainen.

Kun etenee tarpeeksi hitaasti, huomaa myös pieniä kiinnostavia. En ole ennen muistaakseni nähnyt tämmöistä otusta marraskuussa. Se oli ylittämässä hiekkatietä ja jähmettyi paikalleen kumartuessani kuvaamaan sitä. Ihan kuin se katsoisi kuvassa minua silmästä silmään...

Syysmetsän väriä, ei marraskuinenkaan metsä ole väritön ja harmaa.

Kaipasin jo pitkään tulistelua ja tänään se toteutui. Pääsin sytyttelemään tulia ja istumaan liekkejä tuijotellen. Nuotion hehkussa ihminen tyyntyy ja asettuu aloilleen ja pysähtyy hetkeen kuin itsestään. Istuin vaan miettimättä sen kummempia, kunhan katselin savun leikkiä ja nautin olostani.

Loppumatkan lampi oli peilinä. Onkohan vesi kuinka kylmää, mietin. Avantokausikin alkaa pian, vaikka jäästä ei ole tietoakaan.

Kannatti mennä metsään, vaikka sää oli syksyisen  kostea. Nyt on ihana tunne olla sisällä ja laittaa kynttilät palamaan ja lämmitellä.

Rauhaisaa pyhää kaikille ja lämpimästi tervetuloa mukaan Mari!

Onnen vilkaisu

Viime viikkojen aikana olen kohdannut monia, monia läsnäolevia ihmisiä. Ihmisiä, jotka ovat pysähtyneet kohdalleni, katsoneet silmiin ja vahvasti olleet siinä hetkessä kanssani. Jutellen, kuunnellen, kertoen, eläen.

Oikeastaan  on ollut minulle yllätyskin taas huomata laaja verkosto, johon kuulun. Nähdä selkeästi, että olen osa suurta kokonaisuutta ja siihen vahvasti kiinnittynyt. Olen lenkki suuressa ketjussa ja  olen nähnyt sen eri osasten vahvistavan toisiaan. Se on hieno ja hyvä tunne, jonka olen kokenut ennenkin ja nyt se taas nousi esiin.

Sen lisäksi tunnen  kuin uuden lehden kääntyneen elämässäni. Moni asia on jäänyt taakse ja tilalle on tullut uutta. Katson eteenpäin  valoisin mielin ja vapautuneena. En tiedä, mitä tulevassa on minua odottamassa, mutta se ei haittaa.

Uskon, että siellä on elämänmakua, niin kyynelten suolaa kuin naurun kupliakin. Minulla on unelmia ja haaveita, joista en hiiskahdakaan ääneen, hyvä kun itselleni niitä  myönnän. Tässä hetkessä uskallan tuskin ääneen  tätä sanoa, mutta  vaikuttaa ihan kuin tuo seuraavan sananlaskun hyvä onni olisi kääntänyt katseensa minuun. Tai  vilkaissut vähän suuntaani.




                    Kun hyvä onni tulee luoksesi, kutsu se sisään.

                                  Espanjalainen sananlasku

Naisen erilaisia puolia - korkosaapikkaat vai lenkkarit?

Osin Nanin kenkäpostauksen innoittamana kirjoitan ensimmäistä kertaa johonkin vaatetukseen liittyvästä. Toinen syy  on se, että siivotessani ennen vieraiden tuloa kiinnitin huomiota, kuinka monet lenkkarit minulla on naulakon alla . Laskin viidet lenkkarit. On juoksutossua, sisäjumppatossua, patikointitossua, yleistossua, taas juoksutossua......mutta missä ovat kaikki naiselliset kenkäni?

Aloin miettimään, käytänkö tosiaan vain järkeviä kenkiä?  Missä ovat korkokenkäni ja saapikkaani? Arjessa huomaan käyttäväni pääasiassa matalia kenkiä, töissäkin on välillä tarpeen vettä kestävät jalkineet, jotka eivät saa olla liukkaat. Mutta koskas minä niitä  korkokenkiä  käytän? Koska kyllä niitäkin vaatehuoneessa on, kunnon naisellisia, kevytkenkäisiä, ihania, kopisevia korkkareita.

Näistä ajatuksista innostuneena kaivoin syyssaapikkaani esiin, nythän on niiden aika. Pitkävartiset, mustat korkosaapikkaat. Kyllä, omistan sellaiset! Ja tykkään niistä kovasti, vaikka vähälle käytölle ne ovat viime aikoina jääneet.

Viikonloppuna tein muutakin poikkeuksellista, kävin vaateostoksilla. Olen siinä mielessä outo  nainen, etten  viihdy kiertelemässä vaatekauppoja. Olen kuin mies, silloin harvoin kun menen vaateostoksille, ostan kerralla enemmän. Teen täsmäiskuja vaate- tai kenkäkauppoihin ja lähden pian sieltä pois.

Tälle harvinaiselle ostosreissulle pukeuduin pitkästä aikaa niihin saapikkaisiin ja hameeseen. Totta se on, minä joka viihdyn retkeilykamppeissa ja vihreässä seikkailulierihatussani korvessa, pukeuduin  naisellisesti ja kipsuttelin kaupungin katuja. Eikä se hullumpaa ollut, vaikka en koe naisellisuuteni vähenevän ulkoiluvaatteissakaan. Mutta onhan se imartelevaa kääntää vielä miesten päitä sen kerran, kun saapikkaat jalkaansa vetää...

Kuuraista kauneutta

Onnea on ehtiä ulos  nauttimaan ensilumesta, kuurasta ja auringonvalosta. Lumi ja pakkanen yllättivät  myös herkkiä, kukkivia kaunottaria, mutta yhä ne tuovat esteettistä nautintoa olemuksellaan.

Valloittavan auringonpaisteisen päivän kruunasivat valoisat ihmiset, joita kohtasin. Sydämen puhdas  ilo ja lämmin ystävällisyys saavat ihmisen kauniiksi, niin miehen kuin naisenkin.

Ihanaa ja valoisaa päivää sinulle, muista tehdä tänään ainakin yksi asia, josta tykkäät tosi paljon, niin päivä käy toteen!

Siiven hipaisuja

Viime päivinä olen kohdannut  ihmisten ajatuksia ja kokemuksia  enkeleistä. Ihan selväpäisten, järkevien ihmisten. Olen myös ollut läsnä tilanteissa, joissa puhumaton ihminen on ilmeillään, eleillään ja liikehdinnällään saanut minut pohtimaan, näkevätkö he jotain, mitä minä en.

Parin viime vuoden aikana olen silloin tällöin löytänyt pieniä, valkeita höyheniä läheltäni. Alkuun omasta makuuhuoneestani vuoteen vierestä lattialta ja päättelin niiden olevan peräisin untuvapeitosta. Sittemmin olen löytänyt höyheniä ilman ilmiselvää selitystä vierestäni  mm. työpaikalla, talvisen kävelyretken tauolla  nuotiopaikalla ja jopa Lapin matkalla tummuvassa illassa takan loisteessa.

Mistä kaikki ne höyhenet tulivat? Ne ovat ilmaantuneet ihan lähelleni ja erilaisissa tilanteissa. Olenko kokenut huomaamattani siiven hipaisuja? Niin kevyitä, etten huomannut. Jäljelle jäivät vain pienet höyhenet.

Lämpimästi tervetuloa Mags.

Silta

Kun on hankalassa paikassa tai eksyksissä, tuntuu ettei tästä  pääse eteenpäin tai löydä oikeaa suuntaa. Mutta vaikka usko meinaa välillä loppua, reitti löytyy aina. Joskus mutkan kautta, joskus kastuu kengät, joskus pitkin kivistä polkua, joskus pitkin kapeaakin kapeampaa siltaa. Mutta aina se reitti löytyy. Ennemmin tai myöhemmin.

Ja aika mukava tunne, kun tuntee olevansa oikealla reitillä tai määränpää kajastaa. Joskus itse matkakin on yhtä mukava tai jopa mukavampi kuin perille pääseminen.

Joten älä menetä uskoasi, olipa tilanne mikä hyvänsä. Ole sinnikäs ja luota elämään. Elämä  ja silta kantavat  sinua, vaikka se ei siltä näyttäisikään. Sinua kannatellaan ja jossain vaiheessa näet sen myös itse.

Tervetuloa lukijaksi Orvokki!

Tähtisade

Ensin näin ne sivusilmällä. 

Jotain sädehtivää lensi kaaressa katonrajasta alaspäin. 

Useampi sädehtivä jokin.

Järkevänä ja maanläheisenä 

en uskonut näkemääni todeksi.

Varmaan vain katuvalojen heijastumaa kattovalaisimista.

Kohta näin ne uudestaan, paremmin. 

Kirkkaana loistavia  valopisteitä lensi pehmeästi, äänettömästi häntä kohti. 

Kauniisti, sadunomaisesti. 

Tähtisadetta.

Näinkö oikein? 

Sataako taivaalta tähtiä?

Jatkoin liikettä, vaikka ihmetys pyöri mielessäni. 

Myöhemmin  astuin ulos

ja välittömästi huomasin  upean tähtitaivaan. 

Syvän tumma taivas ja miljoonia tähtiä taivaankannella. 

Jos sieltä olisi pudonnut muutama, huomaisiko kukaan?

Minä huomasin.

Tähtisade oli totta.

Ja eihän se mahdotonta  ole,

jos hänkin  oli nähnyt pienen auringon  putoavan minuun.

Lempeä hämäränhyssy

Miten elämä muuttuukaan koko ajan vai muuttuuko ihminen? Kun ajattelen tätä kulunutta vuotta, on vastaan tullut niin monenlaista, että itseäkin ihmetyttää. On ollut muutosta, menetystä, pettymystä, kipua, mutta myös riemastuttavia kokemuksia, uuden oppimista, vieraita maita ja mantuja, itsensä ylittämistä, kauneuden kokemista ja näkemistä.

Elämä on rikasta kaikkinensa ja ihan kuin virtaavaassa elämässäni  olisi suvantovaihe. Voiko se olla totta? Uskallanko henkäistä syvään ja pelotta luottaa tähän seesteisempään vaiheeseen? Alkuvuosi on ollut niin moniulotteinen, että  vähän pelkään elämän kiskaisevan maton altani vielä kerran.

Jos yrittäisin elää päivän kerrallaan ja nauttia tämänhetkisestä hyvästä. Olenhan selvinnyt tähänkin asti hengissä. Ja enemmän kuin vain selvinnyt, olen myös kokenut suuren suurta elämiseniloa ja onnen tuntemuksia. Kuten juuri nyt, kun kohta sytytän kynttilät ja tuikut, puen villasukat jalkaan, kaadan lasiin punaviiniä ja nautin saapuvasta pehmeästä hämärästä syksyiset maisemakuvat silmissäni.

Kaunista hämäränhyssyä sinullekin!

Karpaloita ja suopursun tuoksua

                                                        Päivä lyhenee.
                                                        Puun kämmenten välissä
                                                        hehkuu jo syksy,
                                                        vaahteranlehtipiippu,
                                                        kopassa ruskan värit.

                                                        Risto Rasa  


Olen noukkinut pari-kolme tuntia karpaloita suolla ja olen onnessani. Olen kyykkinyt suopursujen tuoksussa kumisaappaat sammalikossa litisten ja olen onnessani. Olen ollut taas kuin Huovisen hamsteri ja keitellyt karpalohilloa ja arvaat oikein - olen onnessani....

Syksyisen seesteistä viikon alkua sinulle! Ja lämpimästi tervetuloa mukaan Jagdev Kaur.

Valonsäteitä

Ne lähtee syksyin...

                            Oi, valkolinnut, vieraat Lapin kesän, te suuret aatteet, teitä tervehdän!
                            Oi, tänne jääkää, tehkää täällä pesä, jos muutattekin maihin etelän!
                            Oi, oppi ottakaatte joutsenista! Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
                            On meidän rannoillamme rauhallista ja turvaisa on rinne tunturin.

                            Eino Leino: Lapin kesä

Työn ilo

Ihminen kaipaa tekemistä päiviinsä, vakinaista päivärytmiä, mielekästä puuhaa ja sosiaalisia kontakteja.  Monille meistä se tarkoittaa työn tekemistä.

Työ ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys. Kaikilla sitä ei ole, toisilla sitä on liian vähän ja toisilla  liian paljon. Se voi kuluttaa ihmisen voimavarat vähiin ja terveys horjuu. Samalla työn ilo katoaa jonnekin.

Itse koin uupumuksen liiasta työn määrästä, työstressin, työn ilon menetyksen. Näin kaiken tuon tulevan ja sitten lopulta pam - muutos. Muutoksen tullessa ihminen kokee muutosvastarintaa ja niin minäkin. Mutta kaikesta mylläkästä on loppujen lopuksi seurannut hyvää ja ihanaa ja siihen haluan keskittyä nyt.

On aivan mahtava tunne kokea jälleen työn iloa. Tuntea tekevänsä arvokasta ja tärkeää työtä ja olla osana sitoutunutta, innostunutta tiimiä. On tavattoman hyvää tekevää havaita, että stressin mukanaan tuomat  oireet ovat kadonneet lähes tyystin. Ei enää kipuja, ei univaikeuksia. Mieli on korkeammalla ja töissä on jopa kivaa!

Tämä on uusi alku. Monessa mielessä uusi ja raikas alku. Vaikka otan välillä takapakkia ja harhailen sivullekin, suunta on kaiken kaikkiaan eteenpäin. Eteenpäin elävän mieli, kuten joku viisas on sanonut.

Kunpa tämä hyvä olo ja tunne jatkuisi. Haluan tehdä työtäni ja nauttia siitä. Haluan olla terveenä ja hyvillä mielin. Haluan olla luova ja antaa itsestäni muille. Haluan olla vuorovaikutuksessa, kuulla ja tulla kuulluksi.

Siinä tavoitteitani, jotka osuvat moneen meistä. Tunnetko sinä työn iloa ja riemua?

Tervetuloa lukijaksi Jaana...=)

Hidastamista

Keho tietää, koska se tarvitsee lepoa. Se kertoo sen, jos osaa kuunnella. Ja silloin ei auta  kuin jättää muut touhut ja puuhat vähemmälle ja levätä. Seuraavan kuvan Mikko-kettukin näyttää nauttivan päivälevosta Suurpetokeskuksen aitauksessaan.

Yritän kuunnella kehoani yhä tarkemmalla korvalla ja antaa sille sen, mitä se tarvitsee. Ja paljon unta se tuntuu tarvitsevan. Ehkä ihminen tarvitsee latausaikaa ja silkkaa lepoa sopeutuessaan ja opetellessaan uusia asioita.






Unen ohella syysluonto virkistää ja antaa paljon hyvää mieltä ja iloa. Väriterapiaa  ja ihastuttavia luontohavaintoja. Eilisen puolukkaretkellä näin tutussa marja- ja lenkkimetsässäni neljän kauriin ryhmän liikkuvan edessäni rauhaisasti. Bambimaisen sirot eläimet eivät huomanneet minua lainkaan.

Minusta on tosi mukava ajatus, että samassa metsässä jossa liikun, liikkuu myös metsän eläimiä samaan aikaan  ja joskus  niitä saa katsellakin.

Syksyllä tuntuu hyvältä hidastaa elämää ja sen tahtia entisestään. Keskittyä olennaiseen ja hoitaa itseään. Pidetään huolta itsestämme ja läheisistämme.

Lämpimästi tervetuloa lukijaksi Mayo.

Havahtuminen

Olen kohdannut viime aikoina hyvin  erilaisia ihmisiä, keskustellut ja viettänyt aikaa heidän kanssaan ja päätynyt siihen tulokseen, että kyllä elämäni  on oikeastaan aika hyvällä mallilla. Ihan oikeasti, ihminen napisee  välillä  turhan helposti. Pientä ja isompaakin harmistusta ja muuta sen sellaista elämässä on, mutta loppuviimeeksi ne tärkeimmät asiat ovat hyvin.

Tajusin, että olen onnekas ihminen, koska kehoni ja raajani toimivat vallan mainiosti, jaksavat kuljettaa minua kivisiäkin polkuja ja viedä minut vaarojen ja tunturien  laelle. Silmäni ovat kunnossa ja ne näyttävät mahtavia ja kaukaisia näkymiä sieltä  laelta. Mieleni, sydämeni ja sieluni näkevät  valtavasti kauneutta, niin pienessä kasvissa maanrajassa kuin niissä kaukaisissa Lapin maisemissa aamu-usvassa. Aivoni osaavat toimia ja viestiä, mihin suuntaan pitää maastossa mennä ja koska pitää lepotauko pitkässä ajomatkassa.

Lisäksi kivut ovat hälventyneet, toivottavasti pysyvästi. Omaan vakituisen työpaikan, vaikka muutokset heiluttavat työidentiteettiäni. Olen sovussa ihmisten kanssa ja pystyn oppimaan uutta. Näen, että minulla on voimavaroja varastossa niin työelämässä kuin vapaallakin. Nukun yleensä hyvin ja nautin elämästä. Hyvänen aika, minullahan on paljon plussapuolia elämässäni! Ja niitä löytyisi varmasti lisääkin, jos oikein alan miettimään.

Aina joskus on tarpeen listata, mikä kaikki on hyvin elämässä. Huomaa, että jos on huonoa, niin on hyvääkin. Tällä hetkellä oma terveydentila tuntuu niin arvokkaalta asialta. On ihana tunne, kun ei satu mihinkään ja tuntee voivansa melko hyvin.

Tämä hetki tässä, ei hassumpi.

Korpimaan kauneus

Ihminen on hienosti rakennettu kokonaisuus, vaikka huitelee reissussa keskellä korpea eikä mieti mitään sen kummempaa, kunhan kuleksii, niin alitajunta   työskentelee. Näin se vaan on, ihmeellistä. En reissullani tietoisesti mietiskellyt ja pohdiskellut ennen matkaa minua rassanneita asioita, vaan patikoin ja laitoin jalkaa toisen eteen ja nautin kustakin kuluneesta hetkestä.

Ja kuitenkin nyt kotiin palattuani huomaan, että moni murhe jäi sinne kurun pohjalle kuten Aamu kommentoi. Sinne ne putosivat omia aikojaan ja koski pauhuineen vei ne mennessään. Tai no aina sitä muutama murheenpoikanen repun pohjalle jää, mutta suuri osa huolista jäi sinne.

Jos oli minulla suuria murheita, niin on pohjoisessa myös suuria koskia, könkäitä ja rotkolaaksoja. Mutta ei vain kooltaan isot, myös Lapin luonnon pienet kauniit saivat sielun soimaan. Hento ja hauras kasvi voi vetää kauneudessa vertoja valtaville dolomiittiseinämille.

Onnentäyteinen

Olen ihastunut. Liki rakastunut. Pohjoiseen ja sen maisemaan, luontoon ja avaruuteen. Olisin voinut jäädä sinne yhä.

Istuutuessani allaoleviin  maisemiin kahvitauolle huomasin yhtäkkiä itkeväni. Olin niin onnellinen, että itkin. Hymyilin ja kyynelehdin ja tunsin eläväni upeaa tähtihetkeä. Arjessa on paljon hyvää, mutta tuollaiset erityiset,  arjen yläpuolella olevat hetket elähdyttävät sielua.

Ennen matkaa koetut monenmoiset  ongelmat muodostivat tuosta kahvihetkestä rotkolaakson kosken kuohuja katsoessa ja kuunnellessa minulle niin merkityksellisen ja onnentäyteisen, että sydän oli pakahtua. Tunsin alas koskeen katsoessani itseni hyvin pieneksi, mutta  syvästi onnelliseksi ihmiseksi. Eräs unelmani oli toteutumassa ja tunsin oloni kiitolliseksi, että sain olla siinä.  Kuukkelikin tuli minua tervehtimään ja aurinko ilmaantui juhlistamaan ensimmäistä patikointipäivää.

Syksyisen kaunista tulevaa viikkoa, ei masennuta jos vaikka sateleekin vettä tai jopa räntää!