Beautiful blogger

Lämpimät kiitokseni Marille Alppihovissa blogiin Beautiful blogger-tunnustuksesta! Sanasi tuntuivat hyvältä ja saivat hymyn nousemaan kasvoilleni...=) Tunnustuksissa on joskus sääntöjä, miten niitä jaetaan eteenpäin. Joskus kuulee myös sanottavan, että niiden välityksellä voi saada jotain muutakin kuin positiivista palautetta, vaikka jonkun kauhistuspöpön tms. Tästä syystä en jaa tunnustuksia eteenpäin, ettten tahtomattani aiheuta toisille hankaluuksia. Mieluummin  "jaan tunnustuksia"   sanallisesti kommenttieni muodossa.

Kaikesta huolimatta hyvää palautetta on mukava saada ja arvostan elettä. Toivon Mari, ettet loukkaannu tavastani toimia, se  ei vähennä tunnustuksesi arvoa hiukkaakaan.

Hienona palautteena pidän myös teidän  kommenttejanne. Jokainen kommentti ja ajatus teiltä on odotettu ja vuorovaikutus  hyvin palkitsevaa. Se on elävää  ajatusten ja pohdintojen vaihtoa. Se on enemmän, kuin osasin odottaa, kun aloin avata mieleni  liikkeiden  kulkua blogin kautta.

Kirjoittaessani tänne ajatuksiani pohdin mieleeni nousseita asioita ja jos ne koskettavat sinua siinä määrin, että haluat jakaa omia ajatuksiasi kanssani - olen otettu!

Ja sitten vielä minua tässä hetkessä koskettava runo. Se osuu sieluuni juuri nyt, tänä perjantai-iltana.




                                  Laulu ikävästä merellä

                                  Tule armaani ja kätes anna mulle
                                  Tule armas ja sieluni vie
                                  lämpöiseen pesään,
                                  se on paleleva tuulien tähden,
                                  se on pelkäävä vaarojen vuoksi,
                                  se on lepattanut mastosta irrallaan,
                                  riekaleina noussut pilviin
                                  ja kaivannut,
                                  ota suuhusi minut, pane kielesi alle,
                                  lämmitä paleleva,
                                  rauhoita pelkääväinen.

                                  Pentti Saarikoski 

Lämpimästi tervetuloa mukaan Heiri!

Onnen vilkaisu

Viime viikkojen aikana olen kohdannut monia, monia läsnäolevia ihmisiä. Ihmisiä, jotka ovat pysähtyneet kohdalleni, katsoneet silmiin ja vahvasti olleet siinä hetkessä kanssani. Jutellen, kuunnellen, kertoen, eläen.

Oikeastaan  on ollut minulle yllätyskin taas huomata laaja verkosto, johon kuulun. Nähdä selkeästi, että olen osa suurta kokonaisuutta ja siihen vahvasti kiinnittynyt. Olen lenkki suuressa ketjussa ja  olen nähnyt sen eri osasten vahvistavan toisiaan. Se on hieno ja hyvä tunne, jonka olen kokenut ennenkin ja nyt se taas nousi esiin.

Sen lisäksi tunnen  kuin uuden lehden kääntyneen elämässäni. Moni asia on jäänyt taakse ja tilalle on tullut uutta. Katson eteenpäin  valoisin mielin ja vapautuneena. En tiedä, mitä tulevassa on minua odottamassa, mutta se ei haittaa.

Uskon, että siellä on elämänmakua, niin kyynelten suolaa kuin naurun kupliakin. Minulla on unelmia ja haaveita, joista en hiiskahdakaan ääneen, hyvä kun itselleni niitä  myönnän. Tässä hetkessä uskallan tuskin ääneen  tätä sanoa, mutta  vaikuttaa ihan kuin tuo seuraavan sananlaskun hyvä onni olisi kääntänyt katseensa minuun. Tai  vilkaissut vähän suuntaani.




                    Kun hyvä onni tulee luoksesi, kutsu se sisään.

                                  Espanjalainen sananlasku

Korpimaan kauneus

Ihminen on hienosti rakennettu kokonaisuus, vaikka huitelee reissussa keskellä korpea eikä mieti mitään sen kummempaa, kunhan kuleksii, niin alitajunta   työskentelee. Näin se vaan on, ihmeellistä. En reissullani tietoisesti mietiskellyt ja pohdiskellut ennen matkaa minua rassanneita asioita, vaan patikoin ja laitoin jalkaa toisen eteen ja nautin kustakin kuluneesta hetkestä.

Ja kuitenkin nyt kotiin palattuani huomaan, että moni murhe jäi sinne kurun pohjalle kuten Aamu kommentoi. Sinne ne putosivat omia aikojaan ja koski pauhuineen vei ne mennessään. Tai no aina sitä muutama murheenpoikanen repun pohjalle jää, mutta suuri osa huolista jäi sinne.

Jos oli minulla suuria murheita, niin on pohjoisessa myös suuria koskia, könkäitä ja rotkolaaksoja. Mutta ei vain kooltaan isot, myös Lapin luonnon pienet kauniit saivat sielun soimaan. Hento ja hauras kasvi voi vetää kauneudessa vertoja valtaville dolomiittiseinämille.

Onnentäyteinen

Olen ihastunut. Liki rakastunut. Pohjoiseen ja sen maisemaan, luontoon ja avaruuteen. Olisin voinut jäädä sinne yhä.

Istuutuessani allaoleviin  maisemiin kahvitauolle huomasin yhtäkkiä itkeväni. Olin niin onnellinen, että itkin. Hymyilin ja kyynelehdin ja tunsin eläväni upeaa tähtihetkeä. Arjessa on paljon hyvää, mutta tuollaiset erityiset,  arjen yläpuolella olevat hetket elähdyttävät sielua.

Ennen matkaa koetut monenmoiset  ongelmat muodostivat tuosta kahvihetkestä rotkolaakson kosken kuohuja katsoessa ja kuunnellessa minulle niin merkityksellisen ja onnentäyteisen, että sydän oli pakahtua. Tunsin alas koskeen katsoessani itseni hyvin pieneksi, mutta  syvästi onnelliseksi ihmiseksi. Eräs unelmani oli toteutumassa ja tunsin oloni kiitolliseksi, että sain olla siinä.  Kuukkelikin tuli minua tervehtimään ja aurinko ilmaantui juhlistamaan ensimmäistä patikointipäivää.

Syksyisen kaunista tulevaa viikkoa, ei masennuta jos vaikka sateleekin vettä tai jopa räntää!

Matkalla pohjoiseen

Teillä lukijani on niin hienoja kommentteja ja ajatuksia, että olen otettu lukiessani niitä. Luen pohdintojanne hyvin suurella mielenkiinnolla ja ne poikivat uusia ajatuksia ja mietelmiä minulle. Kommenttinne saavat minut näkemään asioita uudessa valossa ja se rikastaa ajatusmaailmaani. Kiitos!

Kaunista ja mukavaa syksyistä viikkoa teille!

                                                             Metsän näen hämärän
                                                             ja vaaran sinertävän.....

Oioi!

Niin, olen täpinöissäni. Osin endorfiinihumalassa. Edes työmurheet ja stressin oireet eivät tänään hyvää oloani pysty himmentämään.

Ai että mikäkö näin riemastuttaa? Tein varauksen ruskareissua varten, se on nyt lyöty lukkoon ja merkitty kalenteriin! Se tässä eniten täpinää aiheuttaa. Ja kävin lenkilläkin, siitä endorfiinihumala.

Ovatkohan hormonini  ylikierroksilla, kun  tunnen olossani niin voimakkaita tunnetilojen vaihteluita......=)? Työ aiheuttaa stressiä, uupumusta ja vahvaa tarvetta pitää huolta itsestään, niin henkisesti kuin fyysisesti ja se kaikki näkyy voimakkaina negatiivisinakin tunteina. Ja sitten toisaalta liikunta ja muut vapaa-ajan mielenkiinnon kohteet saavat aikaan valtavia mielihyvän, ilon ja riemun purskahduksia. Miten minä näin voimakkaasti asioita tunnen ja koen, minä, rauhallinen viilipytty? Vai annanko minä nykyään tuntemusten ja tunteiden tulla vapaammin pintaan ja ilmaisen niitä estottomammin? Tiedostanko niitä enemmän kuin ennen?

No, en kanna tunteistani  sen suurempaa huolta, niin kauan kuin koen  olevani tasapainossa. On niin hyviä kuin huonompiakin tuntemuksia,  se kuuluu elämään. Välillä vaikeaa taaperrusta ja kompastelua, välillä huikeaa liitoa kohti unelmia.

Niin, unelmat. Ne rakkaat ja hellästi vaalitut. Taas kuljen kohti erästä unelmaani, siitä tulee totta. Uskomatonta, mutta vaikka tämä vuosi on koetellut ja vielä koettelee minua paljon, niin olen minä saanut ja vielä saan toteuttaa hartaita unelmiani. Ja se on upeaa. Aivan ihanaa. Niin ihanaa, että minä vaan hymyilen täällä onnellisena aamutakissani.....=)

Ja jos minä, stressaantunut taapertaja voin saavuttaa unelmani, niin ihan varmasti voit sinäkin. Älä koskaan luovu unelmistasi, pidä niistä kiinni, vaikka välillä vain hennolla otteella. Mutta pidä kiinni. Kaikki on mahdollista. Ihan kaikki. Joku kaunis päivä.

Ajatus karkailee pohjoiseen

Läsnäolo tässä hetkessä on tärkeää. Ja kaiken lisäksi järkevää. Mitä turhia haikailla menneitä, niitä ei voi muuttaa eikä niitä myöskään saa takaisin. Menneet on menneitä. Tuleviakaan on turha murehtia, huolia tulee ja menee. Ilman huolia ei elämästä selviä, mutta aina niistä on jotenkin selvitty. Eikä tulevassa ole viisasta elääkään, jää tämän hetken hyvyys huomaamatta.

Silti vähän ajatus karkaa tulevaan. Olen kuin pieni lapsi, joka on malttamaton ja innokas. Vielä on odotettava monta viikkoa ruskareissua, mutta monet asiat olen miettinyt jo valmiiksi. Niitä on niin mukavaa miettiä! Seikkailuhattunikin otin jo esiin, itse asiassa se on olohuoneessa  hattuhyllyn sijaan...=)

Myönnän, muistutan pahaista vekaraa, välillä  kokeilen hattua ja sitten jätän sen taas näkösälle. Vähän kuin sukulaispoikani, joka joskus  nukkuikin lempihattu päässään. No, en sentään nuku, mutta tuossa se on lähellä.

Suunnittelu ja valmistelu on suuri ilon tuoja myös, tärkeä osa matkaa ja reissua. Lisäksi olen luonteeltani hyvissä ajoin asioiden valmistelija, en pidä viime hetken häsellyksestä ja kiireestä. Silloin aina unohdan jotain.

Pitääkin miettiä, mistä saan hankittua ne muutamat vielä puuttuvat jutut reissua varten....

Ajatuksia pienistä toiveista

Haaveista ja unelmista olen kirjoittanut useasti, mutta mitä jos ottaisi esiin niitä pienemmät asiat? Asiat, joita on halunnut tehdä tai kokea jo pitkään, ei mitään isoja juttuja, mutta itselle mieleisiä. Jos niitä kutsuisi vaikka toiveiksi. Minulla on niitä paljon, asioita jotka haluaisin  kokea elämäni aikana. Sinullakin on sellaisia varmasti.

Ne ovat olleet mielessä ehkä jo jonkin aikaa, mutta jotenkin niitä ei ole saanut toteutettua. Ei ole ollut mahdollisuutta, ei aikaa tai rahaa tai sopivaa seuraa sen tekemiseen. Nuo syyt minulla ainakin on ollut asioiden  lykkäämiseen. Tekosyitä? Laiskuutta? Aidon kiinnostuksen puutetta? Arkuutta?

En tiedä, onko sisälläni auennut joitakin lukkoja  vai olenko kasvattanut rohkeutta ja uskallusta, sillä nyt on eri meininki. Kun olen ottanut toiveen toteuttamisesta käytännössä selvää, se ei välttämättä olekaan ollut niin kallista kuin olin kuvitellut tai pystyn muokkaamaan toteutusta niin, että meno siitä on kohtuullinen.  Tai asian  voi toteuttaa yksinkin, ei siihen välttämättä sopivaa seuraa tarvita, sitä saattaa löytyä asian tekemisen yhteydessä.  Joku näistä tai kaikki yhdessä ovat tehneet sen, että elämään on tullut lisää innostavia ja energiaa antavia asioita saatuani pieniä toiveita täytettyä. Ja paljon hyvää mieltä ja tyydytystä.  Nyt  kun  alkuun on päässyt, ei  enää voi eikä halua lopettaa.

Välillä tunnen suorastaan huonoa omaatuntoa, kun elän niin itsekkäästi ja nauttien. Aikaisemmissa elämäntilanteissa on ottanut huomioon enemmän toisten tarpeet ja toiveet ja painanut omansa vähän taka-alalle. Mutta  nyt  tuntee suurta vapautta elää omannäköistään elämää. Näen elämässä erilaisia  aikakausia ja vaiheita, jolloin eri asiat nousevat päällimmäiseksi. Nyt on auennut itsensä toteuttamisen hetki, tilaisuus katsoa laajemmalle ja mennä kauemmas. Tilaisuus toteuttaa itseään pienissä, arkisissakin asioissa ja kun  on päässyt vauhtiin, katsoa kohti niitä haikeampiakin, sielun syvistä sopukoista kumpuavia unelmia.

Minun katseeni siintää taas erästä toivetta  kohti ja se on ruokkinut itse itseään ja synnyttänyt lisätoiveita kiinnostavista asioista. Tunnen valtavaa elämänhalua ja -iloa. Tänä vuonna on jo ollut monta kiperää paikkaa elämässäni, mutta elämänhaluni on vain vahvistunut. Sitkeää tekoa tämä nainen.

Tuulitukan kesäpäivä Iittalassa

Unelma, josta luovuin, nousi mieleeni. Selasin siihen liittyviä juttuja ja katselin  kuvia. Siellä se oli, unelmani. Mutta, jotain on tapahtunut. Liikahtanut minussa. En tullut suruisaksi, en nyyhkinyt menetettyä mahdollisuutta, en rypenyt itsesäälissä. Ajattelin itsekseni, nythän minun on hyvä olla. Hyvä olla ja elää, katsoa tulevaisuuteen ja nähdä siellä  mielenkiintoista. Matka tuntuu olevan minulle toimiva  tapa irrottautua ja ottaa etäisyyttä, se auttaa suhteuttamaan asioita ja näkemään niitä uudesta näkökulmasta. Vaikka en matkalla asiaa miettinytkään, alitajunta teki töitä.

Jokin kohtalo ihmistä johdattaa, uskon niin, mutta omasta asenteesta on paljon kiinni. Asenteesta, miten elämänsä elää. Ottaako irti kaiken siitä, mitä on tässä vai haikaileeko niitä, joita ei voi saavuttaa. Ja minä päätin nauttia kaikesta siitä, mikä elämässäni on hyvin ja kohdallaan. Sitä on kuitenkin paljon ja lisäähän voi  tulla tupsahtaa.....=)



                                  Puu joka taipuu ei taitu tuulessa.
                                  (afrikkalainen sananlasku, Haya)                                               

Rohkeasti vaan eläen, täysin rinnoin ja ikuisesti uteliaana elämälle. Ja välillä vähän matkoja, mansikoita ja muuta mukavaa!

Kotiinpaluu

Minä rakastan kotimaatani, sen kesää, syksyä, talvea ja kevättä. Kesäisiä kukkaniittyjä ja järvien sineä ja ihanaa viileää vettä, missä uida. Syksyn raikkautta, sieniretkiä ja karpaloita ja puolukoita. Talven kipakoita pakkasia, lumihiutaleita ja hiihtoa kevättalven lentokeleillä. Kevään hentoja vihreitä ja yhtäkkiä voimistuvaa elämänvoimaa. Minä rakastan tuota kaikkea ja paljon muuta Suomessa. Tutustuminen vieraisiin seutuihin, niiden  ilmastoon ja luontoon, eläimiin ja ihmisiin, ruokiin, kulttuuriin ja tapoihin  on kuitenkin äärettömän mielenkiintoista ja rikastuttavaa.

Kun pakkaa laukkunsa ja lähtee matkalle, jättää hetkeksi jäähyväiset arjelle ja rutiineille ja seikkailee vieraassa maassa kuin lapsi. Kaikki on aisteille uutta ja tuoretta. Vaikutelmien runsaus lyö ällikällä.Aikaa voi viettää istumalla kylän raitin varrella ja katselemalla sen elämää. Oma kävelyvauhti raitilla hidastuu ja kaikkinainen kiire ja hössötys jää luonnostaan pois. Ihmeellinen rauha ja levollisuus tarttuu minuun kyläläisten ja heidän eläintensä elämäntavan myötä. Miksi kiirehtiä, ehtii vähemmälläkin.

Kun palaan Suomeen ja Helsinkiin, ihmisvilinä ja ihmisten törmäily tyrmistyttää. Kaikilla tuntuu olevan kiire johonkin ja he tönivät vastaantullessaan ja ohimennessään. Jatkoyhteyttä odotellessani pistäydyn kauppakeskukseen, mutta sen  hälinä ja sekasortoinen tunnelma hätkäyttävät ja tunnen olevani eksyksissä. Istun kuitenkin hetkeksi syömään jäätelöä, vaikka koenkin olevani aivan väärässä ympäristössä   kapsäkkeineni, kylmien merituulien tuivertamine hiuksineni ja auringon paahtamine kasvoineni.

Mutta olen onnellinen. Vaikka reissussa rähjääntyy ja kapsäkit painavat, pitkä matka väsyttää ja vähäiset yöunet painavat luomia, olen syvästi onnellinen. Saavutin yhden suuren unelmani ja paljon, paljon enemmän. Matka antoi enemmän kuin uskalsin toivoakaan, monin eri ulottuvuuksin ja tavoin.

Unelma saa siivet

Naisellisuutta ja miehekkyyttä ja varsinkin niiden välille kehkeytyviä väreilyjä voisi pohdiskella enemmänkin. Erittäin  kiinnostava aihe, joka herättää paljon ajatuksia. Se jää  myöhempään ajankohtaan, sillä nyt jätän alkuvuoden voimia vieneet asiat kokonaan taakseni ja suuntaan katseen kohti uusia näkymiä.

Keskityn aistimaan, kokemaan, näkemään ja katsomaan, kuuntelemaan ja kuulemaan, maistelemaan ja nautiskelemaan. Toivotan tervetulleeksi uusien maisemien ja näkymien lisäksi uudet vaikutelmat ja niiden mukanaan tuomat tuntemukset. Pakkaan kapsäkkini ja lähden. Seikkailu odottaa.

Neiti kesäheinä

Olin neiti kesäheinänä koko kesäisen lämpimän viikonlopun. Läpsyttelin varvastossuilla markkinoilla jätskitötterö kädessäni, uin lammissa ja järvissä siellä sun täällä, lepäsin viime viikon rasitukset pois. Nyt olen rentoutunut kesänainen.

Viime viikolla, joka oli uuvuttavampi kuin etukäteen osasin ajatella,  opin   yllättävän uuden asian itsestäni. Törmäsin pelkoon sisälläni. Alitajuiseen, vahvaan pelkoon. Ei arkuuteen, ei epämukavuusalueseen,  vaan rehelliseen, liki lamauttavaan  pelkoon. Se yllätti minut täysin. Olen sulatellut sitä parisen päivää ja totutellut asiaan. Tiedän nyt, mitä oikeasti pelkään, konkreettisesti. Ja tiedän myös mistä se pelko tulee. Siihen on selvä syy. Mutta tänään en sitä  enempää avaa, annan itselleni lisää aikaa sen käsittelyyn.

Tämän illan  nautin tästä  auvoisesta olosta. Rentoudesta, jonka ovat saaneet aikaan runsas liikunta ja ulkona olo, auringon valo ja lämpö, kaunis luonto kaikkine upeine yksityiskohtineen ja uni. Ja haaveilu. Olen unelmoinut ja ajatellut lempeitä ajatuksia.....=)


Eino Leinon sanoin:

"Tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen"

Mikä tekee sunnuntaista hyvän?

Hemmottelu. Aikatauluttomuus. Leppoisuus. Omat lempijutut. Mukavat yllätykset.

Siemailin niitä tänä viikonloppuna  erityisesti siksi, että ne kuuluvat  Hemmottele itseäsi, nainen-kuuriin. Se on kuuri, jonka otan, kun on ottanut vähän lujille. Se sisältää kaikkea, mikä tuo hyvän olon ja mielen, nautintoja kaikilta elämän saroilta. Herkullista ruokaa, mieleisiä harrastuksia, paljon unta ja lepoa, saunomista, musiikkia, runoja, dekkari yöpöydällä, lempiväriä olevat lempivaatteet, matkojen suunnittelua. Ja kaikkea muuta kivaa, mitä mieleen juolahtaa.

Ja sitten on kauniit asiat, estetiikka. Kauniit asiat ovat balsamia sielulle, uskon. Tästä olen ennenkin kirjoittanut, mutta uskon siihen todella.  Se mikä on kenestäkin kaunista, vaihtelee. Minä näen paljon kaunista luonnossa, keväässä.

Ihmisten kohtaaminenkin voi olla kaunista. Kun yllättäen kohtaa vieraan ihmisen vaikkapa luontopolulla tai harrastuksen parissa ja spontaanisti löytyy mukava yhteys. Kun katsellaan ja ihastellaan yhdessä hetkisen kevään etenemistä ja saapuneita muuttolintuja. Tai kun muussa harrastustoiminnassa yhtäkkiä huomaa, että yhteistä juttua riittäisi vaikka kuinka ja miten mukavaa on olla siinä. Ja huomaa ja vaistoaa, että se toinenkin viihtyy.

Hyvässä sunnuntaipäivässä oli monta kivaa hetkeä. Ja onhan sitä sunnuntaita jäljellä vieläkin jonnin verran.

Rannalla

Vaikka lumi peittää paikoin pehmeän rantahietikon, ajattelen lämpöä ja valoa. Vaikka järven  jääkansi ulottuu kaukaisuuksiin, rantaviivan tuntumassa aistin  kevään. Vaikka veneet ovat talviteloilla, kevään selän takaa näen jo kesän.

                                  Tänä hämmennyksestä hämmennykseen 
                                  ajelehtivana yönä
                                  en löydä vieraita mantereita,
                                  en kesytä villejä eläimiä,
                                  en laske uhman kruunu päässäni
                                  verkkojani myrskyyn.

                                  Niin kuin lempeät laineet
                                  koskettavat rannan arkaa otsaa,
                                  niin minä toivon
                                  että joku minuakin

                                  Että olisin
                                  hiljainen ranta
                                  johon laine varoen saapuu

                                  Tommy Tabermann


 

Unelmista totta

          Joka uskoo unelmiinsa, alkaa kasvaa niitä kohti.

          Tommy Hellsten kirjassaan Odota, kuuntele

Mikä on sinun unelmasi? Oletko selvittänyt sen itsellesi? Kun olet sen tehnyt, voit alkaa ottaa askeleita unelmaasi kohti. Niin tulee tapahtumaan, alat tehdä pieniä ja isojakin valintoja kohti unelmasi toteuttamista. Näin viisaat sanovat ja näin minäkin uskon sen olevan. Ajattele, voit olla menossa kohti unelmaasi tälläkin hetkellä.

 

Aurinko tanssii lehdilläni....

 

Jonakin päivänä olen puu, ja tuuli laulaa oksissani ja aurinko tanssii lehdilläni, ja olen vahva ja kaunis kaikkina vuodenaikoina.

Kahlil Gibran

Illan runo elämästä

Tie haarautui metsässä, ja minä-
minä valitsin sen vähemmän kuljetun,
ja siksi on kaikki toisin.

Robert Frost

Musiikki kuvina mielessä

Bachin sellosonaatti siivittää unelmiin ja haaveisiin. Unelmat ja haaveet ovat minulle sydämenasia vai voisinko sanoa sielunasia. On varmaan jo käynyt selväksi, että pidän unelmointia ihmiselle merkityksellisenä asiana ja voisin jaaritella siitä pitkäänkin......=)

Eräässä tv-ohjelmassa, jota katselin muutamia vuosia sitten britti musiikintekijä Sting kertoi kuuntelevansa paljon klassista musiikkia  mm. Bachia. Sting kuvaili näkevänsä arkkitehtuurisia näkymiä mielessään kuunnellessaan Bachia. Holvikaaria, pylväitä, kattorakennelmia, korkeita tiloja. Jotenkin Stingin kertoma on hyvin helppo ymmärtää, nimenomaan Bachin musiikista.

Musiikki luo mielikuvia ja näkymiä. Sen vuoksi Youtuben pätkät, joihin ei ole ympätty maisemakuvia sun muuta miellyttävät enemmän. Katson mieluummin artistia tai sitten omia mielikuviani.  Musiikki nostattaa mieleen muistoja ja tunteita. Ehkä siksi musiikkia on joskus antoisinta kuunnella silmät kiinni, uppoutuen.

Jäin kiinni unelmaan

Unohdin eilen mainita pari unelmointiin liittyvää juttua. Psykologian emeritusprofessori Markku Ojasen mukaan haaveiden yksi keskeinen tarkoitus on tavoitteiden vahvistaminen. Haaveillessa  siis tavoitteet selkiytyvät ja jäsentyvät ja saavat lisäpontta. Filosofian lisensiaatti Marja Leena Toukonen sanoo samaisessa Suomen Lääkärilehden artikkelissa, että unelmat eivät toteudu itsestään, vaan niiden toteuttaminen vaatii ponnisteluja. Toukosen mielestä unelmat vievät elämää eteenpäin ja siksi jokaisen pitää miettiä omia unelmiaan ja ottaa vastuta elämästään. Ja siihen kuuluu hänen mukaansa kyky tehdä itseä koskevia, vaikeitakin  päätöksiä.

Lisäksi Toukonen sanoo:" Onnellinen on se, jolla on unelma, mutta myös se, joka etsii unelmaansa".

Ja vielä Tommy Hellsten kirjassaan Saat sen mistä luovut:"Unelmamme ja haaveemme pyrkivät kertomaan meille, minkälaisia me olemme tulevaisuudessa, jos uskallamme niitä kuunnella. Ne ovat osa meissä olevaa luovuuden liikettä."  -  "Meidän tulee uskoa haaveidemme merkittävyyteen. Meidän tulee suhtautua niihin niin vakavasti, että kuuntelemme niitä syvästi. Haaveet kutsuvat meitä rohkeaan elämään, sellaiseen jossa on todella kyse elämästä eikä pelkästä elämän varmistamisesta tai selviytymisestä."

Niin, jos haaveita ei halua jättää pelkiksi päiväunelmiksi, se vaatii työtä, rohkeutta, kanttia tehdä muutoksia, uskoa tulevaan. Kyllä ne voivat toteutua, unelmat. Tai paremminkin, niiden toteutumiseen voi itse vaikuttaa ja laittaa niitä tapahtumaan. Niin minä uskon, ikuisena optimistina ja muutaman pienen unelman saavuttaneena. Kuten sanottu, pää pilvissä, jalat maassa.....=).

Voiko olla unelmoimatta?

Haaveilla, unelmoida, haaveksia, uneksia, haikailla, kuvitella, rakentaa pilvilinnoja. Unelmallakin on monia synonyymeja synonyymisanakirjan mukaan; haave, pilvilinna, utopia, kuvitelma, utukuva (tämä on suosikkini), halu, tuulentupa. Haaveen kohdalla lista täydentyy osin samojen lisäksi  illusiolla, toiveunella, toiveella ja unella.

Haaveen ja unelman jotkut synonyymit kuten pilvilinna ja utopia antavat kuvan, että ne  ovat  jotain täysin saavuttamatonta, pelkkää mielen haihattelua.Pilvilinna kertoo, että se on jossain kaukana ylhäällä taivaalla tavallisen ihmisen ulottumattomissa. Sana linna taas kertoo suuruudesta, mahtavuudesta, loistostakin. Niin suuri ja kaukainen, että sitä tuskin saavuttaa. Utopia on sanana sävyltään samansuuntainen, ei se ole tottakaan vaan ainoastaan kuvittelua ja tuskin toteutuvaa.

Mutta jokaisella meistähän on silti unelmia ja haaveita. Vai eikö ole? Voiko olla ihmistä, jolla ei olisi edes pienen pientä haavetta sisimmässään? Haavetta, jota ei olisi koskaan itsekään tietoisesti ajatellut, se vaan on siellä? Onko kaikilla haaveilun taito? Vai ajatteleeko osa ihmisistä sen olevan ajanhukkaa ja turhaa hömpötystä?

Uskon, että kaikilla on haaveita ja unelmia. Pieniä tai suuria. Pieniä, arkisiakin toiveita jonkin asian toteutumisesta. Suurempia, korkealentoisia unelmia, joista kaikkia ei ehkä uskokaan tavoittavansa. Rationaalinen ihminen näkee ne tavoitteina elämässään. Toinen taas tietoisesti näkee ne utukuvina, joita kohti kurkottaa. Sanotaan, että ihminen alkaa ottaa askeleita unelmaansa kohti tiedostettuaan sen olemassaolon. Ehkä näin onkin. Vai tuleeko unelma lähemmäs rohkeaa ja sinnikästä haaveilijaa?

Mistä haaveet tulevat? Kaipuusta ja kaihosta johonkin? Halusta saavuttaa jotain? Jonkin puutteesta? Kumpuavatko ne sielun ja sydämen syvyyksistä? Ja jos ei tunnusta omaavansa yhtä ainokaista haavetta, onko edes elossa?

Unelmat ja haaveet muuttuvat elämän varrella. Joitakin ehkä saavuttaa, osin tai kokonaan. Osa muovautuu elämänkokemuksen, iän ja rohkeuden myötä. Toiset unelmat jäävät unholaan ja uusia tulee tilalle. Mutta aina niitä on. Eikä se tarkoita sitä, että vaipuisi päiväunelmiin käsi poskellla muusta maailmasta irrottautuen silmät utuisena kaukaisuuteen tuijottaen. Haaveet kulkevat matkassa mukana, arjessa seuralaisina. Mielen perukoilla, välillä unohtuenkin.

Miltä se unelma sitten maistuu, kun sen saavuttaa? Onko se yhtä makeaa, kuin on uneksinut vai oliko pääasia sittenkin matka kohti unelmaa. Sitä voi miettiä. Tapoja lähentyä unelmaansa on yhtä monta kuin on erilaista elämänpolkua. Matkaa kohti haavetta voi edesauttaa ystävän kannustus, tuki tai seura. Ja oma palava halu, intohimo, uteliaisuus.

Siellä ne odottavat saavuttamistaan, pilvilinnat ja utukuvat. Ehkä lähempänä kuin arvaatkaan, jo seuraavan kulman tai mutkan takana.


                            Porrasholvi 1 - Elina Luukanen