Karpaloita ja suopursun tuoksua

                                                        Päivä lyhenee.
                                                        Puun kämmenten välissä
                                                        hehkuu jo syksy,
                                                        vaahteranlehtipiippu,
                                                        kopassa ruskan värit.

                                                        Risto Rasa  


Olen noukkinut pari-kolme tuntia karpaloita suolla ja olen onnessani. Olen kyykkinyt suopursujen tuoksussa kumisaappaat sammalikossa litisten ja olen onnessani. Olen ollut taas kuin Huovisen hamsteri ja keitellyt karpalohilloa ja arvaat oikein - olen onnessani....

Syksyisen seesteistä viikon alkua sinulle! Ja lämpimästi tervetuloa mukaan Jagdev Kaur.

Hidastamista

Keho tietää, koska se tarvitsee lepoa. Se kertoo sen, jos osaa kuunnella. Ja silloin ei auta  kuin jättää muut touhut ja puuhat vähemmälle ja levätä. Seuraavan kuvan Mikko-kettukin näyttää nauttivan päivälevosta Suurpetokeskuksen aitauksessaan.

Yritän kuunnella kehoani yhä tarkemmalla korvalla ja antaa sille sen, mitä se tarvitsee. Ja paljon unta se tuntuu tarvitsevan. Ehkä ihminen tarvitsee latausaikaa ja silkkaa lepoa sopeutuessaan ja opetellessaan uusia asioita.






Unen ohella syysluonto virkistää ja antaa paljon hyvää mieltä ja iloa. Väriterapiaa  ja ihastuttavia luontohavaintoja. Eilisen puolukkaretkellä näin tutussa marja- ja lenkkimetsässäni neljän kauriin ryhmän liikkuvan edessäni rauhaisasti. Bambimaisen sirot eläimet eivät huomanneet minua lainkaan.

Minusta on tosi mukava ajatus, että samassa metsässä jossa liikun, liikkuu myös metsän eläimiä samaan aikaan  ja joskus  niitä saa katsellakin.

Syksyllä tuntuu hyvältä hidastaa elämää ja sen tahtia entisestään. Keskittyä olennaiseen ja hoitaa itseään. Pidetään huolta itsestämme ja läheisistämme.

Lämpimästi tervetuloa lukijaksi Mayo.

Korpimaan kauneus

Ihminen on hienosti rakennettu kokonaisuus, vaikka huitelee reissussa keskellä korpea eikä mieti mitään sen kummempaa, kunhan kuleksii, niin alitajunta   työskentelee. Näin se vaan on, ihmeellistä. En reissullani tietoisesti mietiskellyt ja pohdiskellut ennen matkaa minua rassanneita asioita, vaan patikoin ja laitoin jalkaa toisen eteen ja nautin kustakin kuluneesta hetkestä.

Ja kuitenkin nyt kotiin palattuani huomaan, että moni murhe jäi sinne kurun pohjalle kuten Aamu kommentoi. Sinne ne putosivat omia aikojaan ja koski pauhuineen vei ne mennessään. Tai no aina sitä muutama murheenpoikanen repun pohjalle jää, mutta suuri osa huolista jäi sinne.

Jos oli minulla suuria murheita, niin on pohjoisessa myös suuria koskia, könkäitä ja rotkolaaksoja. Mutta ei vain kooltaan isot, myös Lapin luonnon pienet kauniit saivat sielun soimaan. Hento ja hauras kasvi voi vetää kauneudessa vertoja valtaville dolomiittiseinämille.

Matkalla pohjoiseen

Teillä lukijani on niin hienoja kommentteja ja ajatuksia, että olen otettu lukiessani niitä. Luen pohdintojanne hyvin suurella mielenkiinnolla ja ne poikivat uusia ajatuksia ja mietelmiä minulle. Kommenttinne saavat minut näkemään asioita uudessa valossa ja se rikastaa ajatusmaailmaani. Kiitos!

Kaunista ja mukavaa syksyistä viikkoa teille!

                                                             Metsän näen hämärän
                                                             ja vaaran sinertävän.....

Sielun lepuutusta pitkospuilla

Pitkääkin pidemmät pitkospuut, kurjen huutoja, lentoon kahahtavia metsoja ja pyitä, punastuvia karpaloita ja puolukoita. Sielulle balsamia ja upeita elämyksiä. Pieniä ruskareissuja voi tehdä muuallakin kuin Lapissa, vaikka sinne sydämeni halajaa.

Tämä vuosi on minulle koetteleva, Myrphyn laki toimii ja kaikki kasaantuu. Ja juuri siksi tarvitsen reissujani. Vastapainoksi ja voimaannuttamaan. Kaikesta selvitään, mutta välillä koetellaan enemmän kuin laki sallii. Vahvistunko tästä, kuten sanonta sanoo  kaiken mikä ei ole kuolemaksi vahvistavan?

Torron kylän ruiskukoppia piti ihan pysähtyä katsomaan ja miettimään sen tarkoitusta. Joka ei kylläkään selvinnyt.

Reissuillani olen oppinut pari asiaa: aina kannattaa poiketa reitiltä tai pysähtyä kuuntelemaan ja katselemaan luontoa kaikessa rauhassa. Jos en olisi istahtanut pitkospuille kahville, en olisi huomannut noita pieniä punaisia kihokkeja pisaroineen. Oletko sinä huomannut tuollaista kasvia? Sitä pitää tosin katsoa ja kuvatakin hyvin läheltä, maanrajasta.....=)

Vuorovaikutuksesta

Jokin aika sitten kirjoitin siitä, kun kokee toisen syövän kaiken energiasi vuorovaikutuksessa. Ja sitten on täysin päinvastainen tilanne, ollessaan tekemisissä jonkun kanssa saa energiaa.

Onko tilanne sinullekin tuttu? Kun jonkun kanssa vuorovaikutus on vaivatonta, sujuvaa ja innostavaa? Olo vuorovaikutuksessa tuntuu turvalliselta, vaikka ei toista tunnekaan kovin hyvin. Turvallisuudella tarkoitan tunnetta siitä, että toista ei koe sanallisesti hyökkääväksi  eikä  hänen käyttäytymistään arvaamattomaksi.

Koska sellaistakin kokee joskus.Joidenkin kanssa on fiilis, että ei koskaan tiedä mitä ja miten toinen reagoi. Toisen arvaamattomalta tuntuva käytös ei tue  luottamuksellista ja hyvää ilmapiiriä ja  vastapuoli voi tulla  varovaiseksi eikä enää kykene toisen aitoon  kuunteluun. Kun taas luottamuksellisessa ja avoimessa ilmapiirissä  voi turvallisin mielin olla täysin oma itsensä. Ja se on mielestäni erittäin hyvä lähtökohta hedelmälliselle vuorovaikutukselle. Voi tuntea, että sinua kuunnellaan  ja pystyy itsekin keskittymään täysin toisen kuunteluun. Ja jotta keskinäinen vuorovaikutus sujuisi hyvin, kuuntelu ja kuunteleminen on ydinasia. Siitä kaikki lähtee.

Tänään tein yhteistyötä, jossa kemiat pelasivat luonnostaan hyvin yhteen. Oli ilo tehdä töitä ja toivon yhteistyön jatkuvan. Työyhteisöissä  täytyy sopeutua monenlaisiin ihmisiin, helppoa se ei  aina  kuitenkaan ole. Mutta kun  kemiat napsahtavat kohdilleen, kylläpä työnteko on mukavaa ja voimia antavaa! Onneksi on näitäkin kohtaamisia, niistä tulee  hyvä, tyyni ja hymyilevä olo pitkäksi aikaa

 

.


Tervetuloa mukaan Maalainen!

Tutkailuja ruohonkorsi suupielessä

Kun aika pysähtyy ja menettää merkityksensä, päivän ohjelmaksi riittää luonnonvoimien tutkailu. Voi tuumailla asioita ja ilmiöitä kuten Havukka-ahon ajattelija konsanaan. Katse kiinnittyy taivaankannella leijuviin  pilviin,  niiden yhtäkkiseen ilmaantumiseen ja hetkessä tapahtuvaan haihtumiseen ja  valon  suodattumiseen  niiden välistä ja takaa.

Kun päivän mittaan havainnoi veden pintaa ja sen väreitä tuulen ja sadekuurojen vaihteluissa, ymmärtää entistä paremmin sen voiman. Vesi elää aivan omaa elämäänsä ja yllättävän nopealla muutostahdilla.

Tummasävyisistä kuvista moni voisi ajatella, että olipa kurjat säät. Minua Suomen kesän tiuhaan vaihtuva sää ja sateisuus eivät häirinneet, vaikka kastuin moneen otteeseen melko täysin. Ukkonen ei vienyt yöunia eikä viileys haitannut. Sen sijaan ajan rattaiden pysäyttäminen saa sieluni eheäksi ja tasapainoiseksi ja kaiken kokemisen hyvin intensiiviseksi. Elämykset ja havainnot voimistuvat ja niiden vahvuus jättää ihmiseen ikuisen, kauniin jäljen.

Tuulitukan kesäpäivä Iittalassa

Unelma, josta luovuin, nousi mieleeni. Selasin siihen liittyviä juttuja ja katselin  kuvia. Siellä se oli, unelmani. Mutta, jotain on tapahtunut. Liikahtanut minussa. En tullut suruisaksi, en nyyhkinyt menetettyä mahdollisuutta, en rypenyt itsesäälissä. Ajattelin itsekseni, nythän minun on hyvä olla. Hyvä olla ja elää, katsoa tulevaisuuteen ja nähdä siellä  mielenkiintoista. Matka tuntuu olevan minulle toimiva  tapa irrottautua ja ottaa etäisyyttä, se auttaa suhteuttamaan asioita ja näkemään niitä uudesta näkökulmasta. Vaikka en matkalla asiaa miettinytkään, alitajunta teki töitä.

Jokin kohtalo ihmistä johdattaa, uskon niin, mutta omasta asenteesta on paljon kiinni. Asenteesta, miten elämänsä elää. Ottaako irti kaiken siitä, mitä on tässä vai haikaileeko niitä, joita ei voi saavuttaa. Ja minä päätin nauttia kaikesta siitä, mikä elämässäni on hyvin ja kohdallaan. Sitä on kuitenkin paljon ja lisäähän voi  tulla tupsahtaa.....=)



                                  Puu joka taipuu ei taitu tuulessa.
                                  (afrikkalainen sananlasku, Haya)                                               

Rohkeasti vaan eläen, täysin rinnoin ja ikuisesti uteliaana elämälle. Ja välillä vähän matkoja, mansikoita ja muuta mukavaa!

Kotiinpaluu

Minä rakastan kotimaatani, sen kesää, syksyä, talvea ja kevättä. Kesäisiä kukkaniittyjä ja järvien sineä ja ihanaa viileää vettä, missä uida. Syksyn raikkautta, sieniretkiä ja karpaloita ja puolukoita. Talven kipakoita pakkasia, lumihiutaleita ja hiihtoa kevättalven lentokeleillä. Kevään hentoja vihreitä ja yhtäkkiä voimistuvaa elämänvoimaa. Minä rakastan tuota kaikkea ja paljon muuta Suomessa. Tutustuminen vieraisiin seutuihin, niiden  ilmastoon ja luontoon, eläimiin ja ihmisiin, ruokiin, kulttuuriin ja tapoihin  on kuitenkin äärettömän mielenkiintoista ja rikastuttavaa.

Kun pakkaa laukkunsa ja lähtee matkalle, jättää hetkeksi jäähyväiset arjelle ja rutiineille ja seikkailee vieraassa maassa kuin lapsi. Kaikki on aisteille uutta ja tuoretta. Vaikutelmien runsaus lyö ällikällä.Aikaa voi viettää istumalla kylän raitin varrella ja katselemalla sen elämää. Oma kävelyvauhti raitilla hidastuu ja kaikkinainen kiire ja hössötys jää luonnostaan pois. Ihmeellinen rauha ja levollisuus tarttuu minuun kyläläisten ja heidän eläintensä elämäntavan myötä. Miksi kiirehtiä, ehtii vähemmälläkin.

Kun palaan Suomeen ja Helsinkiin, ihmisvilinä ja ihmisten törmäily tyrmistyttää. Kaikilla tuntuu olevan kiire johonkin ja he tönivät vastaantullessaan ja ohimennessään. Jatkoyhteyttä odotellessani pistäydyn kauppakeskukseen, mutta sen  hälinä ja sekasortoinen tunnelma hätkäyttävät ja tunnen olevani eksyksissä. Istun kuitenkin hetkeksi syömään jäätelöä, vaikka koenkin olevani aivan väärässä ympäristössä   kapsäkkeineni, kylmien merituulien tuivertamine hiuksineni ja auringon paahtamine kasvoineni.

Mutta olen onnellinen. Vaikka reissussa rähjääntyy ja kapsäkit painavat, pitkä matka väsyttää ja vähäiset yöunet painavat luomia, olen syvästi onnellinen. Saavutin yhden suuren unelmani ja paljon, paljon enemmän. Matka antoi enemmän kuin uskalsin toivoakaan, monin eri ulottuvuuksin ja tavoin.

Luolanpoikanen ja pari muuta juttua

Olen ennenkin ihmetellyt työn määrän runsastumista ennen lomaa. Käsittämätöntä, mutta sama taika toimii edelleen. Huh! Välillä töissä on samanlainen fiilis kuin seuraavissa luontoretkeni kuvissa, joissa metsä on kuin pommin jäljiltä. Eli töitä ja selvittämistä riittää.

Kuvakimara on sunnuntain retkeltä. Kesäisiä tunnelmia eräästä metsästä, metsästä joka on vielä hieman uusi ja vieras minulle, mutta josta alan pitää yhä enemmän. Kuvat kertovat minulle rakkaasta harrastuksesta, retkeilystä ja luonnossa olemisesta. Se lataa akut ja rentouttaa, vie työmurheet ja kaikottaa stressin. Sinullakin on varmaan jokin rakas harrastus tai ajanviete, joka vaikuttaa sinuun samoin. Sellainen on äärimmäisen tärkeä ihmiselle. Pidä siitä kiinni kaksin käsin.

Retken alussa metsä oli aamuauringon kultaama herkkine sadepisaroineen

Polku menee tuossa keskellä, sieltä pilkottaa sinisiä reittiopasteita

Lieneekö joulumyrskyn jälkiä vieläkin

Tuli mieleen sotatanner,  hurja on myrskyn voima

Onkohan tämä jo luola? Seisomaan siihen ei mahdu, istumaan kyllä

Tästä kiivetessäni tunsin itseni pikkutytöksi, joka leikkii metsässä innoissaan.....=)

Herkkää ja kaunista taas sotatantereen jälkeen

Tunnistatko kukkivan kasvin? Se on voimakastuoksuinen suopursu

Taustalla näkyvälle laiturille torkahdin, kun hetkeksi oikaisin selkäni evästauon jälkeen......

Retki oli ihana, olin kuin eri nainen palatessani kotiin. Parasta oli torkut laiturilla, heräsin siitä yllättyneenä nokosista ja posket punaisina. Maistui muuten kahvi ja donitsi erinomaiselle torkkujen jälkeen! Liikkuminen haastavassa maastossa oli myös mukavaa, tuli mieleen lapsuuden leikit lähimetsässä, kun kiipeiltiin, juostiin ja tehtiin kaikkea kivaa metsässä.


Toivon, että sinäkin nautit viikonvaihteestasi yhtä paljon kuin minä. Sen voimin mukavaa viikonalkua sinulle!

Kastepisara

                                      Vain aitoja koruja
                                      kantavat
                                      kaislan hiukset:
                                      sudenkorentoa
                                                    kastepisaraa.

                                      Maaria Leinonen

Aamuhetki

                                       Sateen jälkeen
                                       vesipisarat metsässä,
                                       uusi aamu ja kesän raikas  tuoksu.

                                       Hengitän syvään ja pysähdyn katselemaan,
                                       tämä hetki tässä
                                       ja levollisuus minussa.

                                       Hymy nousee kasvoilleni
                                       ja tunnen sen leviävän koko olemukseeni.

                                       Hiljainen onnenhetki.

Kaunista - aamusta iltaan

Aamu

Päivä

Ilta

Jostain kumpuaa syvää levollisuutta minuun. Rauhaa ja lempeyttä. Miten hyvältä se tuntuukaan. Ehkä se johtuu siitä, että maltan taas pysähtyä ja katsoa, nähdä. Nähdä kaiken kauniin ympärilläni. Sillä nähtävää on paljon. Katso nyt tuotakin lupiininalkua ja kastepisaraa sen sisällä.

Tänään näin ja koin myös ihmisen sisäisen kauneuden. Kesken aamun, työn lomassa, eräs ihminen tuli yhtäkkiä halaamaan  ja kertoi tykkäävänsä minusta. Sanoi, ettei minulle saa tehdä mitään pahaa. Hän oli nähnyt sen uhkaavan tilanteen pari päivää sitten. Liikutuin hänen tunteenilmauksestaan, tiedän sen tulleen suoraan hänen sydämestään.

Elämä on kaunista.

Kun pitää päästä jokivarteen

Tervetuloa Nan mukaan!

Ihanien rentouttavien viikonloppuharrasteiden jälkeen paluu arkeen oli varsinainen pudotus maan pinnalle. Kohtasin  ihmisen, joka käytöksellään sekoitti tyynen levollista oloani. Pinnalta käsin olen tilanteessa kuin tilanteessa  kylmän rauhallinen  viilipytty, niin tänäänkin. Myönnän silti, että tunsin sisälläni hienoista vapinaa. Pienistä merkeistä olin jo arvannut, että jotain saattaa tapahtua. Vaikka tiesin olevani henkisesti vahvempi kuin se toinen henkilö, tunsin sisälläni tilanteen loppupuolella  huteruutta.

Ihmetteletkö, mikä sai reaktioni  aikaan? Uhka ilmassa ja sanat, jotka kertoivat samaa viestiä. Työssäni on mahdollista  saada  lättyyn tai turpaan eli väkivallan mahdollisuus on olemassa silloin tällöin. Se ei ole usein toistuva uhka, mutta ei se poissuljettua ole.  Fyysistä väkivaltaa en ole kohdannut, en työssä enkä vapaalla, mutta sen uhkaan olen työelämässä pariin otteeseen törmännyt. Epäsuoraan tai suoraan sanalliseen uhkaukseen.

Toimiminen sellaisessa tilanteessa ei ole helppoa , varsinkaan jos on siinä  yksin ilman yhdenkään työkaverin tukea tai  apua. Silloin tietää, että akuutin tilanteen joutuu hoitamaan yksin. Ja kyllä siinä kylmää päätä tarvitaankin.

Tilanne selvisi tänään ratkaisuun ilman sen vakavampia seurauksia, onneksi. Osin sitä on jo käyty läpi ja hyvä niin. Jälkeenpäin analysoi itseään, toimiko tilanteessa oikein. Olivatko omat reaktiot suhteessa tapahtumiin sopivat, vai menikö yli- tai alireagoinnin puolelle? Olisiko voinut toimia viisaammin? Miten oma keho reagoi tilanteeseen? Pystyinkö ajattelemaan tilanteessa loogisesti ja järkevästi ja toimimaan sen mukaan?

Poikkeustilanteet opettavat paljon omasta itsestä. Huomaa joitakin vahvuuksiaan, mutta näkee myös kehittämistä kaipaavia puoliaan. Tänään opin, että pystyn toimimaan poikkeuksellisissa tilanteissa melko järkevästi, mutta tunnereaktioiden hallinnassa on parantamisen varaa. Oli varsin opettavainen päivä.

Heti töiden jälkeen hakeuduin kävelemään jokivarteen hengittämään raikasta ilmaa. Kunpa saisin teille välitettyä tunnelman siellä! Sitä lintujen laulua ja kevään  tuoksua, vedenvirtauksen ääniä ja vapauden ja hyvänolon tunnetta, jonka ne minulle toivat. Lenkin aluksi näin seuraavan kuvan valkean kaunokaisen ja sen nähdessäni suustani pääsi spontaani, hallitsematon: Ooooooooooh!

Matkan varrella silmäni tavoittivat tuon pikku kaverin, joka köllötti selällään pitkospuilla. Surukseni se oli menehtynyt, ei reagoinut mitenkään, kun käänsin sen varovasti jaloilleen. Mikähän draama siinäkin oli tapahtunut?

Pikku kaverin elämä loppui, kurja juttu. Pidätkö minua hassuna, kun suren yhden hyönteisen kohtaloa? Sellainen höpsö olen ja sanon sen vielä ääneenkin. Tuokin hyönteinen oli tälle maailmalle tärkeä otus.

Tunnustus

 Kiitokset Pepperille, joka  antoi minulle Liebster Blog-tunnustuksen  Omaa aikaa-blogissaan!

Ideana on jakaa tunnustusta eteenpäin ja koska viimeksi saadessani sen Marleenalta en sitä oikein osannut tehdä, tällä kertaa sen teen. Otan vain ensin pienen aikalisän ja rauhoittelen elämääni. Täytyy hieman hengitellä tässä hetkisen aikaa.

Valoisaa ja seesteistä huhtikuuta ja voimistuvaa kevättä kaikille!

Unen lintu

Tervetuloa lämpimästi mukaan Pepper.

Pääsiäisen ja hiljentymisen aika alkaa olla ohi ja paluu arkeen on edessä. Tänään olen jättänyt jäähyväiset kevään hiihdoille, hiihtelin aamupäivän metsän suojissa ja todella nautin olostani ja aurinkoisesta ja linnunlaulun täyttämästä metsästä. Ihmeellistä hiihtää talitiaisen ja peipon laulaessa ympärillä täyttä kurkkua kevättä. Kaunis aamu ja upea lentokeli sai muutkin hiihtäjät hymyilemään spontaanisti vastaantullessa.

Viimeisen hiihdon myötä jätin jäähyväiset  toisellekin asialle. Nyt on eräs aikakausi loppunut ja katse on käännetty tulevaisuuteen. Näin unessa  linnun, joka symboloi unikirjan mukaan vapautta, mielikuvitusta, herkkyyttä, haaveita ja tulevaisuudentoiveita. Ja unessa näkemäni yksinäinen lintu enteilee ylevää tavoitetta ja innoitusta. Kuulostaa rohkaisevalta, eikö vaan?

Luottamuksen tematiikkaa prosessoin mielessäni vielä pitkään, ehkäpä joskus täälläkin. Arki tulee viemään mukanaan omine kiireineen ja touhuineen ja hyvä niin. Alitajunta työskentelee kuitenkin taustalla ja käsittelee asioita siinä samalla. On  tärkeää pysyä arjessa ja elämässä kiinni, ei voi eikä ole järkevääkään jäädä paikalleen polkemaan. Kiitän teitä lukijani, jotka olette edeltäneen reilun viikon aikana kommentoineet tekstejäni ja siten osoittaneet empatiaa ja tukea. Se on tuntunut todella hyvältä ja lämmittänyt sydämessä asti. Muutamalla sanalla olette olleet kannattelemassa minua silloin, kun sitä tarvitsin.

 Talvi on irrottamassa otettaan, tervetuloa kevät