Aamuhetki

Usvasta kuului joutsenten lähtölaulu. Tunnelmassa oli haikeutta, jäähyväisiä ja salaperäisyyttä. Ja samalla jotain ikiaikaista taikaa.

Hieman hileistä

Keveä jäähile lammen pinnalla piti jännittävää ääntä, rannalle tullessani luulin sitä ensin jonkin linnun ääneksi. Kesti hetken, ennen kuin ymmärsin äänen tulevan ohuesta jääriitteestä  veden pinnalla.

Avantokausi on nyt avattu. Oli aika kirpakkaa vettä....mutta olo uinnin jälkeen autuas! Ja perin juurin rentoutunut.

Marraskuinen metsä

Vaikka minä niin odotan pakkasia ja kuuraa, lunta ja kirpakkuutta, jopa sateisessa marraskuisessa metsässä on silmäniloa ja väriä. Pakkasin reppuuni kunnon eväät ja lähdin katsomaan, miltä näyttää metsä päivänä, jolle luvattiin sadetta ja lisää sadetta.

Ensimmäinen varsinainen väriläiskä olivat alkumatkan veneet rannalla. Maiseman väriskaala oli muuten pehmeän utuinen, kostea, unenomainen.

Kun etenee tarpeeksi hitaasti, huomaa myös pieniä kiinnostavia. En ole ennen muistaakseni nähnyt tämmöistä otusta marraskuussa. Se oli ylittämässä hiekkatietä ja jähmettyi paikalleen kumartuessani kuvaamaan sitä. Ihan kuin se katsoisi kuvassa minua silmästä silmään...

Syysmetsän väriä, ei marraskuinenkaan metsä ole väritön ja harmaa.

Kaipasin jo pitkään tulistelua ja tänään se toteutui. Pääsin sytyttelemään tulia ja istumaan liekkejä tuijotellen. Nuotion hehkussa ihminen tyyntyy ja asettuu aloilleen ja pysähtyy hetkeen kuin itsestään. Istuin vaan miettimättä sen kummempia, kunhan katselin savun leikkiä ja nautin olostani.

Loppumatkan lampi oli peilinä. Onkohan vesi kuinka kylmää, mietin. Avantokausikin alkaa pian, vaikka jäästä ei ole tietoakaan.

Kannatti mennä metsään, vaikka sää oli syksyisen  kostea. Nyt on ihana tunne olla sisällä ja laittaa kynttilät palamaan ja lämmitellä.

Rauhaisaa pyhää kaikille ja lämpimästi tervetuloa mukaan Mari!

Kuuraista kauneutta

Onnea on ehtiä ulos  nauttimaan ensilumesta, kuurasta ja auringonvalosta. Lumi ja pakkanen yllättivät  myös herkkiä, kukkivia kaunottaria, mutta yhä ne tuovat esteettistä nautintoa olemuksellaan.

Valloittavan auringonpaisteisen päivän kruunasivat valoisat ihmiset, joita kohtasin. Sydämen puhdas  ilo ja lämmin ystävällisyys saavat ihmisen kauniiksi, niin miehen kuin naisenkin.

Ihanaa ja valoisaa päivää sinulle, muista tehdä tänään ainakin yksi asia, josta tykkäät tosi paljon, niin päivä käy toteen!

Lempeä hämäränhyssy

Miten elämä muuttuukaan koko ajan vai muuttuuko ihminen? Kun ajattelen tätä kulunutta vuotta, on vastaan tullut niin monenlaista, että itseäkin ihmetyttää. On ollut muutosta, menetystä, pettymystä, kipua, mutta myös riemastuttavia kokemuksia, uuden oppimista, vieraita maita ja mantuja, itsensä ylittämistä, kauneuden kokemista ja näkemistä.

Elämä on rikasta kaikkinensa ja ihan kuin virtaavaassa elämässäni  olisi suvantovaihe. Voiko se olla totta? Uskallanko henkäistä syvään ja pelotta luottaa tähän seesteisempään vaiheeseen? Alkuvuosi on ollut niin moniulotteinen, että  vähän pelkään elämän kiskaisevan maton altani vielä kerran.

Jos yrittäisin elää päivän kerrallaan ja nauttia tämänhetkisestä hyvästä. Olenhan selvinnyt tähänkin asti hengissä. Ja enemmän kuin vain selvinnyt, olen myös kokenut suuren suurta elämiseniloa ja onnen tuntemuksia. Kuten juuri nyt, kun kohta sytytän kynttilät ja tuikut, puen villasukat jalkaan, kaadan lasiin punaviiniä ja nautin saapuvasta pehmeästä hämärästä syksyiset maisemakuvat silmissäni.

Kaunista hämäränhyssyä sinullekin!

Karpaloita ja suopursun tuoksua

                                                        Päivä lyhenee.
                                                        Puun kämmenten välissä
                                                        hehkuu jo syksy,
                                                        vaahteranlehtipiippu,
                                                        kopassa ruskan värit.

                                                        Risto Rasa  


Olen noukkinut pari-kolme tuntia karpaloita suolla ja olen onnessani. Olen kyykkinyt suopursujen tuoksussa kumisaappaat sammalikossa litisten ja olen onnessani. Olen ollut taas kuin Huovisen hamsteri ja keitellyt karpalohilloa ja arvaat oikein - olen onnessani....

Syksyisen seesteistä viikon alkua sinulle! Ja lämpimästi tervetuloa mukaan Jagdev Kaur.

Valonsäteitä

Ne lähtee syksyin...

                            Oi, valkolinnut, vieraat Lapin kesän, te suuret aatteet, teitä tervehdän!
                            Oi, tänne jääkää, tehkää täällä pesä, jos muutattekin maihin etelän!
                            Oi, oppi ottakaatte joutsenista! Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
                            On meidän rannoillamme rauhallista ja turvaisa on rinne tunturin.

                            Eino Leino: Lapin kesä

Hidastamista

Keho tietää, koska se tarvitsee lepoa. Se kertoo sen, jos osaa kuunnella. Ja silloin ei auta  kuin jättää muut touhut ja puuhat vähemmälle ja levätä. Seuraavan kuvan Mikko-kettukin näyttää nauttivan päivälevosta Suurpetokeskuksen aitauksessaan.

Yritän kuunnella kehoani yhä tarkemmalla korvalla ja antaa sille sen, mitä se tarvitsee. Ja paljon unta se tuntuu tarvitsevan. Ehkä ihminen tarvitsee latausaikaa ja silkkaa lepoa sopeutuessaan ja opetellessaan uusia asioita.






Unen ohella syysluonto virkistää ja antaa paljon hyvää mieltä ja iloa. Väriterapiaa  ja ihastuttavia luontohavaintoja. Eilisen puolukkaretkellä näin tutussa marja- ja lenkkimetsässäni neljän kauriin ryhmän liikkuvan edessäni rauhaisasti. Bambimaisen sirot eläimet eivät huomanneet minua lainkaan.

Minusta on tosi mukava ajatus, että samassa metsässä jossa liikun, liikkuu myös metsän eläimiä samaan aikaan  ja joskus  niitä saa katsellakin.

Syksyllä tuntuu hyvältä hidastaa elämää ja sen tahtia entisestään. Keskittyä olennaiseen ja hoitaa itseään. Pidetään huolta itsestämme ja läheisistämme.

Lämpimästi tervetuloa lukijaksi Mayo.

Havahtuminen

Olen kohdannut viime aikoina hyvin  erilaisia ihmisiä, keskustellut ja viettänyt aikaa heidän kanssaan ja päätynyt siihen tulokseen, että kyllä elämäni  on oikeastaan aika hyvällä mallilla. Ihan oikeasti, ihminen napisee  välillä  turhan helposti. Pientä ja isompaakin harmistusta ja muuta sen sellaista elämässä on, mutta loppuviimeeksi ne tärkeimmät asiat ovat hyvin.

Tajusin, että olen onnekas ihminen, koska kehoni ja raajani toimivat vallan mainiosti, jaksavat kuljettaa minua kivisiäkin polkuja ja viedä minut vaarojen ja tunturien  laelle. Silmäni ovat kunnossa ja ne näyttävät mahtavia ja kaukaisia näkymiä sieltä  laelta. Mieleni, sydämeni ja sieluni näkevät  valtavasti kauneutta, niin pienessä kasvissa maanrajassa kuin niissä kaukaisissa Lapin maisemissa aamu-usvassa. Aivoni osaavat toimia ja viestiä, mihin suuntaan pitää maastossa mennä ja koska pitää lepotauko pitkässä ajomatkassa.

Lisäksi kivut ovat hälventyneet, toivottavasti pysyvästi. Omaan vakituisen työpaikan, vaikka muutokset heiluttavat työidentiteettiäni. Olen sovussa ihmisten kanssa ja pystyn oppimaan uutta. Näen, että minulla on voimavaroja varastossa niin työelämässä kuin vapaallakin. Nukun yleensä hyvin ja nautin elämästä. Hyvänen aika, minullahan on paljon plussapuolia elämässäni! Ja niitä löytyisi varmasti lisääkin, jos oikein alan miettimään.

Aina joskus on tarpeen listata, mikä kaikki on hyvin elämässä. Huomaa, että jos on huonoa, niin on hyvääkin. Tällä hetkellä oma terveydentila tuntuu niin arvokkaalta asialta. On ihana tunne, kun ei satu mihinkään ja tuntee voivansa melko hyvin.

Tämä hetki tässä, ei hassumpi.

Onnentäyteinen

Olen ihastunut. Liki rakastunut. Pohjoiseen ja sen maisemaan, luontoon ja avaruuteen. Olisin voinut jäädä sinne yhä.

Istuutuessani allaoleviin  maisemiin kahvitauolle huomasin yhtäkkiä itkeväni. Olin niin onnellinen, että itkin. Hymyilin ja kyynelehdin ja tunsin eläväni upeaa tähtihetkeä. Arjessa on paljon hyvää, mutta tuollaiset erityiset,  arjen yläpuolella olevat hetket elähdyttävät sielua.

Ennen matkaa koetut monenmoiset  ongelmat muodostivat tuosta kahvihetkestä rotkolaakson kosken kuohuja katsoessa ja kuunnellessa minulle niin merkityksellisen ja onnentäyteisen, että sydän oli pakahtua. Tunsin alas koskeen katsoessani itseni hyvin pieneksi, mutta  syvästi onnelliseksi ihmiseksi. Eräs unelmani oli toteutumassa ja tunsin oloni kiitolliseksi, että sain olla siinä.  Kuukkelikin tuli minua tervehtimään ja aurinko ilmaantui juhlistamaan ensimmäistä patikointipäivää.

Syksyisen kaunista tulevaa viikkoa, ei masennuta jos vaikka sateleekin vettä tai jopa räntää!

Matkalla pohjoiseen

Teillä lukijani on niin hienoja kommentteja ja ajatuksia, että olen otettu lukiessani niitä. Luen pohdintojanne hyvin suurella mielenkiinnolla ja ne poikivat uusia ajatuksia ja mietelmiä minulle. Kommenttinne saavat minut näkemään asioita uudessa valossa ja se rikastaa ajatusmaailmaani. Kiitos!

Kaunista ja mukavaa syksyistä viikkoa teille!

                                                             Metsän näen hämärän
                                                             ja vaaran sinertävän.....

Syys

                               Aamukasteinen metsä,
                               ainoa viserrys:
                               sirkkunen, aamuvirkku.
                               Sananjalkain keskellä,
                               polku, viettävä rantaan.
                               Haavanrunkojen välissä
                               värisevä kimallus.
                               Aurinko, hitaasti kohoten,
                               viskelee kultatäpliä
                               vihreyteen,
                               lempeästi verhoten,
                               naamioiden
                               tätä kauneutta
                               joka jo lakastuu talveen.

                               Aale Tynni kokoelmassa Vuodenajat

Hiekalla

Syksyisellä rannalla on vilvoittavaa. Ja äärimmäisen kaunista. Ihmisistä hiljentynyt ranta on juuri sellainen, jonne voi mennä olemaan hetken yksin ajatuksineen. Tai  voi  siellä nähdä elämääkin vedessä, kuten allaolevassa piilokuvassa on eräs pieni, upea ja hohtava olento.

Joskus  tuntuu, että elämä heittelee rajusti, tuntuu että suuret laineet viskaavat sinut myrskyssä rantahiekalle. Siellä olet oksien ja roskien seassa, rähjääntyneenä ja uupuneena, hengittelet vaan hiljakseen. Oma aikansa siinä menee, kun kerää voimiaan ja tasaa hengityksen. Mutta ennen pitkää  valo  löytää sinut sieltä roskan seasta, se löytää sinut ja saa sinut hohtamaan. Valossa olet kaunis ja puhdas. Riepoteltu, mutta vahingoittumaton. Ehkä aavistuksen vahvempi kuin ennen.

Minun hengitykseni alkaa muutoksessa tasaantua. Hiljalleen.

Lämpimästi tervetuloa lukijaksi Birgitta.

Voihan ihanuus

Niin, mieliala on korkealla, vaikka pitkään poissa pysytellyt kipu palaili taas.En nyt siitä kivusta sen enempää, se on välillä ollut osa elämääni, salaperäinen, kivistävä kipu. Mutta tämän päivän ihanuutta se ei kaikota, en anna sen himmentää tätä hyvää olotilaa.

Mistäkö tämä hyvä olo? Kertakaikkiaan kauniista syyspäivästä ja pienestä hamsterina olosta. Jos olet lukenut Veikko Huovisen Hamsterit-kirjan, ymmärrät mitä tarkoitan. Kirjaa lukemattomille kerrottakoon, että kirjan päähenkilöt keräävät elintarvikkeita mm. hilloja, marjoja ja sieniä  ja muita selviytymistarvikkeita talvipakkasia varten.

Menin aamumetsään keräämään luomu- ja lähiruokaa, puolukoita. Kun matkan varrelle tuli kanttarelleja ja muitakin sieniä, en toki voinut jättää niitä sinne.

 

 Syksy tuoksuu, tuntuu  ja näkyy metsässä. Raikkautena, kuulautena, kypsymisenä.

Ja syksy maistuu. Tämän syksyn ensimmäinen puolukoista tekemäni vispipuuro eli tuulihuttu maistuu ihanalta!

Kaunista ja levollista sunnuntain jatkoa sinulle.

Metsän syliin

                                   Elämä kuin tervapääskyn pesä:
                                   ilmasta siepatuista tarpeista
                                   lujasti muurattu tuulentupa.

                                   Risto Rasa




Tuoltahan se  välillä tuntuu. Varsinkin tämän muutoksia mukanaan tuoneen vuoden aikana. Moniulotteista on elämä, sävyjä paletin kaikista väreistä nähtävissä.

Tänään koin pitkästä aikaa iloa pursuavia sävyjä ollessani kosteassa syysmetsässä aamulenkillä. Hölkän viimeisellä kilometrillä reitin jyrkimmässä ylämäessä puuskuttaessani havahduin huomaamaan polun vierellä hyppelehtivän töyhtötiaisen. Töyhtö tomerasti pystyssä se lennähti oksasta oksaan metrin päässä minusta edeten samaan suuntaan ja samaa tahtia kanssani. Se ei ollenkaan tuntunut pelkäävän eikä arastelevan minua, vaan pienen hetken kuljimme samaa matkaa. Edes hengästyminen ja taakse jääneet kilometrit eivät estäneet riemastuneen ilmeen ja hymyn nousemista kasvoilleni ja spontaania ihastunutta ääneen huokaisua. Pienen pieni asia, pienen linnun lento lähelläni sai minut tosi  hyvälle tuulelle.

Ehkäpä viimeaikojen myllerrys ja tunne, ettei enää kykene luonnostakaan nauttimaan samassa määrin kuin ennen voimisti tätä elämystä. Murheet olivat lannistaa minut ja ne veivät kaiken huomioni ja ajatukseni.

Mutta mikä iloinen havahtuminen, en menettänytkään kykyäni nauttia minulle niin tärkeästä luonnosta. Pystyn yhä saamaan siitä voimaa ja iloa. Nautintoa ja sielua elvyttävää hoivaa.

Metsä teki taas taikojaan, otti minut avosylin vastaan ja helli vähäeleisesti, mutta vahvasti.

Sydämen rauhaan

                                                     Sinä kysyt, miksi majailen vihreillä vuorilla.
                                                     Minä hymyilen, vastaamatta, sydämeni rauhassa.
                                                     Persikankukka ui virran myötä kauas pois.
                                                     On toinen taivas ja maa, joka ei ole ihmisten ilmoilla.

                                                     Li Po (suom. Pertti Nieminen)

Kaarevaa ja pörröistä

Näkökulmasta riippuu, näkeekö kauneutta vai ainoastaan rikkaruohon ojanpohjalla. Näkeekö kiemuroiden keveän keimailevan kaarevuuden vai roskaavan, kuihtuvan rentunruusun kappaleen.

Tervetuloa lukijaksi Evangelina!

Taidetta aamunkajossa

Vielä lisää seititettyjä.Yrittäkää kestää, tekin jotka ette hämähäkeistä välitä.  Noita on nyt osunut kamerani linssiin useampi, nousevan auringon valo paljastaa ne silmille.

Tuota  katsoessa miettii,  mitä on tapahtunut vai onko aukko tarkoituksellinen.

Klassinen malli on unohdettu, muoto on abstrakti ja vapaa. Kannattaa klikata isommaksi.

Erilaista  muotokieltä. Seitti  muodostuu kuin ohuen ohuista, hauraista  lasisäikeistä.

Miten niin  hämyinen olento kuin hämähäkki kykenee saamaan aikaan noin herkkää ja  salaperäistä taidetta?