Juhannusaaton kokko kuumensi ja hehkutti poskia. Ilta ja yötön yö olivat kauniit, taianomainen valkea hevonen käveli minua kohti kuin unessa. Uniin ratsu ei tullut, ne seitsemän kukkaakin jäivät niitylle.
Aamulla kukkivat maariankämmekät ja vanamot nähtyäni olin lumoutunut ja hakeuduin lammen rantakalliolle levähtämään. Näin kauempana joutsenparin ja jonkin vesilintuparin, uin niiden seurassa nauttien ihanasta, hiljaisesta hetkestä. Uinnin jälkeen rapistellessani eväspussia auki kalliolla nostin sattumalta katseeni ja pysähdyin siihen paikkaan.
Jähmetyin hievahtamattomaksi ja vain katselin vedessä silmieni ohitse lipuvaa ylvästä kuikkapariskuntaa. Se oli maaginen hetki. Tyyni karun lammen pinta, rauhaisasti uivat kuikat n. 15 metrin päässä, tyystin hiljainen metsä. En uskaltanut kurottaa kameraakaan mättäältä.
Hetki oli juhannuksen kaunein.
5 kommenttia:
Parhaita hetkiä ei voi ikuistaa..
IHASTUTTAVIA juhannus- ja kesäkuvia!
Niin Ellinoora ja silti tuollaiset hetket jäävät ikuisiksi ajoiksi kuvana ja suurena elämyksenä sieluun ja mieleen.
Kiitos Aamu....=)!
Kuikka tuo viestin miljoonan vuoden takaa.
Vasta minäkin luin, että kuikka on asuttanut maapalloa todella pitkään.
Ajatella, että saamme elää sen kanssa yhä. Aivan erityinen lintu, ylväs ja hienostunut.
Lähetä kommentti