Ensin näin ne sivusilmällä.
Jotain sädehtivää lensi kaaressa katonrajasta alaspäin.
Useampi sädehtivä jokin.
Järkevänä ja maanläheisenä
en uskonut näkemääni todeksi.
Varmaan vain katuvalojen heijastumaa kattovalaisimista.
Kohta näin ne uudestaan, paremmin.
Kirkkaana loistavia valopisteitä lensi pehmeästi, äänettömästi häntä kohti.
Kauniisti, sadunomaisesti.
Tähtisadetta.
Näinkö oikein?
Sataako taivaalta tähtiä?
Jatkoin liikettä, vaikka ihmetys pyöri mielessäni.
Myöhemmin astuin ulos
ja välittömästi huomasin upean tähtitaivaan.
Syvän tumma taivas ja miljoonia tähtiä taivaankannella.
Jos sieltä olisi pudonnut muutama, huomaisiko kukaan?
Minä huomasin.
Tähtisade oli totta.
Ja eihän se mahdotonta ole,
jos hänkin oli nähnyt pienen auringon putoavan minuun.
7 kommenttia:
Kertakaikkisen ihana runo, sait kylmät väreet kulkemaan läpi vartalon:)Kiitos
Voi kiitos Evangelina, olipa kauniisti sanottu!
Elämässä on joskus mystisiä, satumaisia hetkiä, joita ei voi selittää. Tämä runo on eräästä sellaisesta hetkestä.
WAU!!
Ihana! Aina sen ei tarvitse olla edes konkreettista, vaan sellainen hetkellinen pakahduttava sydänalassa tuntuva onnentunne <3 .
Kiitos Jaana...=)
Nainen, totta puhut. Ne on elämän ihanuushetkiä!
Oi miten mahtavaa.
Ollapa mukana katsomassa valon liikettä ja tähtien tanssia. Omaa hetkeäni vielä odottelen =)
Toivon, että koet sen!
Muistinpa juuri nyt, että olen nähnyt selittämättömiä tähdenomaisia valopilkahduksia ennenkin....sanonta "nähdä tähtiä" kuten sarjakuvahahmot saatuaan iskun päähänsä saa kokonaan uusia ulottuvuuksia....=))
Lähetä kommentti