Katse kääntyy kuvastimeen

Uusi aika alkaa  uudessa blogissa Hipaisujen  jäädessä lepäämään laakereilleen. Kuvastimessa avaan ajatuksiani samaan tapaan kuin täällä olen tehnyt, lämpimästi tervetuloa sinne lukemaan ja kommentoimaan sekä uudet että tutut lukijat.

Talvista viikonloppua, nautitaan olostamme joko lämpimissä sisätiloissa tai rohkeimmat ulkoilmassa....=)!

Kun kuvat katoavat

Blogger ilmoittaa, että ilmainen  kuvatilani on  käytetty. Mietin nyt, mitä teen. Tunnen, että haluaisin vielä jakaa ajatuksiani sanoin ja kuvin teidän kanssanne. Sanat ovat minulle tärkeitä, mutta myös kuvat ovat merkityksellisiä. Minulle ei aina ole toista ilman toista. Ja toisaalta poikkeus vahvistaa säännön, joskus riittävät pelkät sanat, joskus kuvat.

Mihin ratkaisuun päädyn, en vielä tiedä. Annan ajan kertoa sen  minulle. Kerrottakoon kuitenkin, että tapanani ei  ole kadota horisonttiin  sanomatta sanaakaan, vaikka hiljaisen puoleinen toisinaan olenkin....=)

Sillä välillä talven odotusta teille, sääennuste lupasi lumisadetta ja pakkasta myös eteläiseen Suomeen. Tähän olisin laittanut talvisen kuvan, mutta kun.....

Sieluni soidessa

Avatessani  mökin oven  vanhalla avaimella ja astuessani  sisään kuluneelle lautalattialle  tunsin tulleeni kuin kotiin ja lapsen lailla ilakoin ääneen naama hangon keksinä! Kuin aika olisi pysähtynyt mökin sisällä, katse löysi tummuneen pönttöuunin kamarissa, kukkaverhot ikkunoissa, räsymatot lattialla.

Ja lämmin ensivaikutelma tuli todeksi viikonlopun aikana. Lämmitin tunnelmallisen pihasaunan ja löylyn välillä istuin pihalla ja kuuntelin hiljaisuutta. Siinä hetkessä tunsin olevani täsmälleen oikeassa paikassa ihon höyrytessä kuumana hämärässä illassa. Lyhty opasti takaisin mökkiin.  Saunan jälkeen illan   suurin mietinnän aihe oli, miltä maistuu seuraava suuhun laitettava suklaakonvehti ja laittaisinko uuniin halon tai kaksi lisää.

Kamari otti minut suojiinsa ja tulen ritinä ja humina tuuditti pitkään,  syvään ja lepoa tuovaan  uneen. Usein vieraan paikan äänet pitävät hereillä, mutta täällä tunsin olevani turvassa hirsiseinien suojissa. Vaikka lähimailla ei näkynyt valon valoa, tähtiäkin näin vain kaksi, minua ei pelottanut.

Elämän  perusasiat, uni ja lepo, hyvä ruoka, sauna, rauha ja liikunta  - nannaa ihmiselle. Kun tuntee olevansa seesteisessä mielentilassa ja turvassa. Kun kokee sielun asettuvan omille sijoilleen ja soivan hyvästä olosta.

Nyt kotona ja lasillinen punaviiniä kynttilöiden palaessa. Suloista sunnuntain jatkoa sinullekin....=)!

Lammen rantaan tähtiä katsomaan

Puun suuri viisaus
syksyllä:
Antaa pois kaikki ulkonainen
kääntyä sisään,
syvälle,
olla rehellinen ja paljas
luottaa hitaaseen työhön
syvällä
pienissä silmuissa.

Sointu Sallinen


Niin minä teen, karkaan syvälle metsään pieneen mökkiin ja käännyn sisään. Pakkaan laukkuni ja lähden tutkimaan uusia polkuja. Lämmittelen puusaunaa ja mietin syntyjä syviä tai sitten en. Sytyttelen tulia takkaan ja tassuttelen villasukissa.

Ajatus matkasta tuntuu ihanalta. Irrottaudun arkisesta rutiinista ja oleilen vaan. Teen mitä mielin ja annan sielun ja sydämen palautua itsekseen.

Miten on sattunutkin, että juuri kun sitä olen eniten tarvinnut, olen saanut lähteä lepuuttamaan sieluani mieleiseen paikkaan. Onko se vain sattumaa vai johdattaako jokin minua juuri oikeaan aikaan oikeaan paikkaan? Johdattaako jokin minua katsomaan tähtitaivasta ja nauttimaan uinnista jo pimeällä lammella?

Mukavaa viikonloppua sinulle!





 

Elämän pyörässä

Elämä on jännittävää, koko ajan tapahtuu jotain. Staattinen, tasainen tilanne - sellaista ei ole.

Täällä olen kirjoittanut paljonkin muutoksista elämässäni kuluneen vuoden aikana. Niihin olen sopeutunut ja siinä mielessä elämä on tasaantunut. Ja mikä on aivan parasta, kivut ovat lähes kadonneet! Se on niin hienoa, etten vielä uskalla täysin luottaa siihen etteivät ne palaisi.

Mutta kun nuo osa-alueet ovat seestyneet, ilmaantuu uutta liikettä elämään. Ihan oikeasti, minusta olisi välillä mukavaa elää tasaista ja soljuvaa arkea ilman mitään sen kummempaa. Mutta haasteita tuntuu tänä vuonna riittävän, nyt ammatillisella saralla.

Välillä mietin, keräänkö itse muutosta ja liikettä elämääni. Ja päädyn yhä uudelleen siihen, että en. Suurin osa asioista tulee ulkopuolelta enkä pysty vaikuttamaan niiden ilmestymiseen millään lailla. Voin vain yrittää sopeutua ja löytää asioista niiden hyvät puolet.

Mutta silti, kaikesta huolimatta, tahtoisin hidastaa ja elää hetket kerrallaan täysipainoisesti ilman jatkuvaa uudistumista. Minä haluaisin pysähtyä välillä. Onko se vain minussa vai kulkeeko maailma välillä liian lujaa?

Takarivin tyttö

Takarivin tyttö

ei hakeutunut  parrasvaloihin.

Mukana,  enimmäkseen hiljaa,

katsoen, kuunnellen.

Äkkiä tyttö  temmattiin

siihen keskelle.

Huomaamatta avautumaan,

paljaaksi katseiden eteen.

Tyttö hämmentyi,

ei ollut aikaa perääntyä,

rohkeutensa  kantamana

katsoi epäröimättä silmiin.

Omin sanoin

tyttö näytti värinsä,

paljasti

siivun sielustaan.

Katseiden kohteena

tyttö jakoi energiaansa

antoi itsestään

ja joku otti, otti.

Joku muutti  sääntöjä,

joku  ei antanut itsestään,

seinä tuli vastaan

ja tyttökin hiljeni.

Mutta se takarivin tyttö

taipuu tuulessa,

väistää viileän 

ja antaa sielunsa valon yhä loistaa.

                                                

Aamuhetki

Usvasta kuului joutsenten lähtölaulu. Tunnelmassa oli haikeutta, jäähyväisiä ja salaperäisyyttä. Ja samalla jotain ikiaikaista taikaa.

Ihmisyydestä

Muutoksien jälkeen oma elämä on asettunut uusiin uomiinsa ja soljuu jo rauhaisasti. Siinä samalla elämäni on vienyt minut tilanteeseen, jossa kohtaan elämän peruskysymyksiä. Millainen on hyvä elämä ihmiselle? Mitä siihen kuuluu? Mitä se vähintään vaatii vai voiko puhua vähimmäisrajoista? Milloin elämä ei enää ole hyvää eikä arvokasta? Sillä arvokasta  elämä on, ihan itsearvona.

Tälläisiä aika syvällisiäkin kysymyksiä olen pohtinut yksin ja muiden kanssa. Jokaisella meistä on omat ajatuksemme ja käsityksemme siitä, mitä hyvään ja arvokkaaseen elämään sisältyy. Arjen sujuessa ilman mitään suurempia ongelmia näitä ei tule ajatelleeksi. Mutta erilaiset elämäntilanteet ja -kohtalot, omat tai toisten, voivat pysäyttää.

Kun katsoo läheltä ihmisen karikkoista elämänpolkua, ei näitä voi olla miettimättä. Ja en voi vain katsoa sivusta ja olla välittämättä. Haluan helpottaa toisen tietä omalta osaltani,  edes hiukkasen. Ihmisyyteni ei salli minun kääntää katsettani toisen tuskasta pois.

Rajojensa koettelu

Ihminen kohtaa elämässään monenmoisia tilanteita ja joutuu/pääsee selviytymään niistä parhaan taitonsa mukaan. Oppii uudenlaisia asioita itsestään, muista  ja ympäristöstään ja oppii uusia taitoja. Kasvaa ja kehittyy.

Joissakin ihmisissä on tahto koetella omia rajojaan ihan tarkoituksella. Ihminen voi haketua harrastuksiin, joissa pääsee kokeilemaan fyysisiä rajojaan esim. kuinka pitkiä matkoja jaksaa patikoida päivässä tai pystyykö laskeutumaan talvella uimaan luonnonveteen jään keskelle.

Omien fyysisten rajojen koettelu auttaa näkemään samalla, miten oma henkinen puoli reagoi ja venyy erilaisiin tilanteisiin. Ja se on yhtä mielenkiintoista kuin omien fyysisten rajojensa etsiminen.

Pohdiskelevana ja varovaisena luonteena olen löytänyt itsestäni  rajojani tutkimalla yllättävää rohkeutta ja uskallusta astua uudelle tantereelle. Olen pitänyt itseäni joissakin asioissa arkana ja olen sitä osin yhä, mutta kokemukset ovat  antaneet itseluottamusta. Olen löytänyt itsestäni  uusia osaamisen alueita yrittämisen ja erehtymisen kautta. Olen mm. selviytynyt  joistakin miehisenä pidetyistä  osa-alueista  omiksi tarpeikseni  kuten  käyttöjärjestelmän ja ohjelmien asentamisesta koneelle. Ei  suuren suuri asia kaikille ihmisille, mutta edistysaskel tälle naiselle......=)

Näillä aatoksilla  sopivan kokeilevaa ja jotain uutta opettavaa viikkoa!

Hieman hileistä

Keveä jäähile lammen pinnalla piti jännittävää ääntä, rannalle tullessani luulin sitä ensin jonkin linnun ääneksi. Kesti hetken, ennen kuin ymmärsin äänen tulevan ohuesta jääriitteestä  veden pinnalla.

Avantokausi on nyt avattu. Oli aika kirpakkaa vettä....mutta olo uinnin jälkeen autuas! Ja perin juurin rentoutunut.