maanantai 16. toukokuuta 2011

Metsän taika

Nyt on ajatukset vähän sekaisin. Juuri nyt elämässä tapahtuu niin paljon, ettei siinä pysy mukana. Ei ehdi pohtimaan eikä kirkastamaan ajatuksiaan nopeasti vyöryvien tapahtumien tahtiin. Tapahtumat sinänsä ovat kaikki toivottuja ja odotettuja, mutta vauhti jolla ne etenevät yllättää. Isoja asioita haluaa pohdiskella ja käännellä mielessään, harkita niiden vaikutuksia ja lopputulemaa. Haluaa antaa asioille aikaa, mutta nepä eivät odottelekaan rauhassa, vaan vaativat nopeaa reagointia. Asiat on itse yhdessä muiden kanssa laittanut alulle harkiten ja tuumaillen, parhaan vaihtoehdon etsittyään. Ei osaa ennalta arvata niiden lähtevän lentoon. Järjellä nopeat päätökset pystyy tekemään, mutta sen jälkeen pitää pysähtyä ja antaa asian kaikessa rauhassa upota tietoisuuteen. Yleensä ottaen, jos vauhti kiihtyy liikaa hyppään vain kyydistä ja otan oman aikani. Mutta aina se ei ole mahdollista. Tiedän kuitenkin, että nopea päätös oli tarpeen ja se oli myös oikea päätös. Vauhti vain huimaa. Nyt tarvitaan ajatusten selvittelyä.

Ajatukseni kirkastuvat parhaiten, kun annan aikaa itselleni, kuuntelen musiikkia tai lähden metsään. Kuulas musiikki rauhoittaa lennähtelevät ajatukset. Suljen silmäni ja annan musiikin täyttää minut, keskityn siihen.

Ehkä vielä parempi tapa toiminnalliselle naiselle on lähteä metsälenkille, liikkumaan. Olipa olo kuinka sekasortoinen tahansa, metsässä liikkuminen saa aikaan vähintäänkin jonkin verran seesteisemmän olon. Kävely ja hölkkä metsän pehmeällä pohjalla, tossujen töminä, metsän vihreä lumo, kevyt tuulenhenki kasvoilla, yksinolo, äänimaailmana  vain oma hengitys ja metsän äänet - se kaikki rauhoittaa ja palauttaa olon tasapainoiseksi. Ei se ongelmia mielestä välttämättä kokonaan poista, mutta auttaa näkemään asioiden mittasuhteet realistisemmin. Ja vaikka ei ongelmia olisikaan, metsä tyynnyttää mielen ja sielun levottoman liikkeen ja saa olon tuntumaan enemmän oikealta itseltään. Metsässä, kuten luonnossa yleensäkin, on taikaa. Oloni on  tasapainoisempi ja parempi metsästä tullessani kuin sinne mennessäni. Olen aina kokenut metsän turvalliseksi ja suojaisaksi paikaksi.Metsäläiskansan peruja ilmeisesti ...... =)



Ei kommentteja: