Aina se ei ole helppoa. Tekee mieli sanoa omat ajatuksensa ja näkökantansa ennen kuin toinen on ehtinyt rauhassa lopettaa puhumisen. Hätäisimmät keskeyttävät puhujan. Tarve ilmaista omat ajatukset on suurempi kuin tahto antaa toiselle aikaa ja tilaa. Tässä vaiheessa arempi ja syntyjään hiljaisempi puhuja saattaa väistyä ja jättää sanottavansa kesken. Keskeyttänyt henkilö ei edes välttämättä huomaa tilannetta, vaan jatkaa omaa puheenvuoroaan.
Keskeytetty puhuja ei varmaankaan tunne tulleensa kuulluksi. Hän voi tuntea, ettei hänen sanottavansa kiinnosta vastapuolta. Voi tuntea, ettei toinen ollutkaan aidosti läsnä, vaan odotti vain tilaisuutta päästäkseen puhumaan omaa asiaansa.
Ihmisillä on tarve puhua, kuuntelu tuntuu olevan harvinaisempaa ja haastavampaa. Sen huomaa arkipäivässä niin työelämässä kuin muissakin ihmisten kohtaamisissa. Kuinka usein tuntee, että toinen ihminen todella kuuntelee vain ja ainoastaan sinua keskittyen sinuun täysin? Osaako itse kuunnella toista ilman ennakkoasenteita ja avoimesti? Pystyykö hyväksymään sen, että jokin tunnetila on toiselle totta vaikka itse olisikin eri mieltä?
Ja entäpä jos ei itse huomaa tai uskalla puhua jostakin asiasta? Asiasta voi olla vaikea puhua, aihe on arka tai ei vain arjen rutiineissa hoksaakaan ottaa esille tärkeääkään asiaa. Toinen osapuoli saattaa olla viisas ja nostaa esille hienovaraisesti asioita. Tai hän voi antaa toiselle tilaisuuden puhumiseen osoittamalla halunsa kuunnella ja esittämällä avoimen kysymyksen. Tämä vaatii tilannetajua ja rohkeutta. Ja tietenkin aitoa tahtoa kuunnella.
Tuntea tulleensa kuulluksi on tuntea tulleensa huomatuksi. Ja arvostetuksi omine ajatuksineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti