Kun maltoin nostaa katseeni ladusta ylös, näin kaiken sen metsän kauneuden. Hiihtäessä helposti keskittyy omaan rytmiin ja hengitykseen ja unohtaa maiseman. Ja tänään yhtäkkiä havahtuessani katsomaan metsää ympärilläni näin sen lumon. Lumen luokille painama nuori puu erikokoisine lumiryppäineen oksillaan oli kuin taideteos, herkkä, viehättävä, siro asetelma aivan ladun vieressä. Samantyyppisiä oli lähistöllä useampi, mutta tämä yksi oli aivan hurmaava.
Paluumatkalla katseeni seurasi ladun vierustaa tarkasti, missä kohtaa se taas olikaan. Oliko se todella niin kaunis kuin muistan? Vauhti hiipui, kun yritin löytää puun. Uusi lumi ladulla teki matkanteosta nihkeää, mutta sekään ei haitannut, kun silmäni löysivät menomatkalla minua ilahduttaneen kaaren. Ja vieläkin se näytti hienolta, vauhtini hidastui olemattomiin, kun jäin sitä katsomaan. Hiihtäessäni en ole kameraa kuljettanut mukana, tänään se olisi pitänyt olla.
Vaikka tässä ajatus karkaa jo välillä kevääseen, tykkään tästä lumisesta talvesta. Vaikka lumisade hankaloittaa ajokelejä ja auton putsaamiseen lumesta väsyy, en vaihtaisi tätä lumettomaan tai loskaiseen talveen. Kyllä talvella pitää ollakin lunta ja napakkaa pakkastakin. Nyt pääsee suksille ja jos hyvin käy, myös pulkkamäkeen tai kokeilemaan lumikenkiä! Ja vielä täytyy paistaa makkarat talvinuotiolla.
Kevät tulee ennen kuin huomaammekaan, otetaan nyt kaikki ilo irti talvesta, niin kevätkin tuntuu sitten entistä suloisemmalta. Ja talvilomakin on vielä edessäpäin....=)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti