Seititetty

Varhain

Varhain aamulla, kun tuntee olevansa ainoa joka on hereillä. Ja luultavasti onkin. Metsä on  aamutunnit minun. Minusta se on mukava ajatus. Kesäaamuna  varhain metsä on erilainen, tuntuu kuin astuisi satumaiseen maailmaan. Äänessä eri linnut kuin päiväsaikaan, voimakkaat tuoksut, nousevan auringon kajo, kaste ja utu - melkein odottaa keijujen ja maahisten ilmaantuvan kannon takaa.

Oioi!

Niin, olen täpinöissäni. Osin endorfiinihumalassa. Edes työmurheet ja stressin oireet eivät tänään hyvää oloani pysty himmentämään.

Ai että mikäkö näin riemastuttaa? Tein varauksen ruskareissua varten, se on nyt lyöty lukkoon ja merkitty kalenteriin! Se tässä eniten täpinää aiheuttaa. Ja kävin lenkilläkin, siitä endorfiinihumala.

Ovatkohan hormonini  ylikierroksilla, kun  tunnen olossani niin voimakkaita tunnetilojen vaihteluita......=)? Työ aiheuttaa stressiä, uupumusta ja vahvaa tarvetta pitää huolta itsestään, niin henkisesti kuin fyysisesti ja se kaikki näkyy voimakkaina negatiivisinakin tunteina. Ja sitten toisaalta liikunta ja muut vapaa-ajan mielenkiinnon kohteet saavat aikaan valtavia mielihyvän, ilon ja riemun purskahduksia. Miten minä näin voimakkaasti asioita tunnen ja koen, minä, rauhallinen viilipytty? Vai annanko minä nykyään tuntemusten ja tunteiden tulla vapaammin pintaan ja ilmaisen niitä estottomammin? Tiedostanko niitä enemmän kuin ennen?

No, en kanna tunteistani  sen suurempaa huolta, niin kauan kuin koen  olevani tasapainossa. On niin hyviä kuin huonompiakin tuntemuksia,  se kuuluu elämään. Välillä vaikeaa taaperrusta ja kompastelua, välillä huikeaa liitoa kohti unelmia.

Niin, unelmat. Ne rakkaat ja hellästi vaalitut. Taas kuljen kohti erästä unelmaani, siitä tulee totta. Uskomatonta, mutta vaikka tämä vuosi on koetellut ja vielä koettelee minua paljon, niin olen minä saanut ja vielä saan toteuttaa hartaita unelmiani. Ja se on upeaa. Aivan ihanaa. Niin ihanaa, että minä vaan hymyilen täällä onnellisena aamutakissani.....=)

Ja jos minä, stressaantunut taapertaja voin saavuttaa unelmani, niin ihan varmasti voit sinäkin. Älä koskaan luovu unelmistasi, pidä niistä kiinni, vaikka välillä vain hennolla otteella. Mutta pidä kiinni. Kaikki on mahdollista. Ihan kaikki. Joku kaunis päivä.

Elämän opin tiellä

Minusta tuntuu, että vaikka olen keski-ikäinen, niin kasvua ja kehitystä tapahtuu koko ajan. Ihan totta, koen oppivani itsestäni,  toisista ihmisistä ja elämästä   lisää jatkuvasti. Mutta niinhän se menee, ihminen ei ole koskaan valmis. Elämä opettaa paljon, osan niin ettei itse huomaakaan  ja osan siten, että tiedostaa jotakin uutta taas oppineensa.

Viimeisin oppimani asia on, että minusta peruskiltistä ja lempeän mukautuvaisesta naisesta löytyy aimo annos tahtoa ja kykyä puolustaa omia rajojani. En suostu tallatuksi ja määräillyksi, vaan ilmaisen mielipiteeni minua  häiritsevästä asiasta yllättävän suoraan. Ennen en aina tuonut eriävääkään mielipidettäni julki, mukauduin enemmän toisten tahtoon. Toisaalta en muista kohdanneeni kovin autoritääristä tai dominoivaa ihmistä elämässäni. Mutta nyt koen niin ja se on tuonut minusta esiin tämän vahvemman, jämäkämmän ja omista rajoistani  puolta pitävämmän naisen.

Yritän löytää tasapainon itseni ilmaisussa tuollaisissa vuorovaikutustilanteissa . Haluan  viestiä selkeästi, perustellusti ja tyynesti. Minäkin viilipytty olen nimittäin välillä  kiihtynyt, kun olen kokenut tulleeni päsmäröidyksi....=)  Niin, sellaista  en voi  sietää enkä hyväksyä.

Toki minä kaiken tämän oivalluksen keskellä tajuan, että myös minun  pitää katsoa peiliin ja nähdä, etten ole täydellinen. Mutta sitä se juuri on, kasvaminen ihmisenä ja oppiminen. Näkee kehityksen tarvetta itsessään ja jos hyvin käy, näkee myös sitä oppimista,  kehitystä ja viisastumista.

Ja nyt  pohdiskelun päätteeksi tämä lempeä nainen lähtee hikilenkille, että kehokin saa liikettä.  Mukavaa arkisen pakerruksen alkua kaikille  ja lämpimästi  tervetuloa mukaan Kiki!

Lempeydestä

Joskus sitä on liian pehmeä. Liian herkkä. Pitäisikö kovettaa pintaansa? Maailma tuntuu suosivan tiettyä kovuutta, jota kaikissa ei luonnostaan ole. Tuntuu, että liialla pehmeydellä  yhdistettynä liikaan avoimuuteen petaa itselleen hankaluuksia.

Mutta entäpä jos ei halua kovettua? Haluaa olla aito, lempeä, oma itsensä. Muistaa vain jatkossa, mitä on sen tähden kokenut ja siitä oppinut. Niin, herkän, pehmeän ja haavoittuvaisenkin ihmisen sisältä voi hyvin  löytyä vahvuutta ja voimaa. Kuten oivaltavasti Ylen televisiossa pyörivässä Sinun Tarinasi-pätkässä   sanotaan Antti Huttusen sanoin: "Lempeyttä voi odottaa vain voimakkailta".

Tervetuloa lukijaksi Villa Preiskari....=)

Sielun lepuutusta pitkospuilla

Pitkääkin pidemmät pitkospuut, kurjen huutoja, lentoon kahahtavia metsoja ja pyitä, punastuvia karpaloita ja puolukoita. Sielulle balsamia ja upeita elämyksiä. Pieniä ruskareissuja voi tehdä muuallakin kuin Lapissa, vaikka sinne sydämeni halajaa.

Tämä vuosi on minulle koetteleva, Myrphyn laki toimii ja kaikki kasaantuu. Ja juuri siksi tarvitsen reissujani. Vastapainoksi ja voimaannuttamaan. Kaikesta selvitään, mutta välillä koetellaan enemmän kuin laki sallii. Vahvistunko tästä, kuten sanonta sanoo  kaiken mikä ei ole kuolemaksi vahvistavan?

Torron kylän ruiskukoppia piti ihan pysähtyä katsomaan ja miettimään sen tarkoitusta. Joka ei kylläkään selvinnyt.

Reissuillani olen oppinut pari asiaa: aina kannattaa poiketa reitiltä tai pysähtyä kuuntelemaan ja katselemaan luontoa kaikessa rauhassa. Jos en olisi istahtanut pitkospuille kahville, en olisi huomannut noita pieniä punaisia kihokkeja pisaroineen. Oletko sinä huomannut tuollaista kasvia? Sitä pitää tosin katsoa ja kuvatakin hyvin läheltä, maanrajasta.....=)

Valaskalako?

Muutoksesta

Nykypäivän työelämässä tuntuu voimistuvan sensuuntainen kehitys, että ainoaa pysyvää on jatkuva muutos. Näin itse olen alkanut sitä kokea. Työpaikallani muutostahti on kiristynyt viimeisten vuosien aikana kovasti ja tänään sitä ajatellessani tajusin, että koen sen turvattomana. Kun muutosvauhti on liian kova ja käänteet ennakoimattomia, pieni ihminen ei aina pysy siinä mukana.

Työssä monikaan asia ei enää tunnu pysyvältä, vaan mikä päivä tahansa saattavat asiat muuttua yllättäen ja perusteellisesti. Vierestä olen muutaman työkaverin kohtaloa seurannut ja kuunnellut heidän tarinoitaan. Miten työympyrät tai työnkuva voi jokin kaunis päivä vaihtua  ihan tuosta vaan. Ja siitä kerrotaan työntekijälle ilmoitusluontoisesti, turhia pohjustamatta tai valmistelematta. Omalle kohdalle sellaista ei ole  sattunut, mutta mistä sitä tietää? Jos se voi tapahtua muille tuosta vaan, miksi se ei voisi tapahtua myös minulle?

Tiedostin sen  tänään ja aloin pohtia, olenko valmis muutoksiin. Jos työnkuvaani muutettaisiin radikaalisti, minun halukkuuttani siihen suuremmin kyselemättä, olisinko valmis? Jos muutos olisi mielestäni huonompaan suuntaan, mitä tekisin?

Aika nopeasti tajusin, että muutokseen sinänsä olen valmis. Jos itse pystyisin valitsemaan muutoksen itselleni mieleiseksi. Mutta jos se vain määrättäisiin, jos se olisi minulle epämieluisaa, siihen sopeutuminen olisi vaikeaa tai mahdotonta. Se olisi niin vaikeaa, että yrittäisin muokata tulevaa itselleni mieluisaksi kaikin mahdollisin tavoin. Yrittäisin etsiä uuden työpaikan. Jos se löytyisi, voisin muuttaa uudelle paikkakunnalle. Voisin muuttaa kauaskin, itse asiassa ajatus siitä alkoi viehättää minua. Voisin muuttaa pohjoisemmas, siitähän olen haaveillut jo kauan. Se voisi olla uusi alku ja mahtava tilaisuus. Lappiinkin olisi lyhempi matka!

Mutta. Siinä on yksi suuri mutta. Ensin pitäisi olla uusi työpaikka. Vakituinen sellainen. En voisi muuttaa toiselle puolelle Suomea sijaisuuden tai määräaikaisen työn perässä. Ja tiedän, että pohjoisesta työn ja vielä vakituisen  paikan  löytäminen on yhtä vaikeaa kuin neulan löytäminen heinäsuovasta. Mutta ainahan voi pitää silmät auki ja katsella, ei siitä mitään haittaa ole.

Vuorovaikutuksesta

Jokin aika sitten kirjoitin siitä, kun kokee toisen syövän kaiken energiasi vuorovaikutuksessa. Ja sitten on täysin päinvastainen tilanne, ollessaan tekemisissä jonkun kanssa saa energiaa.

Onko tilanne sinullekin tuttu? Kun jonkun kanssa vuorovaikutus on vaivatonta, sujuvaa ja innostavaa? Olo vuorovaikutuksessa tuntuu turvalliselta, vaikka ei toista tunnekaan kovin hyvin. Turvallisuudella tarkoitan tunnetta siitä, että toista ei koe sanallisesti hyökkääväksi  eikä  hänen käyttäytymistään arvaamattomaksi.

Koska sellaistakin kokee joskus.Joidenkin kanssa on fiilis, että ei koskaan tiedä mitä ja miten toinen reagoi. Toisen arvaamattomalta tuntuva käytös ei tue  luottamuksellista ja hyvää ilmapiiriä ja  vastapuoli voi tulla  varovaiseksi eikä enää kykene toisen aitoon  kuunteluun. Kun taas luottamuksellisessa ja avoimessa ilmapiirissä  voi turvallisin mielin olla täysin oma itsensä. Ja se on mielestäni erittäin hyvä lähtökohta hedelmälliselle vuorovaikutukselle. Voi tuntea, että sinua kuunnellaan  ja pystyy itsekin keskittymään täysin toisen kuunteluun. Ja jotta keskinäinen vuorovaikutus sujuisi hyvin, kuuntelu ja kuunteleminen on ydinasia. Siitä kaikki lähtee.

Tänään tein yhteistyötä, jossa kemiat pelasivat luonnostaan hyvin yhteen. Oli ilo tehdä töitä ja toivon yhteistyön jatkuvan. Työyhteisöissä  täytyy sopeutua monenlaisiin ihmisiin, helppoa se ei  aina  kuitenkaan ole. Mutta kun  kemiat napsahtavat kohdilleen, kylläpä työnteko on mukavaa ja voimia antavaa! Onneksi on näitäkin kohtaamisia, niistä tulee  hyvä, tyyni ja hymyilevä olo pitkäksi aikaa

 

.


Tervetuloa mukaan Maalainen!

Untuvainen