Tunteet tulevat ja menevät

Ihminen on tunteva olento ja täynnä tunteita koko ajan. Toiset tunteet ovat haaleita ja tuskin huomaamme niiden olemassaoloa. Toiset tunteet taas valtaavat mielemme ja  olomme niin voimakkaasti, ettei muulle tunnu olevan sillä hetkellä juuri tilaa. Tunteet tunnemme kokonaisvaltaisesti koko kehossamme, pelon kirpaisun vatsanpohjassa, ahdistuksen möykkynä rinnassa, ilon ja rakkauden keveytenä kehossa ja koko olemuksessa. Mistä ne tunteet oikein tulevat? Ja minne ne menevät? Sillä voimakkainkin tunneryöpsähdys laantuu ja tasaantuu. Se tunne, joka vielä hetki sitten riipaisi sydäntä, tuntuu jonkin ajan kuluttua lievempänä vihlaisuna mielessä.

Ovatko tunteet vääriä? Pitääkö niitä yrittää estellä ja työntää jonnekin pois ajatuksista? Ei minun mielestäni. Ei mistään tunteesta voi sanoa, että se on väärä. Eri asia on, miten tunteensa ilmaisee ja miten se saa ihmisen käyttäytymään. Ja jos tunteen yrittää painaa villaisella ja unohtaa, se vain voimistuu. Antaa tunteen tulla, jos on tullakseen, ei sitä voi estääkään. Jos sen tunteen hyväksyy ja tiedostaa, että tältä tuntuu nyt, mutta ehkä myöhemmin jo ihan toiselta.

Ja sitten on niitä tunteita ja tuntemuksia, joiden luulee jo tasaantuneen ja menettäneen suurimman voimansa. Mutta äkkiä tapahtuukin jotain ja ne samat tunteet ryöpsähtävät pintaan, aivan yhtä voimakkaina kuin silloin aiemmin. Jokin ärsyke saa ne nousemaan pintaan, muistuma tai ihminen tai tapahtuma. Ihminen on tunteva olento, se kai meistä inhimillisiä tekee.