Näkymät, jotka kiehtovat

Mikähän siinä on, että minua kiinnostavat suuressa määrin  kuvat ja näkymät, joiden aiheina ovat ikkunat, ovet, portaikot, sillat, katot, tiet tai polut? Ne vetävät katseeni puoleensa ja  pysähdyn tutkimaan niitä. Mikä noissa näkymissä on niin kiehtovaa, että ne vangitsevat huomioni?

Kuten tämäkin ikkuna. Annoin sille tallentaessani nimeksi Filosofinen ikkuna. Älä kysy miksi, en tiedä itsekään, se nimi vain putkahti mieleeni. Kuvahan on kaunis, tunnelma rauhallinen, hieman syrjäänvetäytyvä, tarkkaileva. En aisti siinä surullisuutta enkä yksinäisyyttä, vaikka se hylätyltä vaikuttaakin. Ikkuna on vähän kuin Ruususen unessa, odottaa heräämistä.

Kiehtova tie tai polku kuvassa on kaareva ja mutkikas, ei missään nimessä liian suoraviivainen ja jäykkä. Kaareva polku jättää mielikuvitukselle tilaa, kun ei näe mihin se johtaa. Jotain jää mutkan taakse piiloon ja se viehättää.

Tämän tien nimesin Elämän tieksi. Sen päämäärä jää arvailun varaan, ei näe haarautuuko se vai jatkaako kaareutumista. Elämän tietä ei voi ennakoida, se on salaperäinen ja mystinen. Elämähän on suuri seikkailu, jossa ihminen matkaa tietämättä ennalta, mitä tulee tapahtumaan, milloin, missä, kenen kanssa ja miksi. Itse en olisi vielä muutamia vuosia sitten osannut arvata oman elämäni nykyisiä vaiheita, vaikka olisin yrittänyt. Elämä yllättää, aina ja yhä uudelleen. Miten kiinnostavaa ja jännittävää elää tätä seikkailua. Kuvat teistä ja poluista liittyvät siirtymiin ja muutoksiin ja uusiin asioihin, ne lähtevät jostakin ja johtavat jonnekin. Sekö siinä kiehtoo?

Jotain samaa on kuvissa ja näkymissä portaikoista ja portaista. Niissä aistii liikkeen tai ainakin mahdollisuuden siihen. Lankasuorat betoniportaat eivät herättele mielikuvitusta ja liian vauhdikkaat ja ahtaanoloiset kierreportaat aiheuttavat ahdistusta ja päänsärkyä. Lempeä kaarevuus ja mutkat sen sijaan antavat ajatuksille tilaa ja ilmaa.

Näiden elementtien lisäksi olen huomannut käveleväni vanhoissa rakennuksissa, kirkoissa ja kartanoissa niska kenossa. Jostain kumman syystä olen alkanut katselemaan rakennusten kattoja ja holvikaaria. Niissä on erittäin kauniita linjoja ja yksityiskohtia, jos sinne huomaa katsoa.

Ja vielä lopuksi, näkökulman vaihto virkistää joskus. Viime matkoillani olen katsellut ja kuvannut myös ylhäältä alaspäin, lintuperspektiivistä. Vanhassa arkkitehtuurissa ulkokatot ja kattonäkymät voivat olla harvinaisen kauniita, jos niitä pääsee katsomaan tarpeeksi korkealta. Tästä voi ottaa aasinsillan ihmiselämään, näkökulman vaihto voi avata uusia mahdollisuuksia ja rikastuttaa elämää yllättävän paljon.