Koti on äärettömän tärkeä. Sanotaan, että koti on siellä missä rakkaat ihmiset ovat. Noin se onkin, rakkaus tekee asunnosta kodin. Asunto on persoonaton ja viileä, koti on asujansa lämpöinen turvapesä. Pesänsä voi rakentaa erilaisiin ympäristöihin, kuka kaupungin vilskeeseen kuka maaseudun rauhaan. Missä kukakin viihtyy ja tuntee olonsa kotoisaksi.
Koti voi muuttaa muotoaan ja monilla muuttuukin elämän varrella. On lapsuudenkoti, varhaisaikuisuuden pienet kämpät tai kodit, perhekodit, sinkkukodit, vanhuudenkodit. Mutta tärkeää, että sellainen on.
Entä jos sitä ei ole? Asunnottomalla ei ole omaa, vakituista kotia vaan elämä on aivan toisenlaista. Turvatonta. Suojatonta. Epävarmaa. Kylmää. Miten se vaikuttaa oloon ja eloon? En voi edes kuvitella, kuinka ravistavaa se on. Koti suo ihmiselle perusturvaa, jota ilman on varmaan kuin tuuliajolla. Juureton. Sillä kotiinsa juurtuu. Minä ainakin. Rakkaudelliseen kotiin, jota on rakentanut ajan kanssa ja tunteella, juurtuu syvästi. Asettuu lujasti paikoilleen ja luo elämän vankan perusrakenteen. Mutta sellaisestakin kodista joutuu joskus luopumaan. Ei se helppoa ole, ei ensinkään. Vaikeaa ei ole fyysisestä rakennuksesta tai asunnosta luopuminen, vaan luopuminen jostakin, joka on merkinnyt paljon enemmän kuin silmin nähtävät, fyysiset raamit.
 |
| Kirsi Neuvonen - Nuppuja |
Koti on asujansa näköinen ja oloinen. Olipa se pieni tai suuri, vuokrattu tai omistuskoti. Asujastaan se kertoo ja hänen arvoistaan, mieltymyksistään, harrasteistaan ja mielenkiinnon kohteistaan. Mikä on sinun kotisi rakkain esine, josta et haluaisi luopua mistään hinnasta? Mitä pelastaisit ensimmäiseksi hätätilanteessa? Mikä on muistorikkain, tunnearvoltaan kallisarvoisin? Mikä tekee sinun kodistasi juuri sinun kotisi? Missä huoneessa vietät eniten aikaasi?
Kuten sanotaan, kotini on linnani. Minunnäköiseni soppi. Pesä, joka ottaa aina avosylin vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti