Ihastuin tähän metsään kertaheitolla, sen maisemaan, näkymiin ja tunnelmaan. Paikka paikoin metsä oli kuin satumetsä hämyisine kohtineen, sammalineen ja kallioineen. Tänne pitää palata uudelleen. Metsä on suuri, siellä riittää moneksi kerraksi uusia reittejä. Kuvattavaa olisi joka puolella, kännykkäkamera ei riitä.
Vastaan tullut saksalaisryhmä hymyili ja ihasteli sienikorin sisältöä. Metsä oli houkutellut myös muita suomalaisia marjaan, sieneen ja liikkumaan. Minusta on mukavaa, että vastaantulijoita tervehditään ja joskus vaihdetaan pari sanaakin. Jos haluaa olla itsekseen, ei ota katsekontaktia vastaantulijoihin, vaan tutkailee vaikkapa sieniä tai poimii marjoja.
Illan otan levon kannalta. Mikä taivaallinen ajatus fyysisen rasituksen jälkeen.
2 kommenttia:
Kiinnostvia paikkoja on kohdannut ja kuvannut. Jokaisella pitäisi olla satu- tai peikkometsänsä (ilman hirvikärpäisiä, please).
Ilman muuta tulee olla satu- tai peikkometsä.
Kerran lapsena tarkastelin metsässä sientä vatsallani maaten. Olin aivan varma, että näin sienen jalassa olevan pienen oven aukeavan ja siitä tulevan ulos tontun...=)
Syksyn ensimmäinen hirvikärpänen bongattu muuten juuri tänään...
Lähetä kommentti